rakovalkealla

Pystyyn kuivuneesta kelokuusesta rakennettu rakovalkea paukahtelee ja räiskii kipinöitä korkeuksiin Kalevankankaan raviradan aidan takana. Kasasin sen laavun ja aidan väliin, laavusta aitaan on rehti kaksi metriä. Pieni notkelma, aita ja puusto estävät tulta näkymästä kauas. Tulin hämärän rajamailla Mikkeliin. Saatuani auton seisomaan raviradan parkkipaikan reunaan nostin rinkan ja laavun selkääni: Pieni esi-isiltä peritty koottava pokasaha ja kirves sekä halkaisukiilat apunani kellistelen nyt laavussani lämpimän rakovalkean loisteessa.

Liekehtiväin liekkien alla, pienessä hiilloksessa paistuu folion sisällä pari isoa rosamundaa voinokareen ja suolakökön kanssa. Pajuvartaassa kääntelen liki puolikiloista kotona valmiiksi maustettua ja öljyttyä sisäfileen kimpaletta pölkkyjen välistä purkautuvien liekkien paahteessa. Käden ulottuvilla kiiltelee purkki porilaista A1-luokan olutta. Vain savu ja paistuvan lihan tuoksu voi paljastaa elinpaikkani.

Siirrän brassilihan kimpaletta hieman sivummalle tulesta ja kaivan paikalle raahaamani rinkan ja parin porontaljan välistä maan parhaan ravivihjelehden, markkinajohtajan. Rinkan sivutaskusta löytyy ledvaloin varustettu otsavalaisin, joululahja tyttäreltä. Kyllä tässä kelpaa!

Pölkyt valkeassa napsahtelevat, kipinäsuihkut pihkaisista oksista räiskähtävät kuusen hiljalleen muuttuessa hiileksi ja hiilestä tuhkaksi. Ohut savu kohoaa hiljaa pimeyteen ja katoaa tähtikirkkaalle taivaalle, Otava, Seulaset, Väinämöisen Viikate, Pohjantähti. Katseeni harhailee läpi taivaankannen ja tarttuu kirkkaaseen pisteeseen, joka kiitää vilkkaasti poikki avaruuden. Sputnik ja Laika? Tai joku jenkkien spystar? En voi tietää, unohdan.

Haron lehdestä esiin mikkeliläiset lähtölistat ja huomaan kynien unohtuneen autoon. Harkitsen hetken vakavasti niiden hakemista, tai edes yhden. Taitan sitten porontaljan alta kuusenoksasta havun, vuolen sen pään leukullani teräväksi ja laitan hiillokseen. Piirretään hiilellä, sillä mitä on, tuumin. Otan neljännen lähdön esiin, kohennan silmälasejani ja tarkennan valoa. Käännän filepalaa neljänneskierroksen. Tämähän on elämää, on lämmintä, on ruokaa, on lähtölistat ja on ravit tiedossa. Metsä ympärillä elää ja hengittää; risahtelee, litisee, tihkuu ja huokailee. Kaivan kännykän esiin ja napsuttelen sen nettiin, tekstiteeveen sivu 493 kiinnostaa. Näyttää tässä vaiheessa yötä olevan täydet nelkkulähdöt.

Ensimmäinen V4-lähtö näyttää toivottamalta. 16 suomenhevosta ja matala sarja. Netti tulee taas apuun: Verkkoherra on Kuopiossa laukannut. Harmi että ei tullut niitä raveja seurattua. Villinotti on vahvoilla Moilasen kanssa, vain takamatkan taaempi lähtöpaikka ja Moilanen suosikin rattailla epäilyttää. Tarvitsen uskon vahvistusta, poimin vesihelmistä kiiltelevän olutpurkin tulen valossa punaisena ja kultaisena välkehtivältä hangelta, tsuffaan sen auki ja nielen suuren huurteisen suullisen. Kyllä pienet, yksinkertaiset nautinnot ovat suuria. Saman tien ymmärrän. Tämä ensimmäinen lähtö on laitettava tukkoon, silloin Moilanen voittaa. Ei siis läpi. Käännän filettä taas ulomma paahteesta ja pyöräytän sitä neljänneskierroksen. Ruskeaksi paahtuneesta pinnasta hyökyy sieraimiini herkullinen tuoksu.

Työnnän perunoihin folion läpi ohuen, kuorettomaksi vuolemani kuusenhavun. Ei uppoa vielä. Kääntelen niitä parempaan asentoon hiilloksella. Toinen veeneljälähtö on helpomman oloinen. Vain kaksitoista hevosta lähdössä ja Mikkelin pyöreällä radalla viisi ensimmäistä hevosta on vahvoilla. Vaikka Landortimellä on viime vuodelta melkein hyvä taulu, vaihtaisin kuskia, ennen kuin kelpuuttaisin sen Vee-peleihin mukaan. Näin saa Ridgehead Angel olla tämän vee-pelin varma, olihan se Kaustisella oikein hyvä kovassa V75-lähdössä, jossa sentään oli mukana ravihevosiakin. Jokelan sijaan nousee rattaille Teivaisen Antti, joka on kuskeista ykkösrankkini. Pysyy sellaisena tislauksen jälkeenkin. Lähdössä on oikein hyvä hevonen tuo Nisosen Viva´s Verde, osaa voittaa, mutta vaikuttaa takarivistä tähän lähtöön liian hitaalta. Jos Ridgehead Angel on samanlainen kuin Kaustisella, tai parantaa, se tullee maaliin halutessaan parikymmentä metriä muiden edellä.

Käännän taas lihakimpaletta varttikierroksen, sen pinta pisaroi punaista mehua. Työnnän sen lähemmäs liekkejä, haluan pinnan paahtuvan kiinni. Kypsyvän lihan, mustapippurin, chilin ja oliiviöljyn tuoksu tulvahtaa ylitseni. Pelkään läheisen hautausmaan vainajien aistivan hautuvat herkkuni ja tulevan osille. Kylmä kiirii pitkin selkärankaa, karkotan sekavat ajatukset.
Kolmannessa lähdössä joudun nokeamaan uudestaan kynäni kärkeä, epäilen mahtavatko nämä merkinnät säilyä näkyvissä raveihin saakka. Onneksi on netti, ja nämä aatteet rakovalkealta sinne tallentuneet. Ensimmäiseksi pääsee lapulleni Unni Nalan. Perttunen narutteli sen viimeksi Kuopiossa noenpimeältä lähtöpaikalta ykköseksi. Nyt takapenkki vahvistuu monta astetta ja Terho Rautiainen saattaa kaartaa voittajaesittelyyn. Mutta koska pelille on jo valittu varma, otan mukaan Simo´s Shaden, jonka uskon edellisestä Mikkelin vierailustaan parantavan jonkin verran. Rosita Kähö on myös hyvä hepo tällaisessa lähdössä. Happy Cake oli oikein hyvä kovassa lähdössä Kuopiossa, mutta nyt on laukkuuttaja istutettu pukille. Hyppysellinen suolaa niskaan.

Kuusitikku uppoaa perunoihin, ja siirrän ne syrjemmälle, kääräisen Brasilian pampaksella(?) kasvaneen härkäpalan folioon ja asettelen sen hellästi pottujen viereen.

Teivainen narutteli viimeksi Undertaker D´n Turussa ykköseksi, mutta se oli Turussa se. Tietysti Antin lapulleni kelpuutan, mutta ei, ei yksin, seuraksi ikitipsini Suntime, olisipa vaan matkana maili! Olga ajaa kuitenkin ilman ennakkoluuloja reippaasti eteenpäin, uroita kunnioittamatta. Pavarotti Hornline olisi sopivassa lähdössä, mutta on saanut lähtöradan kaukaa ulkoa, mikä täällä Kalevankankaalla on myrkkyä. Doohan tulee, kun saa paremman lähtöpaikan ja pari starttia alle. Pitää pelata sitä nyt, kun muut ei varmaan pelaa…

Tuuli muuttaa henkäyksensä nopeammiksi, hengästyy ja alkaa tohista tuberkuloottisesti. Kaivan rinkasta lautasen ja haarukan, vapautan leukun tupestaan ja ongin puoliksi kimaltelevaan hankeen upottamani toisen karhun käteeni. Vedän sokasta ja se herää sihahtaen talviunestaan. Käyn aterialle silmäillen troikkalähtöä. Puhelimen nettiyhteys tökkii ja päätän että siitä huolimatta Fair Game ja Kaarlo voittaa, Golda ja Teivainen on toinen. Iskiessäni hampaani punapintaiseen perunaan, joka maultaan varsinkin voilla höystettynä voittaa lapin ylimainostetun roskaperunan puikulan jokaisella sektorilla. Viillän sen päälle ohuen siivun mehukasta, punaisena tihkuvaa härkää. Nielaisen lähes purematta koko satsin. Sitten annan sille kyytiä kylmästi helmeilevällä oluella ähkäisten nautinnollisesti ja päätän, ellei iltapäivällä muuta ilmene, lyödä kolmannen rivin läpi.

Syön hitaasti öisen ateriani kuunnellen yltyvää itätuulta. Siemailen vähiä oluitani, katselen liekkien heittämiä valoja ja varjoja lumella ja aidassa. Tuuli sieppaa valkeani savun matkaansa aidan päältä, sekoittaa sen itseensä ja häivyttää olemattomiin. Aita suojaa lämpöäni. Kevennän itseäni liekkien valon ja varjon maille jäävän männyn runkoa vasten. Kahlaan Tapion kylvämässä lumessa takaisin ja luen muita lähtöjä hetken.

Lopulta suljen lehden ja katselen mäntyjen välistä näkyvää tähtien täplittämää taivasta. Kaivaudun makuupussiini ja kahden porontaljani väliin. Muistan lämmöllä niitä kahta porovainaata, jotka turkkinsa turvakseni ovat luovuttaneet. Tiedän, että ilman tultakin pärjäisin niiden avulla tämän yön. Mietin, mihin aikaan tallikahvila aukeaa, ja pitäisikö purkaa leiri ennen kahville menoa. Ilma henkii sadetta, liekö sitten lunta vai räntää. Nukahdan kuunnellen tuulen kuisketta.