Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Videokirjasto

On se sitten helevetin kumma ettei videokirjastoa saada kuntoon! vanha pelas moiteita tää nykynen on aivan hanurista, tee nyt koskenniemi jotain palkasi eteen.

Vastaukset

Kirjoittanut

Piti käydä

kokeilemassa ja ihan hyvin toimi ja näkyi. Millä selaimella yrität katsoa sitä?

Kirjoittanut

enpäs

tiedä sitten mikä on, mutta mulla auttoi sekä koti- että työkoneella kun painoin stoppia ensin siihen lähtöön mikä aukee ekana automaattisesti. sitten otin sen lähdön minkä halusinkin katsoa niin toimi. muuten en päässyt juuri lähtöä pidemmälle kun alkoi junnata paikallaan.

Kirjoittanut

en ole voinut tototv-uudistuksen jälkeen

ensimmäistäkään videokirjastolähtöä. kyllä se sen viimeisen näyttää. Vau. Ennen katsoin moitteettomasti.

Kirjoittanut

Terveisiä hanurista

Tänään katselin eilisiä Porin raveja ja hermot meni heti. Ihan saakelin ala-arvoista verrattuna edelliseen videokirjastoon, kun yrittää kelata lähtöä esim 1000 kohdalle jymähtää siiheen lataamaan, kun sitten yrittää katsoa lähtöjä niin joka toinen jää jumputtamaan latausta. Ihan perseestä, oikeasti!

Kirjoittanut

Toimiva peli

Voi Jeesus tuota videokirjastoa, aloin katselemaan Kouvolan 4:ttä lähtöä ja kuva jumitti lataamaan 100 metrin jälkeen, on ladannut jo pari minuuttia;)

Kirjoittanut

Lisää kehuja

Niin paljon on tullut arvosteltua Fintoton toimintaa, että pitää myös kehua kun aihetta on. Nimittäin, totesin jo toisessa ketjussa, että nyt tototv on pelittänyt erinomaisesti. Ja nyt on aika antaa kehuja videokirjastolle. Lähtöjen etsiminen on nopeampaa ja helpompaa kuin aiemmin, myös lähtöjen linkitys toimii. Kuvanlaatu on parantunut reilusti, ja nyt mukana on usein myös haastatteluja, jos niistä joku on kiinnostunut.

Yksi parannusehdotus olisi vielä:

- Jokaisen lähdön alkuun kengitysinfolla varustettu lähtölista. Näitä jonkun verran jo näkee, mutta kaikissa ei taida olla.

Kirjoittanut

Kirjastontäti

Kuinkahan mones kerta on kun käyt kokeilemassa ja hyvin toimii.

Sepä ei kuule paljon lohduta niitä joilla ei toimi vaikka kirjastontädillä toimii.

Taidatkin olla wintoton täti etkä kirjastontäti..

Kirjoittanut

No, kirjastonsetä

älä hermostu. Ei se minun vikani ole että et pysty katsomaan kirjastoa. Olen pahoillani.
Äläkä suutu tästäkään kysymyksestä. Oletko minkä tasoinen koneen käyttäjä? Oletko varma että koneesi on ajan tasalla ja yhteydet pelaa?
Jos osaat käyttää konetta ja se on ajan tasalla, niin silloin vika ei ole sinussa jos taas et, pyydä apua joltain joka osaa. Toivottavasti saat asiat järjestykseen. Hyvää alkavaa kesää, kaikesta huolimatta.

Kirjoittanut

Työtön tunari

Touhusin illalla viimeksi videokirjastossa, eikä minullakaan ollut mitään ongelmia.Aivan tavallinen kone ja Firefoxin selain.Vain kahden megan yhteys ja kaikki ok. Kai minulla on sitten joka kerta ollut ainutlaatuisen hyvä tuuri, että se on pelannut?

Kirjoittanut

firefoxilla jotenkin toiminee

Jo pitkään olen imuroinu FlashGetillä kiinnostavat lähdöt omalle koneelle. Saa ruudun sen kokoiseksi ku tahtoo ja voi katella hidastettuna tai nopeutettuna jne. Ei montaa minuuttia vie, kun yhdet ravit imaisee. Ja kun ei toi levytila nykyisin ole mikään ongelma.

Kirjoittanut

Kaista turhasaa käytössä

Kun avaa kirjaston se alkaa lykkäämään heti lähtöä vaikka ei ole valinnut mitään, myös kun valitsee päivän alkaa ekaa lähtöä tulla. Tämä täyttää turhaan kaistaa ja voi aiheuttaa mainittua jumittelua. Korjatkaa.