Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Hippos konsernin vuosikertomus

Lueskelin tuota vuosikertomusta aikani kuluksi.

Siinä on myös Hippoksen tytäryhtiö Fintoton tunnuslukuja.

Vuodesta 2009 vuoteen 2011 Fintoton henkilöstömäärä on kasvanut 29 => 37. Se on siis 8 henkilöä plussaa.

Henkilöstökulut 2009 on ollut 1 481 259€ ja vuonna 2011 ne oli 2 397  764€

Siis täh?

Onko tosiaan näin, että henkilöstökulut ovat nouseet 2 vuoden aikana lähes miljoona euroa 8 ihmisen palkkaamisen vuoksi?

Jos laskee, että yhden työntekijän palkkakulut olisi noin 80 000€ vuodessa niin sekin tekee vasta 480 000€. Johonkin siis katoaa vielä 500 000€ vuodessa lisää. Joko joku uusista tienaa paljon tai sitten joku on saanut isot palkankorotukset tai bonukset.

Aika iso lisäys prosenteissa henkilöstön määrään pienessä ajassa. Liekö perua ulkomaanpelien lisääntymisestä vai jostain muusta.

Tuossa talouden tunnusluvuissa olisi varman paljonkin asiaa, mutta ei ole tuota talousosaamista niin paljon, että pystyisi niitä tulkitsemaan.

Sivu 39 ja 40, jos joku haluaa tutustua ja ymmärtää paremmin.

Aika paljon on kulut nousseet muutamassa vuodessa, ei ihme, ettei palkintoihin riitä rahaa, jos kiinteät kulut kasvaa tätä vauhtia, eli ne on vuosi vuodelta maksettava ja samaan aikaan palkintoja leikataan.

Korjatkaa ihmeessä jos tulkitsin väärin, sillä en tosiaan ole mikään talous - tai matikkanero.

Linkki Hipposkonsernin vuosikertomus (http://www.fintoto-oy.fi/www/fi/Pdf/hippos_vk_2011_lopullinen.pdf)

Vastaukset

Kirjoittanut

Hippos

Mulla jäi apukoulu kesken ni en oikein tiedä tai ymmärrä noista numeroista mitään.

Mutta omis kertoi vaihdot on kuitenkin nousseet.

Kirjoittanut

Ytimeen iskit

Raviurheilun tuote on ravilähtö. Mitä paremmat palkinnot sitä parempi tuote -sitä enemmän pelataan-sitä enempi on pelaajia.. Koko alan hyvin vointi myös kiinni palkinnoista, käytännössä ainoastaan palkinnoista. Palkinnot ruokkivat koko ketjun, kasvattajat, omistajat, valmentajat, ohjastajat, raviradat siis kaikki toimijat Hipposkonsernia lukuun ottamatta. Heidän, jotka päättää palkinnoista, ainoastaan heidän leipä ei ole suoraan kiinni palkinnoista hehän pistelevät kuormasta ensimmäiset leipäviipaleet -aloittajan mukaan varsin hyvillä kinkku siivuilla.
Ongelma saadaan kuntoon kun alan sisälle saadan yksimielinen asenne, jossa koko ketjulla on yksi yhteinen tavoite, paremmat palkinnot.
Tämän asenteen äänitorvi on kukas muu kuin Hippoksen hallituksen puheenjohtaja apunaan muu koko orkesteri.

Kirjoittanut

Olisiko henkilöstökuluihin

erittäin onnistuneet tietotekniset päivitykset? :)

Kirjoittanut

kun koelähtöpalkinnoistakin

on saatu tuossa ajassa yli puolenmiljoonan säästöt vuodessa, luulisi, että sitä rahaa olisi palkintojen lisäämiseen, ei henkilöstön palkankorotuksiin. Tämähän menee kuin muissakin ahneissa yrityksissä ja esimerkiksi urheiluseuroissa, että taustavaikuttajat ottaa rahat ja pääosanesittäjät tekee talkoita.

Kirjoittanut

Fintoton tappio

Fintoto teki vuonna 2011 tappiota 1,3 miljoonaa euroa. Mukava odotella miten vuosi 2012 meni kun T65 ja T75 pelit olivat Fintotolla kokonaan.

Fintoto vähensi aikanaan raviratojen ja muiden asiamiesten osuutta ravipelikertymästä rahoittaakseen T65 ja T75 pelien haltuunottoa. Silloin annettiin FT:n puolesta ymmärtää, että järjestely on väliaikainen.

Em. järjestelyllä normaalit ravit tuottavat raviradoille miltei poikkeuksetta tappiota. Samaan aikaan myös tavallisten T5 ja T4 ravien palkintotaso on romahtanut.

Kirjoittanut

Fintoton tappio

Fintoto teki vuonna 2011 tappiota 1,3 miljoonaa euroa. Mukava odotella miten vuosi 2012 meni kun T65 ja T75 pelit olivat Fintotolla kokonaan.

Fintoto vähensi aikanaan raviratojen ja muiden asiamiesten osuutta ravipelikertymästä rahoittaakseen T65 ja T75 pelien haltuunottoa. Silloin annettiin FT:n puolesta ymmärtää, että järjestely on väliaikainen.

Em. järjestelyllä normaalit ravit tuottavat raviradoille miltei poikkeuksetta tappiota. Samaan aikaan myös tavallisten T5 ja T4 ravien palkintotaso on romahtanut.

Kirjoittanut

Aluevastaavat neronleimauksena

Henkilöstökulut ovat kasvaneet kun aluevastaavat palkattiin firmaan. Oli hallituksesta potkut vuodenvaihteessa saaneen Kaikkosen neronleimaus HU:n mukaan.

Olis jännä tietää mitä nää aluevastaavat on saaneet kivijalkamyyntiä aikaan suhteessa palkkakuluihinsa. Huhu kertoo että niiden saama toton lisämyynti (ei kate) on euroissa jopa pienempää kuin palkkansa.

Jos totta, niin suomeksi tuo tarkoittaa että on palkattu myyjiä vaikkapa viiden tonnin kuukausikuluilla ja nämä myy parilla kolmella tonnilla josta firma saa sitten satasen tai pari "voittoa". Eli ei ihme jos on täytynyt pudottaa radoille maksettavaa korvausta.

Kirjoittanut

Kummallista

Kyllähän hallitus kuitenkin valvoo toimitusjohtajaa, jonka tehtävänä on parantaa tulosta ja tehostaa toimintaa, eikä toisin päin, kuten nyt selvästikin on käynyt.

Hallitus myös vastaa viimekädessä suurempien linjausten tekemisestä. Tosin joku jossain kertoi, että toimiva johto olisi jossain tilanteessa vienyt hallitusta, eikä toisinpäin.

Nämä tiedot tosin on hevosmiesten tietotoimistosta, eikä niiden todenperäisyydestä ole mitään varmuutta.

Nämä asiat kun mielestäni on hallituksen ja toimivan johdon välisiä asioita, joista ei ulkopuolisille vuodeta tietoa.

Jos juttu on totta, on joku sisäpiiristä vuotanut tietoa.

Kirjoittanut

Missähän syy

Mitä tapahtui vuonna 2010??? Fintotoon meni töihin eräs herra Breider. Voisiko kyseisellä henkilöllä olla jotain osuutta vuosi vuodelta kasvaneisiin henkilöstökuluihin...

Kirjoittanut

Kyllä HTT tietää

Kaikkosen johtama hallitus antoi Haliselle kenkää. Kaikkonen tartti taskurahaa ja ryhtyi itse vt tj:ksi ja HU:n mukaan "pilottihankkeena" palkkas pari aluevastaavaa. Tämän jälkeen Kaikkosen johtama hallitus palkkas Breiderin alan ulkopuolelta. (Koskenniemi otti aluksi ohjat käsiinsä kun Breiderillä perehtyminen kesti kauan ja talossa piti softaakin kirjoittaa uusiksi että uusi tj olisi ymmärtänyt myyntilukuja.)

Aluevastaavien hankintaidea oli siis konkkaan menneen makkaramiehen idea ja hänen johtamansa hallituksen linjaus. Toimitusjohtajan tehtävä oli vain tehdä työtä käskettyä. Tuloksena oli että kulut nousivat, kotimaan myynti laski ja radoille maksettavaa korvausti piti pienentää ja opetuslähdöistä säästää kovalla kädellä.

Hippoksessa havahduttiin tilanteeseen kun SHKL:n edustaja meinasi valtuuskunnan äänestyksessä voittaa Lintilän. Tästä säikähtäneenä Lintilä ja kumppanit antoivat Kaikkoselle ja kumppaneille hallitustehtävistä kenkää vuodenvaihteessa.

Uusi "vanha" strategia lisätä myyntiä laukkakisoilla on tuomittu kuolemaan ja se on toki tullut Fintoton sisältä kehitysosastolta kuten pelimixit ja muut sekoilut muistaen arvata saattaakin.

Kirjoittanut

Juu ja

Onneksi ovat tainneet siirtää sivuun myös Janne pelimix Ekholmin, toivottavasti :)
Olisi mielenkiintoista ottaa esille - haastatteluun ravikanavalla Breiderin 2012 tunnusluvuista. Ainakaan ei suuremmin tulksia näy, tosin ei ne pelkästään yhdestä miehestä ole kiinni mutta johtajalla on paikkansa ja vastuunsa.

Kirjoittanut

Osansa

Hyvinhän tuo on osansa hoitanut. Vaihdot ovat jo toista vuotta kasvaneet koko ajan. Mitä muuta voi odottaa? Päätuote 75 kasvaa ja kasvaa. Mitään huippuvauhtia ei näinä aikoina mikään kasva ja suoranainen ihme on, että kasvu on tällä alalla kuitenkin ollut nyt jatkuvaa.

Kirjoittanut

vastaa tv-toiminnoista

Kehitysosastolla töissä tittelillä Kehityspäällikkö, tv-toiminnot Janne Ekholm...

Ja onhan se kehuttu netin toto-tv:kin siis kait tv-toimintoja.

Kirjoittanut

Kasvun ihme ?

Jos tullaan ensin rytinällä alas ja sitten poljetaan käytännössä paikallaan niin eipä siinä nettokasvusta puhu kuin korkeintaan virman miehet ja omis. Paljonkos se kotimaan myynti muka nousi, eiku siis laski 2012?

Jos ulkomaista tarjontaa on 2012 lisätty kun siihen saatiin laillinen mahdollisuus, niin siitä on toki saatu jotain kasvua kuten odottaa sopiikin. Toki kasvua tulee jatkossakin kun Toto75 siirtyy 2014 pysyvästi sunnuntaille ja lauantaisin pelataan V75:sta Ruotsiin.

Ei toi tarjonnan lisääminen silti kasvaneita kuluja ole aiheuttanut eikä kasvaneet kulut ole tuottaneet käytännössä kuin rupia ...siiseen.

Kirjoittanut

uusi tieto

"Toki kasvua tulee jatkossakin
kun Toto75 siirtyy 2014 pysyvästi sunnuntaille ja
lauantaisin pelataan V75:sta Ruotsiin."

Tämä oli uusi tieto ainakin minulle, onko siitä oikeasti olemassa joku päätös olemassa jo?

Kirjoittanut

Täh Täh

Henkilöstökulut 2009 on ollut 1 481 259€ ja vuonna 2011 ne
oli 2 397  764€

Siis täh?

Kirjoittanut

SHKL

edustaja taisi kumminkin kisata Pohjamon kanssa valtuuskunnan puheenjohtajan paikasta. Lintilälle ei ollut vastaehdokasta

Kirjoittanut

Korjataan tähtähille, kun ei osannut

Avata linkkiä ja katsoa asiaa sivulta 40 mikä kerrottiin viestissä. Tosille pitää aina antaa lusikialla suuhun, muuten kuolee nälkään. Virhe johtui copypaste virheestä, jonka tein ensin omaan tiedostoon koneelle, ja kirjoitin sitten tänne itse kun ei saa copypasteta. Tämä yksi luku tuli vahingossa tänne ja jälki oli siis tuoallainen.

Vuodesta 2009 vuoteen 2011 Fintoton henkilöstömäärä on
kasvanut 29 => 37. Se on siis 8 henkilöä plussaa.

Henkilöstökulut 2009 on ollut 1 481 259€ ja vuonna 2011 ne
oli 2 397 764€

Kirjoittanut

No niinhän se oli...

Mutta eikös se valtuuskunta sitten kuitenkin valitse Hippoksen herrat vai miten tuo meneekään.

Kirjoittanut

Eivät juuri kasva 75 vaihdot.

Ei kasva 75 vaihdot. Vaihtojen muutos laskettuna yksittäisiä piikkejä poistamalla on kekiarvoina Veikkauksen ajasta 2011 asti laskettuna muutamia tonneja.
Lähinnä muutokset näkyvät Jackpot vaihdoissa, jotka viime kädessä päättävät vuosien paremmuuden, mutta tietysti kiini siitä miten isoja jackpotit sattuvat olemaan.
Kokonaisuutena voi sanoa 75:den olevan ikään kuin pysähtyneessä tilassa ja kumpaan suuntaan mennään
riippuu varmaan jonkin verran lottopoteista.

Kirjoittanut

Vuosikertomukset

Sinänsä mielenkiintoista olisi saada katsottavaksi FinToton vuosikertomus, vaikka en usko siitä näkyvänkään 75 ja 65 tietoja niin kuin Ruotsin ATG:n kertomuksista. Jotenkin on salamyhkäistä FinToton touhu.

Kirjoittanut

pikapuolin

miten meni vuosi 2012.
Fintoto on saanut vaihtojen laskun pysähtymään ja nyt ollaan hienoisella nousu-uralla.
Jos kulut ovat pysyneet ennustettuina niin t65 ja 75n jättävät paremmin rahaa raviurheilulle kuin aiemmin.
Fintotossa on tehty paljon asioita ja osa niistä on onnistunut ja osa ei. Raviradat ovat olleet rajussa kurimuksessa kun entinen almupolitiikka lähti muuttumaan. Muutama ravirata on lähtenyt kehittämään toimintaansa ja ne ovat näin saaneet syöskykierteen katkeamaan päästen jopa nousu-uralle. Suomen 2 isointa ravirataa jatkaa entiseen malliin eli toiminta on kaikinpuolin täydellista eikä sitä ole tarvinut 30 vuoteen kehittää. Hippos oli jo syntyessään täydellinen eli se voi jatkaa huoletta uniaan.

Kirjoittanut

Laatuun täytyy vaan tottua

On kyllä ollut kalliita miehiä/naisia, kun työntekijöiden määrä kasvaa 20 prosenttia, mutta palkat 60 prosenttia.

Kirjoittanut

Optiojärjestelyt ja bonukset syynä

Kasvaneiden pelivaihtojen ja Fintoton parantuneen tuloksen takia (raviratakorvauksen pienentäminen) takia sitouttamisjärjestelmät ovat lauenneet ja yhtiön hyvästä tuloksesta on päätetty korvata sen tekijöille ihan merkittävillä määrillä riihikuivaa.

Vai onks muka parempia teorioita?

Kirjoittanut

ei tuolla mitään ihmeitä ole

Eihän nuo Fintoton liksat mitään ihmeellisiä ole. Tuon potin kun jakaa nuppiluvun mukaan niin ei siellä hyvin tienaavia montaa ole. Toimarin palkka lienee korkein eikä sekään tilinpäätöstietojen mukaan kovin ihmeellinen ole.
Fintoton palkkauksen linjat määrittelee hallitus eikä ole mitään mahdollisuutta siihen, että tuossa organisaatiossa maksettaisiin huippupalkkoja.

Kirjoittanut

Kerro kannuste sitten

Mistä kustannusten nousu ja henkilöstömäärän nousu ja niiden suhde johtuvat kun asian kerran tiedät. Ylitöistä?

Kirjoittanut

välistä vedetään

Fintotossa on johtajia ja päälliköitä puolet enemmän kuin vielä muuta vuosi sitten. Lisäksi breider käytää kosolti rahaa konsultteihin yms. turhaan.

Rahaa palaa mutta vaihdot junnaa ja tulos miinuksella. Karmeaa toimintaa.