Kirjoittanut pelkääkö
Pysyvä linkki tähän keskusteluunhihtäjämme pissatestiä
kompuroivat kuten Lahdessa ainakin
kompuroivat kuten Lahdessa ainakin
Eivät tietenkään, koska kyseessä on sitä talvenriemua ja nauttimista lumesta. Hiihtäjämme haluavat kieriä nyt kokorahan edestä lumessa, kun kotomaassa ruohovihertää ja lämpöä kuin alkukeväästä.
Tietysti Heikkisen saldo on kyllä aika koominen... Ensin sairastelee, sitten lyö silmänsä johonki mainosaitaan ja joutuu jättämään kisat väliin, sitten sauvarikko, ja sitten neljässä viime kisassa nurin, joten on siinä jo jälkipolville kertomista.
on se, että "suomihiihto" on vaipunut yöhön, kun saimme norjalaisen valmentajan?
Isometsä kun jossakin isossa kisassa rikkoi sau-
vansa tahallaan ettei joudu kusitestiin muisti
voi pätkiä myös valitettavasti?
Vaan Janne Immonen.
Tosin samoissa Lahden MM-kisoissa 2001, jossa Isometsä ja muutama muukin kärähti.
Niin se olikin kiitos tiedosta menee nää vesseli
joskua sekasin kun tämmöisiä? vahinkoja on sat-
tunut viimevuosina niin paljon.
Antidoping johtajat ( Norjalla 6 kpl, kun suomella ei ole yhtään!)pitävät huolen että Björgen, Northug ja kumppanit tietävät koska testataan ja ennekaikkea mitä testataan. Se näkyy vauhdeissa.
Jälleen tuollaista suorastaan sairasta vihjailua jonkun tai joidenkin dopingin käytöstä vailla minkäänlaista todellista perustelua. Menee taas vainoharhaisuuden puolelle. Sairasta, sairasta. Vai onko sinulla sitä näyttöä?
Tuskin Norjalla mitään sellaista on, mitä muilla ei olisi, paitsi moninkertainen panostus koko lajiin, verrattuna kehenkään muuhun. Hiihto on maan ykköslaji, joka tarkoittaa että rahaa riittää ja kaikki lahjakkaat nuoret saadaan lajin pariin, jolloin mahdollisuus löytää näitä "yli-ihmisiä" on huomattavasti suurempi. Kummasti se vaan auttaa jaksaa puurtamaan junnuna ladulla, kun haaveissa siintää olla koko kansan ihailema Marit tai Nortti.
Mitä alkuperäiseen aiheeseen tulee, niin meillä tuskin on enää mahdollista aitojen yli hyppimällä pakoilla testejä. Siitä taitaa oma ADT pitää huolen. Varmasti kaikki mahdollista on, mutta kyllä keinot pakoiluun taitaa olla lääketieteen puolella.
Miehellä on tietoa ja taitoa kuinka homma tehdään. Kyrä on 100% varma että norjalaisilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Ja näin on. Hiihtäkää te suomaliset vain perässä puhtaana ja sinisilmäisenä.
ilmoitti kirjoittavansa muistelmat mitään salamatta sai välittömästi tappouhkauksia ja
käskettiin pitää turpansa kiinni tai muuten
tästä nyt on jo vuosia aikaa mutta kuitenkin.