Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

ehdotus

Fintoto hankkikaa pelimix ja muuksi neuvonantajaksi Kimmo OIkari Jyväskylästä.Miehellä riittää aikaa,näkemystä,omien hevosten takaa kuin vankan raviurheilun tuntemuksen kautta noin 20vuotta sekä menestyneitten hevosten takaa.Tämä mies tietää tarkalleen mitä pelaajat kaipaavat ja saatte vaihdot nousuun.Siinä on mies teille

Vastaukset

Kirjoittanut

osaava

Edelliseen ehdotukseen sen enempää kantaa ottamatta, olen samaa mieltä siitä, että Fintotoon tarvittaisiin edes yksi johtaja joka tuntee sekä raviurheilun, että toto pelaamisen.

Kirjoittanut

Yhdyn edellisiin!

Ovat sentään huomanneet, että ei nelkun nykyinen paikka hyvä ollutkaan.
Nyt se sitten heitetään loppuun, jossa tietysti pari nollasarjan lähtöä.

Miksi ihmeessä se ei voi olla siinä missä ennenkin, ja jossa vaihdot oli suurimmat.
Vaikka 75 ja nelkku olivat sisäkkäin, ne eivät syöneet toisiansa, vaan täydensivät.
Niistä sai mainioita yhteisvariaatioita ja pönkäpelejä toinen toisillensa.

Nykyisen mixin aikana olen jättänyt pelaamisen hyvin vähiin, eikä tuo nelkun siirto loppuraveihin yhtään paranna asiaa.
Ainakaan Fintoton kannalta.

Kirjoittanut

epäilysten epäilys

Ainakaan yleisö ei jää nelkkua katsomaan kun 65 ja 75 ravit on juostu. Se nähtiin jo Vermossa. Raviradat siinä hävii ja koko hevosurheilu. Joskus tulee mieleen onko hippoksen ja fintoton tarkoituskin ajaa raviurheilu alas.

Kirjoittanut

ehdotus

75 tai 65 ku loppuu niin eivät ihmiset jää sinne katsomaan todellakaan.Ruotsin tyyliin vaan et otetaan vaikka 2lähtöä mukaan 65/75 lähdöistä niin silloin pelattu raha on jo ainakin sisässä vaikka ihmiset lähtisivät pois.Jokaisen raviradan pitäis tehdä joku tempaus et kaikki ilmaiseksi sisään,käsiohjelmat,pullakahvit ja makkarat vaikka kerran kesässä ilmatteeksi.Kyl tommoseen pitäs 1kategorian ratojen pystyä