Keskiviikon voitot maksettiin vasta tänään tilille? Oliko tämä joku Fintoton Juhannuskorkokamppanja? Kyllä nykyaikana se tilisiirto pitää pystyä tekemään vuorokaudessa. Paitsi jos siitä hyötyy esimerkiksi korkoja kartuttamalla?
Vastaukset
Kirjoittanut paikkari
varmaan
peliyhtiön kassanhoitaja pelonsekaisin tuntein laittoi lunastukset Juhannuksen ajaksi seis kun kassa ei olisi kestänyt suvipotin laukeamista.
No nyt voi huokaista helpotuksesta taas jonkun aikaa kun rahaa sataa tilille joka ärrältä ja pelipisteistä ennätystahtiin!
Kirjoittanut Panda-
Keskiviikko
Mulle maksettiin kaikki voitot keskiviikkona 5 minuutin sisällä. Mukaanlukien alavoittoineen n. 1.800 euron T65-lunastus.
Kirjoittanut huolestunut isä
Ei näin
Jotain puutetta rahasta on sillä jo torstaina nyysivät sijapelivoitosta osuuden. Millä matematiikalla 2e x 1.49 = 2.90e. Selitä tätä nyt fiksulle koululaiselle, joka on just oppinut pyöristämään ja tuntee myös viiden sentin kolikot.
Kirjoittanut parempi myöhään
Panda
olet varmaan maailman ainoa ihminen, joka saa Fintotolta 5 minuutissa rahat tililleen.
Kai nyt ymmärsit, että kyse oli varsinaisen rahan kotiuttamisesta varsinaiselle tilille, eli pankkiin. En nyt puhunut pelitilille siirtyneistä voitoista.
"Onko pakko jos ei ymmärrä"? Varmaan on, joillakin on tuo "viisaus" verissä?
Kirjoittanut ironside
siis
kotiuttaako joku oikeasti pelitililtä pankkitilille voittoja? Taitaa olla kysessä niin kutsuttu "tuuranputki persoona "
Kirjoittanut Belenoss
itsellä
Itellä vain hyviä kokemuksia fintoton voitoista. rahat tilille lapulla rahat oli heti tilillä kun kävelin ärrän vieressä olevalle automaatille... veikkaus sensijaa panttaa voittoja aina vähintään pari pankkipäivää... Eli siinä suhteessa loistavaa palvelua :)
Kirjoittanut parempi myöhään
kuulostaa kyllä aika peliaddiktilta
jos voittaa reilu paritonnia T65 raveista ja pitäisi näitä voitto-osuuksia siellä pelitilillä? Sitä varten siellä on kyllä rahaa, mutta tottakai kotiutan voittoni myös käyttöön. Ihme kysymyksiä?
Kirjoittanut parempi myöhään
tosin tuo vastasikin kysymykseeni
lopullisesti. Eli "mitä siinä kyselet rahojasi, onhan ne sun mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan, melkoinen tuuranputki persoona kun ottaa rahaa tililleen"
Juu, sain vastaukseni jo. Fintotoa ei saa arvostella, tämän ketjun voi poistaa.
p.s. Tukitaan vaan kritiikin turvat. Ihmetellään sitten jälkeenpäin mihin ne vaihdot tippui? Eikö?
Kirjoittanut kioskilla
Pelaa
saat voiton käteen.
Kirjoittanut Panda-
Okei
Ymmärsin väärin kysymyksen, mutta eihän tuossa asiassa mitään ihmeellistä ole. Rahojen kotiutus pankkitilille kestää 1-2 pankkipäivää. Tässä tapauksessa ensimmäinen pankkipäivä oli torstai ja seuraava maanantai.
Kirjoittanut parempi myöhään
1-2 pankkipäivää :D
Niin, kun nykyaikana on jo se päivä täysin mahdollinen, niin tuo 2 päivän venyttäminen tuntuu korkojen kasvattamiselta. Kyllä se sieltä tulee kun vähän tökkii. (aivan turha viisastella jos ei tiedä näistä asioista oikeasti mitään)
Voihan sinne sivulle laittaa vaikka, että voitto maksetaan sivulle viikon sisällä, mutta nykyaikana pitäisi pystyä se raha maksamaan jo vuorokaudessa.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Mikä pankki
Joihinkin pankkeihin tulee seuraava päivänä, joihinkin menee 2 päivää
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Mitöän korkoa
Ei saa korkoa yli yöstä tällä hetkellä
Kirjoittanut Nastis
Entä 6-8
viikosta?
Kirjoittanut yksi kaksi kolme
mitään korkoa ei saa yli yöstä
mutta keskiviikon ja maanantain välissä on enemmän kuin yksi yö.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Kuukaufen euribor 0,125%
Alle kuukauden talletuksille ei pankeista kuuluisi saada edes 0,1%. Jos viikosta saisi 0,1%, niin 10000€ talletukselle korko on alle 0,20€
Kirjoittanut parempi myöhään
tarkkailija toope
Jos pelivaihto on päivässä 400 000 euroa, niin luuletko, että fintoton tililtä nostettiin vain 10 000 euroa pois keskiviikkoiltana? No. Ihan sama. Aina on joku viisas väittämässä vastaan.
Parantakaa palveluita? Käykö Fintoto? Älkää pistäkö apinoitanne kirjoittamaan löpinöitä sivulle, vaan p a r a n t a k a a a s i a k a s p a l v e l u a?
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Jos ja jos
Jos 400000€ olisi viikon 0,1% korolla, niin tuleehan siitä korkoa lähes 10€. Jos sama raha pyörii peleissä, niin pelinjärjestäjän voitot 100000€ ja yli.
Kirjoittanut rhetoric
Ei syytetä Fintotoa turhasta
Monessa asiassa on Fintotoa syyttäminen, mutta sille, että pankit seisottavat rahoja ei voi pieni monopoli yhtikäs mitään. Pankit ne sillä rahan seisottamisella tienaa, ei Fintoto.
Jos rahat pyytää vaikka keskiviikkonailtana pankkiajan jälkeen (esim. Vermon voitot), Fintoto voi maksaa ne aikaisintaan torstaina. Silloin ne näkyvät saajan tilillä (eri pankissa) seuraavana pankkipäivänä eli tässä tapauksessa maanantaina kun pe oli pyhä.
Ihan sama juttu Veikkaukselta ja muiltakin pelifirmoilta ke-iltana kotiutusta tehdessä olisi ollut.