Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

tototv ilmaiseksi

Kannattais laittaa tototv ilmaiseksi kaapeliin ja nettiin. Lisäis varmasti peliä sen verran, että se tuottais itsensä takasin monin kertaisesti.

Vastaukset

Kirjoittanut

Valioliiga ja NHL myös

Toki toki.

Kirjoittanut

Jep Jep

Taikka sitten AIVAN nimellinen kuukausihinta. Vintotolla pitäis hokata että pysyvää kasvua tuo uudet asiakkaat. Ja nimenomaan siihen pitäisi panostaa! Lamat tulee lamat menee. Erkki Esimerkillä on kuitenkin aina se tietty kk palkka josta sen tietyn osan voi peleihin laittaa. Erkkikin tässä yhtälössä tärkeä tietty on, MUTTA niillä uusilla asiakkailla sitä pysyvää kasvua voidaan saada aikaan. Inflaatiovauhtiin ainenkin pitäisi pystyä nyt käyrät näyttää sinne sun tänne. Esim keskustelufoorumi jossa kohtaavat Fintoto ja aktiiviset alan harrastajat. Hallituksen sauna illoilla tätä ei kuntoon saada. Se ollaan jo nähty.

Kirjoittanut

Ensi viikonloppuna nähdään

Jos peli kerta lisääntyy moninkertaiseksi, niin lauantaina puhutaan Mikkelistä ainakin miljoonan vaihdosta. Siihenhän ei tartte kuin tuplaantua.

Kirjoittanut

Sie wiisas

nui mee. Keksi mielummin uutta hyvää kun haukut toist?!

Kirjoittanut

Kun miettii ny

kasinoiden aggressiivista markkinointia jolla uutta porukkaa otetaan. Tuplaamme sijoituksesi jne jne. Raveissa se on luokkaa että kahvin kanssa torttu 10 prosentin alennuksella, kun tuot kaverisi raveihin. Tuossa markkinoinnissa ois FTotolla paljon opittavaa. Euron menetys VOI olla joskus sata takaisin.

Kirjoittanut

Tää on sitä

mutta lajimme olisi saatava mediaseksikkäämäksi! Me ei voida sitä tehdä vaan uudet asiakkaat... Understood?

Kirjoittanut

tyhjennysmyynti

toto-tv:n maksullisuus ei edistä totomyynnin kasvua. Sitä ei pysty muuksi muuttamaan, ei edes Fintoton terävin johto.

Alkaa olla aika pieni piiri, vuodesta toiseen, illasta toiseen, joka pitää totopelejä ja sitä kautta hevosurheilua osaltaan pystyssä. Kuinka kauan he jatkavat samaa rataa ja kierrättävät rahaa peleissä? Jää nähtäväksi. Onneksi heitä sentään on ja raviurheilu pysyy hengissä. Tästäkin Fintoton kannattaisi hakea tutkittua tietoa. Paljonko ns. vakipelaajia on ja mikä heidän osuutensa peleistä on, yms...

Uusien totopelaajien hakeminen onkin eri juttu. En ole havainnut tapahtuneen mitään sellaista, jolla olisi onnistuttu löytämään uusia pelaajia.

(Urheilukanavan)/4sport -kanavan ravilähetysten väliaikainen lopetus (lähes) kertoi varmaan Fintotolle mitä pelivaihdoille tapahtui. Mutta pitäkööt tiedon itsellään, mitä sitä meille kertomaan. Kannattaisi selvittää ja löytää itselleen peruste, miksi toto-tv kannattaisi laittaa kaikkien nähtäville! Tai kannattaisiko se lopettaa kokonaan, siitähän tulee kuluja...

Kirjoittanut

Pitäisi pystyä

nenänvartta pidemmälle.

Kirjoittanut

60 senttiä

Edelleenkin taitaa olla se maksu 60 senttiä/ päivä.
Niin se vaan kuitenkin on, jottei sitä kuiteskaan pidä tilaaman.
Käy yllättävän helposti jotta jämähtää siihen töllöttimem ääreen / tietokoneineen.
No tuuriahan siellä tarvitaan , jottei " katselu" sitten kovinkin kalliiksi loppujen lopuksi tulisi.
Riittäis hyvin se entinen urheilukanavan illankooste vihjeineen ja v4/ troikkakohteineen.
Tämä 4 Sportin mainosmöläys ilman troikkakohdetta täysP.
Itsellä ainakin nelkun ja troikan peluu muuttunut satunnaiseksi( ehkä 20% uudistuksen myötä)

Kirjoittanut

siellä on näitä vanhoillisia

juntteja nokalla fintotossa.tämän paletin maksaa pelaajat ja niitä pitäisi saada lisää varsinkin nuoria aikuisia jotka ovat potentiaalinen asiakaskunta tulevaisuuteen.ilmainen kuva ja siihen oheispalvelut kylkeen ja pelaaminen mahdollisimman helpoksi niin voisi saada vaihdotkin nousemaan.mutta totuus on että eiköhän siellä tarttisi äijiä vaihtaa ja asennettakin että herää 2000-lukuun,ennenkuin jotain tapahtuu

Kirjoittanut

Etkö seuraa uutisia

Justhan sinne on äijä vaihdettu!
ollut hommissa vissiin kuukauden?

Kirjoittanut

Mut mitä se

Raveista tiedä mitään noh toivotaan parasta. Mut epäilen vaan.

Kirjoittanut

näkyy

Ainakin meillä näkyy TOTO TV ilmaiseksi kaapelitaloudessa tämän viikonlopun

Kirjoittanut

No voi kauhiaa !

Ai näkyy ihan ilmaiseksi teillä ? Toivottavasti myös naapurilla näkyy niin johan se riittää pelivaihtojen tuplaantumiseen.Mutta,ei nämä muutamien päivien maksuttomat kuvat mitään lopullista vaihtojen nousua takaa se on varmaa.

Kirjoittanut

Urheilukanava ja ironia

Silloin kuin vuoden 2009 alussa urheilukanava ei näyttänyt raveja ollenkaan, niin jostain kumman syystä mm. Vermon vaihdot kasvoivat selvästi. Lisäksi mm. Vermon perjantain (16.1.2009) lounasraveissa lyötiin silloinen vaihtoennätys vain neljällä lähdöllä. Lounasravien näyttäminenhän loppui silloin Urheilukanavalla ja heti lyötiin ennätyksiä rikki.

Voi tätä ironiaa...

Kirjoittanut

teivon ravit ainakin näkyy

netistä ilmaiseksi tiistaisin Teivon raviradan mediasivuilta selostusten kera, tosin muistaakseni n.8-9 min viiveelläkö?

Kirjoittanut

myös Vermossa

Näkyy myös Vermon nettisivuilla ja taitaa näkyä myös Vermon Facebook sivuilla viiveen kanssa. Vermon nettisivuille on myös tallennettu Vermon lähetykset jälkikatselua varten