Sunnuntaina ravataan Mäntyvaarassa V75-ravit ja v4:n kimppuun lähden kerrotulla systeemillä niin kuin eilenkin. Sen verran eilisiin jälkipeleihin korjausta, että kolmoslähdöstä tuli kaksaria ei toisesta, toisessa kohteessa jäi pelikohde muutaman sentin päähän kaksarista.
V4-1:
Ensimmäinen V4-koitos ajetaan 3100m matkalla. Paalun hevoset voivat olla vaikeuksissa, kun takamatkoilta löytyy pari todella vahvaa jyrää. 13 LEADER GRANDCHAMP oli viimeksi yllättävän hyvä kovassa pronssidivisioona lähdössä. 8-vuotias ruuna on noussut elämänsä kuntoon ja on ihanteellinen pitkän matkan menijä; vahva ja vauhdikas. 16 INDURIN STAR starttaa 60m pakilta ja 40m LG:n takaa, joten sen jätän kakkossuosikiksi. Viimeksi Nurmosen suojatti pilasi juoksunsa laukkoihin, mutta sitä ennen Vermossa ori oli todella vahva musertaen Even Stevenin vastarinnan 13-lopetuksessa. Jos takamatkan hirmut epäonnistuvat niin paalun kaksikko 1 MINTO´S POCO & 3 PROUDEST JAKE ovat valmiita voittajaseremoniaan.
V4-2:
6 TRADE RAPP on ideavarmani toiseen V4-kohteeseen. Kyseessä on lahjakas 4-vuotias ori, joka on palasi kaksi viikkoa sitten pitkältä tauolta oivassa iskussa ja viimeksi Vaasassa(14.6.) Trade Rapp oli vielä parempi, kun se joutui avaamaan kovaa päästäkseen keulapaikalle ja sai takasuoralla vielä kovaa prässiä vastustajaltaan, joka joutui lopulta keskeyttämään. Trade Rapp kesti alun hurjastelun kunnialla ja taisteli päätöspuolikkaalla tiukasti voitosta niinkin hyvän hevosen kuin Fernando Kanen kanssa. Mielestäni vastus on sopiva Paavolan ajokille ja omat prosenttini sen voiton todennäköisyydestä ovat 25%.
V4-3:
6 OUTLAW HALL hurmasi ravikansan puolelleen kaksi viikkoa sitten Torniossa kukistamalla Casanova Åsin kuolemanpaikalta. Nyt se on kierroksen pankki ja toki lähellä voittoa. Varmistan suosikin kakkossuosikilla eli 8 ASLAKilla. Teivainen ei tällä kertaa ole ruunan rattailla, mutta myös Jaara on tottunut ohjastamaan Sodankylän ylpeyttä. Kasirata ei ole niin huono lähtöpaikka, koska Aslak lähtee reippaasti matkaan ja voi saada tässä ihan hyvänkin juoksun. Muiden voitto olisi minulle suuri yllätys.
V4-4:
Kirppu-ajossa lähtötilanne on mielenkiintoinen kun 5 TURNERI saa 20m etua Plantomiin ja Haaste-Poikaan. Lähtöpaikka on loistava kun paalulla on vain neljä hevosta, samoin kuin 20m pakilla. Mielestäni 20m etu Haaste-Poikaan on riittävä ja Plantom alkaa pikku hiljaa saamaan tarpeeksi kovista reissuista. Plantom jää startissa heti joukon hännille, mistä voittoon ehtiminen on vaikeaa.
Nelkku riittäköön tänään Rovaniemelle. Varmaehdokkaani on myös toisessa kohteessa, mutta 3Fa Quito, pelattu tosin aika paljon. Vihdoin hyvällä paikalla ja Nurmosen mukaan voittotaistossa.
Tärpit ekaan 2Diamond Pine, matka käy
Kolmanteen suosikkien lisäksi huippukuntoinen 10Game Caner.
Neljänteen 11Totemi Rok, joka pystyy viimesuorituksia parempaan. Neljäs lähtö on todella hyvin mielenkiintoinen, jossa yllätykset mahdollisia.
L1:
5 AIR TOY on kilpaillut viimeisissään parhaita 4-vuotiaita vastaan, joten taulu ei ole niin hyvässä kunnossa kuin voisi olla. Rahasarjassa Air Toy:ta on vaikea pysäyttää. Paria hakiessa kannattaa huomioida 2,7 ja 9.
L2:
1 INBYFLICKAN oli Petri Salmelan mukaan hyvä viimeksi Bodenissa, jossa se joutui revittämään ensimmäisen kierroksen 13-vauhtia. Nyt lähtöpaikka on hyvä ja ilman laukkaa Petteri Joki voi siivittää tamman kaksariin. Lämmitykset kannattaa seurata tarkasti ja katsoa miten Inbyflickan ravaa.
L3:
Vaihtoehtoja on kaksi, joko luottaa suosikkiin ja pelata sen kautta kaksarit tai sitten yrittää hakea yllätystä, koska 1 LASSIKKO ei ole mikään umpiravuri ja autolähtö on suursuosikille kohtuu vieras asia. 5 USVAN POJU on mielestäni suosikin ykköshaastaja. Viimeksi Torniossa ori kiri loppua hyvin neljänneksi hurjassa seurassa. Nyt lähtöpaikka on hyvä ja ravivarmuudellaan se pystyy kärkeen. 2 JONSKER ei ole noussut vielä sille tasolle kuin vielä keväämmällä odotin, mutta hyvältä paikalta se kuuluu peleihin. 3 KIHIN SANTERI on Lassikon tallikaveri ja Niskasen mukaan se voi laittaa jopa Lassikon ahtaalle hyvän juoksun päätteeksi.
L5:
Trade Rappin kautta kaksareita oman mielen mukaan.
L7:
Turli voisi seurailla Turnerin läheisyydessä kaksariin.
L8:
2 LIVING IMAGE lähtee Juhannusmailille suurena suosikkina, eikä suotta. Evijoen suojatti on noussut Suomen lämminveri huipulle, siitä osoituksena Kuopion murskavoitto ja Vaasan voitto, jossa Living Image kukisti Classico Meretin kuolemanpaikalta noteeraamalla ajan 11,8aly. Viimeksi Bodenissa ori kilpaili kovassa seurassa kengät jalassa ja menestys jäi saavuttamatta. Kengät riisutaan juhannusmailille ja 10 000€ arvoinen ykköspalkinto suuntaa Evijoen tallia kohti. Suuntaako kakkospalkintokin? 3 COLOUR AUGUST on Evijoen toinen suojatti ja viime kertaisen juoksun perusteella se pystyy kaksariin. Porukan hurjimman ennätyksen omistava 5 KEATON ZET voi tosin olla toista mieltä, samoin kuin 6 LINDYS KING joka pystyy taistelemaan kakkospaikasta, mikäli Soronen uskaltaa ajaa agressiivisemmin kuin viimeksi.
Kirjoittanut Boy From Shadows
Troikan kimppuun
L11, Troikka:
Mäntyvaaran aurinkoisen viikonlopun päättää hyvätasoinen suomenhevosten troikka-kohde. Suosikit ovat todella lähellä kärkisijoja, joten niiden kautta lähdetään systeemiä rakentamaan ja kerrottuna laitetaan sisään. 10 KOBIAN on jo 8-vuotiaaksi kehittynyt Ahokkaan silmäterä, joka kilpailee mahtavalla statistiikalla 11 6-4-0. ori palasi Torniossa vuoden kilpailutauolta ja meni täyden matkaan aikaan 26,8, häviten vain hurjalle Vihjeen Varmalle. Nyt vastassa ei ole niin hyvää hevosta ja Kobian on velvoitettu voittamaan. Jo startti hetkellä ratkaistaan paljon, kun lähdön selvä kakkossuosikki 1 VIRANTTI lähtee matkaan ykkösradalta. Itse väitän että se pystyy pitämään keulapaikan ja siitä Virantti pystyy kamppailemaan jopa Kobiania vastaan. Jos Virantti jää alussa sisäradoille niin sen tehtävä mutkistuu paljon. Lähdön muut hevoset ovat tasaisia ja rastaan lähes kaikki troikan alariville.
TR:
10
1
3,4,5,6,7,9,11,12
Panostusta oman mielen mukaan.
Tuureja sunnuntaille!
Kirjoittanut Pertsa
Hatusta mummorivi Rovaniemelle
Juhannuksen huippuravit Rovaniemellä, jonne tänään vain pieni nelkku. Panostan kaksareihin sekä V75:een.
Nelkun varmana ekan lähdön 13 LEADER GRANDCHAMP. V-P Reis sanoi ajavansa hyvissä ajoin eteenpäin ja matka on ruunalle paras mahdollinen.
Rovaniemi 24.06 L4
Pelinumero: 31809275
Peli: V4 13(3,6)/3,6,10,11(12,9)/6,8,10,11(1,4)/10,12(5,3)
Panos: 0,20 €
Summa: 6,40 €
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Voitto: 0,00 €
Palautus: 0,00 €
Pelionnea!
Kirjoittanut Harri
Rovaniemi sunnuntai
Mökiltä on palattu yhteyksien ääreen. Peleja sisään ilman sen kummempia perusteluita. BFS on jo hoitanut hyvin sen puolen.
Torstaina jätin varmuuden vuoksi yhden V-75:n ja V-4:n.
1,4,6,8,9,11,13,14,15
1 LASSIKKO
3,13,16
1,3,6,7,9,10,11,12
6 OUTLAW HALL
5,10,12
2 LIVING IMAGE
75 32,40€
V4 72 riviä tuosta välistä minimillä
13 PHOTO NOVA
1,2,3,5,6,7,9
1,2,3,6,13,16
3 FA QUITO
6 OUTLAW HALL
3,5,8,10,12
2,5,6
31,5 €
Päivän kaksaripelinä suoraa paria L3 1-9 20 €. KASKUMMA pitäisi kai olla heti lyönnissä. Lähtö on kova, mutta paikka hyvä. Tuosta voi päästä paineissaankin ravilla matkaan. Forssi kokeilee. Tämän luokka ja vauhdit kyllä muistaakseni tässä riittää.