Kirjoittanut pipipää
Pysyvä linkki tähän keskusteluunnelonen tänään
Grillauskausi avattu tänään. Makkaransyönnin ohessa katselmus päivän koitoksiin.
Heti alkaa itku ja hammastenkiristys ensimmäisessä lähdössä. Kemun Tutu takaata? Joo. Paalulla pari kantoa kaskessa. Paha vain kun ei ole näiden kahden lähtöjä nähnyt. Loisto-Piirto ja etenkin I.P. Maare maistuisivat jäähtynyttä makkaraa enemmän. Holari slipiltä ulos, ei kykyjensä puolesta, mutta laukkaprosentti lienee jossain kolmenvartin paremmalla puolen. Mitä menisikään kun pysyisi edes töltillä? Raksamiehillä on yleensä irtokolikoita riittävästi, joten heille spesial prais ounli foor juu Taikarilla ja Temen Lordi. Prosentin kannatuksella ravia mennessään voivat tuoda tilin jolla rakennetaan omakotitalo. Siis jos muut tyrivät. Ja sitten Rohee. Viimeksi meni hyvä lunde ohi kun joku puhalsi minun Tuli-Tikkuni sammuksiin. Tästä on hyvä jatkaa.
Kakkosessa harkitaan Pekkaa ideavarmaksi. Korpi tulee harvoin radoille pelleilemään. Jos 5 ja 6 töpeksivät sitten kai pitäisi olla koko seurakunta mukana veisuussa. Ja mitä tekee Liisa? Markkula antoi viimeksi hyvän tilin, mutta nyt en laske pennin vertaa.
Vic Roulee on ollut aivan peto, mutta valitettavasti mitä enemmän rahaa tulee sisään sitä enemmän pelkokerroin kasvaa ja vastus kovenee. Ihan maltillisesti pelattu nyt mutta ei puhettakaan että omaa varjoaankin pelkäävä uskaltaisi tässä laittaa varmaksi. Valinnan varaa on. Vivonne pääsi viimeksi ammattilaisella kassavirran saavaksi osapuoleksi mutta laukkaprosentti lienee Varsinais-Suomen paras, noin 90. Enrico kuuluu lapulle, ja Goofy voisi olla toinen ideavarma. Kamer sai kahdeksikon mutta ei sen tarvitse olla kahdeksas maalissakin. Mr Henry ja Precious Day lapulle myös, jos mammalta heltiää pelirahaa.
Asanteen pätenee samat sanat kuin Vic Rouleeseen. Huono puoli on se että vaihtoehtoja on paljon. Rahan haistavat ottavat mukaan ainakin Aragornin, Volumen ja Länsituulen. Ei kai tässä ole kukaan ihan huitsinnevadasta. Täytyy vielä miettiä, onhan tässä aikaa koko lauantai.