Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Pari tipsukkaa Metsämäkeen

Turku on ollut kovasti tapetilla viime päivinä joten eikun vihjaamaan. Ensimmäinen vihje on poikkeuksellisesti sijapeli. 5/7 R.R.Patu ei ole kaikkein voitontahtoisimpia menijöitä, mutta kolmen sakkiin tullessaan on hyvä lunastus tiedossa. Saa ison edun kylmästä kelistä koska on tasavauhtinen ja jaksava. On ihan asiallisessa vireessä ja kun muutama suosikki epäonnistuu niin se on siinä. Toinen idea on 6/4 Hawaiian Eclipse joka on kulkenut hiiteissä hyvin. Saa tästä kolmoselta keulat ja hallinnee helppoa lähtöä maaliin asti. Pahin uhka Enrico Abb joutuu starttaamaan ulkoa, enkä usko että pystyisi esim. johtavan rinnalta voittamaan. Kaksariin silti 4-7 isolla ja 4-12 Black Hero L pienemmällä paalulla.

Vastaukset

Kirjoittanut

Huippuvihjeet

Hyvin on sukulaissielu tuhero jäljillä taas. R.R. Patu nimittäin melko varma kolmas tänään.

Kyllähän kuitenkin parempiakin pelihevosia tänään löytyy.

Ekassa nelkkukohteessa 6 Texas Moon on velvoitettu voittamaan, sillä niin jäätävältä näytti viime kesän starteissaan.

Toisen kohteen varmana voittajana pidän Virimania. Tämä voittamaan tottunut hevonen on päässyt niin sopivaan sarjaan, ettei voi hävitä.

Hawaiian Eclipse hiukan epäilyttää. Tietotoimiston mukaan psyykkeessä hieman vikaan, koska tallitytöllä se aika kuukaudesta. 11 Barba's Star on tottunut voittamaan. Viimeksi Seinäjoella BS oli huippukovassa porukassa oikeinkin hyvä ja näytti voittajalta, vaikkei ihan ykköseksi noussutkaan.

Viimeisessä nelkkukohteessa pienenä riskivarmana kokeilen huonosta lähtöpaikasta huolimatta 12 Gordon Brus:ia. GB päässyt niin sopivaan seuraan, ettei lähtöratakaan ole mielestäni este voitolle.

Näin teenkin tänään suoran vnelosen 6-11-11-12 panokseksi laitan sellaisen kolminumeroisen summan. Kaksaritkin laitan näiden hevosten kautta, painottaen sen mukaan mikä kaksariin tulee.

Kirjoittanut

Gordon Brus poissa.

Koska minulla ei ole ikää fintoton pelisivuille ja isi antoi vasta nyt tarkistaa teksti-tv:stä poissaolijat, niin en huomannut Gordon Brusin poissaoloa.

Onneksi minulla oli valmiina korvaava hevonen. Nimittäin koelähdössä kansainvälistä menoa näyttänyt 7 Kanon Farming.

Kirjoittanut

MENE

HOITOON L4 6 Texas Moon ;)) Kiitos Anssi ja WY!