Olen pitkäaikainen hevospelaaja, jolla alkaa nyt olla seitsemän hirttä poikki. Reilu vuosi on kulunut siitä kun Fintoton hallitus vapautti Halisen johdosta. Tästä seurasi kuukausia jatkunut Fintoton vapaa ajelehtiminen.
Syksyllä sitten palkattiin monesta paikasta potkut saanut päällikkötason mies uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän on ollut nyt töissä reilut puoli vuotta. Mitä on saatu aikaan?
Vaihdot laskevat laskemistaan, raviratojen tuotot ovat laskenee jyrkästi, yleisömäärät ovat tippuneet, "uusi organisaatio" on epä-motivoitunut ja saamaton, kosolti huononnuksia nettilähtyksiin. -Fintotossa ei ole tapahtunut mitään hyvää tai positiivisia uudistuksia uuden toimitusjohtajan aikakaudella!!!
Pääsyyllisiä ovat mielestäni nykyinen Fintoton johto sekä Fintoton hallitus. Nyt olisi Lintilan ja Hippoksen hallituksen syytä herätä ja toimia. Ennen kuin on liian myöhäistä. Vai onko jo?
Vastaukset
Kirjoittanut turha
turha pistää
turhaa pistää nykyisen tj:n piikkiin vielä mitään. Kaverilla on käsissään organisaatio, joka on jättänyt asiansa hoitamatta vuosikausia. Nyt organisaatiota on ryhdytty uusimaan ja se mitä se vaikuttaa niin nähdään jatkossa.
Miten siis voi olettaa että uusi kaveri pistää kaiken uusiksi muutamassa kuukaudessa? Tuohon pystyviä johtajia ei vaan ole olemassakaan. Pitäisi tietää mitä tehdä ja jostain pitäisi löytää resurssit, jolla toteuttaa päätetyt asiat.
Kyllähän Fintotossa muutoksia tulee tehdä ja hallitus voisi olla yksi paikka remontille.
Kirjoittanut ei unohdeta
Halinen ja Fintoto
Ex-toimitusjohtaja hoiti pestinsä kunnolla monta vuotta. Talouden taantumaa hänkään ei voinut ratkaista. Hoitamisesta kertoo omaa kieltään hänen nykyinen vakanssinsa.
Kirjoittanut Marcoolio
Halisen aika oli nostetta
Fintoton alusta asti. Sitten tuli lama ja Ilmarikaan ei voinut asialle mitään. Fintotolla oli nyt paljon kasvun paikkoja, mutta nykytiimi ei ole saanut aikaan kuin kymmenittäin huonoja päätöksiä ja polttanut rahaa. Ei tarvitse olla ennustaja voidakseen kertoa, että ennen kunkkareita saa Koskenniemi, Ekholm tai molemmat kenkää. Kaukana ei ole myöskään Fintoton hallituksen kaatuminen ja Kaikkosen erottaminen. Hän on mies näiden huonojen valintojan takana ja toimi väliaikaisena toimarina.
Mitään hyvää ei ilmarin erottamisella ole saatu aikaan, päin vastoon suunnatonta tuhoa ja kaikki hommat on mennyt reisille.
Kirjoittanut Orimattilasta
Ekholm on huippu
Ekholm TJ:ksi ja nykyinen pihalle.
Jokimaalla Ekholm sai positiivisen kierteen aikaan.
Lamantappaja ainesta.
Kirjoittanut ekoo
Panivat Lahdessa
kyynärpäitä myöten kätensä ristiin, kun pääsivät Ekholmista eroon.
Kirjoittanut epäilijä
eikös se
tämä Kuopion lahja Suomen ravi urheilulle olekkaan siellä organisaatiossa enää? tämä Koskenniemi, vai mikä sen nimi nyt on, mutta se on tämän "paskan" suurin alkuunpanija!! Ruotsissa käytettiin vuositolkulla analogisia lähetyksiä niin tämä kauppakoululainen väkisin muutaman muun "pellen" kanssa sai tänne Suomeen testaamat-tomat "susidigitaalit" ja pysähtelevät kuva- lähetykset. Sitten uusia vehkeitä,, uusia kanavia,, erilaisia maksuja. Kukahan osaisi tarkistaa näitten "Herrojen" lisätienestit moisista hankinnoista. En kylläkään enää viitsi seurata moisia "hatjoittelijoitten" mokia.
Kirjoittanut Saneeraaja
Luuta käteen
1. Raviratojen osuus viime vuoden tasolle (tammi-helmi -240t)= palkintojen maksukyky. Samalla nettipelistä saatava osuus samalle tasolle kuin aluepelistä saatava osuus, että ei synny eturistiriitoja.
2. Luuta käteen jokainen kuluerä ja työtehtävä syyniin, molemmissa Fintotossa ja Hippoksessa. Henkilöstökuluista suojatyöläiset veks. pois ja muista kuluista 2-3 milliä, varmasti löytyy kun on tahtoa.
3. Pelitilien erittäin voimakas markkinointi eli kolminkertaistaminen kaikilla mahdollisilla tavoilla ennen V-pelien siirtymistä Fintotolle.
4. Avoimen kulttuurin aloitus:
-kerrotaan asioista oikeilla nimillä
-vastataan palauttteeseen välittömästi
-tehdään yleisötutkimuksia ja toteutetaan uudistukset niiden perusteella.
Kirjoittanut Sivusta katsoja
Ajatuksia
Ihan kivoja ajatuksia esitetty. Joitakin kysymysmerkkejä tietenkin jää.
A.Meri kirjoitti että;
1)vaihdot on tullut alas ja se on fakta. Se on Fintoton tehtävä nostaa ne.
2) Yleisömäärät laskeneet ja raviratojen tuotot myös. Nehän kuuluu raviratojen toimintaan eikä Fintotoon. Joten raviratoja pitäisi ehkä vähän ravistaa.
3) Uusi Fintoton organisaatio on epämotivoitunut? Ihan hyvä kommentti eli ainoa jotka eivät ole motivoituneet oovat uudet ihmiset siellä. Eiks kaikki muut ole vanhaa organisaatiota? Jos laittaa asiat aika-perspektiiviin niin se organisaatio joko siirtyi nykyselle johdolle oli juuri niin hyvä kuin edellinen TJ oli halunut heidän olevan. Jos moititaan sitä organisaatiota niin ei voi samalla yleistää edellistä johtajaa koska organisaation toimintamallihan on "lepokotijohtajuutta". Vanhaa koiraahan ei pystytä ihan heti uudestaan kouluttamaan ja toimimaan tehokkaammin ja järkevimmin jos ovat tottuneet tiettyyn mukavuus tasoon(lepokotiin). Uskoisin että eniten pelätään raviradoilla sitä työmäärää jota heidän pitää tehdä jotta kattaisivat sen noin 1,5% palkintorahojen laskun. Yleensähän ajatellaan että jos tulot tippuu 2 % miten toimintaa pitäisi muuttaa jotta sama taso pysyisi nähtävästi niin ei raviradoilla toimita vaan huudetaan lisää rahaa..jne.
4) Tj monesta paikasta potkittu? Olisi kivaa tietää mistä hänet on potkittu koska sen minkä itse tiedän on ettei P&G tai Tiimarista saannut potkut. Siihen olisi kivaa saada lisää tietoa että pysytään faktoissa mutta A.Meri varmaan kertoo lisää.
Joku kirjoitti että paljonko lisätienestejä he ovat saanneet sopimuksilla laitteiden tai televisioinin kautta? Pitää muistaa ettei kaikki toimi kuten me tekisimme eli oman edun maksimoinnista kuten teemme peleissäkin.
Tälläisiä tyhmiä ajatuksia tällä kertaa.. pitää vain olla optimisti kuten kaikki ravipelajaat ja omistajat ovat muuten ei sitä tekisi. Joskus on oikeassa joskus ei.
Kirjoittanut hanssin J
100 päivää jo mennyt !
Ei näkemystä , ei tuloksia.(Tämä ei ole normaalia päivittäistavarakaupaa eikä sen markkinointia !). Konsultit tienaa hyvin , ohan sekin jotain, se.
Ei se muutu kun samat tyypit "hallinnoi" koko businettia ja edeleen Vermossakin on parasta rata ja ratatyöntekijät.
Kohta tulee(i jo) pää vetävän käteen !
Tosi ikävää , koko businekselle !
Kirjoittanut hanssin J
Kertokaa avoimesti jo !
Veikkaan , että "erorahoihin" ja konsultointiin on mennyt jo yli 1 milj. egee (2,5 vuoden aikana).Kovasti paljon .....Tulokset ?
Hevosihmisten ja pelaajien rahaa !
Tsekataan tilinpäätökset , sitten !
Kirjoittanut Paha Mieli
vartokaas vaan
kun heppapelien firma lähtee sen itsensä piikkiin lanseeramaan leville salamaa - sitä maailman nopeinta pikapeliä! siinä on eväitä uuteen nousuun!
Kirjoittanut rytmi
miksei
täytyisi aika äkkiä raveja vähentää ja toto tv ilmaseksi meillä ei ole tällähetkellä yksinkertaisesti mielenkiintoisia ja pelattavia vai esim.Porin ja Turun ykkös sarjan hevosista kokolailla kolme eksyy loppusuoralle
Kirjoittanut nimetön
Fintoton johto
Tällaisella toiminnalla/toimimattomuudella Fintoto saa aikaan sen, että nettipelaajat vähenevät/katoavat."Parasta paikan päällä", nyt ei just kerkeä Kaustiselle, eikä Kouvolaan!
Kirjoittanut Vähän pelaileva
Minulla
ei kuulu/näy ravit, ei miltään kanavalta. Onko muilla samoja ongelmia. Kokeilin facebookkiakin, vaan sama tyhjän kanssa.
Kirjoittanut Generalissimus
Ai nostetta?
Joku joku viitsii kaivaa dataa voinee julkaista mikä on ollut Fintoton liikevaihdon kehitys suhteessa Veikkauksen, RAY:n ja ATG:n ja Norjan Rikstoton tuloksiin viimeisen 40 vuoden aikana, niin saadaan historiallista perspektiiviä ja vertailukohta.
Unibet mainostaa tehneensä keskimäärin 28% kasvua viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta sitä tuskin syytä ottaa vertailukohdaksi. Kun faktat on pöydällä on paljon helpompi arvioida onnistumisia ja niiden asteita.
Kirjoittanut Heli S
Firmassa kova pokerin pelaaja
Voisi miettiä yksinkertaisesti sen kautta, että pelaisiko itse näin huonosti toimivia peliyhtiöitä, jos vähän väliä pöydästä lentäisi pois. En usko.
Valitettavasti ei kiinnosta kuitenkaan asialle tehdä mitään. Taitaa nytkin olla pelaamassa, ei ainakaan asioita kuntoon laittamassa.