Toivoa sopii, että pelit paranevat viikonloppua kohti. Eilisissä kaksareissa ei ollut moittimista, pikemminkin kehumista - siihenkään en piirongista sorru - mutta nelkussa oli väärä, "historiallinen varma": Jänkälä ei ollut aiemmin Linttonilla voittanut - eikä voittanut eilenkään.
Huomenna on Vermossa sen vuoden päätapahtuma ( joksi itse lasken kuitenkin Derbyn ) Finlandia-ajo. Siellä tavataan tutut ja muutama ennestään tuntematonkin. Kokemus on osoittanut, että siellä palaa rahaa liian kosteilla sytykkeillä. Vältetään siis niitä ja yritetään sitä ennen lihotella pelikassaa Kuopion nelkulla ja kenties jollakin kaksarillakin. Essin kisassa ollaan aivan mukavassa välissäkin - enempää kehumatta.
Kuopion V4 ratkeaa tänään täysin lämminverivoimin. Varmoja voi peliin mestaroida, mutta nämä vähän yleisemmät ehdokkaat pankeiksi pääsevät matkaan ikäviltä lähtöradoilta. Vai mitä pitäisitte tikusta: Fa Quito (9), What A Jackpot (8), Lucky Herman (12), Hero Leader (10).
Pelin avauksessa Fa Quito on minulle tuiki tuntematon, Perttusella lisäksi arvaamaton, ja näillä rahoilla moni muukin. Larissa Gossipissa on kuitenkin sen verran tuttuakin taikaa, että se FQ:n ohella lapultani paikkansa ottaa. Ja miksei myös Rainy May - sadetta silloin odottamatta - ja jotakin mojovampaakin vielä mietitään.
What A Jackpot olisi paremmalta lähtöpaikalta ja vähemmin suosionosoituksin vaikka varma toisessa kohteessa. Nyt on kakkosradalta yritettävä vielä Videljeffillä, jolla eilen ajettiin jo kevyt (?) hiitti Mikkelissä. Ehkä se avasi vähän paikkoja ruunaltakin.
Kolmanteen koitokseen on sitten kokeiltava piikkiä. Eturivissä mahdollisia ehdokkaita olisi parikin uloimmaisilta radoilta. Takaa kuitenkin tulee Lucky Herman rattaillaan Eero Hakkarainen. Seinäjoki-juoksussaan ruuna oli pettymys, mutta edellisessä Kuopiossaan hyvä, joten piikataan sillä. Ja kärsitään mahdollinen takaisku oman tyhmän pään sisällä ulkopuolisia tekijöitä moittimatta.
Hero Leader joutuu V4-päätöksessä matkaan takarivistä. Vaikka voittopaikka oli huono viimeksikin, nyt on kovimpana kivenä kengässä Briso Benjamin kakkosradan ylelliseltä aitiopaikalta. Kun merkkejä vitosen pohjaan on jäljellä, liitetään viritykseen vielä Tiger Eme ja Game Caner. Näillä hiihdellään ja sukuvika on se, jos suksi ei luista.
Alustavia numeroita:
8,4,11 - 8,2 - 12 - 10,2,4,5
Vastaukset
Kirjoittanut lazybones
Bohemia Barbe
Taidan arvata missä lähdössä on Nipa eilen "pientä" tiliä tehnyt.
Ettei vaan "multasormi" olisi pelitiliä pullistanut?
Tähän päivään hatusta löytyy Bohemia Barbe.
Nykyään harvakseltaan starttaillut muutaman vuoden takainen menestysruuna taitaa palata voittoputkeen ihan lähiaikoina (tänään?).
Pelihimo tähän 9v lupaukseen on niin kova että harvoin on tällaista kutinaa.
Bohemia Barbella on enemmän voittoja ja startteja kuin kuskilla, mutta on se kuskikin ihan kelvollisesti pärjännyt.
Pieniä tuureja ja Hyttisen kuudes voitto näkee päivänvalon.
Kirjoittanut Nipa
lazybones
Kyllähän se oli se "Räikkölän Multasormi", joka pienessä ristipelissä oli. Myös Bohemia Barbessa aamulla katseeni viivähti hieman pitempään. Taidankin ottaa sen parempaan syyniin mietintämyssyssäni.
Kirjoittanut lazybones
Vetetään vähän takasin
Alkoi tuntumaan että BB:lle on sittenkin ehkä tuo viimeinen puolikas toistaiseksi liikaa.
Dream On korvaa sen paikan päiväunissa.
Kirjoittanut Chinaski
Menneitä ja tulevia
Eilen tuli taas mukavasti oppia, kuten toissa päivänä, ja tiistaina, ja... Ehkä vuonna 2016 oppi johtaa lunastuksiin, jos oikein toiveikkaalla ja positiivisella mielellä on. Röhinän vaihdoin lopulliseen peliini vielä vähemmän pelattuun varmaan, nimimerkki Syherön vihjauksesta vedin johtopäätökset, että Röhinä ei sittenkään ole pelihevosia. Kuopiossa voisi jotain yllätyksiä tullakin, kun suosikkeja on siunattu hankalilla lähtöpaikoilla. Keulahevoset vain näyttävät kovin heiveröisiltä suosikki Briso Benjaminia lukuunottamatta. Ekassa lähdössä kiinnostaa Forss ja Demi´s Speed, hevosesta ei ole mitään tietoa, mutta parin prosentin peliosuus tuskin on rajusti yli, Forss ansaitsee sen ajoi vaikka kolmijalkaisella aasilla. Viimeisessä poimin ylläriosastosta Pakkasen ja Gullricin, voipi olla vastassa muutama turhan kova, mutta vappupakkasia odotellessa pelataan Pakkasta, olipa aika huono...
Kirjoittanut laatu
V4 yritelmä
V4-1:yritän selvitä kahdella merkillä eli 2 Simply the Boos 17% ja 8 Fa Quito 30%.Vara:11,4.
V4-2:ideat 2 Videljeff (jospa eilen "hiitillä" mikkelissä+hyvä rata+16%) ja 3 Flowers Emile 6%. Mielestäni paras hevonen on tietysti 8 What A Jackpot 44% "pahalta" paikalta on hiukan liikaa ja ylläreillä potti nousisi mukavasti.
V4-3:tasainen lähtö, joista maistuvimmat merkit minulle on 1 Debbie Dobbers 7% sekä 6 Terkku 13%.
Toki mukaan vielä 7,8,12.
V4-4:päivän varma on suosikki 2 Briso Benjamin 36%,riskillä varalle 10 Hero Leader 26%.
Pelionnea! Saa kommentoida.
Kirjoittanut Örveltäjä
Fa Quito
Fa Quito vie ensimmäisen lähdön ja helposti.
Kirjoittanut roppon1
v4
I. Fa Quito
II. paljon tai kaikki
III. Terkku
IV. Kahden kauppa,Briso Benjamin ja Hero Leader
Kirjoittanut Nipa
Kolmatta Linjaa takaisin ...
... ja suma seisoo lähes koko foorumilla. BB:stä en ole minäkään enää nähnyt päiväunia, vaikka katse siinä aamussa viivähti. Dream Onkin onkin sekin unta vain.
Mitään mojovaa en ole avaukseen sitten aamun keksinyt ja lisäänkin tähän pelille vain Simply The Bossin. Essille sitten muutaman lisää.
Kakkoslähtöön tulee mukaan Fire Leader ja kolmanteen jää Lucky Herman varmaksi ja viimeinenkin mennään aamullisilla lihotettuna Donata Royalilla. Näin siis mennään. Aivan vanhoja saatavia ei saa jokainen eikä Oivan portsari lanttiaan, kun ei enää ovella seiso, mutta huomenna Vermossa tavataan.
sanoi fintoton kita, kun sinne taas rivini kippasin. Varma löytyi heti eka silmäilyllä eli Briso Benjamin on ollut luottohevoseni useasti, mitenkään neljää - viittä muuta aliarvioimatta. Paikka ja kunnon kehitys, tiedot hevosesta ja muistikuva viime voiton helppoudesta perusteluina.
Kolmatta lähtöä kun mietin, alkoi tulla sellainen rastimäärä lapulle että sitten stoppasin. Kun ei rahat riitä, jukolauta, tein onnekkaasta Hermannista toisen varman. Näin se olikin jo heti helppo lähtö.
Nimittäin kaksi ekaa on niin savolaisen ovelan kieroja ja sutkeja, että näpeissä ei pysynyt oikein mikään. Sieltä sitten kuitenkin parhaat makupalat poimin. Ekassa saattaa pomottaa kotiradan savolaisen vaatimaton ori, Simply The Boss. Toisessa naapurikylän ruuna Videljeff jo Vermossa verrytteli, meno lienee tänään vähintäänkin sutjkasta ja sulavaa.
2,4,8,10,11,12 - 2,8,9,10,12 - 12 - 2
Näillä pääsee jo jännityksen makuun.
Kirjoittanut Nipa
Ei tätä poekoo kainous haittoo ...
... ku tään pelisä Kuopijoon laittoo ... hippuu tippuu hiljallee.
Niihä tuo agnesin rivi myötäilee omaani, mut vimoses voi tulla äitii ikävä. Omat kivet kengäs on alus. Sen sit näkee. Essil on enempi pelis ja agnes lounaalla ohi. Nyt tarvii lähtee kaupunkii kattoon, mut illal lasketaa hylsyt. Tuurei kaikil!
Kirjoittanut springi
Rivi.
Pari maistuvaa varmaa kuopioon, ja kun nipakin ne tiesi, niin luotto on kova.
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 8(11,4)/1,2,6,7,8,9,10,12(11,4)/12(7,8)/2,3,4,5,7,9,10,12(8,11)
Panos: 0,20 €
Summa: 12,80 €
Fa Quito joka oli järjetön pyssy heti ensi startteihin, mutta aavistuksen on ailahdellut viimeisissään.
Lucky Herman joka ei TODELLAKAAN saa vastusta näistä perushevosista normaalina ollessaan, ja miksi emme olettaisi sen olevan normaali.
Muut lähes tukkoon, pari riskitappoa jottei lappu paisu liian kalliiksi! Tuuria peleihin!
Kirjoittanut Chinaski
Jesss!
Gullric kaksariin, baarirahat tienattu.
Kirjoittanut agnes
Nipa ja springi
onnittelut, aika komiasti nelkut kiinni!
Kirjoittanut Nipa
Iltaa!
Taas kotona! Johan se osui risukasaankin. Kiitokset, agnes, onnitteluista. Joudut kirimään essin finaalissa huomenna.
Kirjoittanut Chinaski
Jarkki Larronmaa
on tänään vireessä! Kasilähdön Marat täysin hänen ansiotaan, hyviä on ollut havainnot muistakin lähdöistä.
Kirjoittanut kokkioppilas
jarkki
on kyllä arvostettu hevosasiantuntija Kuopiossa,olin itse raveissa enkä siis päässyt lukemaan hänen näkemyksiään netistä,mutta olin kuitenkin juttusilla muutaman kerran ja kyllä niillä hänen näkemyksillään pääsin voiton puolelle.Voinkin tässä kertoa,että Jarkin nosto illan 5 lähdöstä oli ainakin minulle saamaton paikka, kertoili siinä vaan rauhalliseen tyyliinsä,että oli nettiinkin laittanut melkein suoran tulojärjestyksn kerroin oli 53.
Kirjoittanut springi
Kiitti Agnes.
Kyllähän mä näin heti nipan rivin nähdessäni, että tänään se on taas jäljillä. Kyllä me nää "helpot" Saadaan missä pari kohdetta voittaa ne kun pitääkin. Loppu onkin sitten tuuria. Voitto-osuus olisi kasvanut parin sentin jälkeen roimasti, jos kakkoskohteen olisi voittanut no: 10 (3%), mutta siinähän Nipa olisi lentänyt, joten HYVÄ NÄIN!