Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Totuus Saku Koivun Sotshin kohtalosta

Sotshin olympiajoukkueesta ei johtunut pelkästään Koivun päävammasta.

Urheilulehden tietojen mukaan todellinen syy Koivun vetäytymiselle olympiajoukkueesta oli se, että päävalmentaja Erkka Westerlund tarjosi 39-vuotiaalle Leijona-ikonille odotettua pienempää roolia nelosketjussa. Koivu oli jo aiemmin viestittänyt, ettei hän aio lähteä olympialaisiin mihinkään täytemiehen rooliin.

Koivu on ollut aina Leijonissa pelatessaan yksi joukkueen avainpelaajista, ja samalla joukkueen kapteeni. Koivu on kuitenkin pudonnut joukkueen hierarkiassa alempaan kastiin, eikä hän ollut enää automaattinen valinta myöskään joukkueen kapteeniksi. Westerlund tarjosi kapteeninnauhaa alun perin Saku Koivun pikkuveljelle Mikko Koivulle, mutta nuorempi Koivu ei halunnut kävellä isonveljensä ylitse kapteeniasiassa. Lopulta Westerlund antoi Koivujen päättää keskenään, kumpi toimisi Sotshissa kapteenina. Saku Koivun kieltäytymisen myötä myös kapteeniasia ratkesi itsestään.

Vastaukset

Kirjoittanut

Tästäkin oli jo iso juttu

jossa Koívu sanoi, että mikä tahansa rooli olisi kelvannut, mutta ei ole kunnossa. Urheilulehdestäkin on tullut lätkän seiska päivää lehti. Huhuja ja väitteitä. Salaliittoja joka viikko.

Kirjoittanut

Oikea tieto

Minä en Urheilulehteen luota juuri lainkaan. Se on aina ollut kovin sensaatiohakuinen lehti, joka ei aina välttämättä muista journalistin kolmea tärkeintä ohjetta: varmista, varmista ja varmista. Sensaatiohakuisuudessaan se julkaisee joskus (niin kuin nytkin?) enemmän tai vähemmän perättömiä juttuja. Tämänkin Urheilulehden uutisen on Saku Koivu muualla kiistänyt ja oikaissut.

Kirjoittanut

Vasta

oli juttua että Lämsä saa potkut Jokereista Urheilulehdessä. Kaikki kiisti ja haukkui Urheilulehteä. Kunnes meni pari päivää ja potkut tuli. Tottakai kiistetään kun joku paljastaa todellisen syyn tai ennakoi

Kirjoittanut

Niin tai näin

Ottamatta kantaa Koivun poisjäännin syystä,pitää kuitenkin todeta,että kentälle paluunsa jälkeen on pelannut paremmin kuin ennen loukkantumistaan. Jos olisin valmentaja Koivu olisi ollut joukkueessa ennen Selännettä. Teemu taitaakin olla vaan tekemässä tilastoennätyksiä.

Kirjoittanut

Villi veikkaus

Teemu on joukkueessa Kummolan sanelemana.

Kirjoittanut

Joo ja mitä Tuomo Ruutu tekee joukkueessa

tai Jori Lehterä? Tilalle Jarkko Immonen ja Janne Pesonen.

Kirjoittanut

Höpö höpö

Jos tuntee Sakun ja Mikon henkilökohtaisesti tietää, että nämä ovat ihan höpö höpö puheita. Saku tulisi vaikka vaihtoaition ovea avaamaan jos hänen mielestä siitä on hyötyä joukkueelle! Sillä ei ole mitään tekemistä roolitusten ja nelosketjujen kanssa. Saku ei ole siinä kunnossa omasta mielestään, että voi auttaa joukkuetta voittamaan kultaa ja sen vuoksi jää kisoista pois. Tämä jos mikä osoittaa sitä suunnatonta joukkuehenkeä ja spirittiä mitä Koivut tuntee leijonia ja jääkiekkoa kohtaan! Moni muu keskenkuntoinen olisi lähtenyt keskenkuntoisena olympialaisiin ja ehkäpä vielä pokannut mitalin muitta mutkitta ajattelematta sen enempää!

Harvassa on nämä Saku Koivun kaltaiset pelaajat, jotka todellakin ajattelevat lajista ja suomalaisesta jääkiekosta yhtä lämpimästi ja sydämellä! Sinuna häpeisin Oikean tieto ja kunnolla!

Kirjoittanut

Niin tai näin...?

Tässä taas nähdään miten erilaisia tunteita jonkun urheilijan käyttäytyminen aiheuttaa. Tulee mieleen esim. Harri Kirvesniemi, jonka rehellisyyden puolesta moni olisi ollut valmis lyömään vaikka päänsä pantiksi. Oudolta kuitenkin tuntuu, että NHL-pelejä jatkuvasti pelaileva ei katso kykenevänsä kuukauden päästä alkaviin kisoihin, kun velipoika samaan aikaan odottaa tervehtymistä kisojen kynnykselle saakka.

Kirjoittanut

penniles

puhuu niinku vähän mu ehkä jopa asiaa.

Kirjoittanut

Penaalinterä

Opettele kirjoittamaan, niin voisi saada selvää siitä, mitä haluat sanoa.

Kirjoittanut

Koivuhalosta

Eiköhän Sakun suurin juttu ole se että haluaa voittaa urallaan Stanley Cupin. Nyt Duckseilla on siihen mahdollisuus eikä Saku halua ottaa mitään riskejä. Loistava aika treenata, laittaa paikat kuntoon ja tuoda sitten keväällä kannu näytille.

Kirjoittanut

Urheilulehti on täyttä sontaa

tosiaan lätkän 7 päivää kertaa 2!

Kirjoittanut

Kuka todella tietää omat motiivinsa?

Todennäköisesti Saku ja Teemu olisi taas laitettu samaan ketjuun, ja annettu aivan liikaa vastuuta ja peliaikaa. Jo viime kerralla näin kävi, ja nähtiin ettei se toiminut. Teemu on aina ollut laiskan vetelä puolustamaan, vanhoilla päivillä vielä enemmän niin, mikä olisi tuonut Sakulle sentterinä vielä lisää taakkaa ja vastuuta. Tämän lisäksi Sakua on aina peluutettu paljon alivoimassa ja ylivoimassakin, päälle vielä tottuminen aikaeroon 2 kertaa, vakavahko loukkaantuminen, mahdollisuus Stanleycupin voittoon, tunne siitä ettei ole ihan täydessä kunnossa jne. jne. kuka tietää vielä mitä..

Ehkä vanha ei vaan enää yksinkertaisesti jaksa... en ihmettelisi yhtään.

Oikeastaan on ihan sama mitkä ovat syyt poisjäämiseen. Sakulla on ollut huikea ura maajoukkueessa ja "velka" Suomen jääkiekkoilulle on jo monta kertaa maksettu korkojen kera takaisin.

Saku olisi tottakai ollut tervetullut maajoukkueeseen ja olisi ollut vahvistus joukkueelle. Teemukin on paikkansa maajoukkueessa ansainnut, mutta ollakseen joukkueelle nykykunnossaan vahvistus, Teemu vaatii millisekunnin tarkan peluutuksen ja ketjukavereikseen kaksi vahvasti puolustavaa ja energistä hyökkääjää.

Upeita hetkiä ovat molemmat, Saku ja Teemu meille tarjonneet, suuri kiitos siitä heille!

Kirjoittanut

Ai jos Urheilulehti kertoo juorun

ja joskus se on oikeassa, niin sitten sitä pitäisi uskoa sokeasti joka kerta? Just.

No tällä kertaa Urheilulehti kertoi juorun ja Saku Koivu astui julkisuuteen ja ampui juorun alas. Täytyy olla jonkin sortin folionkerääjä, jos vieläkin väittää, että kyllä Urheilulehti oli oikeassa.

Kirjoittanut

kaikkitietää

Koivu parhaassa vireessä vuosikausiin. Pisteiden ja peliajan valossa nimittäin NHL:ssä.

Ei halua riskeerata Stanley Cupia loukkaantumalla olympialaisissa.

Nyt on kerrankin sakulla mahis voitaa se pytty.

Leijonilla ei.

Rakaa totuus.

Turha mitään kansallisankaria tehdä kun vain on laskelmoitu päätös.

Kirjoittanut

Kukapa tietää

En ihmettelisi, jos Koivu houkuteltaisiin vielä joukkueeseen. Toki Stanley Cup varmaan painaa takuuvarmasti enemmän puntarissa, kuin erittäin epävarma Olympiamitali, mutta toisaalta Saku on sinivalkoista tekoa.

Kirjoittanut

niin no

saku tietää kokeneena pelimiehenä ettei tuolla jengillä menestystä tule joten mieluummin pelailee golfia anaheimissa. mies lokasi kertaheitolla hienon maajoukkueuransa.

Kirjoittanut

menestystä pukkaa taas ja taas ja taas

Suomi on olympialaisten menestynein maa nk. uudella ajalla, joilloin kaikki maailman parhaat pelaajat ovat olleet kisoissa mukana. World Cup mukaan lukien.

Siinä kylmä totuus ja karu fakta.

Silti näitä suomi-vihaajia aina nousee sonnasta kuin koiranputkia. Borta bäst men hemma bra...