Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Aiheellinen kysymys

Onko maamme nykyisen ravipolitiikan tarkoitus siirtää pärjäävät Suomalaishevoset kilpailemaan Ruotsiin ja pelata niitä sitten sinne?

Vastaukset

Kirjoittanut

Saunaviagraa

Lisää saunaraveja ja muita pilipalikisoja joka kylään, niin suomalainen raviurheilu nousee...Öööö Maltan ja Mallorcan tason yläpuolelle...

Kirjoittanut

Saunaraveissa oli eilen

ihan niitä samoja tuttuja hevosia kuin iltaraveissa. Siis eilen. Miksi ei suomalaiset voisi kilpailla Suomessa. Luulen, että enemmän niitä tänne pelattaisiin ja katsomaankin mentäisiin. Ei ne kuljetukset hevosille herkkua ole. Palkinnoista kai se on kiinni.

Kirjoittanut

katse

Ei tarvi ruotsalaisten raiskata lauantain ravikruunua alyttömillä ö-luokan saunaraveilla.
Kun yhteen ravitapahtumaan pelattiin yli 116 miljoonaa ja paikanpäällekin Vallaan vaivautui yli 3200 katsojaa.

Kirjoittanut

Päinvastoin

Juuri "saunaravien" kehittelyä voisi jatkaa. Eilenkin illalla niitä hevosia mukana, jotka ovat juoseet Tampereella, Turussa, Helsingissä... Kotimaisuus kunniaan. Lauantai-illan ravit kotimaisiksi. On ymmärrettävää, ettei kaikkia hevosia haluta rasittaa roudaamalla esim. pakkasella toiselle puolelle maata: saunaravit.

Kirjoittanut

hajautetaan ja hajotetaan sitten kunnolla

kehitys kotimaassa:
Etkö tajua, että tämä hajauttaminen on juuri se syy miksi kotimaassa ajetaan kohta hopealusikoista.
Miksei samantien klo 22 jälken ajettavat yöravit, niin ei mene päällekkäin minkään tapahtuman kanssa. Sitten tietysti heti sunnuntaiaamuun krapularavit, niin siten onkin tarjonta kattavaa läpi vuorokauden.

Kirjoittanut

Lauantai-illan ravit

ei ole keneltäkään pois. Sunnuntai voisi sentään olla pyhäpäivä. Ilta on sitten erikseen...

Kirjoittanut

Futismatsit on silloin

Ei raveja voi talvelle järjestää klo 22.00 jälkeen, koska monivetomatsit ja muut futikset alkaa aina yhdeksän tai kymmenen aikoihin Euroopassa...

Kirjoittanut

Krapularavit

Krapularavit jotka alkais kesällä ajoissa aamulla vaikka klo 10 tms. sen sijaan vois toimia hyvin jos vaan heräis ajoissa paikan päälle. Toimis hyvin vaikka meille karavaanareille Lahteen. La-iltana ekat ravit ja su-aamuna vois sit kattoo onko rahaa jääny ja ehtis vielä kotiinkin jos muija suostuu kuskiks.