"Nyt yleisön saaminen ravitapahtumiin on aivan huikeasti vaikeampaa. Globalisaatio, informaatioteknologian vallankumouksen populaarikulttuuriset muodot ja vapaa-ajan tarjonnan turbulenssi ovat aiheuttaneet asiakkaiden tarpeissa lähes täydellisen vaatimustason vaihdon. Asiakas on aina ollut kuningas, mutta nyt kuninkaan tarpeet ovat kasvaneet tasolle, joihin vastaaminen vaatii todellista paneutumista. Tapahtuman pitää luvata asiakkaalle paljon, jotta lähtemiskynnys ylittyy."
Olisiko itkemisen sijaan ihan aikuisten oikeesti mietittävä, miksei kuninkaan kasvaneeseen vaatimustasoon ole osattu vastata tarjoamalla sitä parempaa elämystä? Maailman on mennyt eteenpäin, mutta Fintoto tuntuu jääneen 70-luvulle.
Veikkaus on osannut kehittää tuotteitaan ja sen liikevaihto kasvaa. Fintoto on epäonnistunut ainoastaan pelimixien lisäksi "Kuitunen ja Kaarna" mainoskampanjassa ja tänä keväänäkin vielä supertroikan lanseeramisessa ja "Voita Hevonen" kampanjassa.
Kovassa kilpailussa vapaa-ajasta ja rahasta vain parhaat pärjäävät. Eikä vantaalaisten lähiöasujien pilkkaaminen ghetossa asuviksi toisen luokan kansalaisiksi ole asiallista käytöstä. Vaikuttaa siltä, että aina kun joku Fintotossa kirjoittaa blogin, niin sammakoita tulee ja saadaan aikaan vain mielipahaa asiakkaille ja hallaa firmalle.
Palkkaisivat nyt hyvät(?!?) ihmiset edes jonkun esilukemaan blogitekstit, jos itsesensuuri ei toimi lainkaan.
Tuo juristin alun lainaus Janne Ekholmin blogista on varmasti peräisin jostain seminaarissa, jossa todennäköisesti ulkomainen konsultti on kertonut vapaa-ajan palveluista mitään sanomatta.
"Globalisaatio, informaatioteknologian
vallankumouksen populaarikulttuuriset muodot ja vapaa-ajan tarjonnan turbulenssi" ei sovi oikein tavoilteltuunkaan asiakasprofiiliin sen enmpää kuin Vantaan lähiöt ghetoksi. Vai markkinoiko Fintoto tuotettaan Espoon Kultahammasrannikon miljonääreille ?
Luulen, että pohjanmaalaisen ravitallin pitäjän tarvitsee lukea muutaman kerran Ekholmin/konsultin tajunnanvirtaa ennenkuin kertoo kimppahevosista klopaalisti ja ottaen huomioon asiakkaan vapaa-ajan turpulenssut !
Kirjoittanut lujaa menee
järkyttävää tekstiä
Ekholm suoltaa sivistyssanoja ilman että sanoo yhtään mitään... poliitikoksi voisi olla ainesta, mutta tuskin markkinointipuolelle... lisäksi nämä sivistysanat ovat sellaisia, että ne eivät useimmille lukijoille avaudu, tyylillisesti kirjoitus on niin huono, että kirjoittajaa on vaikea olla pitämättä idioottina.
Voiko tuo teksti olla selvinpäin kirjoitettu? Onkohan mies ihan oikeissa hommissa, en nyt muista onko yhteyspäällikkö vai markkinointipäällikkö vai mikä...
Kirjoittanut juristin alku
Blogin suomennos
Vapaa suomennos: ”Yleisön saaminen ravitapahtumiin on nyt vaikeampaa kuin ennen. Internet, televisio-ohjelmat ja kilpailu pelimarkkinoilla ja se, että on enemmän muitakin tapahtumia kuin ravit on johtanut siihen, että asiakkaat vaativat hyvää tuotetta ja hyviä oheispalveluita tai äänestävät jaloillaan ja rahoillaan. Asiakkaat ovat yllättäen ruvenneet vaatimaan myös ravitapahtumilta enemmän, ja kun olemme laiminlyöneet ravitapahtumien kehittämisen ja muualla on ollut kehitystä, niin huomasimme vasta nyt että meidän pitää ruveta miettimään "et tarttis tehrä jotain". Ihmiset eivät lähde raveihin jos emme saa järjestettyä parempia tapahtumia”
”Koska emme osaa parantaa pienempiä tapahtumia, ne pienenevät jatkossakin ja homma lirii. Pienemmät tapahtumat ovat meidän mielestämmekin kiinnostamatonta bulkkitavaraa. Vantaan slummeissa asuvia ei Vermon ravit kiinnosta. Muutama iso kisa sentään kiinnostaa ihmisiä. Tekstini kuulostavat perustelluilta, vaikka ajatukset ovatkin tulleet saunakaljojen voimalla. Kesäravit ja kunkkarit on sit kyllä kiva juttu. Ens vuosikin menee pelimyynnillisesti pieleen ja ravien määrä vähenee.”
No ei sais lukea kuin piru raamattua, mutta eikös tuo ollut se sisältö selkokielellä? Oliko tällä oikeesti ainoo tarkoitus johtaa huomio pois ”Voita hevonen” kampanjan arvonnasta ja luoda positiivisia fiiliksiä?
Kirjoittanut Paha Mieli
Jo vuosi edellisistä
Johan on vuosi vierähtänyt edellisistä hienoista muutoksista kivijalkaan (pelimixsekoilut)
Nyt jos vähän ymmärtää, niin V5-olisi parempi lieksassa kesän päätapahtumana, kuin Vermossa joka viikko???
Kirjoittanut MasaV
hieno suomennos
Hauska suomennos tuosta tekstistä, tosin sen olisi voinut vielä rajumminkin kääntää.
Tuo Vantaan slummit teksti kuvastaa hieman kirjoittajan typeryyttä, täytyy nimittäin sanoa, että mitä itse tiedän Vermon "asiakasprofiilista", niin hyvin tärkeitä asiakkaita ovat nimenomaan Itä-Helsingin, Vantaan ja Espoon lähiöiden asukkaat. Paljon on porukkaa myös tästä ns. köyhemmästä kantakaupungista eli esim. Kallion kulmilta. Hyvin vähän on raveissa kävijöitä sen sijaan Kaivopuistosta, Kulosaaresta tai Westendistä. Vermon kantaväestössä on paljon myös maalta aikoinaan pk-seudulle muuttaneita, joista suurin osa silloin asettui juuri näihin "ghettoihin".
Teksti pilkkaa myös Lieksaa siinä mielessä, että joku ravikilpailu todellakaan ei ole Lieksan suurin kesätapahtuma, vaan siellä on mm. yli 10000 vierasta ulkomaita myöten keräävä vaskimusiikin huipputapahtuma "Vaskiviikot".
Teksti vaikuttaa kaljapäissään tehdyltä tajunnanvirralta, jossa ei ole vaivauduttu ottamaan selvää asioista - vähän kun nämä fintoton pelimix-hommat ja muut.
Kirjoittanut missä on zeizei
Näistä viime aikojen blogikirjoituksista
päätellen Fintoton norsunluutornissa mikään ei ole muuttunut. Omista toimista ei löydetä mitään huomauttamista, vikaa löytyy aina jostain muualta. Fintoton mukaan ihmiset ovat tyhmiä, kun eivät tajua heidän tuotteensa erinomaisuutta.
Koskahan nämä Fintoton suojatyöpaikat lopetetaan ja taloon hankitaan ihmisiä, joilla on oikeasti osaamista ja hyviä ideoita? Markkinointipuolellakin on väkeä niin että päät kolisee yhteen, mutta yhtään kunnollista ja hyvin toteutettua markkinointikampanjaa sieltä ei kuitenkaan synny. Normaalissa firmassa olisi johtopäätökset jo tehty ja koko ketju vaihdettu kerralla.
Riku Raketti, Kuitunen ja Kaarna, Tuo kaveri raveihin -kampanja ja tämä surullisen kuuluisa hevosarvonta eivät ole mitään CV:n helmiä. Mutta näköjään tuo taso riittää Fintotossa työskentelemiseen :)
Kirjoittanut kaarna
Kuitunen ja Kaarna
Ei nyt kyllä oleellista itse asian osalta, mutta Kuitusen ja Kaarnan voinee ottaa Fintoton syntilistalta pois (olkoonkin että minä niistä mainoksista olen pitänyt), sillä sehän oli Veikkauksen kamppanja.
Kirjoittanut Blck
heheheeee
Juuri näin. Tätähän tämän firman toiminta on, blogi kuvaa sitä hyvin. Sivistussanoja peräkkäin ja yleistä bullshittiä ravien tilanteesta, mutta vahingossakaan ei sanaakaan siitä miksi näin on ja/tai mitä Fintoto aikoo tilanteen korjaamiseksi tehdä.
Jo toinen käsittämätön blogikirjoitus viikon sisään. Ei pysty käsittämään mistä näitä oikein tulee. Johtuuko tämä siitä, että Fintotossa ei a) tiedetä b) välitetä raveista ja ravikansan "vaatimuksista". Pahoin pelkään, että molemmista.
Kirjoittanut rampe
vantaalaiselle sivistystä
Koska tällainen Vantaan riviasukas (ghettomies?) ei omista sivistyssanakirjaa niin voisiko joku suomentaa nämä ylimieliset sanat niin voisin luke ton blogin uudestaan niin siitä jotain ymmärtääkin?
Luin tämän ketjun ja menin lukemaan blogin, johon viitataan. Tämä ketju on negatiivista ja osittain selittämätöntä katkeruuttaa sisältävää, kun taas tuo blogi on positiivista pohdintaa ja analyysia vallitsevasta kehityksestä. Joku mättää..., eikä se ole peliyhtiön päässä.
Kirjoittanut Hauen Jölli
Virhe
Lainaus tuosta blogista: "On parempi olla iso kala pienessä järvessä, kuin pieni kala suuressa järvessä."
Miten Ekholm voi muutenkaan olla oikeassa kun tällaisissa yksinkertaisissa vertauskuvissa on täysin hakoteillä.
Kirjoittanut enpä tiedä
vaikea puolustella
Tekstin tarkoitus on ehkä hyvä, mutta kyllä se on ammattitaidottomasti kirjoitettu - ei sitä voi mitenkään puolustella. Ensimmäinen kappale on hyvin kirjoitettu, mutta sitten mennään metsään.
Muuten, blogiin ei ole tehty yhtään kommenttia, arvatkaapa miksi??? Aivan oikein, niitä ei ole julkaistu.
Fintoto on niin "positiivinen" yhtiö, että eivät halua julkaista negatiivisia - asiallisiakaan - kommentteja.
Kirjoittanut slummit
Vantaan
Vantaan kurjalistokorttelitko olisi ollut oikea sanavalinta? Ja kyllä täällä on herkkähipiäistä väkeä taas kun nenäherneet moisesta sanasta vedetään. Maalaispaikkakuntia saa nimitellä ja haukkua takahikiäksi, tuppukyliksi, perämetsäksi ja ties miksi muttei maaseudun asukit nouse sellaisesta isopäisestä ja ylimielisestä asenteesta takajaloilleen vaan puistelevat hiljaa päätään että taas joku kollo siellä näyttää mitä päässään liikkuu, ei mitään muuta kun täitä.
Kirjoittanut Nastis
Se ghetto oli hyperbola
= tyylikeinona käytetty liioittelu, tässä tapauksessa kaiketi leikkimieliseksi tarkoitettu. Porukka nyt vaan näkyy ottaneen sen tosissaan. Sen Ekholm kyllä tiesi jo etukäteen. Kysymys kuuluukin: kannattaako ravipelien hevijuusereita ärsyttää, ja miksi?
Kirjoittanut enpä tiedä
Nastis on oikeassa
Kyseessä on toki tyylikeinona käytetty liioittelu, ei sitä varmaan täysin tosissaan kukaan silti ole ottanut - enemmän ärsyttää asenne, mistä se kertoo: asiakas ei ole mitään.
Olisiko vaikkapa jollain tavarataloketjulla julkisessa nettiblogissa varaa luokitella asiakkaitaan asuinpaikan mukaan vaikkapa lannanhajuisiksi maalaisiksi tai lähiöiden kerjäläisiksi...
Kirjoittanut Jutikka
Ghettonsa kullakin
Fintoton ghetto on Espoo, jossa Jumbon R-kioski on yhtä kuin Suomen R-kioskit.
Kirjoittanut juristin alku
V5 pois Vermosta blogin sisältö?
Lainaus tuosta blogista: "On parempi olla iso kala pienessä
järvessä, kuin pieni kala suuressa järvessä."
Selkokielinen suomennos tekstistä huomioiden kommentit vantaalaisten kiinnostusta koskien: "Koska Vermon V5 ei ole kiinnostava tuote edes Vantaalla eikä saa koko pääkaupunkiseutua innostumaan, koska on niin pieni tapahtuma pääkaupunkiseudulla, niin olisi parempi, että V5 kieräisi maakunnissa, koska olisi siellä suuri tapahtuma"
Onkohan tämä oikea tulkinta tuosta tajunnanvirrasta. Ainakin ainoa looginen päätelmä jossa sisältöä jonka tekstin perusteella voi tehdä siten kuin minä sen ymmärsin.
Kyllikille pahoittelen, jos olen tulkinnut blogia negatiiviseen sävyyn, pitää osin paikkansa, satiirikin on tyylilaji (osaan minäkin yhden vaikean sanan), mutta kun siihen ei pitäisi antaa koko ajan aihetta saati edes mahdollisuutta. Tiedotus- ja muu toiminta tulee monopolin hoitaa asiallisesti.
Kirjoittanut Älämölö
Mutta mutta
eikös Vantaalaiset ole persaukisia "wannabe"-kaupunkilaisia??
Kirjoittanut Paha Mieli
hmm...
jäin miettimään tuota Kyllikin kommenttia
"Luin tämän ketjun ja menin lukemaan blogin, johon
viitataan. Tämä ketju on negatiivista ja osittain
selittämätöntä katkeruuttaa sisältävää, kun taas tuo blogi
on positiivista pohdintaa ja analyysia vallitsevasta
kehityksestä. Joku mättää..., eikä se ole peliyhtiön
päässä."
Näinkö se sitten on, eli epätyytyväiset asiakkaat, jotka ovat jo n. 15% verran tänä vuonna äänestäneet lompakollaan ovatkin väärässä??? Toki Fintoto saa asiatontakin kritiikkiä ja ovat epäkiitollisessa "petsareiden poikkaisu"-tehtävässä, mutta ehkä siellä leppävaarassakin saattaa jotain pikku hienosäätöä olla tehtävissä???
Kirjoittanut Pööpi
Kyllä Kyllikki tietää
että mehiläist käyttävät sinitaivaan polarisoitumista hyväkseen suunnistaessa