Monelle lapulle tulee tälli Oulun illan nelkussa, jos ei voittoon nouse Siirin Älli. Euronpetsareiden kimpasta löytyy kuitenkin suursuosikin kavereiksi Virin Camilla ja Noriko. Vanhat muistikuvat neuvoisivat toiseen kohteeseen vaikka pankiksi Minto's Romeota, mutta lapulle mukaan tulivat myös Bory, Carmel, Dresscode ja Baretta Boko.
Monta merkkiä on sitä vastoin tyrkyllä pelin kolmanteen koitokseen, mutta tähän pannaan ideana hieman järjenvastaisestikin Super Cent, jos nyt kakkossuosikkia voi miksikään ideaksi kutsua. Pipopäisten oma pankki on päätöskohteessa Atlas Bibo, mutta meloonilippalakkiset lykkäävät Fintoton uumeniin myös Strait Ironin.
Baretta boko palas voittokantaan, jotenkin mutu tuntuma siitä ennakkoon olikin
Nämä vähän ehtoolle menossa mintos romeot kumppaneineen
Carmel meniköhän jarruvehkein kun luki että ei ajeta voitosta, jos lauantain ravit tärkeämmät, no siellähä se listoilla jo luki olevan, niin katosi kiinnostus hieman sitä enempiä pelailla, perusriviin jäi yhdeksi merkiks
Kirjoittanut maxtore
näitä kun
kun ei voi editoida, siis yhdeksi merkiksi muiden seassa
kengittä jos olisi mennyt ja ei olis lauantaille osallistunumaan jostain syystä päässyt, niin vähän mietityttää olisko sittenkä voittanut,kun ehtoolla sekin, lähinnä seuraa hyvissäkin vauhdeissa, mutta tallitaustat varoitteli että ei se helpompikaan lähtö muuta asiaa.. se seuraa vaan..
tai ei siis voita
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Huuhtin vähemmän mummoa jännätään, jos ei supersentti kolmannessa pidä.
Kirjoittanut maxtore
oliha tuo
super cent aika selvä voittaja..
nyt on lopussa 5 vaihtoehtoa itselläni, samat laitoin kumpaisenkiin kuittiin, strait ironille varmaan menee, mut hieman korotettuun tuloonkin on saumaa
Kirjoittanut Huuhti
supersentti
Supersenttihän sieltä tuli ja voiton vei.. Muka ylipelattuna lapulta pudotin, kun tuo paikka arvelutti. Mitähän ihmettä tuo Joensuu tuossa kuolemanpaikalla meinas noh kilpaa kait halus päästellä.
Kirjoittanut Huuhti
Mantorp
Piti nyt tuonnekin joku hupipeli heittää, kun sentäs Baretta Bokon ansioista plussaa näyttää tämä ilta. Jos vaikka ensimmäiseen jo saappaat jalassa kaatuis.
Voihan tuo voittaa pystyyn tuon seuraavan lähdön, mutta voittajakerroin pyörii yhden pinnassa niin hieman ihmetyttää.
Kirjoittanut Huuhti
Kihlström
Harvoin tulee tuon miehen ajosuorituksia ihmeteltyä, mutta mitä mahto liikkua mielessä Riff Kronoksen kyydissä. Ilmeisesti ei ainakaan voittaminen.
Kirjoittanut maxtore
joo en tiedä
en tuota nii ihmetelly
riff kronos 1,6 voi hämmästellä
kun kaikin tavoin tuhat kertaa vankemma tuntuinen 7 voitti 5 kertoimella?
ainaki näin jälkeenpäin, enemmän rahaa, hirmuiset vauhdit ja ennätyserot jne.. hmm
aika kiireellä tuon rivin väänsi, jotenkin ties ettei tuo riff pidä, mutta ei ehdi lukea näitä listoja edes kiireessä :)
Kirjoittanut maxtore
vaikutti
tuos lähdös että matkavauhti on niin rajua että siinä täytyy osallistujien lähinnä keskittyä vain saavutetun aseman pitämiseen
näitä joskus suomessakin, missä ei ole asiaa ulkoradoille kenelläkään, jotenkin vauhti on niin kovaa, että kukin saa vain pysyä paikallaan, ulkoradalle lähteminen tuo vähemmän rahaa, porukka menee ohi ja jää viimeiseksi
Kirjoittanut Huuhti
Riff Kronos
Riff Kronos vahva hevonen eikä mikään maileri niin turha jotain lyhyen matkan ennätyksiä vertailla. Toki Alvena Pele nyt vanhoilla päivillä elämänsä kuntoon noussu, mutta kyllä täydellä matkalla Riff Kronoksen olisi pitänyt tuo pestä mennen tullen. Ei tosin parijonossa istumalla, kun 1,5 kierrosta hölkätään..
Kirjoittanut Huuhti
Alvena Pele
Ja tuo Alvena Pelen mailin ennätys tuli sisärataa nuolemalla juoksussa missä Delicious U.S. paineli 08,6 voittotuloksen niin hieman antaa turhan ruusuisen kuvan hevosen hyvyydestä.
Kirjoittanut Huuhti
Matkavauhti
Kyllä tuossa mentiin noille hevosille täyttä hölkkää... Avaus yli 11 ja ensimmäinen kierros yli 14.