Kävivät ne Mikki Hiiret eilen Seinäjoen V-peleissä aika lailla mättähältä mättähälle. Taisivat hiirulaiset vierailla vähän väärilläkin eli todellisina asiantuntijoinakin pidettyjen horoskoopin- ja almanakantekijöiden lapuilla, kun tällä foorumilla yleistynyt keskinäinen nokittelu jäi tavallista vähemmälle ja jälkiviisaatkin koloihinsa.
Tänään siis kehtaa näin varhain yöllä vielä vetää vähän typerämpinäkin pidettäviä näkemyksiä esiin Forssan nelkustakin ja vetäytyä maanantaiaamuun positiivisempiin pelikeskusteluihin muualle. Samat hevoset ovat toki lähtökohtina, mutta keskustellen päästään joskus lunastuksiinkin. Ja sitten Forssan Pilvenmäelle:
Forssan nelkun avaa lämminveristen 2140 m:n tasoitus. Siinä uumoillaan yleisesti takamatkan tykkien Rapide Departin ja Smooth Rainin nousemista voittotaistoon. Muita itsestäänselvyyksiä olisivat kuitille myös Quelle Lake ja Secret Dynamite. Näiden ulkopuolisten esiinottaminen tässä yhteydessä olisikin sitten jo asiantuntemusta ja/tai sisäpiiritietoa.
Hästhagens Helmeriä tosipelurit odottivat vähin prosentein kieli hölpällään lapuilleen jo Jokimaalla. Ei tullut; tulleeko nytkään Forssan toisessa kohteessa. Me tuulipuvut emme siihen kuitenkaan puutu tänäänkään, vaan kehtaamme pelata juopon paria Tupla-Turpoa ja Sanansaattajaa. Keitaan Sinkku lienee ufoin mihin uskallamme, yltiöpäisimmät meistä, elämän kamikaze-miehet vielä Jämptiin sekoilevat.
Tuulipukujen juhla saanee jatkoa myös pelin kolmannessa koitoksessa, jossa ylikylät Taika-Prinssi ja Sirpan Sisu mittelevät paremmuudestaan. Suuri on voitollisten pelureiden matemaattinen hätä sekä kuuluva itku ja hammastenkiristys, kun ei taida Selman Siiristä ja/tai Palle-Pekusta olla mummojen kaatajiksi. Mutta jos avuksi tulisi Jussin Kössi, kun jo eilenkin juoksi.
V4-päätöksessä me mummojen hyyssääjät nostamme sitten kätemme pystyyn voitonmerkiksi Pavarotti Hornlinelle. Asiantuntijoiden toivo isommasta potista elää siinä, että Pavarotti jäisi ykkösradalta pitävään pussiin ja he rastaavat kuiteilleen Mill Enterprisen, Campaquen ja/tai Key Valuen. Mutta toivo kuollee viimeistään Forssan pitkällä loppusuoralla, jossa jyvät karsitaan akanoista ja Jämsän ukot putoilevat taivaasta.
Numerot näille näkemyksille löytyvät helposti lähes kaikkien vihjeiden kärkipäästä. Poisjääntien varalta kannattaa valita huolella, sillä potti voi kasvaa merkittävästi niiden kautta. Jopa niin merkittävästi, että varahevonen voi tuplata potin - tai enemmänkin.
Maanantaiaamuun! Olkoon tuurit kaikille tyköistuvat!
Vastaukset
Kirjoittanut mykistynyt
Että siis näin:
"Tässä teille möllit, minä häivyn fiksumpaan porukkaan."
Asennehan se on tuokin.
Ruokkii mukavasti ihannoimaasi positiivista keskustelua.
Kirjoittanut mölli
mykistynyt
Jos olisit vaivautunut lukemaan näitä Nipan ketjuja pitemmältä ajalta, olisit havainnut, kuka näissä ketjuissa on positiiviseen keskusteluun ja ketkä pyrkineet sitä häiriköimään. Mölleistä Nipa ei ole puhunut koskaan mitään, vaan positiivisesta keskustelemisesta. Kovin vähän siihen täällä kykeneviä "mykistyneitä" näyttää olevan. Ylläpidollekin tämä taso näyttää paremman puutteesta sopivan.
Kirjoittanut Ahatova.
taito se on sekin
Nipan ketjut ovat olleet kautta aikojen täynnä piilo-vittuilua ja vihjailua. Tyyli ei ole muuttunut mihinkään. Joka tätä ei huomaa, niin hyvinpä on silmänsä sulkenut. Mitä pienemmässä piirissä keskustelee, sen häiriöttömämpää se on, harmi vain että se on myös sen hiljaisempaa.
Tuota kirjoitusaikaa hieman ihmettelen, ei ole tainnut Nipa olla tuohon aikaan hereillä sitten talvisodan.
Kirjoittanut mykistynyt
Tulkinta
"Tänään siis kehtaa näin varhain yöllä vielä vetää vähän typerämpinäkin pidettäviä näkemyksiä esiin Forssan nelkustakin ja vetäytyä
maanantaiaamuun positiivisempiin
pelikeskusteluihin muualle. Samat hevoset ovat toki lähtökohtina, mutta keskustellen päästään joskus lunastuksiinkin."
Eikö tämä ole sama kuin: "Tässä teille möllit, minä häivyn fiksumpaan porukkaan."?
Sinänsä vaan ihmettelen kirjoitusta kun ei edes odotetakkaan asiallisia kommentteja tai positiivista keskustelua niin miksi yleensä vaivautua heittämään "helmiä sioille"?
Kirjoittanut mölli
Tulihan se sieltä
Itse sylttytehdaskin tuli Ahatovan hahmossa paikalle. Tulkintasi "piilovittuilusta ja vihjailusta" lienee vain ikiomasi kaikin käytössäsi olevin nimimerkein - myös mykistyneenä.
Kirjoittanut Forssan kuvaaja
Tarkkasilmä
Tarkkasilmäinen huomaa hetkessä, että Nipa on Mölli. Siinä se piilovinoilu nähdään.
Ja "yhden nimimerkin kuningas" Nipa luhistuu niin kirjoittajana kuin ihmisenä.
Niin ne periaatteet sortuu.
Kirjoittanut mölli
Forssan kuvaajakin ...
... liittyi mykistyneen Ahatovan kuoroon ja nimimerkkeihin. Keskustelun taso nousee niin, että kohta alkaa jo heikkohermoisimpiakin huimata. Joku saattaa vielä sen kuluessa havaita, ettei joulupukkia ole olemassa. Ja se on paha juttu.
Kirjoittanut ippa
ahatova
ravia.palstan oma pikku niisku-neiti. Onko taas
ne päivät?
Kirjoittanut kyöpeli
hatunnosto
AHATOVALLE..!!!!
Kirjoittanut sökis
Pysytäämpä asiassa.
V4:2 Tupla Urpon poisjäännin myötä suosittelen Koivus Harrin ja Värin Välkkeen pelaamista.
Hevonen on laukkaillut yhdellä jos toisella ohjastajalla viimeisimpiin startteihin.
Koivunen tänään ensimmäistä kertaa tällä matkaan ja sompailee taitavana ohjastajana takarivistä Värin Välkkeen tiukasti totomatsiin, ehkä jopa voittoon asti. Lisäksi hevoselle näyttäisi sopivan takarivi ja ryhmäajo, kuin suutarin sormi sian kärsään.
PS: Ahatovaltakin kun saisi joskus pelisuosituksia, niin päästäisiin yhdessä herjaamaan niitä. :))
Kirjoittanut heh heh
ahatova
joskus niitä vihjeitä antanutkin mutta kun meni
vituilleen.Lähinnä keskittynyt Nipan solvaamiseen. No,huvinsa kullakin.
Kirjoittanut mykistynyt
Hevosista
Pistämpä minäkin muutaman prosenttien valossa mielestäni pelikelpoisen kohteen.
Ekassa Smooth Rain 16%, se on pirun vähän melkein jo voittaneelle. Näkeehän se jo taustavoimien nimistäkin (Konki ja Möyrä) ettei häviä millään. Ei pidä suuttua.
Toisessa Suvin Suhina 3% vaikuttaa aika rajusti alipelatulta. On kyllä ylisarja ja huono lähtöpaikka, mutta tamma on hyvä.
Viimeisessä Mill Enterprise 13% ottaa keulat ja vetää todella pitkään. Melko hyvä pelikohde, ehkä.
Campaque tappoon. Ura käytännössä ohi vaikka vielä väläyttelee rahoille monesti.
Kaiken kaikkiaan melko heikkotasoisia lähtöjä, joissa paljon "tilinsä täyteen" juosseita hevosia.
Avauskohteen nro 14 Paparazzi teki hienon viime kauden ja osoitti varsinkin pitkillä matkoilla kovia otteita. Pystyi voittojuoksuissaan lyömään huomattavasti kovempia hevosia kuin tässä lähdössä on.
Kaarlo Ahokas harvoin tyytyy passiiviseen ajoon. Jos hevonen hiukankin tuntuu hyvältä, Ahokas patistanee Paparazzin jo hyvissä ajoin eteenpäin ja ennen viimeisen kierroksen tämä on jo vaatimassa vauhtia keulahevoselta. Pystyy kukistamaan tämän lauman vaikeammallakin reissulla.
Päätöskohteen Pavarotti Hornline on velvoitettu voittamaan tällainen lähtö, jossa valtaosa hevosista on jo vuosia sitten kokenut uransa tähtihetket. Suosikki saanee hakea avauspuolikkaan jälkeen suosiolla keulat, josta hallitsee maaliin saakka.
Tähän voisi kokeilla suoraa paria nro 9 High Electric:n kanssa. Ori juoksee nyt kengittä ja on ainoa potentiaalinen uhka suursuosikille. kerroinraja 3,8.
Kirjoittanut aki*
Forssan nelonen
Nämä rastataan tänään...
I:2,4,10,15,16
II:2,6
III:4
IV:1,3,9
Kommentoida saa vapaasti. En hae tällä rivillä mitään isoja rahoja, toivon vaan että olis 4 oikein...
Kirjoittanut Nipa
Provosta yöllä
Tuli vähän paha mieli yöllä kirjoittamastani provosta. Sen aiheutti vedonlyönti eräässä iltatilaisuudessa. Ei kuitenkaan talvisodan eikä Vietnamin sodankaan veteraanien yömessussa, vaan arkisessa raviporukassa.
Löin vetoa kirjoittavani heti kotiuduttani tälle foorumille jutun muutamin avainsanoin ja saavani Ahatovan tulemaan tuvastaan kimppuuni muutamin avainsanoin. Omani liittyivät voittavaan peliin, matematiikkaan sekä horoskoopin- ja almanakan tekoon. Ahatovan avainsanoiksi arvelin "piilovittuilu, vihjailu ja asiantuntemattomuus". Vain viimeksimainittu jäi puuttumaan pyhästä kolminaisuudesta. Näin kävi ja voitin vetoni - eikä se ollut edes ISOLLA.
Minua siis harmittaa. Ja ensinnäkin siksi, että käytin "peitteenä" viime ketjuissani saamaani miinusmerkkistä kohtelua ja toiseksi kuulin äsken luotettavana pitämältäni taholta, että Ahatova-nimimerkin takana onkin nainen. Tosin ippakin tuossa ketjussa samaan viittasi "palstan pikku niiskuneidillä ja "niillä päivillä".
Se näiden virtuaalisten foorumeiden vitsauksena tällaiselle omana itsenään toimeentulevaksi pyrkivälle tallaajalle on, että roolipeleissä sukupuolenvaihdoksin aiheutetaan itseä riemastuttavia, mutta myös joillekin "ulkopuolisille" varsin kiusallisia tilanteita. Ei tästä enempää, mutta tuskin Ahatova tällä foorumilla olisi tässä suhteessa ainoa.
Se kyllä on sanottava, että Ahatovan "peite" olisi millä mittapuulla tahansa mitaten loistava. Tuskin kaikki hänen myötäjuoksijansakaan tajuaisivat juoksevansa naisen perässä.
Kun itse tätä uutta taustaa vasten näitä hässäköitämme mielessäni kertaan ymmärrän niitä paremmin. Tuskin olisin niistä naiselle malttia menettänyt kertaakaan. Mutta jos mies on akka, asia muuttaa tietysti luonnetta. En näitä kuitenkaan tähän yksilöi enkä enempää kommentoikaan.
Paljon kiusallisempaa kuin miehen paljastuminen naiseksi on miehelle kuitenkin naisen todellistuminen mieheksi. Tätäkin tässä virtuaalimaailmassa tapahtuu. Onneksi harvemmin elävässä elämässä. Ei ole paha jos Tellu paljastuu Nipaksi, mutta jos ... No, tästä enemmän sähköpostissa kuin ravipalstalla.
Jos lopuksi vähän varsinaista asiaakin:
V4 2,5,10,15,16(4,12)/2,6(9,7)/4(3,1)/1(3,11)
Ja huomenaamulla Kouvolasta tiukasti hevosasiaa - eikä sitten muuta
Kirjoittanut mähönen
sökis
millä voit sanoo ohipelikohteesta suvin suhina!!! pelattu vaan 3,26% kai tollasen voi sanoo kaikki ohipelikohteeks!!!!
Kirjoittanut Koivisto
Nipa
Otatkohan vähän liian tosissaan nämä nettiväännöt,kun laatuajallakin illanvietossa pyörii niin nämä mielessä?
Kirjoittanut mykistynyt
BWT Olly
Joku tuossa ilmoitti että taitaa pärjätä.
Kirjoittanut Forssan kuvaaja
Nipa
Tuo oli säälittävää. Hame pukee sinua paremmin kuin mikään muu asuste, käyttämäsi toppatakki mukaanlukien.
Häpeä, aikuinen(?) mies.
Kirjoittanut Ahatova.
Nipa!
Olipa hieno päättelyketju, yllätyin miten osuitkin noin oikeaan itseäsi koskevissa asioissa. "Naiset" saavat kirjoittaa Sinulle mitä vain, mutta voi ei jos joku "Mies" erehtyy samaan. Kertoo vain kuinka epätoivoisesti haluaisit laittaa kissan ulos oikeista syistä. Ollet kuitenkin niin kissaan kallellaan että sekin saa jäädä sisälle. Todellakin nämä meidän kuittailumme ovat olleet suht leppoisia, ei niistä luulisi mieltänsä pahoittavan..ehkä tästä alkaa uusi kausi, jolloin et ole jättämässä palstaa ihan joka kuukausi, paitsi jos lupaat tulla takaisin suosionmittauksen epäonnistumisen jälkeen.
Vedonlyöntijuttu oli kerrassaan upea oivallus noin idearikkaalta lapselta. Ihan kuin olisi tikkunekku viety taas Nipan käsistä ja sitten aivoriihi pystyyn. Tuloksena vanha kunnon vedonlyöntijuttu, joka on n 1000ekr. aikoihin ollut uusi juttu ja näin palautan sen nekun takaisin pelkkänä tikkuna. Alatko muuten seota, vai löitkö vetoa virtuaalikavereiden kanssa virtuaalisesti? Valehtelu on mielestä rumaa ja siihen en soisi Sinunkaan sortuvan! Mikäli olet vetoa lyönyt, niin en kirjoita tänne kuukauteen ja saat sen aikaa leikkiä piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii.. peliäsi osaltani rauhassa. Vedoksi lasketaan tässä tapauksessa jopa käyttämäsi kolikot. Kunhan et sieltä isoimmasta päästä niitäkään ole erehtynyt vetoa lyömään..
Aika säälittävää muuten jos Telluna ym. olet itseäsi puolustellut. Terv. Ahatova, eikä mykistynyt Forssan kuvaajakyöpeli.
Kirjoittanut Nipa
Forssan kuvaaja
Keskustelen sinunkin kanssasi po. asiassa sähköpostissani oikeilla nimillä, jos sinusta on miestä sinne tulla. Helppo on puskan takaa jussina huudella pää pensaassa. :-D
Kirjoittanut Ahatova.
Nipa!
Yritätkö siirtää tämän keskustelupalstan keskustelut sähköpostiisi, kun aina säpöäsi tunget joka paikkaan ja käsket sinne keskustelemaan? Se ei oikein toimisi kun Sinulle kohdistetut haukut jäisivät omaan tietoosi ja muilla ei olisi enää ollenkaan hauskaa kun eivät näkisi kuinka iso mies suuttuu kuin lapsi apukouluiässä. Sopisit sirkukseen pelleksi, ostaisin heti eturivin paikat.
Kirjoittanut Nipa
Heh-heh, Ahatova
Kalahti Sinuun näköjään pahemmin kuin kuvittelin. Kaikki vanhat virtesi veisailit vähän eri sanoin samaan juttuun. Sinulla ei ole omienkaan sanojesi mukaan mitään todellista käsitystä minusta.
Turha näitä on täällä jaanata viikosta toiseen. Jospa tapaisimme Teivon ravintolassa oikeilla nimillä. Jos olet nainen, tilaan pöytään kynttilän. Pelataan ne ravit jollakin summalla ja hävinnyt maksaa pöydän laskun. Kolikoilla et menesty.
Kirjoittanut mykistynyt
Vielä lisää hevosista
Ässän Väre on kuulema huikea tänään. Totossa?
Kirjoittanut Ahatova.
ok
Pidän melkein uudesta asenteestasi, mitä aineita muuten käytät kun et heti suuttunut tuon enempää. Sentään vähän muutan säveltä vanhoihin virsiin, sinä taas yleensä laulat väärältä riviltä epätahdissa. Eipä tuo oikein kolahtanut, kun en enempää innostunut sinua haukkumaan. Ainiin, agneskin jo jätti sinut ja kirjoitti asiantuntijan ketjuun. On se vaan fiksu gimma.
Periaatteessa ihan hyvääkin ajatusta, että olen Tampereelta ja nainen. Hmm.. tämähän oli virtuaalimaailma ;) Voisi tietenkin ollakin kun oikein aletaan sököttämään.
Nooh, älä Nipa huoli ei mulla ole mitään sua vastaan livemaailmassa, mutten kuitenkaan lähde treffeille. Saat koittaa iskeä joitakin muita palstalaisia. Jätetään nämä väittelyt tänne nettimaailmaan, eikä surra näitä livessä. Parantumisia oikeaan elämään!
Kirjoittanut sökis
mähönen
Sillä perusteella se oli ohipelikohde, kun ei ollut mitään hajua v-4 prosenteista tuota kirjoittaessani.
Smooth Rain oli ookoo, mutta varmaan olisi tienannut tuhansia jos olisi ollut malttia säästää hevosta 75-karsintoihin alle 10.000 euroa.
Onnea voittajille.
Kirjoittanut Nipa
Ahatova
En muuten käytä enää mitään aineita ja naisena Sinusta ja asenteistasi voisin ehkä pitää enemmänkin kuin tähän mennessä. Ehkä meillä menisi palstallakin paremmin kuin ajattelisin kirjoittaessani samaan ketjuun rouva tai neiti Ahatovaa, oli asia sitten tässä virtuaalimaailmassa niin tai näin.
Niin agnes on todella fiksu gimma. Olen häntä ravikuningattarenakin ajatellut erään meidän kummankin palstan alusta tunteman toisen fiksun gimman perintöprinsessana. Ehkä hän ei kuitenkaan pidä ajatuksesta. Hän on todella asiantuntijan seurassa. Tunnen tämän myös live, mutta liian suuria tämäkin joskus tavoittelee pienempien voittojen kustannuksella kuten Harri, jonka kanssa olen ollut yhteydessä muualla kuin palstallakin.
Live mekin tulisimme toimeen paremmin, mutta eiköhän taas yritetä näinkin? Vai mitä, Ahatova?
Kirjoittanut Ahatova.
juu ja taas kerrataan
Huomaa kuitenkin ettei kaikkien kanssa voi olla samaa mieltä asioista, eikä mielestäni tarvitsekaan. Meille molemmille löytyy niitä samanmielisiäkin ja jottei palsta ihan tylsäksi menisi niin jotain meininkiäkin pitää olla, eikä pelkkää puttepossumeininkiä. Kyllähän me toimeen tullaan, ei siitä ole koskaan ollut kyse. Ihmettelen vain mitä ihminen ajattelee jos näitä juttuja ihan tosissaan ottaa kun täällä kuitenkin nimimerkeillä kirjoitetaan, enkä minä ainakaan tiedä kuka esim. Nipa on oikeasti. Enkä halua tietääkään, sille Sinulla on jo tarpeeksi kööriä tuttuina ja jos tuntee kaikki niin kritiikki jää olemattomaksi, pitäähän sitäkin jonkun ylläpitää. Kuten tiedätkin, mikäli itse provosoi vaikka vahingossakin keskustelupalstalla, niin pitää voida ottaa pikkukuitit vastaankin hyvin mielin. Selvää lienee että sitähän olet kyllä harrastanut..
Tarkoittanet Lilliä ravikuningattarena, kyllä. Muistelen häntä aina lämmöllä :) En saanut selvää olitko kruunua vaihtamassa vai vain prinsessatitteliä jakamassa, mutta itse tyytyisin prinsessaan kosken agnestakaan tunne. Eikö sekin ole jo ihan hyvä titteli.. Toki naisasiantuntijana jos haluat hänetkin kruunata niin menköön kun kerran olet livenäkin nähnyt.
Kirjoittanut Allapito
hehheh
Kyllähän siinä jotain täytyy olla takana, jos käyttää Ahatova-nimimerkkiä varsinkaan jos ei ole tietoinen että Ahatova on nimenä yhtä naismainen kuin Sigmundsdottir eli tuollaista nimeä ei käytä kuin nainen tai transvestiitti.
Kirjoittanut sökis
Hiirenkorvat
En kyllä ymmärrä/näe mitään piilovattuilua/vattuilua siinä, että Nipa pitää täällä yllä asiallista ravikeskustelua.
Taitaa olla pelkkää salaliittoteoriaa / kevätväsymystä?
Ihme atakki.
enivei.
Kirjoittanut Peluri3
Saitteko?
Mitään kiinni kukaan?
Neiti Ahatova ei puheidensa mukaan pelaa näillä kertoimilla mutta viihtyy nillittämässä.
Kantsisi ehkä siunkin jotain aineita hommata.
Nettiriippuvuus voi olla yhtä epäterveellistä kuin peliriippuvuuskin.
Kirjoittanut Nipa
No-joo, Ahatova
Kun oikein asennoidutaan löytyy varmaan yhteisiäkin käsityksiä ja ehkä mielipiteitäkin, mutta se ei ole todellakaan tarpeen. Puttepossumeiningistä en minäkään pidä, siinä happanee pitkän päälle kaikki.
Sairaana olin liikaa ankkurissa tähän nettiinkin ja hipiäkin oli joskus arka kuin prinsessalla. Todellisuudessa se ei sitä kuitenkaan nytkään enää ole. Joskus maailmassa kun on paksunahkaisuudesta maksettukin. Tuo Nipa oli joskus kovilla siinäkin ja joillekin kirosana. Ehkä se on minulle etunimestä täällä liian todellinen, mutta tuo "köyhä maallakin" oli tälle nykypalstalle kuin ilmaa, vaikka pari vuotta sitten oli aika suosittu. Onko taso noussut vai laskenut, en tiedä. - Pikkukuitit ovat aina paikallaan.
Niin Lilliä tarkoitin. Hänet tunnen. En tätä toista muuten kuin kivasta kirjoittamisesta täällä. En siis ole mitään vaihtamassa. Tuskin se minulle kuuluukaan. En tee kummastakaan pahvikuvaa, jos vaalit pidetään. Mutta jos musta hevonen tulee, ei siitä koskaan tiedä.
Sellaista on maailman meno: toisia kruunataan ja toisia ruunataan.
Kirjoittanut Tepi.
Noin Nipa
Jalat maan pinnalla, vaikka virtuaalisenkin.
Kouvolaan huomenna hyvät pelit? Olis ehkä jotain.
Ilmotellaan tänne?
Kirjoittanut outsider
Kiitos, Nipa/Ahatova
Olette jälleen kerran tuoneet lohtua yksinäisen miehen iltaan.
Todellisuudessa(nuoriso sanoo: oikeesti) Ahatovan kommentointi Nipan ketjussa on se mauste keitossa, jota Nipa kuitenkin kaipaa.
Vanha kettu haluaa haasteita, sillä sanansäilää on mukava kalistella.
Kirjoittanut Nipa
Tepi/outsider
Jalat maassa on aika sotia ja aika sopia. Monta sananlaskua ja viisautta tähän sopii. "Jos kammoat naakkojen kirkunaa, et torninuppina kiiltää saa" eikä sovi kukoksi tunkiolle, jos pelkää, että tunkio haisee.
No, torninupiksi tai kukoksi en enää halua, mutta mausteita kyllä moneenkin keitokseen ja makuunkin. Eiköhän tämä tästä taas. Repäistään, Tepi, Kouvolaan hyvät pelit. Aamulla varhain kun aurinko nousee. Muuta menoa on jo yhdeksän jälkeen.
Kirjoittanut Peluri3
Ahis
Minustakin on ihan jees että Ahatova lehahtaa aina paikalle Nipan ketjuun.Egoa kummasti pörhöttää hiffata että löytyy sitä tyhmempiäkin ihmisiä kuin itse.
Kirjoittanut manse boy
Mitä sen väliä
jos joku urpo, nyt Nipa, vittuilee ja yrittää nostaa itsetuntoaan.
Kirjoittanut jullikka
kuinkahan
helpon rivin pitäisi tulla että nipakin sais kiinni..kysyn vaan.
Kirjoittanut Nipa
Onhan tää Nipa ...
... saanut täällä joskus vaikeankin rivin kiinni, mutta kun tyrii tarpeeksi kauan, ei sitä kukaan halpanakaan kopsaa. En kyllä suosittele huomennakaan sellaisenaan kopioitavaksi. Jää tekijälle enemmän. :D