V4/1
KOPERNIKUS 7 % näytti Vermossa jo lämmittelyssä todella hyvältä ja tulikin viimeisen kierroksen kovassa lähdössä 28,5. Statistiikan perusteella mistään voittokoneesta ei ole kysymys, joten kakkonen olisi kai voittoa todennäköisempi sijoitus. Kovia vauhteja ovat esitelleet epävarmat pelisuosikit TUULTEN VEIKKA 32 % ja LINTTON 33 %. Kopernikuksen kanssa paalulta lähtevä JAGGER 13 % voi myös riittää tässä. Tasaisia suorituksia tekevät SÄIHKYSÄÄRI 2 % ja APRIL 2 % ovat nyt pelaamattomia ja kärkkyvät muiden epäonnistumisia.
V4/2
DOLLARI EXPRESS 34 % juossee keulassa ja on siitä hyvin lähellä. HIGH LEVEL 17 % on noussut hienoon kuntoon ja välttäessään kuolemanpaikan voi tulla ensimmäisenä maalipaalulle. VISCONTI 10 % palaili viimeksi pitkältä tauolta ja vauhdit näyttivät olevan tallella. SWEET REACTION 15 % jäänee huonolta lähtöpaikalta liian taakse, enkä oikein usko MILL ENTERPRISEN 14 % ottavan tänään vuoden ensimmäistä voittoaan. Molemmat ovat nyt kuitenkin edellisiä helpommassa lähdöissä. Pommina mukaan vielä viimeksi montelähdön voittanut TEX EX FIRST 3 %, vaikka sillä perusteella että nämä Porin hevoset parin viime viikon aikana yllätyksiä järjestelleet.
V4/3
JUSSIN VAPPU 20 % on ainakin vielä käsittämättömän vähän pelattu. Lähdön kovaluokkaisin hevonen oli hyvä kahdessa tauon jälkeissään. Porin 75:ssa se oli vähän saamaton, mutta viimeksi Vermon 75:ssa se tuli kaukaa takaa hyvin loppuun asti. Kärki lopetti 22,5, joten sinne ei ollut asiaa. Risteri 25 % voitti Vermossa kuuden hevosen tynkälähdön, missä kolme tuli ravia. Viimeksi se näytti taas voitontahtonsa. Vaikka se lopetti hyvin v 800 25,1, haluja ei ollut kuin jäädä Voitokkaan kupeelle. Huuveri 19 % ja Veikon Tähti 10 % eivät mielestäni riitä Jussin Vapulle, jolla Koivunen lähtenee tässä viime kertaisia selvästi helpommassa lähdössä ajoissa reissuun.
V4/4
Tynkälähdössä CARPONDALE 21 % mukaan isompaan kuittiin, vaikka tyytynee vain seurailemaan kolmanneksi LIVING IMAGEN 43 % ja NORMAN KEMPIN 31 % perässä.
ei kyllä itselleni maistu takamatkan takarivistä ja muutenkin tuntuu ettei hevonen ole parhaimmillaan porissa kuten miettinenkin sanoi.Itselleni taas ykköshevonen on 2.Huuveri joka loistopaikalta voi johtaa lähdöstä maaliin ja on hyvä merkki 19%.Harrille vielä olisi kiva kun joskus sanoisit jotain ,etkä pyörittelisi näitä hevosia ja kertoisi ympäripyöreitä kommentteja.kertoisit selvästi mielestäsi yli ja alipelatut.
Kirjoittanut Harri
jannelle
"kiva kun joskus sanoisit jotain"
Kiitos Janne; Olet sankarini. Ikävää jos ei miellytä. Pyydä nettiyhteyden tarjoajaltasi rahat takaisin. Minua sen sijaan miellyttää Sinun laajasti perustellut näkemyksesi esim. "ykköshevonen on 2.Huuveri joka loistopaikalta voi johtaa lähdöstä maaliin
ja on hyvä merkki 19%.." Sinun kaltaistesi viisastelijoiden vuoksi olin jo pari viikkoa palstalta tauolla.
Tässä nyt sitten rautalankamallilla, jos et niitä tuosta ylhäältä ymmärtänyt?
V4/2
HIGH LEVEL 17 % ja TEX EX FIRST 3 % alipelattu.
SWEET REACTION 15 % ja MILL ENTERPRISE 14 % ylipelattu.
V4/3
JUSSIN VAPPU 20 % käsittämättömästi alipelattu. Risteri 25 %, Huuveri 19 % ja Veikon Tähti 10 % ylipelattu.
V4/4
CARPONDALE 21 % ylipelattu.
Kirjoittanut janne76
Juu
V4/4
Tynkälähdössä CARPONDALE 21 % mukaan isompaan kuittiin,
vaikka tyytynee vain seurailemaan kolmanneksi LIVING
IMAGEN 43 % ja NORMAN KEMPIN 31 % perässä.
Tässä näkee että miehellä on ajatusta....
parempi olla hiljaa jos ei tämän järkevämpää sanottavaa ole.
Kirjoittanut janne76
Ihme äijä yrittää miellyttää kaikkia
kun ei pysty sanomaan mitään.Siteen lyödään lapulle vielä kaikki ylipelatut ,jotka varmasti syövät varmoista saamasi edut ja näin pelaat alikertoimisia rivejä.
Kirjoittanut janne76
Viisastelija vielä
väännetään sulle huuverista sitten lisää viisastelija.viimeksi teivossa juoksi kolmas sisällä nousi loppukaarteessa toisella ja loppusuoralla ulos mistä ei päässyt vapaasti tulemaan,sitä ennen porissa myös jäi pussiin lahdessa 14.4 kiri viim 500 22,9.seinäjoella 7.4 oli ihan hyvä kolmas keulasta.hevonen ollut jo pitkään kunnossa mutta viime aikoina on jäänyt pussiin .valmentaja miettinenkin pitää sitä tallin ykköshevosena noista asemista.Tietysti valmentajakommentit ohitaan silloin kun ne eivät täsmää omiin ideahevosiin,mutta niihin uskotaan silloin kun itsellä on uskoa.uskon sen tässä avaavan keulapaikalle ja pidän sitä lähdön ykkössuosikkina.Ainakin yhtä hyvät perustelut kuin sinun jussin vapulle!
Kirjoittanut spuke
tuo
jannen sepustus on täysi kopio erään vihjepuljun tekstistä..oletko kenties töissä siellä kun uskallat kertoa ne..
Kirjoittanut Harri
Niin
Spuke: jannehan on kertonutkin jo täällä ettei vihjelinjoille soittele, joten kyllä hänen pitää olla siellä töissä?
"Ihme äijä yrittää miellyttää kaikkia"
Käsittääkseni en yrittänyt tuolla avauksella miellyttää ketään. Kunhan vain kirjoittelen tänne silloin kun huvittaa. Tuntuuko Sinusta joskus janne siltä, että vanne kiristää päätäsi?
"Siteen lyödään lapulle vielä kaikki ylipelatut ,jotka varmasti syövät varmoista saamasi edut ja näin pelaat alikertoimisia rivejä."
Tuo oli aamupäivän pohdiskelua, jos ymmärrät Eivät nuo tällä hetkellä ylipelatut tietenkään kuiteille jää, elleivät ala prosentit iltaa kohden laskea.
"Tietysti valmentajakommentit ohitaan silloin kun
ne eivät täsmää omiin ideahevosiin,mutta niihin uskotaan silloin kun itsellä on uskoa"
Itselläsi tainnut käydä juuri noin tuon Huuverin kanssa. Totta tuo Jussin Vapun arvoituksellisuus kotiradallaan. Ei valmentajakommentteja saa koskaan ohittaa. Vaikka Miettinen tuon Jussin Vapun arvoituksellisuuden vuoksi pitääkin Huuveria tässä jopa ykköshevosenaan, mielestäni Jussin Vappu on Miettisen hevosista tässä paras ja selkeästi nyt alipelattu.
Kirjoittanut Nipa
Sivuuttaen sanailunne ...
... Harri ja Janne, moi vaan, yritän halkaista kiistanne kolmannella vaihtoehdolla. Entäs jos Jouni Miettinen tuleekin lähdössä kolmannella hevosellaan Heianilla. Sikäli kun numeroista jotakin ymmärrän sillähän on kaikkein maistuvin peliprosentti monessa suhteessa.
Jussin Vappu huonolla lähtöpaikalla Koivusen ajotyylin aggressiivisuuden tuntien ja Huuverilla on alusta lähtien paalulla tekemistä Teivaisen rattailleen saavan Tusinan Tulon kanssa. Ehkä tässä lopussa luottamus Miettistä itseään kohtaan kiitoksena seisoo.
Miettisestä on takavuosilta pari rahakasta muistoa Porin perjantaisista iltaraveista. Sekin painaa subjektiivisessa vaa'assani lähdön tulojärjestystä arvioidessani.
Kirjoittanut janne76
Voi pojat
Mikähän tuossa mainitsemassani huuverin sepustuksessa on niin ihmeellistä.Joskus tuntuu ,että jotkut pitävät tätä ravitouhua jonain salatieteenä,mainitsemani asiat huuverin kohdalla löysin viidessä minuutissa ja ovat kaikkien muidenkin saatavilla.Toinen asia ,sitten kun pyydetään perusteluja ,niin silloin sekoitetaan vihjepuljut yms aina niihin,joskus tuntuu ettei mikään ole hyvä perustelet tai et.Itselläni on ainakin harjaantunut silmä 15vuodessa löytämään itseäni kiinnostavat hevoset, hevosten juoksut yms esitykset,tallikommentit on nykyään helposti jokaisen löydettävissä.Olen itsekkin monta vuotta karannut talleilla kyselemässä ,mitä nykyään ei tarvitse tehdä löytääkseen tietoa hevosista.Jokainen joka haluaa ,niin voin lähettää puhelinlaskuni omistamistani liittymistä ja todistaa etten ole soittanut mihinkään vihjepalveluihin.
Kirjoittanut Harri
Ei kannata
janne provosoitua joka kerta kun provosoidaan. Elämäsi on niin helpompaa. Leikkiähän tämä suunsoitto pitkälti on. Älä lähetä puhelinlaskuasi.
Totta kai janne nuo kaikki tiedot löytyvät netin juoksuselostuksista ja printistäkin. Kysymys on sitten siitä, mitä johtopäätöksiä ja pelivalintoja kukin niistä tekee. Kuitenkin. Talleille kannattaa silti välillä "karata", ettei homma mene virtuaaliseksi. Raviurheilu on kuitenkin parasta paikan päällä eikä netin ääressä. Sama juttu muuten seksin kanssa.
Minun johtopäätökseni on tällä kertaa se, että Jussin Vappu on alipelattu ja Sinusta se on Huuveri. Sen verran vielä, että (noiden juoksuselostusten ja valmentajakommenttien lisäksi) monia molempien juoksuja paikan päälläkin nähneenä pidän Jussin Vappua sen verran parempi luokkaisena hevosena, että sen pitäisi tuo hoitaa. Ellei sitten kotirata vie motivaatiota. Voin (ja saankin) toki olla väärässä, mutta siihen perustuu pelivalintani ja omat ovat pelini.
Kirjoittanut janne76
Minulla
ainakin iski heti silmään huuveri kun katoin lähtölistaa.kahden hevosen paalulla tehnyt hyvät juoksut viime aikoina,keula mahdollisuus,taulusta puuttuu sopivasti vaan tolpat"ei kelpaa mummojen peliin".Tietysti tämä on valinnoista kii,mutta ihmetyttää sinun valintasi.jussin vappu ei kuitenkaan ole häikäissyt kahdessa viimeisessään,porissa oli suoraan sanottuna huono,toki tammat ailahtelevat,mutta nyt mielestäni paikka on huono ,itselläni jotenkin jäänyt kuva ,että olisi parempi vapaalta radalta,mutta voin olla täysin väärässä.rattailla vielä huippuagressiivinen harri.minusta on vähän vaarallista pitkässä juoksussa pelata hevosta vanhojen näyttöjen tai pelkän luokan perusteella.mutta tämä oli minun mielipiteeni.
Kirjoittanut Kilu
Jussin Vappu syö Huuverin
Huuveri on mummojen valinta. Vaikka sillä on parempi paikka ja tehnyt muka hyviä juoksuja niin Jussin Vappu on vaan yksinkertaisesti sitä parempi hevonen. Jos niitä nyt on pelattu suurinpiirtein saman verran niin ei muuta kuin Jussin Vappua kuitille ja Huuveri luiskaan nopeasti!
Kirjoittanut Harri
Miettisen hevoset
Moi Nipa. Kyllä. Heian olisi myös tuolla 8 %:lla mielenkiintoinen ja alipelattu. Valmentajakommentit!
"jussin vappu ei kuitenkaan ole häikäissyt kahdessa viimeisessään,porissa oli suoraan sanottuna huono."
Porissa saamaton. Vermossa hyvä+.
"nyt mielestäni paikka on huono,itselläni jotenkin jäänyt kuva ,että olisi parempi vapaalta
radalta,mutta voin olla täysin väärässä."
Tämä kuva minullakin on, että vapaalta parempi? Miksei agressiivinen kaimani on voisi sen kierrättää tuosta vapaalle; vaikka kuolemalle. Tällä ei Koivunen istu kausikorttipaikalla.
Kirjoittanut janne76
toki
voi kierrättää ,mutta voi olla tuolta paikalta helpommin sanottu kuin tehty...tai ainakin lisä metriä tulee.
Kirjoittanut Köyhän-Yritys
Harri ne jo kaikki on listannut
V4 1. 3 Kopernikus samat havainnot kun Harrilla ja uskotaan että pitkämatka teki hyvää ja Koivunen on saanut tuntuman ajokkiin.
V4 2. 4 High level nousee ykkösmerkiksi ja toivon hartaasti, että Ilkka ajais tarkasti, pystyy voittoon. On hyvässä kunnossa.
V4 3. 9 Jussin Vappu, kai se on annettu Koivusen ajettavaksi varmuudenvuoksi.
Riittää takaakin, saumat voittoon.
V4 4. 3 Living Imange, mitähän se Perttunen on mahtanut tästä sanoa.
Oli viimeksi hieman levottoman olonen meinaan hevonen , nyt voittaa.
Näin kevyesti kello viiteen ip.: 3 - 4 - 9 - 3.
V4 kakkosta vois lihotella LS Sun P ja Forss oisko?
Kirjoittanut ivo j
kuulkaas ny huuverit
se on sillai että kukat hakee tusinan tulo tai heian
muutta lapulle tottakai huuveri-jussin vappu-risteri
ekalähtöön jagger-lintton tokaan wasa rabbit-dollari express-ls sun protection ja vikaan
living image-norman kemp tos on kaikille peli
ei tarvi pohtia tai kinata
Kirjoittanut janne76
norman kemp
28% kai tämäkin jollekin maistuu,millähän se saadaan voittaan tää lähtö kun keulaan ei ole mitään asiaa,onkohan loppusuoralla ohittanut ikinä ketään.ei minun kupongille.
Kirjoittanut Harri
Köyhä
Jussin Vapun nro on 11.
Kirjoittanut agnes
Porissako ravataan?
mutta janne76, sinun asenteesi on lastentarhatasoa. Olet ylimielinen ja heität koko ajan vain toisille provoa. Kuvittelet olevasi jotenkin yläpuolella muiden. Aivan sama, oletko jonkun lähdön tai hevosen suhteen oikeassa tai väärässä. Et osaa keskustella vaan suhtaudut alentuvasti ja hyökkäävästi muiden ajatuksiin, vähättelet niitä ja olet muiden yläpuolella.
Olen Harrin kanssa samaa mieltä, olet masentava ja keskustelua passivoiva.
Kirjoittanut janne76
Kiitos
tätä tarvittiin vielä.
Kirjoittanut Harri
Nämä sisään
ylipelatut jäi ylipelatuiksi...
Jätetään tuo Norman Kemp kuitille jannen suoloista huolimatta. Living Image ottanee keulat. Jos Norman välttää kuoleman niin mahdollinen, mikäli Living Image ei vieläkään parhaimmillaan. "Norman Kemp sai viimeksi selkäjuoksun ja tuli tilaa saatuaan kolmannesta ulkoa rehdisti kovassa lopetuksessa".
"Onkohan Norman Kemp loppusuoralla ohittanut ikinä ketään ?"
Esimerkiksi kuukausi sitten Vermossa ohitti loppusuoralla Maxi Kingsizen, Financierin, Daddy`s Eaglen ja Hard Valuen. Harvoin kyllä ohittelee, kun usein juoksee keulassa...
3 (5,9)((1,7,6))
5,4 ((6,7))
11 JUSSIN VAPPU
3,4
4 riviä (12 riviä) ((48 riviä))
3 KOPERNIKUS
L
11,6
3,4,2
60 riviä
Kirjoittanut janne76
Tällä
palstalla on kai tarkotus puhua hevosista.Puhutaan sitten muita asioita jossain muualla.Tuntuu että suurin osa täällä keskustelijoista on lastentarhatasolla puhuttaessa ravipelaamisesta todennäköisyysarvioista yms.
Kirjoittanut Köyhän-Yritys
Oikaisu V4 Poriin
Juu rivi siis : 3 - 4 - 11 - 3.
Tuureja mukaan.
Kirjoittanut Harri
janne
"Tuntuu että suurin osa täällä
keskustelijoista on lastentarhatasolla puhuttaessa ravipelaamisesta todennäköisyysarvioista yms."
Otan osaa.
Kommenttisi ovat jo kertoneet oman henkisen ja sosiaalisen tasosi.
Kirjoittanut Nipa
Iltaa kaikille ...
... tasapuolisesti!
Panin aamulla lyhyesti "Kultaa ja hopeaa"-nelkun Kaidesin Poriin pientä-ketjuun. Päivän kiireissä se ei ole suuresti kasvanut. Tällainen tästä tuli:
"ravipelaamisen todennäköisyysarvioasiantuntijalle": kukin meistä puhuu ja keskustelee tasollaan, olennaista on se, että arvostaa toista eikä ylennä itseään. Näistä aineksista syntyy keskustelu, erilaiset näkemykset ja tieto/kokemukset tuodaan esille. Ei tarvitse olla nöyristelijä, mutta näidenkin asioiden parissa kannattaa olla nöyrä ja kuunnella muitakin.
Kirjoittanut agnes
Vaatimattomat näkemykseni Poriin
eli kun lopetin suunsoiton ja katselin lähtöjä niin pika-analyysillä ekassa alkoi Värin Välkekin maistumaan, voltista takaa, voisi päästä ravilla ja silloin jopa menestyä. High Level ja Dollari seuraavaan.
Jussin Vappu ja Huuveri Risterillä höystettynä.Living ja Norman vikaan.Ei siis mitään ihme uutta näkemystä. Näillä kuitenkin viritellään taas odotuksia.
3,5,9,10 - 4,5 - 2,9,11 - 3,4
Kirjoittanut janne76
Tuntuu
vaan ,että täällä on pieni piiri jonka mukaan mennään,heti kun joku on erimieltä ollaan karvat pystyssä.
Kirjoittanut Nipa
Janne
Sinä voit hyvin olla siinä pienessä piirissä mukana niin se kasvaa yhtä isommaksi. Eri mieltä voi olla rankasti. Hyvä keskustelu syntyy vain toistenkin mielipiteiden huomioonottamisesta. Sinussa on ainesta.
Kirjoittanut janne76
Kyllä
otan toisten mielipiteitä huomioon nytkin pehmenin sen verran .että jussin vapun otan mukaan,mutta norman kemppiä en .uskon living imagen juoksevan keulassa ja carbondale pystyy pitämään selän helposti .on nopea avaaja ja se maistuu ,kaksi starttia tauosta viimeksi jo hyvä ja nyt johtavan selästä mahdollinen.
Kirjoittanut Harri
Kyllä Janne
Kaikella ystävällisyydellä.
Yritä nyt ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä jos ollaan jyrkästikin eri mieltä. Kyse on siitä, että asenteesi on tässäkin ketjussa ollut muita alentava, hyökkäävä ja täysin epäsosiaalinen. Viestisi eivät ole keskustelua vaan vittuilua. Toivon vuoksesi että kyseessä on virtuaali- eikä oikea minäsi.
Kirjoittanut Marketta
Pori
Heian mukana nelkussa.
1,3,4,5,9/4/2,6,8,9,11/2,3,4
High Leveliin kaadutaan tai sitten ei.
Kirjoittanut Pertsa
Hatusta Porin nelkku
Ekaan Koiviston molemmat hevoset sekä 3 KOPERNIKUS,
toiseen 4 HIGH LEVEL,5 DOLLARI EXPRESS sekä ideana Markkulan 7 TEX EX FIRST kotiradalla.
Kolmanteen riittänee 9 RISTERI ja 11 JUSSIN VAPPU.
Viimeseen 3 LIVING IMAGE, 4 NORMAN KEMP sekä ideana
Salojensaaren jenkki 1 CHARLES ATLAS.
Numeroina 3,4,5/4,5,7/9,11/1,3,4.
Maksaa minimillä 10,80 €.
Pelionnea kaikille!
Kirjoittanut janne76
heti täysin
mädäntynyt merkki.kaikki munkit kävi moilasella....
Kirjoittanut noob
Ravikansaa
Jussin vappu voittaa sen lähdön. Kauhea vittuilu aina jollain päällä foorumilla. Tällaiset ketjut ovat täysin turhia, mutta toisaalta niitä on kaikkein mielenkiintoisinta lukea. Kaikelta tuommoiselta vältytään jos modet antaisivat vähän banneja janne76 kaltaisille. Kun on näköjään niin vaikeata antaa rakentavaa palautetta. Sen sijaan pitää heti ruveta vittuilemaan.
Kirjoittanut Nuoruuden into
Janne roks
Niin se vaan Huuveri voitti.
Jannen vittuilunkin ymmärtää, se on seurausta turhautumisesta vanhojen jäärien inttämiseen ja kaikkitietäväyyteen.
Kirjoittanut agnes
Nuoruuden innolle
kuten jo monta kertaa sanottu, kysymys ei ole osumista ja tietämisestä vaan tavasta, millä se tieto esille tuodaan.Kaikkitietävää ja inttämistä on nimenomaan janne harrastanut. Ei me vanhat jäärät mielipiteitä vastuteta, kysymys on vain ja ainoastaan tavasta, millä ne tehdään.
Kirjoittanut Köyhän-Yritys
Ilkka se onkin mestarikuski
Piti mennä Huuverillakin voittaan.
Se on "kynäote" ohjista magiaa, jo isänsä Allan sitä harrasti.
Ilkasta tulisi kirjanpitäjä, tarkkaa työtä.
Kirjoittanut agnes
Mitäs me nelkkuvoittajat:)
Nyt jäärät ja muut, Porin troikkaan vihjeitä?
Kirjoittanut janne76
jokohan agnes riittäis
ja pysyttäis asias!
Kirjoittanut Nipa
Jos tommosen troikan ...
... panisi ihan ohuesti sisään
Troikka 8/4,7/4,7
ja sitten keskitytään tämänpäiväistä perusteellisemmin Oulun peleihin. Hyvää illanjatkoa meille kaikille!
Kirjoittanut Marketta
Troikkaa agnes
Ihan pikkutuuletus vaan;))
Troikkaan 8/7,10,13,14/7,10,13,14
Kirjoittanut Köyhän-Yritys
Huutonne on kuultu
Apua troikkaan.
8 Norman Mailer ja Moilanen yläriviin tässä voiton paikka. hevonen on kyllä kunnossa.
4 Fast Michael ja Koivunen, 5 Santa Cruz ja Markkula , 6 My Promise ja Hietanen , 7 Elena Del Oro ja Ojanperä
Nämä kahteen seuraavaan riviin, mitä sanoo agnes?
Tää on kimppana jo, mut jos passaa niin siittä vaan.
Tja on tietysti edullisempi malli 8/4/5,6,7, siis kapea malli.
Kirjoittanut agnes
Aina asialinjalla janne
tosin huumoriakin yritän, mutta sehän ei aina osu kohdalleen.
Mulle riittää tasan silloin kun siltä tuntuu,enkä ohjeita tähän asiaan sinulta kaipaa, sen verran sinun juttusi on tässä viime viikkojen aikana minuakin kypsyttänyt.
Kirjoittanut janne76
Agnes
yrittää vielä vaan olla voittaja.Lopeta jo ja yritä päästä tästä yli.voin helpottaa tuskaasi en saanut kuin 1e nelkkua.kopernikuksella olisi tikkurivi osunut 5e.toivottavasti tämä helpottaa teitä joita tämä keskustelu ärsytti ja pelinne meni v**** eihän sen oman lapun väliä ,kuhan ei kaverikaan osu.
Kirjoittanut Heh-heh
Missä, missä janne?
Missähän se sun rivis olikaan esillä etukäteen. Vai että eurolla oikein! Taidat olla noita piironkiukkoja. Puhetta riittää kuitenkin.
Kirjoittanut janne76
Juu
ajattele koko eurolla sain tätä vaikeaksi muodostunutta riviä,älä nyt siitäkin ole kateellinen...jäin oikeen 40e ei kannata kadehtia....
Kirjoittanut agnes
Kun janne et ymmärrä, niin ei voi mitään
En ole ikinä mitään voittajaa tai tietäjää raviasioissa esittänyt. Minun pelini on toistakymmentä vuotta menneet enemmän tai vähemän hyvin tai huonosti. Tämän illan pelien osumisilla ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen, mitä olen jankuttanut tänä iltana.
Mutta kun et näytä sitä tajuavan, mistä tässä KESKUSTELUSSA ainakin minun osaltani on kysymys, niin unohdetaan koko juttu.
Kirjoittanut janne76
Käy
hyvin .jatkan samaan malliin ihan tiedoksi vaan.
Kirjoittanut Janne roks
sama
Mua ainakin kyllästyttää lukea sitä siirappista liirumlaarumia, mitä nää ketjut yleensä on.
Nipa veivaa sanoja - tämä voittaa tai sitten ei. Tämä osuu tai sitten ei. Ja toivotellaan hyvät huomenet ja yöt ja lässytetään.
Janne tuo vähän virtaa näihin ketjuihin.
Voi olla että sävy ei ole vaarien ja mummojen mieleen...
Kirjoittanut Harri
Tämä vanha jäärä
katsoi lähdöt vasta äsken UK:lta. Onnittelut oikeille V4-voittajille!
Kaima pääsi Kopernikuksella ja Jussin Vapulla vain rinnalle, joten se siitä. Yllättävän hyviä kertoimia kaksareissa kolmessa ekassa V4-lähdössä. Nyt Oulun kimppuun.
Ja janne76 tai janne roks tai ihan mikä vain. Sinulla oli tässä ketjussa tasan kaksi oikein. Muita ei kannata piirongista kaivaa. Oli kerroin sitten 100 tai 10 000. Älä tee itsestäsi enää pelleä tuon luonnevikaisuutesi päälle. Ja Kopernikus ja High Levelkin olisi ollut jälkeen päin tikulla. Eipä näkynyt tässä ketjussa. Janne roks!
Kirjoittanut janne76
Harri
on loistava häviäjä.Tämäkin kaveri vielä yrittää tästäkin asiasta nostaa itsensä voittajien puolelle.Heitäs huomiseks taas liirumlaarumit ,luottelet puolet lähdön hevosista ja veivailet niitä sanomatta mitään.
Kirjoittanut agnes
Janne roksille
mehän tykätään erilaisista asioista. Jos ei tykkää liirumlaarumista, voi omissa ketjuissaan keskustella ihan sillä tasolla ja niistä asioista mistä haluaa.
Ei tarvitse tulla mummojen ja vaarien ketjuihin ilkkumaan. Voi tulla keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä. Mutta jos niinkuin roks jotenkin eri tasoilla ja eri tavalla, niin sitten sinne vaan omaa jutun tynkää, omienlaisten joukkoon sopii mennä keskustelemaan ja ketjuja avaamaan sekä sitä virtaa tuomaan, tänne palstallehan sopii.
Käytöstavat ne on kuitenkin oltava keskustelupalstoillakin. Jopa raviasioissakin. Odotan oikein mielenkiinnolla huomenna Janne roksin avausta Oulun raveihin. Luen ketjusi, mutta en varmaan tule halveeraamaan ja v-tuilemaan sinulle enkä muille siellä aktiivisti keskusteleville. Jos ei kiinnosta, hyppään ketjusi yli. Näin voit sinäkin tehdä, kun siirapit tympii.
Kirjoittanut janne76
Ja agnesille vielä missä kohtaa
sun mielestä meni yli.kun yritän aina perustella näitä kommenteja faktoilla mitä on käytettävissä.itse alunperin kirjoitin ketjuun ,koska itselleni maistui samaan lähtöön eri hevonen ja yritin sanoa myös miksei harrin pelihevonen kiinnostanut ja senkin perustelin faktoilla ja alunperinkin ketjun avaajalla oli mielestäni aika onnettomat perusteet pelilleen.tästä voi olla erimieltä ,mutta ei nyt tarvi kuitenkaan minullekkaan ihan aiheettomia kommenteja esittää aivan asian vierestä.
Kirjoittanut agnes
Niinpä janne,
me keskustelemmekin täällä, vaikka olemme taatusti eri tiedoilla ja taidoilla ,että erilaisilla mielipiteillä varustettuja Harrin ja monen muun kanssa. Sehän tästä kiintoisan tekee.
Aikuiset ihmiset, joita kiinnostaa ravit ja hevoset, voivat keskustella, pitää jopa hauskaa. Kiihkottomasti, ei tarvitse olla aina oikeassa, voi jossitella ja pähkäillä, ilman että siihen joku iskee puukkoa väliin. Sehän se on tämän palstan anti.Pelejä tulee ja menee, niinkuin osumia ja huteja. Niitä ei lasketa ja niillä ei ole tällä foorumilla väliä. Ei siis todellakaan mitään väliä.
Kiva on onnistua mutta tappion karvas kalkki, sekin on meille kaikille yhteistä ja kaikkien kokemaa. Ei tarvitse selittää,jaetaan vaan yhdessä tätä harrastustamme. Ei ole mitään syytä päteä, tuuletetaan kun on aihetta, synkistellään, kun pieleen menee.
Kirjoittanut janne76
Mutta
sovitaan harri niin ,että tästä eteenpäin en enää sekaannu teidän keskusteluihin,enkä kommentoi sinun ketjuasi.saatte ihan rauhassa kehuskella toistenne kanssa pelejänne pienessä piirissä.toivon onnea valitsemallasi tiellä.Kyllä se harri joskus vielä osuu ,kun jaksaa yrittää,mutta yritä hiukan enemmän jatkossa pliis.
Kirjoittanut Ahatova.
kappas
Täällähän on viritelty hieman keskusteluakin ja Nipakin malttanut pysyä sivuroolissa tieten tahtoin, tai tahtomattaan.
Jannehan on kuin entinen sähkötekniikan opiskelija, aina vastuksena :D ei vaan tietenkin virtaa tuomassa..
hyvähän se on että keskustelua saadaan, kuten tuossa joku sanoikin, että kivempi lukea sellaisia ketjuja. Vaikkei ketjulaisilla niin mukavaa olisikaan ja eiväthän ankku ja hape toki näitä liian tosissaan varmaan ota.
Kirjoittanut miika-
Bensaa liekkeihin
Janne tiivisti ansiokkaasti keskustelun pääasiallisen tarkoituksen yhteen lauseeseen:
"Tällä palstalla on kai tarkotus puhua hevosista."
Pitää paikkaansa! Ja silti ollaan keskusteltu siitä, kuinka Harri yrittää miellyttää kaikkia, on loistava häviäjä ja Nipa jauhaa liirumlaarumia. Ja että Janne on luonnevikainen ääliö sekä Harrin "sankari". Ja paljon muustakin - asian vierestä.
Miten helkutissa tuo liittyy raveihin?! Janne76, sinullakin tuntuu olevan oikeat otteet peleissä ja hyviä näkemyksiä, mutta älä hyvä mies peitä taitojasi vittuilulla, vaikkeivat kaikki ihmiset miellyttäisivätkään. Joka paikassa törmää tyyppeihin jotka eivät miellytä tyyliltään eikä muutenkaan, mutta ainakin ite yritän tulla kaikkien kanssa toimeen.
Taas on sattunut vähän ylilyöntejä ja sen takia Porin ravit ennakkokaavailuineen ovat jääneet liian sivuosaan.
Asiat voi esittää monella tavalla. Harri & Janne menivät suoraan henkilökohtaisuuksiin, kun mielipiteet olivat eriäväisiä. Paljon mielenkiintoisempaa ja ennen kaikkea rakentavampaa keskustelua saa aikaa kun ottaa toisen sanomiset huomioon eikä ala törkyilemään. Kummallakin teillä on kantaaottavia näkemyksiä, joten olis kiva kun niistä keskusteltaisiin - asiallisesti.
Illanjatkoja vaan kaikille, eiköhän ruveta keskustelemaan huomisista Oulun raveista kaikkine Haima-Aslakkeineen;)
Kirjoittanut janne76
täytyy vastata
mielestäni minä puhuin ketjussa niin kauan hevosista kun jollakin rupesi vanne kiristämään.tai kyseltiin ,että kiristääkö v*** vastataan v****.en voi sille mitään jos perusteluni aiheuttaa jossakin v**** efektin.Yleisesti kun olen lukenut harrin kirjoituksia ne ovat samantyyppisiä olleet,en tietysti tiedä moniko on ihan ensikertalainen täällä ja raveissa ja kelle ne kommentit antavat jotakin,itselleni eivät anna mitään vaan lähinnä aiheuttavat pakottavan vastaamisen tarpeen.Mutta niinkuin edellä sanoin se loppuu nyt kun en lue niitä.lisäksi ihmetyttää jotkut nimimerkit esim olikohan tu*** yms joiden kirjoituksia en ymmärrä ollenkaan enkä ymmärrä sitäkään miksi sellaisia kirjoitellaan.Olisi kiva joskus löytää henkilöitä jotka olisivat samalla aaltopituudella ja löytää sitä kautta vinkkejä ja näkemyksiä.
Kirjoittanut agnes
Tässä esimerkki janne
"Harrille vielä olisi kiva kun joskus
sanoisit jotain ,etkä pyörittelisi näitä hevosia ja kertoisi ympäripyöreitä kommentteja.kertoisit selvästi mielestäsi yli ja alipelatut. "
Sinun ensimmäinen viestisi tähän ketjuun alkoi näin. Lue se oikein tarkkaan, onko se sinusta asiallinen, rakentava, toisen asiallisesti huomioon ottavan sävyinen? Minusta sinä jo tässä lauseessa lyttäsit Harrin mielipiteet, oikein ylemmyydentunteella.
Ja tuo viimeinenkin kommenttisi todistaa samaa.
No mutta Ahis, ehdithän sä tännekin, jotain kenkäongelmaa näyt tuolla toisaalla miettivän. En minä tätä tosissani ota, mutta joskus minäkin juutun jaakaamaan, kun ylimieliset besserwisserit(menikö tuo oikein) alkaa tarpeeksi ärsyttämään.
Kirjoittanut janne76
Niin
itse henkilökohtaisesti olen jo siinä vaiheessa totopeli uraa ,että en kaipaa liirumlaarumeita mitä esiinty harrin kirjoituksessa.Kun harri on kuitenkin yksi harvoista joilta irtoaa omia arvioita/näkemyksiä ja olin lähinnä pettynyt ,että mies kirjoittelee romaaneja,eikä mene suoraan asiaan.toki olin itsekäs ja ehkä joku sai irti näistä kirjoituksista jotain.
Kirjoittanut Ahatova.
heh
Oli oikein kuin tuulipuvun silitetyt, tai ainakin huolella taitellut reunat Finlandiaa varten ;) Laita seuraavalla kerralla hame tai suorat housut, niin aina hullummaksi menee :)
Eihän Janne mikään pahakaan rauhanrikkoja ole, ihan hyvä lisä palstalle, kuten tietenkin Ankku ja Hape. Elä vaan yritäkään rueta miksikään marttyyriksi tyyliin, en kirjoita sinne tänne ja tuonne. Ei se vain oikein ole edes v-tyyliä. Pitää sitä sittiä olla itsekin valmis vähän ottamaan, jos sitä tarjoaakin.
Kirjoittanut jessus sentään
Totouran huipulla
eikö sitten kannattais Janne76 siirtyä korkeimpiin sfääreihin jos ura on jo noin kovalla tasolla.tää on keskustelupalsta matti meikäläisillekin.
Kirjoittanut janne76
kyllä
nimenomaan ,itse olen valmis ottamaan kritiikkiä vastaan kunhan sekin on asiallista ja jollain lailla perusteltua,mutta sekin esiintyy täällä suurimmaksi osaksi heittoina vailla mitään muuta päämäärää kuin päästä haukkumaan toista.luit väärin en ole totouran huipulla vaan iltaaurinkossa.
Kirjoittanut Harri
Ystäväni Janne
Tästähän erinomaisen pitkä ketju saatiin aikaiseksi. Luin tämän ketjun vielä kertaalleen läpi. On monella varmaan hauskaa tätäkin ketjua lukiessaan.
Voitaisiinko päättää tämä ketju sovintoon. Pyydän anteeksi ylilyöntejäni ja tarjoan sovinnon kättä. Sinulla on hyviä näkemyksiä ja yritän sietää Sinun tyyliäsi (tai tyylittömyyttäsi, se on makuasia) jatkossa. Yritä Sinä myös sietää liirumlaarumeitani, sillä sieltä voi löytyä joskus ideaa välistä. Voisimme ehkä saada yhdessä vielä monta (ja paljon tätä parempaa) ketjua aikaiseksi. Jos viitsimme. Öitä.
Kirjoittanut agnes
Juu Ahis, marttyyrin kruunu ei kauan lämmitä
Jotta vielä kerran sanon tämän, jannen näkemyksiä peleistä en missään vaiheessa ole aliarvioinut. En vain ole pitänyt siitä tavasta, millä hän arvioi muiden näkemyksiä - ylimielisyys ja jonkinmoinen uho - se minua vierastuttaa.
Mutta eiköhän käännetä sivua jo Ouluun. Minä lähtisin huomenna seuraavasta perusrivistä:
10J.A.Emilia
1Sorti
2Hillbilly Adam
7Aslak
4Lady Purple
6Pearly Hill
6Auraus
Siihen sitten vääntöä suuntaan jos toiseenkin, liirumlaarua ja asiaa. Eiköhän me kaikkea sitä kestetä.
Kirjoittanut janne76
Sovitaan
näin.huomenna aamulla lisää ouluun, näin ennakkoon voi mainita jo 2.Ranch Don Deen, jokainen voi päätellä ,maistuuko vai ei ja erilaisia mielipiteitä otetaan vastaan...
Kirjoittanut Harri
Ouluun mennään
Pori meni jo
Allekirjoitan täysin tuon Agneksen edellisen: "jannen näkemyksiä peleistä en missään vaiheessa ole aliarvioinut. En vain ole pitänyt siitä tavasta, millä hän arvioi muiden näkemyksiä -
ylimielisyys ja jonkinmoinen uho - se minua vierastuttaa."
Ja Janne: heti Ranch Don Deestä samaa mieltä, mutta kyllä me joku mielipide-ero löydetään.
I/ 3 Quick Flash
II/ 3 Sukkasilla
III/ 7 Belated Star & 13 Uno`s Girl
IV/ 2 Ranch Don Dee & 7 Aslak
V/ 4 Lady Purple
VI/ 1 Kurama Tengu & 6 Pearly Hill
VII/ 6 Auraus & 11 Plantom
Kirjoittanut Kims85
Arvoisat palstatoverit
Ulkopuolisena heitän lusikan soppaan, en sekoittaakseni sitä, vaan tunnustellakseni ovatko ainekset vielä raakoja. Ensinnäkin täytyy heti tähän alkuun myöntää, että on erittäin loistavaa, että ravialla on kirjoittajia kaikkiim makuihin, jokaiselle löytyy se ketju, mihin oikeasti haluaa ottaa osaa ja jossa tuntee olevansa "kuin kotonaan".
Nipan, Agnesin ja Harrin (ja muut toverukset) ketjut tuovat ainakin allekirjoittaneelle sen toisen näkökulman raveista.. ja ravilähtöjen pohdinnoista. Ketjuja on mukava lueskella ja niistä löytää tiedonjyviäkin, jos sitkeästi lukee. Tärkeintähän tällä palstalla on se, että jokainen saa tuoda esiin mielipiteensä, ja juuri niinkuin haluaa sen tehdä. Toiset (kuten minä) teen tätä enemmänkin vihjauskantilta, psyykkailen juoksunkulkuja, tarinoin edellisistä kisoista kunkin hevosen kohdalla jne. Toiset tuovat pelaamansa hevoset ulos keskusteluna, mielipiteiden vaihtamisena sen kummemmin puuttumatta hevosten edellisiin juoksuihn ja sen sellaisiin. Nehän jokainen pystyy katsomaan itse netistä.
Tärkeää on se, että jokaiselle on oma paikkansa ja jokainen saa tuoda omat mielipiteensä ulos, kuten parhaaksi näkee. Monipuolisuus on vain hyvästä!