Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Fintotossa ja Hippoksessa on keksitty

Uusi strategia raviurheilun nostamiseksi takaisin huipulle.

Joka aamu vedetään Hippolassa BreiderMaken ja SoiniPekan johdolla hartaushetki, jossa rukoillaan uuden Charme Asserdalin syntymistä.

Joopa joo. Ennen mentiin urheilu edessä ja saatiin kansa radoille niin, että jonoja riitti. Nyt mennään peli edellä ja varsinkin Fintoton Internet-peli ja kansainvälinen ravitarjonta pitää huolen siitä, ettei jonoja pääse enää radoille syntymään.

Samalla kioskien pelaamiseen tarkoitettu printtimedia on niin lapsen kengissä, ettei ruotsiin eikä sitten paljon suomeenkaan pelata pelipisteistä ja taas jää raviradat nuolemaan näppejään. Ihmiset ohjataan nettiin ja se on radoille lopullinen tuomio suurtapahtumia lukuunottamatta.

Fintoto voisi ihan hyvin kampanjoida nettipelaajilleen erilaisia tapahtumia radoille paikallisesti, mutta en tälläistä ainakaan vielä ole nähnyt.

Miksi ei voitaisi perustaa esim. paikallinen nettitalli ratojen ympärille, johon osallistuisi iso määrä alueen nettipelaajia, ja niillä hankittaisiin huippuhevonen paikallisen ratareenarin talliin. Näin ihmisille tulisi konretiaa ja kiinnostusta rataa ja talleja kohtaan.

Vastaukset

Kirjoittanut

jotain on

eiköhän tuohon myös itse raviradat voi vaikuttaa. Facebookissa vermon ravirata ilmoitti juurikin faneilleen ilmaistapahtumasta v5-raveihin parin viikon päästä

Kirjoittanut

Töpinäksi vaan

Mallia voisi ottaa vaikka Ruotsin Rixhästen kampanjasta, missä homma pelittää! Käykääpä tutustumassa.

Kirjoittanut

uudenvuoden lupaus

en tänäkään vuonna pelaa veikkauksen tai fintoton pelejä senttiäkään netissä!
Pelaan kaikki pelit edelleen lähikiskalla tai totobaarissa Vallilassa ( tai jossain muualla totoetäpisteessä).
jos edes puolet pelureista ajattelisi samalla tavalla niin aika monta työpaikkaa säilyisi eikä kaikki pelaaminen siirtyisi nettiin ja pääosin ulkomaalaisiin pelifirmoihin.