Kauan siihen meni, ennen kuin järki alkoi loksuttamaan. Eli Fintoto suunnittelee, että bonuskäytäntöä muutetaan siten, että kaikki voittoluokat saavat osansa bonuksesta.
Vastaukset
Kirjoittanut koeen
parannus kyllä
Muttei poista normaalikierrosten ongelmaa, joita ei kannata koskaan pelata kun jaetaan säälittävät 40% rahoista takaisin.
Uudellakin säännöllä rahat menevät konepelaajille, joskaan ei ihan niin räikesti kuin nyt. Heillä kun on seiskat, kutoset ja femmat kuitenkin.
Kirjoittanut Taputtaja
Hyvä uudistus
kannatan !
Kirjoittanut Imagoparannus
Osakorjaus
Peruskierrosten ongelma korjaantuisi suurelta osin palaamalla kokonaan Veikkauksen aikaisen voitonjakoon ja pudottamalla minimivoittoa.
Tämän uudistuksen jälkeen tavallisille pelaajille on paljon helpompi myydä 75-kuponkeja kioskeilta Jackpot-kierroksilla ja tehdä isoja porukoita.
Tietokonepelaajien etu pienenee olennaisesti. Kun kaikille voittoluokille jaetaan kolmannes extrasta niin pelkkää ylintä voittoluokkaa voi pelata vähemmän. Lisäksi tavalliset pelaajat saavat väkisin paljon alavoittoja kiinni, joten niitä ei voi harjata "tyhjiin" kuten vain ylimmän voittoluokan. Lisäksi matemaattinen ylikertoimien haku vaikeutuu paljon alavoittoluokkien takia.
Kun tavallisten pelaajien innostus kasvaa ja pelaavat porukkapelejä, niin tulevat saamaan myös seiskoja paljon enemmän kiinni kuin ennen. Tämäkin kaventaa tietokonepelaajien etua.
Ei tietokoneporukat juhlineet vanhaan tapaan kun Veikkaus muutti käytäntönsä siihen, että kaikille voittoluokille maksetaan jackpotkertymästä. Mikä olisi siitä muka muuttunut.
Kirjoittanut Juhis
Vieläkään ei puututa varsinaiseen ongelmaan
Syy miksi järkipelaajat eivät pelaa Toto75 peliä ja sitä kautta eivät nosta vaihtoa on ja pysyy edelleen.
Toto75 on luonteeltaan sellainen peli johon jackpot kierrokset eivät kuulu lainkaan.
Ei ole millään lailla perusteltua pelata Toto75 peliä kun ei etukäteen tiedä palautusprosenttia.
Ainoa järkevä tapa olisi jakaa joka kierroksella saman palautusprosentin verran pelaajille.
Jos kierros on niin helppo että 5 oikein osumat saisivat vain senttejä, ne pitäisi jakaa 6 ja 7 oikein voittoluokkaan.
Samoin jos seiskoja ei löydy, niiden osuus jakosummasta kuuluu jakaa 6 ja 5 oikein veikanneille.
Tänä vääryys korostuu Suomen kiertävässä Toto75 mallissa jossa osa kierroksista on kerkataikkiaan pelikelvottomia.
Jackpotit kuuluvat lottoon!
Kirjoittanut synkistelijä
huolestunut
Ainoa oikea muutos peliin olisi muuttaa se T6 peliksi, mutta virman miesten kantti ei kestä.
Kirjoittanut delicatessen
tiedetään kyllä
kyllähän ne tiedetään kun ovat kiinteät. Jakosummasta palautetaan 7oik saaneiden kesken 40%, 6oik 20% ja 5oik 40%. Saman verran siis saa esim 6 oikein prosentuaalisesti, oli sitten 7 oik saaneita yksi, useita tai ei yhtään.
Kirjoittanut delicatessen
lisäksi
joku sanoi että normikierroksella ei jaeta kuin 40%. Väärin. Jos joka voittoluokalle on jaettavaa, se kokonaispalautus on kyllä sen 65% vaihdosta.
Kirjoittanut delicatessen
synkistelijä
virman ? missäs muualla pelataan pelkkää T6-peliä ?
Kirjoittanut Imagoparannus
Älkää höpsikö
Normikierroksilla voitot jaetaan nykyään toteutuville voittoluokille prosentein 26-13-26. Se sorsii kutosia aika paljon.
Ongelma on se, että Veikkauksen aikaan ylihelpoilla tai -vaikeilla kierroksilla jaettiin 50% panoksista suhteessa 30-20, nyt jaetaan joko 43% tai 26% jos vain yksi voittoluokka. Jackpotin kerääminen on siis aggressivisempaa kuin Veikkauksen aikaan ja normikierrosten palautus% huonompi silloin kun kaikki voittoluokat eivät toteudu. Ylivaikeilla kierroksilla ero on hurja kun kutoset saavat enää 13% aiemman 30% sijaan.
Tämän takia muutos ei paranna tavallisten kierrosten pelaamisen kannattavuutta lainkaan kun ei siihen vaikuta.
Kirjoittanut Y kaarre
homma ei kiinni prosenteista
mitä niillä palautusprosenteilla on väliä kun ei päiväkohtaiset bonuspotitkaan kiinnosta, pal % lähes aina päälle 100. Ovatko pelaajat tyhmiä. Toisaalta lottoakin pelataan mielettömästi vaikka palautus % 40 ja paljon vähemmän silloin kun ei täysosumia
Kirjoittanut rahatjakoon
Jokaisella kierroksella parhaille
Jackpot kierrokset pois ja rahat jakoon sitten vaikka 5 oikein veikkanneille jos ei 6 oikein löydy,jos ei 5 oikein niin sitten 4 oikein jne. sehän olisi oikeudenmukaista, jokaisella kierroksella parhaiten tienneet palkittaisiin, sille kierroksellehhan niitä rivejä tehdään ei sillä mielellä että saataisiin kasvatettua jackpottia jossain tulevaisuudesa.
Kirjoittanut rhetoric
On ne
"Ovatko pelaajat tyhmiä."
Oliko tuo retorinen kysymys kun ei kyssäriä? Mitä ilmeisimmin pelaajat toki ovat tyhmiä. Toisaalta ei noi pelit mitään isoja vaihtoja kestä eikä niihin ns. "mahdollisille" hevosille juurikaan isoja ylikertoimia jää.
Kirjoittanut kuukelttaja
Osaatko
En minäkään mihinkään IIvanan ee-bordelliin rahojani laittaisi, voisi olla liian jännät paikat isomman voiton saadessa. Keski-Euroopasta löytyy monia luotettavia nettivälittäjiä, joille kelpaavat myös suomalaisten rahat Ruotsin 75:n pelattaviksi. Harmi ettei Fintolle kelpaa, sillä se hyödyttäisi suomalaista raviurheilua, mutta Fintoton missio tuntuukin olevan muutaman pelikimpan etujen ajaminen, syystä tai toisesta vink vink.
Etsi itse välittäjät interwebistä.
Kirjoittanut edes jotain
vihdoin
Hyvä että edes jotain parempaan suuntaan tapahtuu. Nykytilanne on kestämätön.
Kirjoittanut rhetoric
Kolme askelta taakse, yksi eteen
75:n sääntöihin tuli kolme heikennystä 2012 alusta. Jackpottien kerääminen muuttui paljon aggressiivisemmaksi, kutosten voitto-osuus putosi liikaa ja Jackpotit ohjattiin vain ylimmälle voittoluokalle.
Nyt silloin tehdyistä virheistä korjataan yksi palaamalla vanhaan Veikkauksen käytäntöön.
Jos parannukset ovat sitä että korjataan pieni osa aiemmista virheistä palaamalla vanhaan, niin koskahan tällä menolla muka päästään aidosti eteenpäin?
"Too little, too late."
Kirjoittanut jess
Toivotaan nyt kuitenkin
että tämä kaikkien voittoluokkien jako ei ole tyyliin 80-15-5. Joku tuollainen voisi vielä vesittää tämänkin "uudistuksen"
Kirjoittanut Pelaajakin
T75 peli
Mediassa hehkutetaan, kuinka hyvä peli on T75. Totuus on toisenlainen. 10-20e tavallisen pelaajan kannalta T75 on huonoin mahdollinen peli. Et koskaan saa kiinni isompaa riviä, rahat menee etkä mitään saa lompakkoon.
Kirjoittanut Nastis
Merkittävä parannus tulossa
ja siitä Fintoto ansaitsee täyden tunnustuksen. Valtaosa tämänkin säikeen puheenvuoroista on kuitenkin ollut vähättelyä ja valittelua. Robottimiehillä siihen olisi aihettakin, mutta heillä lienee nyt tärkeämpääkin tekemistä.
Pelaajakin voisi puolestaan alkaa suunnitella Kouvolaan muutaman kympin kuponkia, jolla on edes mahdollisuus isompaankin lunastukseen. Kukaan ei pakota tekemään pelkkiä mummopelejä.
Kirjoittanut salainen agentti
Nastis on veikkauksen nahkapää !
Tämä on ollut tiedossa jo kauan, no veikkaus onnistui vain epäonnistumaan ravipeliensä kehittelyssä ja löi hanskat tiskiin.
So long Nastis, we don't need you !
Kirjoittanut jess
en haukkuisi Veikkausta
Kyllä ne peliehdot olivat kuitenkin paremmat kuin fintotolla on tähän asti ollut ja nytkin kun Fintoto pyrkii tekemään parannuksen, he menevät vaan vanhaan Veikkauksen malliin, joten ei omaperäisyydestä voi fintotoakaan kehua.
Kirjoittanut rhetoric
Kysymys Nastikselle
Millä perusteella tämä on mielestäsi merkittävä parannus verrattuna vuoden 2011 75-pelin sääntöihin? Ovatko säännöt pelaajille nyt paremmat kuin 2011 vai huonommat?
Vai oletko sitä mieltä, että vuodesta 2011 on jo nyt niin pitkä aika, että tikku silmään sille joka vanhoja muistelee? Silloinhan sääntöjen petraaminen on tosi helppoa tällä metodilla jatkossa: Tehdään taas kerralla monta mokaa ja palautetaan ne yksitellen ja kehutaan niitä. Näin on tehty vain yksi huono päätös ja monta hyvää.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, siitä olen toki samaa mieltä. Ja onhan mokat hyvä korjata nekin, totta.
Kehnosti menee silti jos tarjoilijaa joka siivoaa lattialle pudottamansa ja rikkomansa lautaspinon pitää kehua kuinka fiksu oli, kun ymmärsi käskystä siivota osan aiheuttamastan sotkusta vaikkei puhdasta edes tullut ja työnantaja joutuu ostamaan uudet lautaset.
Kirjoittanut Nastis
Säikeen otsikko kuuluu
Fintoto on muuttamassa voitonjakoaan 75 peliin.
Minä tulkitsin ja tulkitsen edelleen, että otsikko viittaa Fintoton tiedotteeseen Toto75-pelin jättipottisäännön suunnitellusta muutoksesta. Minä pidän sitä merkittävänä parannuksesta nykyisestä.
Veikkaus Oy:n V75-sääntöjä on lupa muistella ja vertailla niitä Fintoton sääntöihin. Niin kuin itsekin olen tehnyt. Pidin Veikkauksen jättipottisääntöä parempana. On siis hyvä juttu, että vanhaan palataan. Joten kiitos Fintotolle.
Tämän säikeen joistakin puheenvuoroista paistaa läpi perusnegatiivinen asenne Fintoton tekemisiä kohtaan. Eräs syy siihen on epäilemättä oma epätyydyttävä pelimenestys. Jatkossa pienpelaajan rahoittajan rooli seiskavitosessa tulee kuitenkin uudistuksen myötä hieman korjaantumaan saamapuolen suuntaan.
Kirjoittanut Laskentaa
Kauhea poru robottipelaajien suurista voitoista
Suomen kaksi suurinta robottia taitavat olla tappiolla Fintoton jackpot kierroksilta.
Kirjoittanut rhetoric
Syy vai seuraus...
Joo, osittainen korjausliike aiempaan käytäntöön on hyvä ja kyllä minäkin aion aloittaa 75:n jackpottien pelaamisen kun kaikki voittoluokat ovat mukana. Rahat aion kerätä säästämällä ne siitä rahasta jonka joskus aikanaan pelasin normilauantaisin 75:n, kun siinä vielä oli järkeä.
"Perusnegatiivinen" asenne johtuu esim. siitä, että koko 2000-luvun alun sain pelata 75:sta lauantaisin kohtuullisilla ehdoilla ja iltaisin ehti vielä radalle tai saunaan. Nyt minulta on riistetty rakas harrastukseni. En pidä normikierrosten säännöistä enkä aikataulusta ja en ole ainoa joka on äänestänyt lompakollaan.
Lisäksi hevosenomistajana palkintotaso ottaa pattiin ja sekin harrastus taitaa kohta loppua taloudellisesti toivottomana. Palkintojen noususta on turha nähdä unta tällä menolla. Kärjistäen Brad vissiin tekee rahaa ainoana ja muut häviävät.
Jos Fintoto olisi tehnyt parannuksia heikennysten sijaan, niin olisin peruspositiivisella asenteella yhtiön toimintaa kohtaan. Nyt en näe tähän mitään aihetta enkä luota yhtiön kykenevän muuhun kuin tekemään virheitä ja sitten korjailevan niitä. Pelkkä osittainen virheen korjaaminen on parempi kuin "ei mitään", mutta ei anna aihetta hurraahuutoihin.
Pahoittelen skeptisyyttäni, mutta nähdyn perusteella se on mielestäni realismia.
Kirjoittanut AtRisk
Ihme kitinää jackpoteista
Kaikki peliyhtiöt käyttävät jackpotteja markkinoinnissaan - siitä yksinkertaisesta syystä että ne kasvattavat myyntiä.
Ihan tuubaa höpistä että moiset ei kuulu ravipeleihin. Niihinhän ne vasta kuuluvatkin - ei muuten saada jakoon sellaista rahaa joka herättää tavallisen tossunkuluttajan huomion.
Kirjoittanut Juhis
Kitinää tai ei
Senkun AtRisk pelaat, mutta silti voin täysin perustellusti olla sitä mieltä ettei sovi.
Mistä se jackpot potti muodostuu? Tietenkin siitä edellisen/edellisten kierrosten jakamattomasta rahasta. Jos kaikki pelaisivat vain jackpot kierroksia, mistä se jakamaton raha saataisiin?
Summa summarum, raha jakautuu aina vaan pienemmälle joukolle ja pitkässä juoksussa käy kuin housuun kusijalle, vähän aikaa lämmittää. Nyt ollaan vielä siinä lämmitystilanteessa, kohta alkaa palelemaan
Kirjoittanut Real PP
Ei onnaa ei onnaa
FinToton suunnitelmat korjata jackpotsysteemi eivät poista itse ongelmaa ja ikävä kyllä vain pahempi kriisi on edessä.
Nykyjärjestelmän ongelma on pitkän päälle juuri ylimmän voittoluokan peli, joka on pelin järjestävän yhtiön kannalta jo ajatuksenakin järjetön.
Annetaan peli halvemmalla ja saadaan vastalahjaksi vain pelaajia karkottavat jättipelit sekä entistä epätasaisempi voittorahan jakaantuminen.
Eikö voittorahan meneminen suppeammalle piirille merkitse enemmän tappion kärsineitä? Miten se voisi olla pelijärjestäjälle yhdentekevää.
Jakosuhde pysyy hyvänä vain jos kaikki panostavat kaikkiin voittoluokkiin.
Pelinjärjestäjän kannalta parasta on kaikkien voittoluokkien voittojen jakaantuminen mahdollisimman tasaisesti, sillä kuka pelaa pöydässä, jossa joku vie isot potit jatkuvaan.
ATG:n V75:teen mahdollisuus panostaa koko panos ylimpään voittoluokkaan tuli 2010. Kierrosvaihtojen vertailu paljastaa, että samalla tulivat myös vaihtotappiot.
Solvallan V64, jossa ominaisuuden luultiin nostaneen vaihtoja ei ollutkaan hyvä vertailukohde V75:lle.
Uudistuksella katkaistiin hyvä vaihtojen nousu ja luulo pienen vähemmistön kyvystä nostaa vaihtoja on maksanut ATG:lle euroissa satoja miljoonia.
Silti Fintoto otti tämän pelijärjestelmän käyttöönsä uhoten nostavansa pelivaihdot aivan uudelle tasolle.
Miten se voisi onnistua samalla formaatilla, jolla iso peliyhtiö oli jo täysin epäonnistunut?
Nyt syyksi sanotaan yhteispooli, mutta tosiasiassa FinToto otti pelijärjestelmän käyttöönsä täysin tutkimatta tai mitään laskelmia tekemättä.
Kun yksinkertaiset faktat unohdetaan ja tehdään hommat silmät ummessa ei saavuteta mitään. Suomessa ruotsalainen pelijärjestelmä on vielä suhteessa enemmän tuhoa tekevä.
Voin vain sanoa, että minähän sanoin vaikka se ei paljon mieltä ilahduta. Jos minä omistaisin FinToton, niin koko johtokööri olisi jo vaihdettu.
Kirjoittanut EToope
Uudistus
Reiluin sääntömuutus on:
- Koko jackpot-käytäntö poistetaan
- Kaikki rahat jaetaan sillä kierroksella, mihin ne on pelattu
Minun ymmärtääkseni jackpot-käytännön tarkoitus on se, että Fintoto
voi mainostaa, että nyt voit voittaa kerralla paljon rahaa.
Ja ehdotettu sääntömuutoshan vesittää tätä hommaa.
Eli parempi poistaa koko jackpot-käytäntö.
P.S.
Kaikki,jotka käyttävät Fintoton T75-hajotussysteemiä, ovat enemmän tai vähemmän
"robotti-pelureita" - ATG:n viiden säännön mukaan!
Esim. huomenna Kouvolaan voit tehdä T75-hajotuksen, jossa on kaikki hevoset mukana ja
minimissään se maksaa alle 4 EUR.
(Ainoa ATG:n sääntö, mikä ei ehkä kaikilla T75-hajotussysteemin käyttäjillä toteudu,
on "Totalt en hög insats" - mitä se sitten tarkoittaneekin ...)
Kirjoittanut kiitosoton
Varma kuihtuminen edessä
Totta kai Jackpotit pitäisi poistaa,hommassa käy tosiaan kuin housuun kusemisessa. Eikä myöskään Jackpotit kuulu vedonlyönnin henkeen, jokaisella kierroksellahan tavoitteena on olla paras pelaaja sillä kierroksella, joten myös jaossa olevat rahat pitäisi jakaa sillä kierroksella parhaille, olkoon se sitten vaikka 3-oikein, jos ei enempää löydy.
75 on niin vaikea peli, että näillä jacpoteilla karkoitetaan pelaajat sen parista hitaasti, mutta tehokkaasti. Kyllä pelaajien kiinnostus peliä kohtaan säilyisi paljon korkeampana jos 5 oikein saisi kunnon lunastuksen, kuin että sillä saa 5 e.
Mutta jostain syystä tosiaan Fintoto haluaa pitää muutaman pelikimpan tienaamismahdollisuudesta kiinni kynsin hampain, unohtaen pelaajien valtaosan ja raviurheilun kokonaisedun. Mikähän tälläinen syy mahtaisi olla WINK WINK TUUT TUUT:)
Kirjoittanut rhetoric
Kompromissiajatus
Mun mielestä jos jonku vitosen arvo on alle 50 senttiä, niin voitonjako vois mennä niin että seiskoille ja kutosille maksettais molemmille 26% ja se 13% menis Jackpotkertymään. Samoin ylivaikeilla 26% molemmille voittoluokille ja 13% Jackpotkertymään. Ton kanssa nyt vois vielä pelata normikierroksillakin ku kuitenkin takuuna yli puolet aina sen kierroksen pelaajille.
Noi Jackpotit on siitä hyviä, että silloin ku ne on, niin niitä on hyvä mainostaa ku mainosbudjetti on kuitenki Fintotolla rajallinen. Ja kyllä jackpotkierroksilla vaan aina pelataan enemmän kuin tavallisilla.
"Saa käyttää, muttei oo pakko."
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Saapa nähdä, koska joku päättäjistä saa ahaa-elämyksen: T75 on ollut vaihdoiltaan koko ajan toimivaksi kolmen voittoluokan peliksi liian pieni. Sitä se nimittäin on ja on ollut jo jo Veikkauksen aikoihin, joskaan se ei silloin tullut niin räikeästi esiin kuin Breiderin valtakaudella.
Kirjoittanut rhetoric
Kysymys Nipalle
Vaihdot olisivat liian pienet l. peli liian vaikea jos ylivaikeita kierroksia tulisi niin paljon ettei niillä kannattaisi pelata, koska voitto jäisi liian pienen vaihdon liian pieneksi suhteessa rivin vaikeuteen.
Jos suosikit voittavat niin vitoset ja kutosetkin jäävät voitto-osuudetta oli vaihto ihan kuinka suuri tahansa.
Onko Nipan mielestä ylivaikeita ollut liikaa vai olisko pikemminkin ollut kyse siitä, että 75-kohteet ovat yleensä olleet liian helppoja?
Kirjoittanut Kivivasara
2/3 voittoluokkaa
Oletetaan vaihdon pysyvän samana, niin kummassa on mahdollisuus voittaa enemmän 76- vai 75-pelissä?
Nostaako vai laskeeko mahdollisuus suurempiin voittoihin pelikiinnostusta?
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Kun vaihdot ovat pienet, niin myös jaettavaa on vähemmän ja helpoilla kierroksilla jäävät vitoset ja usein kutosetkin voitto-osuuksitta nykyisin voimassaolevalla voitonjaolla.
Tämä ei ole ollut minullekaan ongelma, kun olen pelannut vain teeseiskaa, mutta kasvavalle määrälle pelaajia näyttää olevan.
Suurempi ongelma omasta näkökulmastani kuitenkin on, että joka viikko saada riittävää tasoa seitsemään lähtöön, samoin kun ei päivittäin pelattavaan teeviitoseenkaan. Eivät tällaiset kyvyt esiin- ja teeviitosessa mutasarjan lähdöt kuulu valtakunnallisiin peleihin.
Yhden voittoluokan peli lauantaisin parempi peli niin, että rahat jaettaisiin myös sillä kierroksella kun ne pelataan seiskoille tai kutosille. Ja jos päivittäisessä pelissä palattaisiin nelkkuun rahakaan ei poistuisi pelikierrosta niinkuin nykyisin.
Kirjoittanut mauri matikka
tsippa dai
"Kun vaihdot ovat pienet, niin myös jaettavaa on vähemmän ja helpoilla kierroksilla jäävät vitoset ja usein kutosetkin voitto-osuuksitta nykyisin voimassaolevalla voitonjaolla."
Tämä ei pidä paikkaansa. Vaihdon kasvaessa jakosummat eri voittoluokille kasvavat täsmälleen samassa suhteessa kuin eri voittoluokkien voittorivien määrä. Ainoastaan rivin helppoudella on merkitystä, vaihdolla ei.
Kirjoittanut rhetoric
Ei päätä, ei häntää
"Yhden voittoluokan peli lauantaisin parempi peli niin, että rahat jaettaisiin myös sillä kierroksella kun ne pelataan seiskoille tai kutosille. Ja jos päivittäisessä pelissä palattaisiin nelkkuun rahakaan ei poistuisi pelikierrosta
niinkuin nykyisin."
Kansa ei todellakaan halua pelata pelkkää ylivaikeata T7-peliä, ei edes jackpot-kierroksilla, se nyt on niin nähty asia. Eka lähtö pieleen ja voi jo sulkea telkun.
Ja miten se lauantairaha muka kiertäisi lainkaan paremmin ilman alavoittoja jos T5 on jo sekin liian vaikea peli...
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Jotakin merkitystä on toki rivin helppouden lisäksi vaihdollakin, kun Fintotokin on yrittänyt koko olemassaolonsa ajan saada vaihtoja nousemaan kikissakin peleissään.
Alamäkeä on menty ja tasapainoa on haette ulkomaiden peleillä. Sinnehän suomalaisetkin pelaavat ennenpitkää isommat vaihdot kuin Suomeen. Kai siksi kun suurista vaihdoista voittaakin paremmin.
Kirjoittanut Nipa
rethoric
Lauantairaha kiertäisi paremmin siksikin, kun se ei olisi osittain "kanissa" odottamassa finaalipäivää.
T5 parhain mahdollisin hevosin riittäisi itselleni lauantaipeliksikin. Sopivan vaikeakin se olisi ja saattaisi osuakin useammin kuin tuo seiska. :D
Kirjoittanut mauri matikka
niinpä niin
Miksi luulet, että Fintoto haluaa vaihtoja ylös? Jotta kansa saisi lunastaa vitosilla enemmän?
Kirjoittanut Nipa
mauri matikka
Fintoto haluaisi nostaa vaihtoja ylös pomojensa bonuksiin ja siksikin, kun se saisi tyytyväisistä vitosen osujista pelaajia myös pelin tuleville kierroksille.
Kirjoittanut mauri matikka
jep jep
Vaihto ei vaikuta asiaan. Usko.
Kirjoittanut tuttujuttu
Pienen piiri juttu
Niskanen, Haanniemi...pieni piiri pyörii.
Kirjoittanut Nipa
No-joo
Mitäpä näistä. Fintoton miehethän päättävät, mikä vaikuttaa asiaan, mikä ei. Ei pidä ottaa rykmentinkomentajan murheita, jos ei ole rykmentinkomentaja. Oiva ohje tällekin palstalle on: antaa hevosen surra, kun sillä on isompi pääkin.
Kirjoittanut pink floyd
T75 voiton jako
parempaan tämä muutos on, mutta ei vieläkään paras mahdollinen.
Kirjoittanut Rapsakka
Ongelma
Kyllähän tässäkin ketjussa mainittu lähtöjen helppous (joka on monesti sama asia kuin lähtöjen tasottomuus...) on yksi vaikuttava tekijä vaihtojen pienuuteen. Jos esimerkiksi katsoo huomisia 75-pinnoja, niin ei voi välttyä ajatukselta, että suurin osa osallistujista on lähtökohtaisesti täysin turistina matkassa (ainakin pelaajien mielestä).
Toisin sanoen yli puolet lähtöjen hevosista ovat sellaisia, joiden joukosta voittajia löytyy max. 2 voittajaa (pitkässä juoksussa). Tämä johtaa siihen, että pelaajat pelaavat todella paljon samankaltaisia rivejä ==> alavoitot jäävät todella kehnoiksi (+ tietysti Fintoton kehno rahanjakotapa).
Kirjoittanut EToope
Uudistus
Joo, ehkäpä Rapsakkan kanssa puolittain samaa mieltä - monellakin kierroksella T75-peli (ei ehkä T7-peli) on liian helppo.
Fintoton ehkä pitäisikin harkita T86-peliä - ALAVOITOILLAKIN ehkä alkaisi saamaan jotakin...
Kirjoittanut jalitsueinari
Tähän suuntaan
Ehkäpä jopa T-10 ja viisikkopeli, jossa täytyy tietää lähdön viisi parasta oikeassa järjestyksessä
Kirjoittanut vaatimus
Kissa pöydälle
Niskanen, Haaniemi, Koskenniemi...Pieni piiri pyörii, kimppalaiset siinä hyörii...
Kirjoittanut rhetoric
Tai sit...
...Hippos ja radat vois vaan määritellä sarjat niin, että tulis vähän tasaisempia lähtöjä. Ei kai se ihan mahoton ajatus olis. Onnistuihan se Veikkauksen aikaankin ennen ku kopsattiin divisioonasysteemi Ruotsista. Onhan tähän jo vähän parannusta tullutkin.
Kirjoittanut Rapsakka
Ei ihan niinkään!
Peli sinänsä on vaikea. 75 siis. Mutta kun periaatteessa "tavallisella pelurilla" joka viikko on vaihtoehtoina pelata joko
a) lättäpohjasuosikkeja, joilla ei voita mitään (varsinkin, jos yksikin lähtö menee väärin)
tai
b)epätoivoisia ylläreitä, jotka voittavat luokkaa hyvinhyvin harvoin.
Jos lähdöt olisivat tasaisempia (ja mielellään tasokkaita), niin takuuvarmasti pelivaihdotkin lähtisivät nousuun.
Kolmen voittoluokan pelistä pitäisi luopua ja pelata lauantaisin kahta voittoluokkaa.
Kirjoittanut saltkick
kummallista
Pakkoko sitä T75-peliä on pelata jos on liian vaikea ja peliehdot ja voitonjaot pers..stä. Sapluunastahan löytyy vaikka kuinka paljon muita pelimuotoja jossa ei "ryöstetä" palautusprosenteista. Miksette pelaa niitä ?
Moni peluri haaveilee T75-jättipotista vaikka harvalla on systeemissään edes sellaista riviä joka mahdollistaisi unelman. Kertoo paljon pelureiden älykkyydestä sekin.
Kirjoittanut kiitos paluusta
Vuonna 2011
tuli voitettua 26 000 euroa, siis sen verran jäi plussalle V75 peleistä. Fintoton nykyisellä voitonjaolla summa olisi ollut murto-osan tuosta summasta. Bonuskierroksen 6 oikein tuloksistakin tuli tuhansien eurojen voittoja. 2012 vuonna huomasi jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että jos ei 7 oikein napsu, niin 6 ja 5 oikein tuloksilla ei voitolle pysty jäämään. Tervetuloa vaan "paluu vanhaan" uudistus. Protestoin tätä tietokonepelaajien suosimista jo alkuvaiheessa, kun säännöt muuttui. Ja nyt protestointi näyttää olleen perusteltua.
Ja en ole mikään suurpeluri. 75 ja 65 laput ovat yleisesti 20-150 euron hintaisia.
Kirjoittanut daidu
murto-osan ?
"tuli voitettua 26 000 euroa, siis sen verran jäi plussalle
V75 peleistä. Fintoton nykyisellä voitonjaolla summa olisi
ollut murto-osan tuosta summasta"
Murto-osa tarkoittaa yleensä kymmenyksiä tai sadasosia. Kerrohan meille paljonko olisi voittanut jos olisit voittanut nykypäivänä perusteluineen.
Kirjoittanut EToope
Uudistus
Minun mielestä Fintoton ehdotettu uudistus on enempi tai vähempi "nahkapäätös".
Voi olla hyvään tai huonoon suuntaan, mutta mikään ei kovin paljon muutu tällä uudistuksella, ainakaan Fintoton/ravitalouden kannalta - ja "tavalliselle
pelurille" muutos taitaa olla ...
Mutta, missä on "kunnon uudistus" ...
Kirjoittanut kiitos paluusta
Kun isoimmat voitot
tuli jackpot kierroksen 6 oikein tuloksista, niin voitto-osuus olisi tällä voitonmaksutavalla ollut kymmenyksen luokkaa. Eli korkeintaan n. 3000 euroa.
Kirjoittanut kiitos paluusta
eikö tuo nyt ole aika selvää
että jos kellään ei ole 7 oikein tulosta, niin bonus jatkaa seuraavalle bonuskierrokselle nykysysteemillä. 2011 sai bonuksesta osansa myös 6 ja 5 oikein tulokset.