Kirjoittanut sisärinki
Pysyvä linkki tähän keskusteluunOulu Lähtö 3 10 Moonshine King
Ei häviä tätä lähtöä laukatta. Ylikylä!
Ei häviä tätä lähtöä laukatta. Ylikylä!
Tuleeko laukka vai ei. Itse odotan kolmosta pariin...
Niistä ensimmäinen oli se ratkaiseva. Toinen vain kosmetiikkaa.
Hevonen kuumeni peleissä aivan liikaa. Kykyjensä puolesta tietysti pystyy näissä lähdöissä menestymään, mutta silloin kun näin epävarma menijä pelataan jättisuosikiksi, on jotain aina pielessä. Pelkästään laukkariskistä tuleva epäonnistumismahdollisuus on sen verran suuri, että tuollainen peliosuus ei voi olla oikeutettu.
Moni oli tietysti nähnyt edellisen juoksun ja kun vihjeissäkin varmaan hehkutettiin, niin tämä on tulos.
Suosikkiasema oli odotettu ja ymmärrettävä (myös oma suosikkini), mutta että lähdössä pelattiin käytännöllisesti katsoen vain yhtä hevosta, niin se ei ollut oikein.
Pienillä pelivaihdoilla näin käy helposti.
Lost Luggage oli ollut oikein hyvä jo viimeksi Bodenissa ja nyt suorastaan omaa luokkaansa:)