Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Näillä ravit nousuun

Arvosteleminen ja kritisoiminen on helppoa. Tässä ketjussa voi esittää ideoita, mitä pieniä ja suuria tekoja kukin voisi itse tehdä ravien eteen.

Aloitan omalla pienellä tarinalla: meillä on mökkkinaapurina vanhempi rouva, olin yksi päivä lähdössä kylille ja kysyin häneltä olisiko jotain tarpeita. Hän pyysi ostamaan Kenon. En ollut koskaan sellaista ostanut, joten hän selittti miten saan 2 € kuluttaa. Tein töitä käskettyä, mutta palattuani sanoin, että ensi kerralla ostan sulle kyllä Salaman. Selitin, mikä se on ja sovittiin, että seuraavalla reissulla ne 2 € laitetaankin Salamaan!

Vastaukset

Kirjoittanut

mikä

sun idea sitten oli?

Kirjoittanut

No jo oli hyvä teko

"mitä pieniä ja suuria tekoja kukin
voisi itse tehdä ravien eteen."

Voit aika monta 2:eken salamaa ostaa koko kylälle ennenkuin pääset samaan viikkovaihtoon mitä esim.itse pelaan ja muut aktiiviset kirjoittajat täällä.

Kirjoittanut

Taivas tätä negatiivisuutta

Kyllä kerroin, että voi jännätä miten käy Suomi-TV:ltä tai katsoa teksti-tv:stä. Eli luulisi olevan ainakin yhtä jännää kuin Keno pallojen katsominen.

Enkä tarkoittanut, että minä yksin saan vaihdot nousuun vaan jos minä kerron parille mummulle, jotka kertovat sitten ystävilleen ja niin tekisivät sitten kaikki muutkin täällä.

Raviurheilun suurin ongelma on se, että uusasiakashankinta ei toimi ja se ei taida toimia, koska itseään suurpelureina pitävät aukovat aina päätään kun joku jotain yrittää.

Kirjoittanut

hyvä ideoita

hyvä idea.centistä se miljoona alkaa..pien pelaajat nämä,joihin itsekkin kuulun,rahoittavat koko pelikentän.suotakoon tämä ajankulu ja pieni jännitys meille.

Kirjoittanut

tsemppiä

tottakai se kannattaa valistaa ihmisiä... Onhan se todella turha peli koko keno, oikeastaan juuri sellainen mummo peli jolla veikka nyhtää ne viimeisetkin lantit köyhiltä pois.. Raveissa sentään on jotakin mahdollisuuksia saada järkevällä pelaamisella rahaa kassaan..

Kirjoittanut

voi jeesus...

uskokaa nyt että ei kunnon pelurit ostele mitään salamoita! niitä harrastaa vain kioskien mummot ja peliongelmaiset paistit! niillä et ikinä kykene pelaamaan voitollista peliä! tää aloittaja on yössä kuin lumiukko!

Kirjoittanut

Kukahan täällä on yössä?

Kokonaisuudessaa kaikki eivät voi pelata voitollista peliä, sen pitäisi jokaisen palautusprosenteista ymmärtää. Nk asiantuntija-pelaajilla pitäisi olla hyvä, jos pelissä olisi paljon nk. tyhmää rahaa esim. mummujen salamoita.

Mutta tämä on kyllä hyvä esimerkki siitä, miksi tähän tilaan on ajauduttu. Fintotossa on vuosikausia ollut pelaajien kavereita, jotka eivät ymmärrä massoille markkinoinnista mitään.

Kirjoittanut

250 me

Tavoiteena pitäisi olla (olisi pitänyt olla) saada miljoona suomalaista sijoittaamaan 5e viikossa ravipeleihin. Nyt on sen sijaan keskitytty tyhjentään aktiivien lompsat.

Kirjoittanut

Ruotsin malli

Aivan, niinhän Ruotsissa on onnistuttu tekemään. "Puolet kansasta" pelaa Harry Boyta ja vaihdot on isoja, joten vakavamieleisemmänkin pelaajan kannattaa satsata. Tosin pohjatyöt pitäisi ennen mitään suurta Salama-kampanjaa tehdä kunnolla, mutta nyt on vuosien puutteita raviurheilun arvostuksen eteen tehdyssä työssä.