Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

75-kutinaa Kuopiossa

Kuopion raviviikonlopun toinen päivä ja jotakin pitää siihenkin harrastaa. Stakes-päivässä ei ollut kehumista vaihdon (362K) eikä yleisömäärän ( n. 1200) suhteen. Tänään tuskin pidot paranevat, vaikka viikon kuningaspelinä 75 pelataankin.

Jotenkin on pelko pefletissä, kun Mika ajaa heti kärkeen pelin suurinta suosikkia. Epäilevät tuomaat saavat kuitenkin Korven kaksikon Arctic Muscles – Fabrice Duo lapulle.

Toisen kohteen Tir Du Caux olisi varmempi, jos hevosen edellisetkin voitot kuskannut Jutta Ihalainen sitä ajaisi. Nyt se voi jäädä Antti Ojanperän ajamana suosikki Bite The Bulletin jalkoihin.

Kolmannen kohteen Simeliusta on pelattu vähemmän kuin Vietteliä ja tauolta tulevaa Tuikun Pojua liian vähän.

Seuraavassa lähdössä ohitetaan eniten pelattu Snowline Dream ja – jos pelataan – yritetään ideana Astrid Wibbiä, kun Västerbo Missionilla on turha takamatka.

Virijori antoi viimeksi vähän periksi, mutta viidennessä lähdössä sitä voisi yrittää. Tällä kertaa vain Helmen Vilin kanssa.

Kuudennen lähdön Elora Hanover on minun silmääni ollut viime juoksuissaan niin hyvä, että se ansaitsisi kolmosradalta tässäkin porukassa lapulle. Jos ei yksin niin Womanizerin ja Mr Exquisiten seurassa.

Viimeisessä pistävät aluksi silmään Special Promise ja Sing For Ever.

Näistä omista ja ehkä varastetuistakin jonkinlainen lappu tehdään. Niin että siitä kympillä selviää.

Vastaukset

Kirjoittanut

Kimppa

Vähän tämmöisen välikierroksen maku tässä kieltämättä on. PILOT oli kuitenkin tehnyt sen verran päräyttävän kimpan Tuikun Poju ja Womanizer varmana, että piti edes se ostaa.
Ehkä jotain myös illaksi Vaasaan täytyy virittää.

Kirjoittanut

Tolkuttoman vaikea

Ensimmäisessä suosikki voittaa, JOS pääsee ravilla kärkeen. Varmisteluksi ei riitä yksi rasti. Pekka olisi kaiketi hävinnyt selvästikin Niemiselle viimeksi ilman laukkaa. Kuskinvaihdokset myös huomioitava.
Ranking: 2-1,3-4,10

Toisessa 3, 11 ja 12 jää pois peleistä ilman etukäteistuskaa. Sitten menee vaikeaksi. Arvataan muiden yläpuolelle 10, 1 ja 7. 10 kiittää, jos eturivi kaahaa. 1 yllätti viime vuonna useasti johtavan puserosta. 7 on tehnyt kaameita keulajuoksuja, mikä on nytkin mahdollista.
Ranking: 10,1,7-5,4,9-6,8,2

Kolmannessa Simelius keulii, mutta mitäpä sen jälkeen tapahtuu. Tuikun Poju oli jäänyt itsellä unohduksiin. Pitäisin kuitenkin merkittävämpänä kuskinvaihdoksena Holopaisen istahtamista laukkaherkän Aaron Hemin rattaille. Eilen mainittiin Kuopion radan olevan hiukan pehmeän, minkä olettaisin sopivan myös Aaronille.
Ranking: 8,10,2-11,9,5-4,6,7,12

Neljännen suosikista voisi tehdä apuvarman, ellei takaraivossa kolkuttaisi seiskan (ja Pakkasen) edellinen Kuopion juoksu. Nyt kun hevostakin on kehuttu, ei pidä yllättyä yhtä aktiivisesta ajosta.
2-15,7,9-12,11,14,8

Viidennessä eniten peliä keränneet hevoset on kunnossa, mutta toinen ei piittaa voittaa ja toiselle on luvassa vähintään kaksi kurvia kolmannella. Oma suosikki tuosta vähän arpomalla. Kyllä nämä yleensä parantaa starttien myötä.
6-3,12-2,8,7,1,15

Kuudennessa kaikki riippuu suosikin arvoituksellisesta vireestä ja Pekan taktisista ratkaisuista. Felix Prolla käytiin Oulussa asti hiitillä kengät jalassa, mutta Vermossa meno oli terävämpää.
6,4-3,7,2-1,11

Seitsemäs jatkaa umpivaikeiden listalla. Ala-Pekkala mistä vain eturivistä olisi kelvannut varmaksi, mutta tuosta voi mennä liian vaikeaksi.
12-3,9,7-1,2,5,4

Ei noilla lappua kovin helpolla saa aikaiseksi. Sellainen mukavannäköinen hajotus olisi maksanut 742,95 , joten hiukan pitää kaventaa.

Kirjoittanut

kuopio t75.

vaikean olionen kierros,tein rivin puliksi hatusta.

1:lähtö: nuorten aloittelivien hevosten lähtö.
aragon hoss järkyttävästi pelattu kuluu olla suosikki,mutta laitan tähän kolme hevosta,siis
1,2,ja 3:sen.

toiseen: laitoin jaguar pointin varmaksi, siis 6:nen

kolmanteen:molemmat suosikit,simelius ja vietteli,
siis 8 ja 10.

neljänteen:enenmän,2,5,7,9,15

viidenteen:myös enemmän,2,6-8,12.

kuudenteen: kolme hevosta,elora hannover,womanaiser s ja mr exquisite.siis
3.6.7:

viimeiseen: varmaksi.digger dean. siis 3.

Kirjoittanut

Pientä virittelyä

mukavaan ravipäivään. Avauskohteessa on yksi ylitse muiden. 2 Aragorn Hoss näytti viimeksi todella hienolta eikä epävarmuudesta ollut tietoakaan. Jos hevonen on edes lähellä edellistä starttiaan se vienee lähdön. Pystyy Kuopiossakin 15-pintaan sopivasti lämpiävässä säässä. Prosentit houkuttavat kuitenkin varmistamaan mikäli laukkapäivä sattuisi ja Kari Rosimon rattailleen saava 5 Fabrise Duo löytää tiensä kaveriksi miltei pelaamattomana.

Toisessa kohteessa 1 Tyrone Star on paljon vartijana lähdön kulun suhteen. Holopainen yrittänee kaikin voimin pitää keulapaikasta kiinni kun ainakin 7 Driller Man mielii myös sinne. Jos avaus menee pitkäksi niin takaa riittää kirivoimaa 6 Jaguar Pointin, 10 Bite The Bulletin, 9 Lyric Brolinen ja kumppaneiden toimesta. Itselle erittäin maistuva merkki on viimeksi mainiolta näyttänyt 3 Hit That joka laukkasi kiriin noustuaan. Saanee nyt nappireissun kärjen lähellä ja on yllätysvalmis. Harmi vaan kun viime esitys oli huomattu muuallakin niin ei pääse ihan nollilla pelaamaan. Aika lailla avoimen tuntuinen lähtö.

Eipä helpota kolmannessakaan. Parhaita merkkejä 2 Aaron Hem, jolla tosin laukkariski todella suuri eturivistä. 9 Ponnen Aatos lienee luokaltaan lähdön paras ja alle kahdeksan prosenteilla löytyy minun lapulta varmasti tauosta huolimatta. 8 Simelius edennee keulaan ja jos nyt ihan löröä saa vetää niin voi vaikka voittaa, mutta tuskin saa rauhassa ajaa. 10 Vietteli ei maistu yhtään eikä tunnu maistuvan kenellekkään, mutta jos näistä laukkakisat tulee niin kai se voi voittaakkin. 4 Tuikun Poju ravilla myös kova ja prosentteja pystyvämpi on myös voitokas 11 Aatteli. Läpärin paikalta haiskahtaa?

2 Snowline Dream on ainakin hehkutettu puheissa selväksi voittajaksi tässä kohtaa. Sitä en nyt vain käsitä toki päässee nyt keulaan saakka. 9 Starlett Fairway kuuluu ainakin kuitille sillä tulee selästä mielestäni jopa paremmin. 12 Astrid Wibb lienee lähdön kykytykki eikä 15 Västerbi Missionkaan ole huonoa juoksu tehnyt aikoihin. Tammalähtö niin yritetään tilkitä yllärin toivossa.

Päivän rohkea haku tulee viidenteen kohteeseen kun kokeilen 6 Bokeria keulapsyykillä. Hevonen parantaa koko ajan ja on keulasta luokkaa - paria parempi. Nyt saattaa olla jopa keulapaikka lujaa avaavalle orille tarjolla viimeistään takasuoralla. Muuten lähtö näyttää ympäripöyreältä ja jos Boker ei pelitä voi voittaja olla mikä tahansa. 14 Keisar on ainakin aivan pelaamaton ja 11 Helmen Vili kotiradan toivo.

Vaikeaa on jos ei Womanizer palaa tasolleen. Jos kunto kohdillaan niin pamauttaa tuosta keulaan ja tekaisee kauden kotimaisen kärkituloksen.

Päätöskohteessa 3 Digger Dean keulaan ja kukat.

1. 2,5
2. 1,3,6,7,9,10
3. 9 Ponnen Aatos
4. 2,7,9,11,12,15,16
5. 6 Boker
6. 6 Womanizer S
7. 3 Digger Dean

4,20€

Kirjoittanut

Tyrone Star

Miksi haluaisi ajaa keulasta, jos johtavan selkä olisi tarjolla?

Kirjoittanut

Voi pojat

Niin se vaan poksahti laukalle Tuikun Poju. Olisi loppusuoralla ollut kova luu ja vuoden paras varma.

Kirjoittanut

Kyllä tämä on

taas niin tätä normaalia möhlintää. Ensin kolmosruksi Winter's Iceman voittoon, jota loistopaikalta arvuuttelin Hossin kaveriksi myös. Sitten selkeä ykkösmerkki Tyrone Star ja tietysti revitys siinä. Kaiken kruunaa tämä Aaron Hem jota arvoin Ponnen Aatoksen kanssa että kumman laitan vai molemmat. Ei todellakaan vaikealta vaikuta, mutta itsehän nämä munaa ja vielä muutaman euron säästöä ajatellen häviää rutosti pitkässä juoksussa. Onnea osaaville jatkoon. Seuraavan vienee tietysti Astrid Wibb jota myös havittelin jopa varmaksi.