Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ideointia: Miten raviradat voisivat kehittyä?

Tällä sivustolla on paljon ideoita ja ajatuksia. Nyt laitetaan kysymys teille arvoisat asiantuntijat.

Mitä raviradat voisivat tehdä, että toimintaedellytykset paranisivat? Ideoidaanpa vähän. Raviratojen edustajat voivat sitten hyödyntää näitä ajatuksia omissa kehittämisfoorumeissaan.

Tässä minun pohdinta: Raviratojen kiinteistöjen käyttöaste on matala. Raveja järjestetään max 4-5 krt kuukaudessa. Muun ajan kiinteistöt ovat tyhjillään.

Idea: Kiinteistöjen ja tilojen käyttöastetta nostettava erilaisilla tilaisuuksilla ja tapahtumilla. Saadut tulot palkintoihin.

Esimerkiksi piha-aluieta, tiloja ja kiinteistöjä voisi käyttää:
* messut, seminaarit,
* muihin urheilutapahtumiin, pyöräkilpailuja, juoksukilpailuja jne.
* koulutuspaikkana, yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa
* konsertit, tapahtumat, tanssit jne.
* kirpputorina
* ruokailupaikkana, ravintolatoiminnassa, yökerhona tms.

*

Vastaukset

Kirjoittanut

Hyvä idea

Melkein kaikkia noita on jo kokeiltu ainakin Turun Metsämäessä. Selläon ratsastuskisoja, amerikan autojen kokoontumisia, kepulaisten tapahtumia ja kesäkaudella säännöllisesti greyhound-kisoja. On totta, ettei mikään ole niin surullisen näköinen kuin tyhjä ravirata. Forssassa on ajettu maarataa, Jyväskylässä rallia, Metsämäessä muistaakseni pyöräkilpailujakin.

Kirjoittanut

......

Itse olen ollut kissanäyttelyssä sekä Killerillä, että Pilvenmäessä...

Kirjoittanut

resurssipula

Raviratojen ulosvuokraus ja tapahtumien järjestäminen vaatisi kaikkien paikkojen olevan tiptop. Nythän niin ei ole. Raviradat ovat joutuneet käyttämään kaiken sisääntulevan rahan palkintojen maksuun eikä välttämättömiin investointeihin kuten katsomojen korjauksiin ole jäänyt rahaa ja paikat rapistuvat. Nykyisellä tulonjaolla raviradat eivät pysty investoimaan omalla rahalla tai palkintoihin olisi käytettävä 20-30 % vähemmän euroja. Mikäli ratojen investointeihin olisi saatavissa lajin ulkopuolelta rahaa esim. Eu-tukia voitaisiin ongelmasta selvitä. Harmi vain ettei keskusjärjestöä eli Hipposta kiinnosta kehittää raviratoja ja lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Kirjoittanut

teot pitäisi lähteä fintotosta ja hippoksesta

raviradoilla ei rahat riitä, vaikka täällä keksittäisiin mitä tahansa kissanristiäisiä raviradoille. Kun radat toimii lähes talkoilla muutenkin, mistä sinne saadaan se porukka ylläpitämään resursseja päivittäin? Ei sitä joka päivä talkoilla kukaan jaksa.

Kirjoittanut

hoplop ja raviradat yhteistyö

Raviratojen lasten leikkipaikat pitäis liisata suoraan jollekin lastenleikki-ketjulle esim. Hoplop.

Kirjoittanut

Tätä on veivattu

Radat määrää Hipposta joka määrää Fintotoa.

Miksi siis Hippoksen ja Fintoton pitäisi tässä nyt ratoja pelastaa. Nehän voisi pelastaa itse itsensä.

Ongelma on ettei ratojen edustajat pääse sopuun rataluokituksesta, jossa osa radoista putoaa sippiratoihin ja osa nostaa profiilia.

Tämä on välttämätöntä, kun raha ei riitä.

Radat on aina käsi kyynärtä pitkin Finoton taskussa ruinaamassa lisää rahaa, mutta itse eivät ole valmiita tekemään mitään. Aina on saatu, eikä ole kilpailua, sen lisäksi vaihtuvuus on huono ja samat jäärät istuu siellä.

Ennen kuin väki vaihtuu riittävästi paikallisissa Hippoksissa ja niiden edustajat pääsevät yhteistyön, niin kauan ratojen kurimus jatkuu ja osa tulee tekemään konkurssin ja ajautunee Suomen Hippoksen haltuun, jos se yleensä niitä sitten haluaa.

Rata voi myös tietenkin lopettaa tai ajautua toisen radan alaisuuteen.

Terve kilpailu puuttuu ja muukin järki koko toiminnasta. Hippoksen kilpailuosasto on mokannut, Sonin Pekka istunut liian kauan samalla penkillä ja Fintoto ajaa pääasiassa omaa etuaan, sillä rajoituksella, mitkä Hippos sille määrää.

Mielestäni ratoja ajetaan nyt tahallaan ahtaalle, ja se on sikäli tarkoituksenmukaista, että muuten järjestelmää ei saada koskaan toimivaksi ja elinkelpoiseksi.

Hyvät ideat ovat toki tarpeen, mutta se vaatisi radoille ammattimaisia mainostoimistoja ja myyntimiehiä hakemaan päätoimisesti yhteistyökumppaneita. Nyky henkilöstä ei siihen pysty ja tässä on vaikea toteuttaa valtakunnalista kuviota, koska yhteistyökumppanit ovat yleensä paikallisia.

Kirjoittanut

Onko rata pelastettava vai pelastaja?

"Miksi siis Hippoksen ja Fintoton pitäisi tässä nyt ratoja pelastaa. Nehän voisi pelastaa itse itsensä."

Hippos ja Fintoto saavat kokonaisuudessaan kaikki käyttämänsä rahat kaikkien ratojen järjestämistä peleistä.

Siinä mielessä on väärin, että pelialuejaoilla sekä niiden pelivaihtojen tulouttamisista ratojen suuntaan ja mm. nettipelin rataosuuksilla juuri keskusjärjestöt päättävät, kuinka hyvin milläkin raviradalla lopulta menee.

Vaikka oma pelivaihto olisi kuinka hyvässä kuosissa, mutta jos siitä ei tule takaisin kuin murusia, niin kai toiminta väkisin menee vaikeaksi.

Tällä en väitä sitä, etteikö aivan varmasti löydy sellaisia ratoja, joissa pitäisi todellakin tehdä jotain muutoksia tai uudistuksia, mutta nyt tätä palettia ohjataan turhankin rajusti keskusjärjestön mieltymysten mukaan.

Kirjoittanut

son of anarchy (typerä nimivarkaus tv:stä)

Jos asiat olisi kuten väität, että radat ovat kyynärpäätä myöten fintoton taskulla, ratahenkilökunnan pitäisi olla palkattua väkeä, mutta kun suurin osa porukoista on talkoilla töissä. Lisäksi kaikki pelituotot menevät fintotolle ja hippokselle, joten kyllähän keskusjärjestöllä on velvollisuus auttaa ratoja. Ja mielellään enenemissä määrin, koska tuo "sippiratahöpötys" johtaa ennenpitkään siihen, että Suomessa ajetaan kohta raveja vain Vermossa ja Oulussa.

Kirjoittanut

Komppaan edellistä

"Ravirataluokitus" kuulostaa Kekkosen ajan idealta. Sitä on yritetty ja juna meni jo. Luottoluokittajat on ihan hyvä esimerkki luokittamisesta, syistä ja seurauksisista.

Ruotsin malli jossa koko maa on yksi myyntialue olisi se asia mikä sieltä pitäisi kopioida. Kaikille yhteiset pelisäännöt joiden mukaan toimitaan. Yhteiseen hiileen puhaltamisesta pitää korvata kullekin puhalluksen voiman ja määrän mukaan.

Nyt Vermo vie maakuntien rahat onnistuneella politikoinnillaan ja luokituksellaan pääradaksi. Kyky maksaa palkintoja on ihan riittävä peruste ravien jakamiseksi, muu on typerää kommunismia.

Kirjoittanut

käykää

katsomassa esimerkiksi Porissa, miten radalla on muuta ohjelmaa kuin ravit. On jääkiekkoa screeniltä joka viikkoa ainakin kerran näin talvikaudella. Ja muut tapahtumat. Tuo näyttö ja radan läheisyys keskustaan auttavat saamaan sinne ihmisiä muulloinkin kuin vain raveihin. Palvelut ja parkkipaikat löytyvät tarvittaessa. Ja ehkäpä noitten asioitten johdosta Porinkin pää pysyy pitempään pinnalla kuin muitten ??

Kirjoittanut

Pilot

"Hippos ja Fintoto saavat kokonaisuudessaan kaikki
käyttämänsä rahat kaikkien ratojen järjestämistä peleistä.


Siinä mielessä on väärin, että pelialuejaoilla sekä niiden
pelivaihtojen tulouttamisista ratojen suuntaan ja mm.
nettipelin rataosuuksilla juuri keskusjärjestöt päättävät,
kuinka hyvin milläkin raviradalla lopulta menee. "

Hippoksen päätösvaltaa käyttävät jäsenet yhdistyksen kokouksessa ja valtuuskunta. Toimeenpanevana elimenä on Hippoksen hallitus joka toimii jäsentensä valtuuttamana!!!!

Eli Hippoksen jäsenet eli raviradat ja hevosjalostuslitot käyttävät valtaa. Hippos on toimeenpaneva elin, joka hyväksyttää suuret linjat suurella valtuuskunnalla. Tässä kohtaa menee vikaa? Miksi valtaa omaavat jättävät sen käyttämättä ja ohjeistamatta keskusjärjestöä erillaiseen rahanjakoon.

Näin siis radat voisivat itse määrätä Hipposta jakamaan rahat eri tavoilla siten, ettei nettipelin rahat rokottaisi ratojen taloutta.

Oikeasti varmasti valtaa pitää Mika Lintilän johtama hyvävelijärjestö joka kävelee kaiken yli ohi sääntöjen.

Linkki Hippoksen säännöt (http://www.hippos.fi/files/3090/Hippos_saannot_2012.pdf)

Kirjoittanut

No Just - no just

Sorry etten keksinyt noin hienoa nimimerkkiä kuin sinulla.

Lupaan harkita typeristä nimivarkauksista luopumista heti, kun se kielletään säännöissä ja muutkin kirjoittajat tekevät niin.

Esim. herran lettas, no just, mikäs siinä, näinköhän ja muut huippujärkevät ei nimivarkaudet saavat varmasti huippusuosion.

Sitä odotellessa jatkan kuitenkin Son of Anarchyllä, jota käytin tosin joskus aiemmin jo ennen, kuin koko sarjaa olikaan.

Sitä et tietenkään aina oikeassa olevana ihmisenä usko, joten jätetään se asia siihen.

Kirjoittanut

toisen nimellä kirjoittaminen ei ole sallittua

ei hevosen eikä ihmisenkään. Luulisi saman koskevan myös televisiosarjoja, jos et ole sarjan edustaja.

Kun nyt keskityit väärään asiaan, niin kerro nyt vielä mitenkä nuo talkoilla niukin naukin pinnalla pysyvät raviradat ovat muka niin syvällä siellä fintoton taskussa? Annatko perusteluja? Eli palaatko aiheeseen.


p.s. No just ei ole kenenkään nimi, joten se ei loukkaa sääntöjä.

Kirjoittanut

tuo on kyllä jo potaskaa

"Sitä odotellessa jatkan kuitenkin Son of Anarchyllä, jota
käytin tosin joskus aiemmin jo ennen, kuin koko sarjaa
olikaan. "


Sinäkö tuon nimen keksit? :D Oletko sukua käsikirjoittajalle?

Kirjoittanut

Kukkiva

Pari vuotta sitten Fintoto yksipuoleisella päätöksellä supisti ratojen osuutta pelitutosta.
Sai oman tuloksen näyttämään hyvältä, mutta ajoi samalla ratoja kurimukseen.
Hommanhan täytyisi toimia juuri päin vastoin. Fintoto kerää rahaa ja tulouttaa sitä radoille, että radat pystyisivät toimimaan ja raviurheilu pysyisi elinvoimaisena.
Fintotosta on kuin häntä joka heiluttaa koiraa.
Hippos on osoittautunut täysin kädettömäksi isännäksi.
Fintoton epäonnistumisten takia ratoja ajetaan alas ja siten myös raviurheilu.

Kirjoittanut

juurikin näin, kuten Tölli kertoo

Kyllä se Fintoto ja Hippos on se taho, joka voi vielä radat pelastaa jos haluaa ne pelastaa. Koska ne ovat peliyhtiön ja keskusjärjestön päänäyttämöitä, tuntuu hölmöltä, että apua ei haluta antaa, vaan kiristetään vyötä radoilta.

Tehkööt sitten rataluokituksensa, mutta kun tekevät ne, niin sitten tukevat niitä ratoja joita pitävät tärkeänä pitää elossa Suomessa.

Ei kukaan halua, että Vermossa, Oulussa ja tuolla yhden kirjoittajan lisäämällä Porissa ajettaisiin vain raveja. Vai pitäisikö tehdäkin sitten niin, että ajetaan vain kolmesti viikossa ravit. Karsitaan huonot pois ja vain parhaat kilpailee?

Kirjoittanut

rataverkosto on toimimaton yhtälö tämänpäivän

Sitä satoa nyt niitetään, kun rataluokitus ei aikoinaan mennyt läpi. Sama asia hieman eri nimellä toteutettiin länsinaapurissa ja koko laji voitti!

Jonsei hyvällä niin sitten pahalla, ohjat on nyt rahakirstun haltijalla Hippoksella, turha luulla, että niitä suosiolla löysätään.
Rataluokitus toteutetaan nyt näivettämällä heikoimmat pelistä pois....

Tavasta voi olla montaa mieltä, mutta miten jokonkin viisimiljoonaiseen kansaan voi pitkänpäälle mahtua parikymmentä maakuntarataa JOTKA KAIKKI YRITTÄVÄT AJAA SAMALLA STATUKSELLA RAVEJA?

Kirjoittanut

Eikö ne ole

eri yhtiöitä raviradan omistajat ja ravitoimintaa pyörittävät? Pyörittäjät ovat yleensä itsekin vuokralla raviradoilla, kun ovat jo aikoja sitten yhtiöittäneet raviratansa, tai sitten kaupunki on ne lunastanut mmaksamattomista lainoista.
Vaikka raviradoilla järjestettäisiin mitä hyvänsä kissanristiäisiä aamusta iltaan, ei niistä ravien järjestäjille tule yhtään lisätuloja.

Kirjoittanut

Kukkiva

Kummallista tämä rataluokitus keuhkoaminen.
Aivan kuin ei olisi rataluokitusta.
Haluaako Fintoto tappaa ratoja vain sen takia, että saisi lisää omaan ammottavaan molokin kitaansa.
Ratojen alasajosta on vääjäämättä seurauksena harrastuksen hiipuminen ja raviurheilun kuolema.

Fintotosta on tullut käenpoika jonka ruokkimisen takia uhrataan liian paljon.

Kirjoittanut

Fintototo on Käenpoika

Ainoa joka tuottaa jotain!

Fintotossa on alle 40 ihmistä töissä ja katso liikevaihtoa! Missä muussa

No jos puhutaan väkevää asiaa, niin koko paletti pitäisi siirtää yhden isännän alle. Siinä on vaan se ongelma, että kaikki vapaaehtoistyö kuolee.

Kirjoittanut

hölmöläisten hommaa

20 maakuntarataa jossa valtaosassa ajetaan alle kuukauden verran vuodessa kilpaa kilpailupäivinä laskettuna, isoimmissakin vain parin kuukauden verran.
Jokaisella radalla vakituista henkilökuntaa niin, että päät kolisee yhteen.

Kysynpä vaan, että millä muulla toimialalla tämä on mahdollista?

Ei tällainen yhtälö toimi nyt, eikä etenkään tulevaisuudessa. Se jos mikä on varmaa!

Kirjoittanut

Huvittaa

Fintotossa alle 40 ihmistä töissä ja katso liikevaihtoa - huvittava kommentti.
Paljonkos nämä ihmiset sitä liikevaihtoa kohottavat - ei senttiäkään.

Kirjoittanut

koominen kommentti

tältä anarkia pojalta.

Kyllä radatkin tekisivät samalla tavalla voittoa, jos valtio takaisi heille työstään vähintään 35% tuoton. Tuohan on ihan älytöntä höpötystä. Kiveenhakatut prosentit on ainoa syy miksi fintoto on tuottava. Ei se ole henkilöstön ansiota todellakaan. Tulosta voisi tulla jopa paljon enemmänkin, jos a) laitettaisiin radat kuntoon b) kuunneltaisiin hevosenomistajia c) kuunneltaisiin pelaajia

Kirjoittanut

Kukkiva

Suurin ongelma raviurheilun kehitykselle on Fintoton johtajien omaan napaan tuijottaminen.
Pelituotosta jättilaisen osa menee Fintoton omiin kuluihin. Jos suunta ei muutu nopeasti, käy todellakin niin, että raviurheilun alasajo kiihtyy entisestään.

Kirjoittanut

lentöyhtiössä

Tilanne on vähän sama kuin Finnairissa.

Kirjoittanut

Kulujen ja menojen hallintaa

Pasilta hyvä aloitus ketjulle ja osin täällä on nyt menty asian ulkopuolelle. Se on totta, että radat ovat aivan liikaa tyhjäkäynnillä ja kaikkea kannattaa yrittää, että sinne saataisiin toimintaa ravien ulkopuolellakin. Toinen asia, jota kannattaa viedä eteenpäin on yhdistää raviratojen vakituista henkilökuntaa. Yksi tj pystyy pääsääntöisesti hoitamaan useampaakin ravirataa, kuin sitä yhtä, samoin muissakin vastaavissa kuluissa on varmasti mahdollista tehdä säästöjä yhtään ratojen toimintaa heikentämättä. Esimerkiksi markkkinoinnissa vois olla jopa ratojen etu lähestyä yrityksiä suurempina kokonaisuuksina ja tarjota näin myös suurempaa näkyvyyttä, enemmän kontakteja.

Entä kiinteät kulut, kuten esim. sähkö jne? En tiedä, kuinka tällä hetkeillä radoilla on näitä asioita kilpailutettu, tekevätkö kaikki sen erikseen vai ostetaanko yhdessä osa palveluista? Jotenkin jaksan epäillä, että tässä päässä on säästöjä vielä mahdollista tehdä kohtuullsien paljon.

Raviratojen kiinteistöjen korjausta hoidetaan osin talkoovoimin, mutta entä sitten ne asiat, joihin joudutaan käyttämään vieraita yrityksiä? Voisiko keskittäminen tässä mahdollistaa ratojen kannalta parempaa hinta/laatusuhdetta? Hyötyykö radat maksimaalisesti radoilla tapahtuvasta ravintolatoiminnasta? Hiukan epäilen tässäkin, että kaikki puuhastelevat omalla pienellä tontillaan.

Itse yritystoiminnassa mukana olevana epäilen, että kaikessa näissä olisi keskitetymmällä toiminnalla saatavissa kustannussäästöjä ja toisaalta myös lisää tuloja, jopa merkittävästi. Tämän toteutuminen on nykytilanteessa varmaan mahdotonta, mutta jotenkin asiaa pitäisi viedä tuohion suuntaan ja esim. akselit Turku, Pori ja Forssa tai Mikkeli, Kouvola ja Lappenranta (Lahti samaan mukaan) voisivat tästä hyvin aloittaa.

Kirjoittanut

Täällä on ny pari nickiä

Jotka ei ymmärrä kuviota, vaikka kuinka vääntäisi. Nykymaailmassa on ymmärtänyt asian, muilla se tuottaa vaikeuksia ja no just ja tölli on ihan pihalla.

Ja ettei 40 ihmistä ole vähän Fintoton vaihdolle vai? Naurettava kommentti, etteivät he mitään vaihtoa pyöritä. Se porukka mahdollista toton pelaamisen, joten pyörittää.

Ei Nokian työntekijätkään ole ainoita Nokian puhelinten ostajia ja silti pyörittävät melkoista liikevaihtoa.

Fintoto valittiin viime tai edellisvuonna vuoden tehokkaimmaksi yritykseksi.

Siksi toiseksi Fintotossa ei ole yhtään ylimääräisiä kuluja, se on vedetty niin piukkaan pakettiin, kuin olla ja voi. Puhutte aika paljon asioista, mistä ette mitään tiedä.

Kirjoittanut

Vaihtakaa patterit etes?

Vaihtakaa edes patterit niihin mikrofoneihin Joensuussa. Siitä se alkaa

Kirjoittanut

juu ja rata voitaisiin lanata ennen raveja

lisäksi kengittäjäksi kannattaa hommata sellainen tyyppi, joka ei pyöri kaikkialla muualla kuin siellä missä pitäisi olla, eli päivystämässä kengityspaikalla.

Kirjoittanut

mikä meitä porilaisia vaivaa

Porin raviradasta voi ottaa mallia. Ässien pelejä pohjoismaiden suurimmalta screeniltä, koiranäyttelyitä, maarata-ajoja, beach futista..

Kirjoittanut

+hölmöläisiä

Pistäppä niitä ratojen toimihenkilömääriä vähän tänne muidenkin nähtäväksi, niin voimme vähän vertailla, että missä on sitä säästövaraa, muualla kuin siellä hippolassa, missä on niitä hevosten rekisteriötä lähes joka lähtöön, mutta silti pitää ottaa niitä lähtöjä takaisin.

Kirjoittanut

henkilömäärä

Täällä on ny pari nickiä , meneppä sinne hippoksen sivulle ja katso mitä kukin tekee, ja jaa milessäsi ne tehtävät mitä kellekin kuuluu niillä suoriteilla mitkä on kaikkien luettavissa esim: rekisteröinnit,¨omistajanvaihdokset, jne. niin saat lopputuloksen miten pitkää päivää kukin joutuu tekemään, että pärjäävät tuolla henkilömäärällä.

Kirjoittanut

mikä meitä porilaisia vaivaa (953527)

no sanoisin, että ei meitä mikään vaivaa, janne se vaan kaivaa. Sanoisin ,että katsokaa vuoden kuluttua, että missä mennään ja missä vikistään, Verratkaa mitä raviradoilla on tehty viimeisten viidenvuoden aikana ja mitä ollaan tekemässä, niin tiedätte mistä puhutte, ( selvityksiä tulee jos ette ymmärrä.)

Kirjoittanut

henkilöstöstä

En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun luin että joku aidosti uskoo että fintoto työllistää 40 ihmistä. Fintotolla on satoja tuntityöntekijöitä, konsultteja, koodareita ja muita ulkoistettuja työntekijöitä. Ei hyvää päivää. Ei kai kukaan voi uskoa että se pulju pyörisi 40 henkilöllä, joista merkittävä osa on vielä puhtaasti suojatyöpaikassa.

Se siitä Suomen tehokkuudesta! Niin ja itse asiassa henkilöstö on lisääntynyt huimasti kaiken aikaan, mutta liikevaihto on kaukana huippuvuosista.

Kirjoittanut

tarkkatane

Sinulla on varmaan jotain faktaa puheillesi?

Se, että ostetaan järjestelmä joltain ulkopuoliselta, ei tarkoita, että ne olisi Fintoton työntekijöitä. Työntekijät ovat ne, joiden palkan Fintoto maksaa. Näitä ei muistaakseni taida yli 40 olla. Ennen oli kai alle 30.

Kirjoittanut

on on

Tsekkaa vuosikertomus ja huomaa hillitön kulujen nousu.

Ja siskon tyttö tekee keikkaa Fintotolle vähän väliä. Se ja sen 20 muuta työkaveria. Myös tv-toiminta on ulkoistettua ja paljon muuta, kuten ne koodarit. Opettele lukemaan vuosikertomusta ni selviät helpommalla ; )

Kirjoittanut

topless

tyttöjä kantamaan viinaa pelureilla ni vaihdotki kasvaa

Kirjoittanut

Eiköhän onnistune

Lakkautettavat varuskunnat myydään valtiolle ja niistä tehdään ravivalmennuskeskuksia. Kontiorantaankin saadaan 30 treenaria valmentamaan kun puitteet on hyvät maastoLlisesti ja joensuun ravirata reilun 10 kilsan päässä.