voinut olla jokaisella Kioskilla paikan päällä silloin kampanjalauantaina, ja on ymmärrettävää, että sen sijaisnäyttelijöitä jouduttiin käyttämään kaikilla muilla paitsi yhdellä R-Kioskilla. Mutta pitääkö paikkansa, että Voitto Rytmi oli itse valinnut omaksi esiintymispaikakseen sattumalta Jumbon Ärrän?
Vastaukset
Kirjoittanut Kauko
victory beat
Jos kioskeja oli kilpailussa yhteensä se 700, niin todennäköisyys tuolle on noin 0,14%:n luokkaa.
Jos eläin vielä kaiken kukkaraksi tuolla kyseisellä kioskilla promopäivänä oli niin aika hyvä yhteensattuma, vai mitä Anfieldin mies sanot?
Kirjoittanut Näin kävi
Pr heikkoa
Jumbo oli sovittu jo etukäteen tietysti sitä ei vain haluttu sanoa, koska markkina-arvo olisi ollut sen jälkeen vähäinen.
Kirjoittanut Tuula
Oliko oikeesti?
Oliko se hevonen samalla voittaneella kioskilla=)?
Kirjoittanut Pool
Tämäpä olisikin...
mielenkiintoinen tieto.
Eli oliko kyseisenä lauantaina hevosia esillä r-kioskeilla? Ja kuinka monella.
Kai tämän nyt joku pystyy vahvistamaan.
Ja jos oli, niin oliko nimenomaan tämä Beat Jumbon kiskalla?
Kirjoittanut meikä heikki
No eipä
tullut yllätyksenä, että voitto "arvottiin" pk-seudun ärrälle.
Olisinkin jo ihmetellyt jos arpaonni olisi kohdannut taka-hikiän kirkonkylän kioskia.
Kirjoittanut Tosi on
Kyllä oli beat voittaneella kioskilla.
Että se on aika hyvä sattuma kuten voittaja joka on töissä firmassa mikä teki fintoton uudet sivut,ainakin huhujen mukaan.Mutta ei se mitään,en odottanutkaan että kaikki laatikot ois mukana.Kun lukkojen takana valittiin kioski.Mietin vain kuin aikasten muille kioskeille on ilmoitettu että ei tarvitse lähettäää bokseja.Kun niitä oli vielä keskiviikkona r-kioskeilla ja arvonta,korjaan,valinta oli samana päivänä.Eli aivan mahdotonta saada esim.jostain ivalon r-kioskilta sille päivälle boksia mikäli ois valittu sieltä.Todennäköisesti fintototn edustaja koukkasi jumbon kautta kun oli matkalla studioon.Ja se että miksei heti oikassut haanniemeä joka kertoi totuuden
Kirjoittanut -Nisula-
----
" Kyllä oli beat voittaneella kioskilla. (721129)
Lähettäjä: Tosi on Lähetetty: 30.04.10 20:41
Että se on aika hyvä sattuma kuten voittaja joka on töissä
firmassa mikä teki fintoton uudet sivut,ainakin huhujen
mukaan"
Siis aikuisten oikeesti, oliko VB juuri tuolla kiskalla, onko tieto varmaa?
Kirjoittanut oli käynyt
kioskilla
veti röökit kahvit ja töräytti tortut ovelle. Varmaan oli just se , oli ainakin voittajan ja rytmikkään näköinen.
Kirjoittanut Victory Feat
Haloo!
Mitä näitä enää vatkataan! Eihän se hevonen varmaan enää tiedä, millä kioskiolla tuli käytyä! Ja jos sattuisi tietämäänkin, niin miten meille kertoisi?
Kirjoittanut ei enää
oli missä oli
kuka sitä enää tietää. Jumbo valittiin, mut olis voitu joku muukin valita, jos olis lähellä ollu.
Kirjoittanut timo
kyllä
kyllä homma on niin että Victory oli AP Pakkasella vielä tuolloin teema päivänä eikä todellakaan ollut kioskilla
Kirjoittanut Ryssintä
Tapahtumien kulku?
Kärpänen Fintoton kahvihuoneen katossa kertoo kuulleensa seuraavan keskustelun kauan ennen kampanjan alkamista:
"Mites me tehään se arvonta, ei kai me kaikkia lippusia ruveta studioon roudaamaan?" "Juu ei, arvotaan yks Ärrä ja haetaan sieltä sitten laatikko josta arvotaan voittaja." "Hyvä idea, mut en mä jaksa mitään numerolappusia tai joka ärrän nimeä printata."
"No jos mä arvon mielessäni, et mikä ärrä tulee ekana mieleen... ...Jumbon ärrä tuli mieleen, valitaanks se, on tässä lähelläkin?" "Joo, ihan hyvä idea, viedään vielä Victory Beat sinne näytille."
Ja sitten kun asiasta Haanniemelle ennen lähetystä kerrottiin, niin sanottiin "Että valittiin toi Jumbon ärrä ja haettiin laatikko sieltä". Haanniemi sitten lipsautti totuuden koko kansan kuultavaksi. Mistäs Haanniemi muuten olis kertomaansa keksinyt.
"Ei perkele, nyt se Haanniemi kerto totuuden suorassa lähetyksessä, mitä me nyt tehdään?" "No käsketään sen sanoa, että ei oltu valittu vaan arvottu todistajien ollessa läsnä"
Kun asiasta kuitenkin nousi meteli ja jotenkin piti reagoida niin sitten mietittiin mitä kirjoitetaan blogiin. "Hyökkäys on paras puolustus. Haukutaan vainoharhaisiksi asiakkaat jotka epäilevät että kaikki ole mennyt oikein. Ei kerrota koska arvonta on tapahtunut eikä ketkä sitä todistivat, koska sitten joku kuitenkin lipsauttaa ettei pidä paikkaansa. Vedotaan siihen ettei sentään oo rikosta tehty ja jos mokattiin niin ei ainakaa ite saatu hyötyä. Ja vaikka joku olis vihjannu tuttavilleen, et mee Jumboon täyttämään se lomake, ni eihän me ite siitä hyödytty eikä ne voi sitä todistaa."
Kirjoittanut Ryssintä
En huomannut Timon viestiä
koska se ei vielä ollut näkyvissä, kun aloin kirjoittaa omaani. Eli perutaan puheet Victory Beatia koskien yllä olevasta ja pyydetään siltä osin anteeksi. Asiaanhan tuo ei paljoakaan vaikuta.