Kirjoittanut pahamaku kun ei ole
Pysyvä linkki tähän keskusteluunlähtölistat Kioskeiihin ja marketeihin
kaipailevat immeiset 75 ja 65 pelien lähtölistoja ilmaisjakeluun kioskeille. eli siis malliin vanhat veikkauksen lähtölistat
kaipailevat immeiset 75 ja 65 pelien lähtölistoja ilmaisjakeluun kioskeille. eli siis malliin vanhat veikkauksen lähtölistat
satun työni puolesta tietämään että tämä ihmisten lähölistojen kaipuu on kuultu tuolla Fintotolla ja sitä siellä jo työstetään, että tälläiset listat saataisiin...
eiköähän tuo ollut tiedossa jo aikaa sitten, että V pelit tulee fintotolle, eikö näitä olisi voinut työstää valmiiksi? Minä en oikeasti ymmärrä tätä fintoton alokasmaista sähläystä ja varsinkin sitten sitä, että jotkut vielä puolustelevat sitä sillä, että asioista kritisoiminen on vain jotan katkeraa tilitystä?
Homma haltuun nyt fintoto!
Minä täällä usein sätin niitä, jotka perusteetta moittivat kaikkia Fintoton toimia ja menevät usein v*ttuilussaan asiattomuuksiin!
Tässa asiassa olen kyllä ketjun aloittajan kanssa samaa mieltä. Tämä olisi pitänyt olla mietittynä ennalta!
Tänään ei ollut edes kanta kioskillani Helsingissä Toto -lehden asiakaskappaletta, jätin suosiolla pelit tekemättä!! Risuja!!
Toki hienoa on jos tämä asia vielä alkuvuoden aikana saadaan kuntoon!
Fintoton homma hilpeyttä herättävää pelleilyä. Siis oikeasti, yli vuoden on ollut aikaa valmistautua tähän ja kokoajan tulee ilmi puutteita. Aivan käsittämätöntä touhua.
No juttelinkin tässä taannoin erään ystäväni kanssa joka kertoi olleensa luennolla jossa luennoi eräs marrkinoinnin professori joka oli ollut luennoimassa taannoin Fintoton johdolle. Ei ollut proffallekkaan oikein selvinnyt että ketä varten nämä imiset tekevät työtään, mitä he myyvät ja kenelle. Enkä ihmettele yhtään.
Oikein aloin ihmettelemään, että mitä oikein haluatte? Jos teillä on masiinat tännekin kirjoittamiseen, niin miten ihmeessä että saa itsellenne lähtölistoja Heppa-järjestelmästä kopsattua? Onko jokin uusavuttomuus vallalla? Sieltä minä ainakin saan.Eikä se nyt kovin "vaikea "operaatio ole.Kukin taaplaa tyylillään.
eli V..s toimittaa pelipisteisiinsä tuon vihkosen, mistä selviää esim pitkän kohteet, statistiikka, vakion, tulosvedon, monivedon jne kohteet jne, jos siitä ei ole vaihtoja lisäävää vaikutusta, kyllähän heidänkin asiakkailla varmaan aika monella on nettiyhteydet!
Mutta esim jos menet kioskille, eikäsiellä ole esim vapaana 7 Oikein lehteä tai vast (niitä rajoitettu määrä/kioski), jäätkö odottelemaan, vai jätätkö pelit pelaamatta?
minulle on pelaajana tärkeää, että pelit jotka minua kiinnostaa on ihmisillä tiedossa, jotta hekin voisivat pelata tätä peliä ja samalla nostaa vaihtoa, joka lisää myös palautussummaa. Mikä tässä on sinulle vaikea ymmärtää?
Minä en taasen ymmärrä sitä, että kun epäkohtia otetaan esille, tulee näitä carloseja ja muita puolustelijoita. Onhan teillä koneet? Keksi nyt joku parempi trolli...
Eräiden on ikävä sitä käsittää vieläkään, että tämä kansa on "lottokansaa" eikä konimus, kaakkimus paljon heitä kiinnosta.Kas, kun siinä joutuu hiukan käyttämään aivojaan.Olen muuten ravien parissa touhunnut jo 50-luvulta asti, että jonkin verran pohjaa löytyy. Pelipuolelta varsinkin.Ei ole mitään "mutu" touhua.Eivät nämä mitään trolleja ole. Kai sínun olisi muuten hyvä pistää sitten oma kioski ,tms. pelipaikka , niin saat sitten jakaa sitä tietoa muillekin. Kannatan.
Kaikki kansat on lottokansaa, vaikka tuo naapurimaa nyt sattuu olemaan ainoa maa maailmassa, jossa se suosituin "lantilla miljonääriksi"-peli on hevospeli.
Moni heppa olisi jäänyt ilman ruokaa, ja moni ilman työtä.Lukemattomat kerrat olen kantanut korteni kekoon ja vielä jaksanut lueskella katkenneiden "petsareiden" juttuja iltojeni iloksi. Aikoinaan muutama liikennöitsijäkin sai minulta rahaa kiertäessäni ympäri Suomea hevosten perässä. Enkä vieläkään ole jämhtänyt paikoilleni. Enkä katkeroitunut.Elämä on. Heippa.
on kuulemma 7 oikein lehden varkausprosentti noussut 100%... Ennen ei kelvannut kenellekään, vaan pystyi rauhassa pitämään pöydällä ja antaa asiakkaiden lukea! Nyt on jo kolme kertaa varastettu ensimmäisenä päivänä, kun ilmestynyt! Miksi ei tuoda takaisin sitä lähtölistaa, mikä aikanaan oli V4 peleissä. Se olisi ihan riittävä tähän hätään! '
nimimerkin takaa kaikki omistaa Varenneja ja jokainen voi olla Timo Nurmos. Tämän kirjoituksellasi todistit.
Pitihän sekin vielä todistaa, että olet katkeroitunut pelaajia kohtaan josta angstisi kumpuaa. Tuo katkenneet petsarit kommentti paljasti kaiken.
Kyllä pelipisteisiin pitää lähtölistat toimittaa, tai olisi pitänyt jo ajat sitten, kun fintotolla on ollut tämä muutos tiedossa jo pitemmän aikaa. Sapluunan olisi voinut tehdä valmiiksi johon ne sitten painetaan. Tuo vihjelehtien varastaminen käy myös hyvänä esimerkkinä tässä asiassa.
Mutta jatka vaan sitä angstaamista. Aika hauskaa, jos olet täysin pelipainoitteisella palstalla kirjoittelemassa, jos ne petsarit on niin kamalia ja poikkimenneitä. Tässähän haisee perinteinen provoilija, jolla ei ole oikeasti mitään kantaa asiaan, on vain oltava eri mieltä :D
osalta, eli olen ollut raviaktivisti yli 30v, alkuun tönä ja myöh pelaajana. Mutta viime vuosina urheiluvedonlyönti on syrjäyttänyt ravit, ja pelit pääsääntöisesti V4.
Vuoden alusta muutokset söi loputkin, ensin Veikkajasta jäi lähtölistat pois ja samaan aikaan Finntoto vaikeutti peliä lisäämällä 1 lähdön ent V
4:än.
Itse olen tottunut tekemään ohjelmiin/lähtölistoihin oma merkit jne, nyt kun semmoisia ei ole saatavilla, pelit on saanut jäädä.
Mutta en ole kuitenkaan niin peliaddikti, että alkaisin tulostamaan listoja, saati tilaamaan HU/tmv, HU tilaus loppui reilu vuosi sitten, sitä enne se tulikin reilut 10 v.
Emkä myöskään ole niin innokas, että tutkisin listoja netissä ja suunnitelisin pelit, kun ei ole siihen tottunut, ja pystyn ilmankin olemaan, nyt on jäänyt enemmän aikaa urheiluvedonlyöntiin.
Mutta hivenen hämmästyyneenä seurannut kylläkin Finntoton touhua, pelien siirrosta omiin hoiviin ei pitänyt tulla yllätyksenä, kuitenkin bugeja tuntuu löytyvän sivuilta, netti-tv ei ole vieläkään toimintavarma. Suurin yllätys on kuitenkin tuo pelilistojen saatavuus, kauhealla kiireellä laajennetaan asiamiesverkkoa, mutta kuinka paljon se auttaa jos potentiaalisille asiakkaille (kioskilla tmv kävijät) ei ole antaa tietoa päivän/seur päivien osallistujista.., kun niitä lehtiäkään ei ole aina näkynyt, ainakaan omalla asiamiehellä!
Veikkaus on ainakin ymmärtänyt listojen tärkeyden, 2x vkossa ilmestyy, ILMAINEN, pelilista, mistä löytyy kohteet ja kohtuullinen määrä taustatietoakin, miksiköhän?
Ilmaisia listoja ei tule fintotolta,kaikki maksaa,köyhä firma.
veikkaus iso money machine jolla rahkeet riittää painaa ilmaiset pelilistat ja kansa tykkää laittamalla hulluna peliä sisään,toto-lehti kallis köyhälle,nettiä ei läheskään kaikilla
Kyllä on hauska olla raveissa sanomalehden kokoisen vihjelehden kanssa.Räntää tulee taivaan täydeltä.Lehti senjälkeen käyttökelvoton! Kyllä taas viisaat ovat olleet kekseliäitä.Ratakohtaiset ohjelmavihkoset takaisin,haloo!!!!!
Voi hyvät hyssykät sentään.Missä olen jotakin maininnut, että omistan hevosia? Rahoittanut tätä alaa olen ihan tarpeeksi asti. Ja pelaamisen kautta varsinkin paljon. Mutta ilmeisesti joku taas lukee, kuin piru raamattua.
Suurin osa Toto 65 ja -75 peleistä kuitenkin pelataan kioskeilla,pelipisteissä ja vastaavissa paikoissa, siksipä sinne ilmaisjakelu lähtölistat ja HETI! Kyllä jos pelin markkinoinnin kannalta ajatellaan asiaa, niin, Veikkaus Oy vetää pitemmän "korren" pelaajista ajanmyötä jos tätä lähtölista juttua ei saada järjestykseen. Tavallinen kansa (suuri yleisö) ei tulostele Heppa-systeemistä lähtölistoja eikä ostele (tilaa) ToTo-lehtiä. Se näppää pelit pelipisteellä tms. paikoissa. Nyt Fintoto päättäjät herätys ja vaihdot lähtee nousemaan ja saadaan ToTosta koko kansan peli!
.. tässäkin ottaa mallia Ruotsista, siellä kioskien seinät vuorattu erilaisilla vihjeillä ja listoilla ?? :D
Linkki näinkö meilläkin tulevaisuudessa? (http://www.blocket.se/jonkoping/ATG__Spelbutik_kiosk__centralt_i_Forserum_34594490.htm)
Mistähän niitä toto-raviohjelmia saa irtonumeroina ennakkoon, kun tiistaina jo sanottiin R-kioskilla on loppu ja uusia ei tuu!?
Sunnutain raveihin olisin ostanut!
Eteneekö asia olleskaan ja mikä on aikataulu??