Edelliseen viestiin lisäyksenä voidaan todeta, että keskiviikon ja perjantain lounasravien Toto4-vaihdot ovat nousseet jonkin verran viime vuoden vastaavien ravien vaihdoista, kun taas ns. profiiliravien Toto5-vaihdot putoavat koko ajan.
Tämäkin kertonee siitä, että kansa pelaa mieluummiin TotoNelosta kuin TotoVitosta. Ruotsin ja Ranskan peleillähän ei tunnetusti ole vaikutusta Toto5-vaihtojen laskuun! Ei ainakaan Fintoton mielestä.
Kirjoittanut Romukauppias
V4 eurot menevät nykyään muualle.
No täällä on yksi joka lopetti T5 pelaamisen heti alkuunsa reilu vuosi sitten.
V4 peliä tuli pelattua melkein kaikkiin raveihin vaikka eivät ne V4 lähdötkään aina välttämättä olleet kovinkaan tasokkaita.
T5 on aivan liian vaikea pelimuoto kun tuppaa nykyään olemaan liikaa niitä teuraslähtöjä.
Kirjoittanut Nastis
Tarkoitushakuista mutin
hmmm "unohti" laskea yhteen Toto5- ja Toto4-pelien osuudet vuoden 2012 kokonaisvaihdosta. Summa on 11+6 = 17 prosenttia. Kahden prosenttiyksikön pudotus on toki huolestuttavaa, mutta kahdeksan olisi ollut katastrofi.
Ennustin vuoden 2011 lopulla, että Toto5- ja Toto4-pelien yhteisvaihto 2012 tulee olemaan sama tai lähes sama kuin V4-pelin 2011. Tikkatauluvertauksena osuin mielestäni kasiin.
Toto75- ja Toto65-vaihtojen odotin jäävän vielä viime vuonna selvähkösti pienemmiksi kuin Veikkauksella 2011. Tämä tikka harhautui taulun laitaan. Niin kävi tosin myös Fintoton asiantuntevamman tahon, ellei mennyt peräti kokonaan ohi!
Kirjoittanut Nastis
Otsikko Tarkoitushakuista mutinaa?
katkesi salaperäisesti?
Kirjoittanut hmmm
se on 11+5=16
jos nyt pilkkua paukutellaan.
Tällä pelimiksillä T4 peliä ei tarvitsisi olla ollenkaan ja tuo raha menisi melko varmasti T75 tai T65 peliin.
Tarkoitukseni oli sanoa, että V4 peli oli suositumpi pelimuoto kuin T5 ja mielestäni olen onnistunut siinä. Se ei ole mitään tarkoituksenhakuista muminaa, vaan aika selvää faktaa.
Kirjoittanut Nastis
Pakko myöntää
että hmmm:n unohdus ei ollut tarkoitushakuinen, koska oma yhden prosenttiyksikön virheenikään ei sitä ollut. Minulla on huono näkö.
Tarkistuslaskennassa putosi myös ennusteeni osuma kasista kutoseen. Kolmen prosenttiyksikön eli lähes kuudentoista prosentin pudotus on jo erittäin huolestuttava. Jos pudotus tänä vuonna jatkuu samaa vauhtia, se aiheuttaa...
Kirjoittanut hmmm
mielestäni T4 pelin palauttaminen
arki iltojen pääpeliksi ei olisi huono idea ollenkaan. Tosin sitä tuskin tapahtuu. Siinä mielessä se T5 vaihto saattaa laskea, että jos lähdöt alkavat tasollisesti heiketä ja samalla tarjotaan pelimahdollisuutta Ruotsin T65 kierroksille, niin sinnehän se vaihto kääntyy. Varsinkin kun enenemässä määrin ihmiset alkavat seuraamaan Ruotsin hevosia.
Ainoa mutta on se, että fintotohan ei tästä kärsi. Eurot on samanlaista valuuttaa, tulee ne Ruotsin tai Suomen pelistä. Tulee ne T5, T4 tai jopa uuden uutukaisesta ö-pelistä (nimi keksitty, ei huhu) En vaan usko, että nämä Ruotsin pelivaihdot ja niistä saatava tuotto palautuu suomalaisille raviradoille.
Fintoto taitaa rakentaa tuota peliyhteistyötä ATG:n kanssa, kun se on huomannut, että taso laskee. Se ei toisinsanoen yritä auttaa tuossa tasonnostossa, vaan antaa omistajien itse kerätä rahansa "harrastuksilleen".
Kirjoittanut Nipa
Villakoiran ydintä
alkaa olla tässä nimimerkki "hmmm" viestissä.
Eihän täällä nykyisin riitä hevoset edes kunnon nelkkuunkaan. :D
Kirjoittanut hmmm
ehkä T3
peli olisi "liian helppo" ainakin jälkipelureille. Kaappilaputkin osuisi aina, kun ekan lähdön jälkeen laittaisi esille lapun, jossa on kaksi lähtöä tukossa :)
Kirjoittanut mekku
hyvä idea !
ma t4, ti t5, to t5, pe t3, su t3 ja t4. Lounareissakin riittäis t3, minimipanos 50c
Kirjoittanut synkistelijä
huolestunut
Kuten pelaajat jo vuosi sitten ennustivat, ja mikä on nyt toteutunut. T5 on liian vaikea peli jokaiselle päivälle pelattavaksi.
T5 on hyvä peli keskiviikon t65:n tilalle, muihin arki raveihin T4. Lauantaille, viikon pää pelikohteeksi T6.
Siten saataisiin järkeä, mielenkiintoa ja ennen kaikkea lisää vaihtoa.
Virman miesten kantti ei kestä tehdä muutoksia koska näin joutuisivat taas myöntämään osaamattomuutensa.
Suomen raviurheilun keskeisin ja suurin ongelma on, että päätöksiä tekevät raviurheilun ulkopuolelta tulleet joilla ei ole lajin tuntemusta ja osaamista.
Kirjoittanut Kolokko Katse
Samaa
En ole tehnyt ensimmäistäkään v5 peliä.
Niin enkä tee.
Kirjoittanut Renard
Monenlaisia pelaajia ja monenlaisia toiveita.
Ja jos nuo synkistelijän toiveet toteutuvat niin minun pelini palautuu sille samalle harrastajatasolle jota ne olivat aikaisemmin. Vaikeusasteiden lisäämisen kautta näistä peleistä on nyt myös oikeasti mahdollista saada rahaa eikä vain pikkurahaa takaisin seuraaviin peleihin.
Kirjoittanut Reima
synkistelijä
"Kuten pelaajat jo vuosi sitten ennustivat" niin sehän ei ole toteutunut ja sehän sinunkin pitäsi jo tunnustaa eikä yrittää väärää ennustetta pitää totena.
Kirjoittanut NoOutsider
Ulkopuoleltako muka?
"Suomen raviurheilun keskeisin ja suurin ongelma on, että päätöksiä tekevät raviurheilun ulkopuolelta tulleet joilla ei ole lajin tuntemusta ja osaamista."
Ai että Ekholm ja Kossu tulleet ihan alan ulkopuolelta?!?
Olisko ongelmana pikemminkin se, että Fintoton työpaikka on kaikille siellä työskenteleville työuran huippu? Ja kun kaikki palkkaa aina vaan itseään tyhmempiä ni... Oikeinkiroituskin on niille välillä liian vaikeeta.
Kirjoittanut hmmm
Reima
kyllä tuo prosentuaalinen muutos on ollut suuri. 11/19. Tämä on puolet vähemmän kiinnostava peli kuin V4 oli. Tuo prosentti on lahjomaton, koska siinä ei vertailla kahta täysin erilaista päivää sokeasti toisiinsa, vaan koko vuoden pelikäyttäytymistä kaikkien pelien paletissa.
Renard
Tällä palstalla ei ole kirjoitellut yksikään sellainen etukäteen, joka olisi menestynyt paremmin T5 kuin V4 pelissä. Tällaisia kaappivoittajia täällä kyllä joskus on, jotka puollustaa vaikeampaa pelimuotoa mantranomaisesti ilman mitään näyttöjä, että niistä olisi ollut itselle hyötyä.
NoOutsider
Valitettavasti juuri nämä kaksi kaveria, joilla on kokemusta fintotosta, varsinkin Ekholmilla ei ole enää vuosiin ollut tarjota mitään muuta kuin selittelyjä. Siinä juuri on mahdollisimman vaikea persoona, joka ei myönnä omia virheitään, edes pakon edessä. Kossu taas. Häntä ei erottaisi arkadianmäen politiikoista. Sen verran ympäripyöreitä selittää, eikä suoraa vastausta saa edes suorassa televisiolähetyksessä.
Kirjoittanut Renard
Tämä keskustelu
Eihän tällaiseen keskusteluun viitsi usein osallistua. Ainakin vuoden on toisteltu samaa jargonia. Eipäs-juupas tyyppistä keskustelua.
Olennaista tuntuu olevan, että saataisiin ehdottomasti todistettua pieleen meno.
En puhunut mitään pelimenestyksestä. Ainoastaan omasta pelikäyttäytymisestäni. Minun pelini ovat selvästi lisääntyneet.
V 4 oli lähtökohtaisesti liian helppo peli. Kun etsin helppoa peliä pelaan mieluummin voittajaa tai kaksaria. Kun etsin isompaa voittoa, niin haluan peleiltä riittävää vaikeusastetta, jotta niistä oikeasti voisi voittaa jotain merkittävää.
Kirjoittanut Reima
hmmm
Riippuu siitä mitä vertaa.
Eikö kuitenkin pitäisi verrata absoluuttisia lukuja (siis pelieruoja)?
Ja eikö pitäisi myös ottaa huomioon viimevuoden T4?
Samallahan voisi tarkoitushakoisesti väittää että tämä T5 on noussut nollasta 11-prosenttiin? Ja vastaavasti että T4:hän on todellisuudessa tippunut siitä 19:ta viiteen prosenttiin, eikö vaan? Ja totuutena väittää että T4 on todellisuudessa ROMAHTANUT. Se siitä sen suosiosta.
Kirjoittanut Nastis
Totuudellisin totuus
paljastuisi vertaamalla TotoTV-ravien nelkkua/2011 ja vitosta/2012. Löytyvätkö niiden numerot erikseen jostain? Mukaan ei siis kelpuuteta seiskaviisravien nelkkua, jonka romahduksen jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle.
Kirjoittanut Reima
Kuten totesin...
...niin kukin voi vertailla mitä vertailee saadakseen itselle tyydyttävän "totuuden"?
Kirjoittanut Reima
Lisätään vielä...
...että viimevuonnahan oli myös muita totopelejä huonontavia asioita kuten esimerkiksi TV:stä tulleen koosteen katoaminen. Se ainakin minun pelejä vähensi huomattavasti.
Kirjoittanut Renard
Vertailuista
Eli aina on selittäviä tekijöitä suuntaan tai toiseen. Vertailua kannattaakin tehdä vain karkealla tasolla. Esim. kaikkien pelien kokonaisvaihdon tai eri päivien pelijakauman tai raviradoilla pelaamisen ja nettipelaamisen suhteen tai ... Yksittäinen pelimuotovertailu tilanteessa jossa melkein kaikki on muuttunut on mahdotonta.
Tästä syystä maailmanlopun ennustajat ja menestystarinoihin uskovat löytävät helposti tukea perusteluilleen.
Yritystoiminnassa vuosi on lyhyt aika testata uuden strategian onnistumista. Jotain voidaan kuitenkin arvioida. Odotetaan kuitenkin vielä tämä vuosi ennekuin lausumme lopullisia totuuksia.
Strategian lisäksi (esim. veikkauspelien haltuunottotapa, kauppojen pelipisteisiin panostaminen...) on kuitenkin päivittäisen onnistumisen taso. Sillä tasolla pitää tehdä korjausliikkeitä. Ne eivät kuitenkaan kerro olennaisinta yhtiön onnistumisesta.
Kirjoittanut hmmm
absoluuttisia lukuja?
No tuossa verrataan absoluuttisia lukuja. Lasket tuon kokonaisvaihdon ja otat siitä tuon prosenttiluvun ja katsot paljonko se on? Paljonko on 11% 2012 vuoden vaihdosta ja paljonko on 19% 2011 vuoden vaihdosta?
Tuo prosenttilaskumalli on lahjomaton.
ja ei. Ei noin voi verrata. Ei T4 peliäkään ole ollut 2011. Se oli V4 peli. ja T5 peli on korvannut sen V4 pelin ja ne erot ovat selvät. Jännä miten pilkutellaan ja yritetään pyristellä selvää asiaa vastaan :D
Kirjoittanut hmmm
ai se kooste olikin selitys :D
videkirjasto on taasen parantanut kuin sika juksuaan. Itse olen katsonut sieltä lähdöt, jos en kerkeä livenä seuraamaan. Tuo kuulostaa juurikin siltä, mitä sanoit, että saadaan haluttavat tulokset kun katsotaan omalta kantilta.
No aivan sama. Olen tätä mieltä tästä asiasta ja lukemattomia viestejä olen tältäkin palstalta lukenut ettei enää viikolla tuota entistä V peliä pelata. Nyt kun on myös prosentuaalinen tuki asiallie, niin tuntuu hauskalta, että joku löysi kuitenkin parempana tämän T5 pelin.
Ennustan laskua vuodelle 2013. Katsotaan vuoden lopussa sitten taas. En pelaa T5 peliä koko vuonna edelleenkään ja T4 pelistä on turha puhua mitään, kun se on kokoajan päin peetä sijoitettuna lauantain raveissa ja jos T4 pelien vaihtoja katsellaan jollain lounasravipohjalla niin joopa joo.
Kirjoittanut hmmm
absoluuttiset luvut
V4 peli (19% 2011 vaihdosta)47,08miljoonaa euroa
T4/T5 peli (16% 2012 vaihdosta)39,86miljoonaa euroa
Väittäkää mitä väitätte. Minusta tuossa on yli 7 miljoonan euron vähennys.
Kirjoittanut hmmm
se on muuten 21 917 euroa per päivä
se on kiva summa?
Kirjoittanut Nastis
"Ei noin voi verrata"
Se pätee eritoten hmmm:n taas tarjoamaan asetelmaan V4/19 ja T5/11 prosenttia. Johan se selvitettiin, että vertailukelpoiset numerot ovat 19 ja 16 prosenttia. Ja ne synkät numerot olisivat selvästi valoisammat ilman seiskaviisravien nelkun miljoonaluokan pudotusta.
Kirjoittanut hmmm
nastis
nuo absoluuttiset luvut on sinun 16/19 luvuilla tehty.
Kirjoittanut hmmm
lasketaanpa näin
oletetaan, että vuoden 2011 V4 pelin vaihto olisi lauantaina 145 000 euroa. Kerrotaan se 53. Saadaan luvuksi 7 685 000 euroa Vähennetään se tuosta 47 miljoonasta ja saadaan noin 39 miljoonaa euroa.
Verrataan sitten tuota 39 miljoonaa tuohon 11% vuoden 2012 T5 vaihdosta joka olisi rahana siis 27 miljoonaa euroa. Eroksi saadaan 12 miljoonaa euroa.
Heitin hatusta tuon 145 000 euroa keskiarvon. Se on varmasti yläkanttiin. Moniko silti uskoi, että tuo summan ero kasvaisi kun lauantait eliminoitaisiin laskuista pois? Tokihan myös lounareissa pelataan T4 peliä, mutta erot noissa ei taida olla niin suuria vuosien 2011 ja 2012 välillä, että ne syövät toisensa pois?
Kirjoittanut hmmm
tuo laskutoimitus on sitten puutteellista
ja vain spekulointia, tiedän sen. kakkosravit yms joissa on pelattu t4 peliä ei ole mukana mutta V4 kakkosravit on jne. Itse pidän tuota 16/19 suhteen rahallista vertausta suhteellisen hyvänä vertailukohtana. Olisi mielenkiintoista verrata ihan yksi yhteen 2011 ja 2012 arkiravien vaihdot T5 ja V4 pelien osalta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että T5 peli ei ainakaan ole vaihdollisesti mitenkään voinut kasvaa V4 pelistä. Vaikka asiaa pyörittelisi mitenkä päin.
Keskusteluahan tämä vain on. En ole nähnyt vielä yhtään muutosta tehtävän keskustelupalstojen väittelyiden perusteella. Ja välillä tuntuu, etteivät päättäjät taida uskoa edes matemaattisia lukujakaan. Jatketaan siis vanhalla "hyvällä" kaavalla. Hyvää viikonloppua kaikille!