Kirjoittanut Jonezy Bets
Pysyvä linkki tähän keskusteluunTurun Tähtikohteet
***** - L9/3 Fu King Fast:
Uran avaustartissa Teivossa mahdollisuudet menivät toivottomaan lähtölaukkaan, seuraavaksi Turussa Fu King Fast kiri sisäratareissun päätteeksi vauhdilla, mutta ei aivan ehtinyt ykköseksi. Viimeksi Teivossa ori juoksi neljännessö ulkona ja oli kirivaiheessa täysin ylivoimainen, voittaen oikeinkin helposti.
Volttilähtö saattaa tuoda pieniä ylimääräisiä jännitysmomentteja tuohon alkuun, mutta ei tuota laukkaa nyt niin hirveästi tarvitse pelätä, vaikka sitä laukkaa onkin hieman taulussa.
Ori on vakuuttanut ainakin minut edellisissään täysin ja hevonen vaikuttaa nimensä mukaisesti todella nopealta. Hannu Torvinen varmasti passailee tuon alun varmanpäälle, että tuskin ori keulapaikalle pääsee, mutta tämä hevonen pystyy kyllä tekemään omaakin juoksuaan.
Vastassa on muutamia ihn hyviäkin menijöitä, mutta ravatessaan Fu King Fastillä on varmasti sanansa sanottavana tämänkin lähdön voitosta, troikan yläriville mukaan.
**** - L8/5 Valvi:
Viimeksi Joensuussa siinä oli kengitystä ja vaikka mitä ja lähtö viivästyi kovasti, en tiedä sitten vaikuttiko tuo Valviin, mutta ruuna otti lähdössä sille loppujen lopuksi melko harvinaisen laukan. Tätä ennen Valvilta vakuuttavaa menoa kovissa Toto75 lähdöissä.
Valvilla on tänään voltin vitonen, mutta ei tuosta lähtöpaikasta nyt niin kovasti pidä huolestua, koska Valvi on melko ravivarma hevonen ja kiihdytyksen pitäisi onnistua moitteetta voltin vitoseltakin. Valvi avaa normaalisti ihan vauhdilla voltista liikkeelle ja kun sisäpuolella ei nyt mitään varsinaisia starttiraketteja ole, niin ruuna saattaa onnistuneella startilla päästä tässä hyvinkin keulapaikalle, mutta ruuna on kyllä rehti menijä, että vaikka hevonen jäisi johtavan rinnalle, niin sekään ei vie mahdollisuuksia.
Valvi kilpailee vahvassa vireessä ja Toto5:ssa ruunaa on pelattu melko maltilliset 22%, niin kyllä näillä prosenteilla Valvi on pakkorasti tänään, vastus on sopiva.
*** - L5/2 Maravilla:
Ruuna matkasi viimeksi Turussa neljännessä ulkona ja otti vahvan kirin jälkeen sen jo pitkään odotetun voiton.
Maravilla on saanut tänään sille sopivan lähtöpaikan, koska vaikka ruuna ei ole startista nopeimpia, niin se on valmiiksi toisella radalla ja hevonen saa varmasti sille hyvät iskuasemat parijonosta todennäköisesti 2/3:sta ulkoa.
Tosiaan ruuna oli jo pitkään ennen tuota viimeisintä Turun starttia esittänyt sellaisia otteita, että se voitto niin sanotusti "roikkui ilmassa", kun hevonen sijouttui melko kovissa lähdöissä usein siihen kärjentuntumaan kuitenkaan voittamatta. Maravilla pystyy tekemään pidempääkin kiriä. Muista suosikeista Ranch Juanitan pitää kyllä parantaa viimekertaisesta melkoisesti ja suursuosikin Dream Dresserin peliosuus on pilvissä, ehkä kuuluu olla suosikki, mutta 70%?? Kyllä minä näillä prosenteilla kokeilisin hyvässä iskussa ja hyvältä lähtöpaikalta starttaavaa Maravillaa, kun hevosen peliosuus on tällä hetkellä 10%.
** - L6/12 Magnat:
Viimeksi Teivossa ruuna teki jälleen takajoukoista pitkän vahvan kirin, mutta ei saanut keulassa juosseesta kovakuntoisesta Max Moonlightista otetta. Maili ei ole Magnatille ehkä se sopivin matka, koska ruuna on enemmän vahva kuin pätkänopea hevonen. Mutta kun suosikki Celsius Ås ei ole ainakaan minua vielä suuresti vakuuttanut ja muut pelihevoset lähtevät myös takarivistä, niin Magnatilla on tässä saumat ihan voittoonkin asti, vaikka juostava matka ei olekkaan ihan sopivimpia hevoselle. Magnat pystyy tekemään omaa juoksuaan ja tällä hevosella oikeastaan pitää tehdä ratkaisuja ajoissa, koska jos sinne taakse jää pitkäksi aika odottelemaan, niin saattaa olla että on jo nukkunut onnensa ohi, koska pätkällä tämä hevonen ei ole omimmillaan, mutta jyrää kyllä pitkää kiriä todella todella rehdisti perille asti, eikä varmasti jätä leikkiä kesken, se on varmaa. Magnat on mielestäni Toto5:ssa jokseenkin alipelattu 11% peliosuudellaan ja Magnat pitää olla kuitilla mukana mielestäni.
* - L2/5 Wondering Alice:
Uran avauksessa Turussa paha laukka toiseen kurviin mentäessä, viimeksi Turussa erittäin vahva esitys johtavan rinnalta ja maalissa mainio toinen. Uran ensimmäinen autolähtö on pieni kysymysmerkki, että miten hevonen käyttäytyy autontakana, mutta kiihdytyksen selvittäessään, niin tamma kyllä osoitti viimeksi että se pystyy tekemään omaakin juoksuaan, mutta paikkaa johtavan rinnalla kuitenkin varmasti pyritään välttämään tänään, koska hevosta rakennetaan vielä.
Ei tämä vastus nyt ainakaan edellisistä kovene, joten kyllä Wondering Alice pystyy puhtaalla juoksulla tässä lähdössä varmasti kärkisijoille.
.................................................
Toto5:seen suuntaa näyttävä pohja:
(1) 1,2,4,5
(2) 2 Maravilla + 9
(3) 2,4,9,10,12
(4) 2 BWT Babyblue + 5,6,8,11
(5) 5 Valvi + 1,3,11,15
.................................................