Otsikko sisältää kysmyksen, jonka ratkaisijan Fintoto voisi palkata vähintään vuoden pelikassalla.
Kaikki tietävät, että lisää rahoittajia pitää saada. Kilpaillaan siis ihmisten vapaa-ajasta ja rahoista.
Monella radalla on järjestetty asiakastilaisuuksia uusille asiakkaille. Oma kokemukseni niistä on ristiriitainen. Esim. Turussa on ollut pitkin kevättalvea muutamia tilaisuuksia radan ravintolassa. Ne ovat olleet hyvin järjestettyjä ja viihtyisiä tapahtumia uuden asiakkaan mielestä. Kolikon toisena puolena ammattipetsarit ovat lähteneet pois katsomosta ja välttävät ko. tilanteita (kuin myös minä). Noissa tilaisuukissa ammattipetsari kokee olevansa ulkopuolinen. Selostuksista ei kuule mitään, kun mikkiin hihittää jokin julkkis. Viimeksi Toroska luki tallikommentteja palkallisena (niistä ei ollut mitään iloa, koska niitä ei kuullut) ja samaan aikaan äänessä oli Toni Nieminen kertomassa lajista KOKO KATSOMOLLE. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Veikkaan, että noina iltoina vaihdot ovat pienentyneet ko. ravintolassa. 100 kutsuttua pelaa luultavasti saman verran, kuin yksi pöydällinen pelaamaan tulleita asiakkaita.
Hankalia asioita ja kolikolla on molemmat puolet.
Vastaukset
Kirjoittanut miee_
Tuli mieleen...
* Voisiko olla lavatasseja aina lähtöjen välillä? Musiikki hiljenee, kun lähdöt juostaan.
* Rippikoululaisille voisi olla pakolliset raveihin tutustumiset, vähän niin kuin pitää muuten käydä kirkossakin.
* Voisiko olla sellainen, että jos vakiokävijä tuo uusia asiakkaita raveihin autolastillisen, niin ne pääsee puoleen hintaan.
* Lounasravien aikataulu sopisi uusille asiakkaille, koska heidän mukaan ravit kestävät liian kauan.
* Raviradoille voitaisiin laitta WLAN yhteydet, jotta uudet nettinörtit voisivat käyttää kannettavia. Ei tartte setelien kanssa pulata. Oulu ei ollut kiinnostunut tästä ideasta.
* Hyville pelaajille ilmainen buffet.
* Olisi sellainen, että Päivän paras pelaaja saa #taikaviitan" vähän niin kuin hevoset saavat loimen.
* Raviradoille pitäisi saada kauniita naisia. Se aiheuttaisi sen, että sinne tulisi paljon miehiä. Hevostytöt yleensä on kauniita. :)
...no hei tässä muutamia iteoita...
Kirjoittanut reinikka
ideaa
- lopetetaan nettilähetykset
- Sisäänpääsymaksuksi 12 euroa joka sisältää 10 euron T5-salamapelin
Kirjoittanut miee_
Tuo oli
hyvä idea, että lopetetaan nettilähetykset. Ne vois lopettaa kesäksi. Olisi jännä kokeilu. Menisivätkö ihmiset enää raveihin, kun ovat tottuneet katsomaan tototv:tä? -Veikkaan, että sitkeimmät sissit menisivät. Ite en varmaan menisi kuin Rovaniemelle, Tornioon ja Ouluun.
Kirjoittanut salapetsari
lopetetaan fintoto
palataan vanhaan aikaan siloihan ei ollut mitään fintotoa jokainen rata hoiti pelin itsenäisesti sitten keksittiin tämä Fintoto luotiin reilut 30 suojatyöpaikkaa kaiken mailman tyhjäntoimittajille ja tässä ollaan joka radan kassa on tyhjä eli fintoto on työnsä tehnyt joutaa romukoppaan.
Kirjoittanut minävainen
nerokasta
salapetsarilta nerokas ratkaisu. Jokaisen radan pitäisi siis ainoastaan luoda oma nettijärjestelmänsä. Sehän olisikin halpaa kuin saippua.
Kirjoittanut Leewi
Väärin, alakanttiin
Fintoton henkilöstömäärä on 50. Lisäksi satojen henkilöiden ulkoistukset ja tuntityöläiset. Et repikää siitä mihin rahat valuu.
Kirjoittanut Patin nerous
Salapetsari OLI oikeassa
Suojatyöpaikkojen määrä oli vuosi sitten 30...
Ei sitä muuten Fintoton tulokseen pääsisikään sanoi Kaikkonen tuloksesta 2011. ("Ei sitä muuten ylikomisarioksi pääsisikään" sanoi Rautakallio Reinikaisessa, ihan lapsukaisille tiedoksi.)
Kirjoittanut muti
Pahin moka
Alle 18 ikäraja tekee pahaa tuhoa pitkässä juoksussa. Kunnon pelurien pitää aloittaa joo 10 vuotiaina. Nuorena on niskat väännettävä.
Kirjoittanut potilasti
vinkuu
toi idea salaman sisällyttämiseksi vois jalostua vaikka niin, että pääsylippu sisältäisi automaattisesti kimppaosuuden isoon v-peliin.(vaikka yht 5e, josta peli 2-3e)
Kirjoittanut Patin nerous
Pakkosyöttöä?
Ikäraja ei ole ongelma. Jokainen vastuullinen petsari kyllä opettaa jälkikasvunsa pelaamaan viikkorahat. Tai ainakin "jos isi voittaa, saatte jäätelöt" ja lapsi oppii jännittämään pelejä. Alaikäisille pelien välittäminen on puhdas omantunnon asia eikä kriminalisoitua.
Salama ei ole enää porukkapeli ja minä en mene radalle jos minut pakotetaan ostamaan ihan mitä tahansa kylkiäistä. Viime keväänä ostin kyllä jonku porukkapelin kun nätti tyttönen sellaisen hymyillen myi sateella tiukassa t-paidassa.
Kirjoittanut Zerbin
Haloo
Miksi hemmetissä fintoto lopettaisi nettilähetykset ja, tai nettipelin kokeilumielessä kesän ajaksi?? Päinvastoin fintoton tavoitteenahan on saada mahdollismman suuri osa pelivaihdosta nettipelin kautta. Tällöin ei tarvitse maksaa mitään korvauksia radoille. Ei fintot loppupeleissä sinne radoille ketään pelaamaan halua, kunhan vaan peli yleensä pyörii.
Kirjoittanut AtRisk
Juuri näin
Ei Fintotoa kiinnosta paskaakaan paljonko ihmisiä siellä radoilla on. Se on ratojen intressi ja asia tehdä tapahtumasta niin mielenkiintoinen että väki palaa katsomoihin.
Kirjoittanut Jellinek
Silmänruokaa
[quote]* Raviradoille pitäisi saada kauniita naisia. Se aiheuttaisi
sen, että sinne tulisi paljon miehiä. Hevostytöt yleensä on
kauniita. :)[/quote]
Monteratsastajien & tallityttöjen missikisat, kuninkuusravien huipennuksena bikinikierros!
Kirjoittanut PILOT
Ei kai sentään
"Ei Fintotoa kiinnosta paskaakaan paljonko ihmisiä siellä radoilla on."
Jos Fintotossa tosiaan ollaan tätä mieltä niin ei hyvin ole asiat.
Kirjoittanut nettikuvapois
Monopoli tuntee vastuunsa
Nettikuva pois ja ehdottomasti ravibussit, sekä korttiringit takaisin. Tai sitten voitaisiin tehdä kuten jenkeissä ja tuoda casinot raviradoille, kun ei sinne muuten kukaan tule raveja katsomaan. Innostuisikohan RAY yhteistyöstä, vastuullista peliriippuvuuden torjuntaa, aina jotain pelattavaa.
Kirjoittanut Salma
Ei näinä päivinä
ihmisiä kiinnosta ravit,aina kun niistä puhuu tai kertoo,ei ketään kiinnosta. Naapuri kysyi voiko siellä olla sisätiloissa.. Ja asutaan kuitenkin parin kilometrin päässä Vermosta.Lapsena pelasin raviveikkausta,lottoa ja vakioveikkausta kaverin kanssa,silloin kun ne piti palauttaa keskiviikkoisin. Mahdolliset voitot haettiin sitten postista.. Itseäkin välillä uuvuttaa ravipelaaminen,kun huolimatta melko perusteellisestakin taustatyöstä ei juuri tulosta synny.Tai ehkäpä syy onkin siinä,kuka tietää.
Kirjoittanut Kellotttaja
Pari vinkkiä
Ilmainen sisäänpääsy kaikkiin raveihin, edulliset hinnat ravintolapalveluihin ja kaikki turha oheisohjelma pois.
Jos raveihin lähtee ja ajaa vaikkapa muutaman kymmenen km, maksaa törkeän sisäänpääsymaksun+ohjelman ja kalliit ravintolapalvelut niin eipä houkuta.
Kirjoittanut AtRisk
Pilotille
En ole ollut, en ole, enkä tule olemaan Fintotolla töissä.
Totesin vain sen että Fintoton homma ei ole tuoda ihmisiä raveihin, sen enempää kuin Veikkauksen rooli on tuoda ihmisiä jääkiekkokatsomoihin.
Fintoton tehtävä on vain ja ainoastaan tarjota ravipelejä asiakkaille.
Kirjoittanut Idea-Seppo
Muutama idea !
- Jaetaan kaikille paikan päälle tuleville tämä edullisin Salama-porukka (T75/T65/T5) 2 eur.
- Järjestetään raviradan kabinetissa kerran kuussa uusien petsarien ilta, jossa jokin huippuohjastaja ja vihjaaja paikalla opastamassa petsaamista.
- Ilmaisravit vähintään kerran kuussa. Tästä ilmoitus lehteen.
- Kohtuullistetaan ravintolapalveluiden nykyistä (korkeaa) hintatasoa.
Kirjoittanut Patin nerous
Joku on hukassa
"Fintoton tehtävä on vain ja ainoastaan tarjota ravipelejä asiakkaille." Ei siis edes myydä ja markkinoida niitä?!?
Salama ei ole enää porukkapeli vaan sama vanha pikapeli kuin Veikkauksen aikana. Sen myyminen on sama kuin myisi varmaa pettymystä. Ei osu melkein koskaan ja jos osuu, niin osuu kun rivissä on pelkkiä suosikkeja ja asiakas pettyy silloinkin.
Kirjoittanut myynnillä kö
Puhelin
Soitteluja firmoihin ja tarjotaan all incluvsive palvelua. Tilataksit hakee ovelta, ruuat juomat pelikoulut, jne. Vaihtoehto yrityksen illan vietolle. Edulliset hinnat. Voiton tekeminen ei tärkeintä vaan se että saadaan uutta porukkaa radalle. Ja sitä kautta jokunen uusi ihminen ravien pariin..
Kirjoittanut johtokuntaan haluava
ehdotuksia
*sisäänpääsylipulla ilmainen olut tai limu
*totocheerleaderit loppusuoralle ja katsomorakennuksen käytäville
*topless-totokassat
Kirjoittanut johtokuntaan haluava
lisäksi
vihje-, lämmitys- ja kengitysinfo ja haastattelut vain radalla olijoille. Netissä könyäville riittää lähtölistat ja videokirjasto
Kirjoittanut twiitteri
Topless
totokassat. Ei kiitos. Jonot ei etene mihinkään, jos rasvaiset, lihavat, pöhöttyneet äijät vahtaavat tissejä.
Usein kassat ovat nuoria tyttöjä ja he voivat näyttää sulojaan mielitietylleen.
- totobusseja
- hyvä buffet peitsareille
- ravien nopea läpivienti
- suomenhevoslähtöjä mahd. vähän
- WLAN verkkoyhteydet radoille
- joitain kuuluisuksia radoille. esim. Ridge Forrester, Spectra Sally jne
Kirjoittanut Ei jumakauta
Aina vaan paranoo...
Nää ehdotukset. Taitaa olla huumormiehii asialla. Jos ny ees ravureille kaurat radan puolesta, peitsareille omat kisat jonnekin tarjoomisten sijaan. Jätetään puhvetit ihmisille.
Ja siinä missä tissit on naista alentavaa, niin Sallyn kaivaminen haudasta raveihin on jo perverssiä. Ei jumakauta.
Seuraavat ideat on sit varmaan luokkaa pornofilmit isolle näytölle K-18 erotiikkaraveissa tai lisää norjalaisia poikia esitystä pitämään radan reunalle.
Kirjoittanut twiitteri
jooooo
sorry...en muistanut, että Sally on jo matkustanut vihreimmille niityille.
Norjalaisten pyllyistä en tiedä, mutta niitähän tulee aika paljon esim. Oulun Nallikariin. Niitähän voisi sieltä saada katsomaan raveja.
Norjalaiset hiihtäjät on minusta aika hotteja. Saiskohan niitä pitämään kesätreenejä trikoissa aidan viereen.
Kirjoittanut swedumisu
aikuisten oikeasti
Oikeastaan ongelma ei ole saada uusia kasvoja raveihin, vaan miten vanhat saataisiin sinne takaisin. Olen menneinä vuosina käynyt raveissa noin 30-40 kertaa. Tänä vuonna olen käynyt vaan 1 kerran raveissa.
Kirjoittanut selvitysmies
Eikös
USA:ssa myös kriisissä (vaikka paremmat vauhtikisat ja vähemmän laukkoja peitsareilla). Ehkä syynä on Internet ja pokeripelit. Ainoa valtti harrastajien ulkopuolella t75 "todennäköisempänä lottona" mielestäni (tuskin Salamalla kovat kertoimet verrattuna vaikka Kenoon).
Kirjoittanut Pelaillut
Vanhoja ei saa takaisin
Juuri millään.
Itse kävin aikoinaan paikan päällä useita kertoja viikossa ympäri vuoden, nykyisin pari kolme kertaa vuodessa.
Esim riihimäkeä harkitsin tänään mutta laitan mieluummin bensa/sisäänpääsymaksu/kahvit jne rahat toto4:n ja katson lähdöt myöhemmin netistä.
Jos raveihin olisi ilmainen sisäänpääsy saattaisi vanhatkin raviharrastajat alkaa käymään taas ja jopa uusia voisi ilmestyä kuvioihin.
Kirjoittanut zetor
empä
usko että vahoja aikoja saa enää takaisin,itse ajelin joitakin vuosia sitten akselilla Joensuu-Kuopio-Lieksa seuraamassa raveja paikanpäällä aktiivisesti,tietysti St.Michel ja Suviyön Suurravit Seinäjoella sekä Kunkkarit kuului vakiokäynteihin,myös Vermo kun Kauniaisissa muutama vuosi vierähti..
Nyt on netti/Tototv,pelipisteet niin ei ihmiset jaksa/kiinnostu enää lähtemään paikanpäälle niitä elämyksiä hakemaan.
Rahankierto on muuttunut,RAY vie pikkurahat(joskus isommatkin)nuorten ja vanhempienkin taskuista kun automaatit vallaneet joka paikan eikä ehkä raveista muuten kiinnstuneelle jää niitä kolikoita jotka se muuten voisi sijoittaa vaikka totoon,nuo pelit koukuttaa nopeasti kyllä eikä siten muuta tarvitakkaan!
Ennen kaikkea itselleni ravit oli sosiaalinen tapahtuma ja tuttuja sekä kavereita tuli joka puolelta joiden kanssa oli mukava jutustella kaikenlaista,ajatukset sai pois aina arjen ahertamisesta siksi aikaa ja joskus oli aina kotiin tuomisisksi jopa rahaakin,sitten taas odotettiin seuraavia raveja mielenkiinnolla,nyt tämä homma on jokapäiväistä ja useammat vieläpä päivittäin,niin kiinnostus on jotenkin lopahtanut,vain kahdet ravit tänä vuonna Kuopiossa olen käynyt,toiset luonarit joissa väkeä kourallinen katsomossa,toiset Kuopio Stakesit joissa mukava tunnelma ja väkeä,oisko ollut kutsuvieraita ja ilmainen kestitys osasyy siihen..?
Tuntuu että meillä ei ole enää kiinnostavia hevosiakaan,siis hyviä jotta kansa löytäisi tiensä katsomoihin,ei nämä lounarit sun muut enää kiinnosta kuin omistajia korkeintaan..
Vähemmän raveja ja tasokkaampia niin hyvä tulee!
Kirjoittanut faktapatti
Laatuun satsaaminen
Niin, tuskin se uuden väen raviradalle hankkiminen taloudellisessa mielessä on avain onneen. Alkuvuonna yleisömäärä on noussut 6% ja pelivaihto 0,9%, joka taas on ulkomaan pelin ansiota ja kotimaan totovaihdot ovat siis tippuneet vuoden takaiseen.
Toki lajin tunnetuksi tekemisen kannalta uusu yleisö on tervetullutta.
Kirjoittanut faktapatti
Laatuun satsaaminen
Uuden pelaajasukupolven houkutteleminen ravipelaamisen pariin, ei onnistu nykyisillä pelaajille tarjottavilla peliehdoilla.
Kirjoittanut vesinokkaeläin
Nuorisoon
pitää panostaa.
En ole lukunut, mitä täällä on kirjoitettu, mutta minun mielestäni pitää saada nuoria raveihin.
Pointtini on siinä, että eivät aikuiset ihmiset kovin helposti enää aloita mitään uutta ravien kaltaista harrastusta.
Vai moniko tämän palstan kirjoittajista voisi kuvitella alkavansa yht'äkkiä käymään esimerkiksi futismatseissa tai yleisurheilukilpailuissa. Tuskin yksikään sellainen, joka ei sitä ole nuoresta asti tehnyt.
Siksi pitäisi nimenomaan yrittää houkutella nuorisoa paikalle. Tarkoittaen ihan teini-ikäisistä nuoriin aikuisiin. Miten se sitten tehdään, niin sitä en osaa sanoa?
Kirjoittanut Patin nerous
Kolmas rasti seinään viikon sisään
Aina joskus sitä saa yllättyä. Faktapatti on oikeassa siinä, että tuo katsojatilasto saattaa kertoa jotain vaikka kaikki eivät noihin lukuihin usko.
Ihmisiä osataan kyllä tuoda raviradoille Jaajon busseilla ja muutenkin (Porin näyttö jne.) Se ei kuitenkaan paljon auta jos joku uusi pelaaja pelaa eurolla ja vanha lopettava petsari 10-20x panoksella.
Vanhojen suututtaminen on vielä vaarallisempaa lyhyellä tähtäimellä kuin mantraksi muodostuneen "uusasiakashankinnan" epäonnistuminen. Nyt ei näytä mikään onnistuvan.
Kirjoittanut Fintoton
tehtävä 1
Fintoton johto viestitti muutama vuosi sitten, ettei voida lisätä ulkomaan pelejä. Muutama vuoden kuluttuja tarjontaa on pilvin pimein.
Fintoton tehtävänä on turvata suomalaisen raviurheilun tulevaisuus. Onko tehtävässä onnistuttu ?
Kirjoittanut Nastis
Mikä on partisiitti?
Onko se mahdollisesti jokin tauti? Onko partisiittia potevalla mitään toivoa, vai onko sairaus parantumaton?
Kirjoittanut Patin nerous
Uudissana
Kyseessä on Nastiksen äsken keksimä uudissana jolla yrittää höynäyttää tyhmiä luulemaan että se jotain tarkoittaisi (tai sitten Nastis tarkoittaa joko parasiittia tai partitiivia, nämä molemmat tässä partitiivissa, vaikka olin jo partitiivin syvimmän merkityksen unohtanut).
Mutta sitten vielä vaikeampi kysymys. Miten Nastiksen kysymys liittyy alkuperäisen otsikon aiheeseen? Nyt ei neropattikaan osaa edes yrittää arvata :(
Kirjoittanut Patin nerous
Asiaa selvitetty
Onneksi meillä on google joka ratkaisi asian. Kyse onkin aivan eri asioista kuin luulin. Haun kolmanneksi ylin tulos johtaa ilmeisesti Nastiksen opinahjoon.
Tasavvuh Academi on kyseessä. Ja kyseessä ei ole "vvuh":sta huolimatta koirakoulu, vaan ihan arvostettu yliopisto.
Käännöksen mukaan Ravi Magazinella ei ole myöskään asian kanssa tekemistä, mutta Mystiikka Magazine sivuilta yläreunasta löytyy.
Mustafa Kemal Atatürk on Turkin "Mannerheim".
Partisiitti liittyy lisäksi ilmeisesti jollain tavalla islamin uskoon, lahkolaisuudesta puhutaan ja Suuresta Vapaustaistelusta. Ja näin kisojen alla. Hmmm... ...nyt lopetan kyllä asian tarkemman tutkimisen mm Echelonin ja fatwan pelossa.
Ihmettelinkin miten Nastis tällaisen sanan olisi keksinyt, joltain muulta olisin osannut odottaa. Mutta saihan tuosta vähän hupia Kuningattaren konserttia seuratessa.
Nyt tiedämme, että Tasavvuhin yliopisto on Turkissa, sikäläisen kansallisankarin nimen ja jotain muuta äärimmäisen tärkeää yleissivistävää, jota ilman ei voi elää tai käydä pizzalla :)
Kirjoittanut Nastis
Asiayhteydestä päätellen
sensuroitu kirjoittaja tarkoitti ko. sanalla parasiittia halventavassa merkityksessä henkilöistä.
Kirjoittanut Tosiammattilainen
Ravikarva oikeassa
Kyllä se vaan niin on että niihin aikoihin kun porukkaa oli runsain mitoin raveissa ei ole enää paluuta varmaankaan.
Tosin joidenkin ehdottamat keinot kuten ilmainen sisäänpääsy ja kohtuulliset hinnat palveluissa voisivat tuoda lisää väkeä.
Mutta suomalaiseen periaatteeseen kuuluu että kaikki ja vähän enemmänkin pyritään repimään yleisötapahtumissa.
Ahneella on paskainen loppu vai miten se meni.
Paskanmaku jää suuhun ja ihmiset ei tule ainakaan toiste.