Katselin että Jaaralla olisi mahdollisuudet ehkä päästellä Kaustisella WBS:llä keulasta, mutta muistanko oikein, että hevonen saattaa jäädä painamaan ohjille, jos sillä satsataan alkuun liikaa?
Elegance Kemp tuntuisi varsin kovalta avaajalta ja vastustajalta. Mitkähän ovat Maxwell Magicin ja Hot Lookingin juoksupaikat. Kannattaa ainakin huomioda se, että varahevosjärjestyksessä Badmyy seuraa EK:ta!
Vastaukset
Kirjoittanut Nipa
Eiköhän tuo Will Be Sugar ...
... keulasta päästele Nikulassa. Lähtö on kuitenkin niin pieni, ettei kärkeen ole syytä hötkyillä, kun ehtii hyvin selästä loppusuorallakin. Olisi tuossa "sokerista" toinenkin Sugar Daddy, mutta se on lähdön vähävaraisin ja ennätykseltään hitain, joten unohdetaan se.
Feeling High tulee olemaan V4-avauksen käytetyin merkki, mutta jonkinlaisia mahdollisuuksia antaisin näin pitkällä matkalla Highlander Fellow'llekin varsinkin kun Hero Leaderin voittaminen on jäänyt syyskuulle.
Kolmannen koitoksen ykkösmerkkini on viimeksi tauolta palannut kolmanneksi taipunut Visul. Se tässä esitystään parantaa ja jättänee lopulta Rallin Valtinkin kamppailemaan himmeämmistä mitaleista.
V4-päätöksen maililla on voittajanesittelyyn pyrkimässä monta tasaista puurtajaa, takarivistä kovimmat. Niistä pohjatikkuuni otan ehkä yllättävimmän BWT Faithin ennen Tiger Woodia ja Pretty Sunshinea. Jaa-a, taitaisi tikun ensimmäinen varmistus olla kumminkin Ridgehead Secret.
Jos tämän tikun 10-2-5-9 ympärille pienen rivin rakentaisi ja ryhtyisi miettimään, löytyisikö illaksi Vermosta jotakin pelattavaa.
Kirjoittanut kissantassu
Sokeria....
Huomenta! Eilinen jäi sitten voitolliseksi päiväksi,vaikka viimeisen lähdön suora hupi troikka 4-9-11,liputti vielä nyt aamullakin.Will be sugar kylmästi varmaksi ja ensimmäiseen odottelen Panu ahosen 2 Give you Dunesia,jolla ajettiin viimeksi jääräpäisesti keulasta.Jos paikat avattiin tähän starttiin,tai luotto hevoseen viimekertaisen luokkaa...niin prosentein 8 ihan hyvä merkki.Rivini ilman isompia saarnoja.
1-2-6-9
2
2-4-5-7-9-10
6-7-9-12
Hinnaksi muodostui miulle tavallista suurempi 19,20E.
Kirjoittanut kissantassu
Siis...
vikan lähtöni troikka oli...4-11-9.
Kirjoittanut hätähousu
Sattuuhan sitä
Laitoin näköjään ehtoolla vahingossa varmaksi Elegance Kempin, vaikkei tarkoituksenani ollut jättää koko peliä kuin vasta tänään. Pöljä mikä pöljä. Toisaalta nyt kun katsoo peliprosentteja, alkaa kakkossuosikki kiinnostaa vähän enemmän. EK:sta ei ole muuta tietoa kuin se, mitä Orvokki tuolla toisaalla kertoilee. Onneksi tuli sentään vaihdettua vara. Ensimmäisen lähdön vie sitten varmaan joku Conrads Tove, kun varaa ei tullut vaihdettua.
Kaustinen 07.12 L4
Peli: V4 6,9,10(3,2)/7(2,8)/2,5,7(10,9)/7,11,12(5,9)
Panos: 0,20 €
Summa: 5,40 €
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Kirjoittanut hätähousu
No pistetään vielä
Kaustinen 07.12 L4
Pelinumero: 48870514
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 1,6,9(3,2)/2(7,8)/5,7(2,10)/12(5,7)
Panos: 0,20 €
Summa: 1,20 €
Kirjoittanut Hipo
Jengi aika pihalla 5. lähdöstä
kotiläksyt pitää lukea mikäli meinaa pärjätä
Kirjoittanut e kempin
ei kai
pitäisi riittää sugarille näistä asemista.Sentään
vaan kerran voittanut pariin vuoteen,paljon on pe-
lattu.
Kirjoittanut potilas
WBS...
on kyllä selästä selvästi parhaimmillaan, eikä ole piikistä montaa lähtöä voittanut. toki tehtävä tänään on helpohko. voi kuitenkin keulajuoksulla jopa hävitä...
Kirjoittanut kissantassu
Sorsat eurolla jonoon...
2
2
2
2
Kirjoittanut TOLIP
Kotiläksyt
Oli tekemättä ainakin Akselilla, jonka piti väkisin ajaa keulasta tuossa vitoslähdössä.
Kirjoittanut hätähousu
Vermoon - ottaa hermoon
Vermo 07.12 L4
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 1,6(10,8)/1,2,4,5,10(3,9)/7(10,8)/1,2(4,8)
Panos: 0,20 €
Summa: 4,00 €
Kahteen vuoteen en ole voittanut sunnuntain V4-pelissä mitään. Siitä on paha pistää paremmaksi.