Mielenkiintoista, että esim. Leo-Pekka Tähden valinnan rajoituksena pidetään liian rajoitettua lajia/vähäistä kilpakumppani määrää?
Entäs Ruuskanen sitten? Kuinka monesta maasta sitten löytyy vartaanotettavia mitaliehdokkaita? Niin, ei todellakaan niitäkään ole kovinkaan montaa. Suomesta, Tsekistä, Venäjältä ja Saksasta nousee "jatkuvasti" uusia heittäjiä, mutta muualla onkin sitten hiljaisempaa.
Otetaanpa esimerkiksi vertailuksi Norja. Eihän sieltäkään löydy kuin tämä yksi luonnonoikku.
Vastaukset
Kirjoittanut kelaijaija
Niin tai joku
mäkihyppy.
Maailmassa taitaa olla pari-kolmekymmentä lajia ammatikseen harrastavaa. Eipä se ole ollut esteenä.
Kirjoittanut Heikki Jaakko
Jatkoa
Avausviestissä meni näköjään otsikointi päin peetä, mutta kaikki varmasti saavat siitä selvää.
Onhan näitä "pienistä" urheilulajeista tulleita voittajia lukuisia, joten en ymmärrä miksi siis vammaisurheiljoita sorretaan. Veikkaanpa, että suurinosa heistä tekee treenien muodossa kovempaa duunia kuin monet ns. normiurheilijat.
Kirjoittanut Kelaaja
Avoimeksi kaikille
Miksei tuota ratakelausta voisi vapauttaa avoimeksi eli myös ns terveille? Silloin ei olisi kenelläkään jossiteltavaa.
Kirjoittanut tuuripelle
no joo
ei minustakaan pidä näitä vammaisia huomioida, eihän joku pyörätuolikelaus edes ole urheilua. yhtä paljon kuin ostoskärryjen työntö. tosi keinotekoista.
Kirjoittanut Iikori
Jassoo
Ratakelaus on huomattavasti enemmän urheilua kuin formulat tai ralli, joista niistäkin voittajat valittu
Kirjoittanut hämmästynyt
Vuoden urheilija...
...titteli on väärä, oikeampi on puhua vuoden urheilutoimittajien suotuimmasta urheilijasta.
Kirjoittanut Harri Laaksonen
Jotain rajaa
Hei!
Oletko tosissasi Tuuripelle? Väitätkö, ettei ratakelaus ole muka urheilua?
Vammaisurheilijat ovat todella kovia tekijöitä, he eivät ole luovuttaneet, vaikka elämä onkin heitä erilailla kohdellut.
Luulen Tuuripelle, että sinä et saisi edes tullaista ratakelaustuolia liikkeelle, tai saatika motivaatiosi riittävän harjoitteluun.
Kirjoittanut Viljo
Vuoden urheilija
Satavarmasti Minna Kauppi, Ruuskanen ei oo lähelläkään.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Suunnistajat ovat ainakin kovakuntoisimpia
urheilijoita, mitä tiedän. Suunnistajat pärjäävät melko hyvin myös juoksussa, vaikkaikin heidän juoksutekniikkansa ei sovi erityisen hyvin radalle (maastojuoksuun kohtalaisesti). Juoksijat harvoin pärjäävät samalla tavalla suunnistuksessa.
Minulla on kokemusta molemmista lajeista. Suunnistajien harjoittelumäärät ovat aivan valtavia (huipulla) ja tapa harjoitella on aivan eri tasolla kuin suomalaisilla juoksijoilla.
Kirjoittanut votare
Äänestän...
Harri Olli
Näytöt ovat ihan ainutlaatuiset
Kirjoittanut haiiile
xcvbnm,.-
gebreselassie olis varmaan haka myös suunnistuksessa ei tarvi kattoo karttaa ku puolen tunnin välein ja ne välit sitten täysillä siinä ei pari pummia haittaa
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Oma veikkaukseni
Gebren mahdollisuuksista suunnistuksessa:
Gebre ei selvittäisi eliittisarjojen suunnistusrataa omatoimisesti suunnistaen alle 30 minuutin pummeilla juostessaan kovalla vauhdilla - luultavasti ei selvittäisi koko rataa eksymättä totaalisesti. Jos Gebre taas saisi peesata kilpailun parasta suunnistajaa (eikä tarvitsisi itse suunnistaa), niin Gebre ei pysyisi vauhdissa mukana. Ratajuoksijan (tai maantiejuoksijan) askel kun ei ole ollenkaan samanlainen kuin huippusuunnistajan.
Kirjoittanut pieleen
Totaalisesti
viedään suunnistuskisa Etiopian maastoon vaikka ylängölle, niin kaikki suunnistajat ei selviä edes hengissä maaliin ja Gepre voittaa pystyyn.
Kirjoittanut orienteering
Minnalle
ääni täältäkin. Ylivoimaisen vaativa laji, kun pollan pitää toimia äärimmäisessä rasituksessa koko ajan hyvin. Kaikki lajia kokeilleet tietävät.
"viedään suunnistuskisa Etiopian maastoon vaikka ylängölle,
niin kaikki suunnistajat ei selviä edes hengissä maaliin ja
Gepre voittaa pystyyn.
"
Kirjoittanut Pieleen
Totaalisesti
No jos TT epäilee, ettei Etiopiassa ole korkeita paikkoja niin tee matka vaikka Ras Dashen Teraralle. Laitetaan sinne noin neljään kilometriin suunnistusreitti ja pannaan suunnistajat juoksemaan kilpaa Gebren kanssa.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Puhe oli ylängöistä
Etiopian ylängöt ovat jossakin 1500m korkeudessa merenpinnasta. Kyllähän suunnistusrata voidaan viedä vaikka Himalajan huipuille, niin Veikka Gustafsson voi voittaa.
Suunnistuskilpailut järjestetään kuitenkin aivain jossakin muualla kuin 4000 metriä merenpinnan yläpuolella.
Kirjoittanut suunnistaitoa
Suurin osa suunnituskilpailuista ei vaadi
paljoakaan, vaan yleensä paras maastojuoksija voittaa kisat.
Vertailu huippu kestävyysurheilijoihin on täysin naurettava. Pelkästään Afrikasta löytyisi marginaalilaji suunnistukseen satoja vähintään nykyisten suunnistushuippujen tasoisia maastojuoksijoita. Yleisurheilupuolella rahapalkinnot ovat suuren yleisön kiinnostuksen johdosta kuitenkin täysin eritasolla suunnistukseen nähden.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Suunnistustaitoa
Suunnistustaitoa on tainut kokeilla suunnistusta Pirkkolan iltarasteilla jos sielläkään. Kyllä suunnistus huipputasolla on aivan jotain muuta. Jossakin Jukolan viestissä hyvä maastojuoksija voi pärjätä ilman kunnollista suunnistustaitoakin (siellä kun syntyvät hyvät polut).
Itse olin aikanaan kohtuullisen hyvä juoksija, myös maastossa (mm Cooper yli 3900m). Suunnistinkin aktiivisesti, mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä. Askeleeni kun ei käynyt mitenkään metsään lukuunottamatta jotain kangasmaastoja - suolla, hakkuaukeilla, kivikoissa yms hävisin aivan valtavasti.
Kirjoittanut orienteering
suunnistustaitoa
provoilee. Gebre Jukolan viestiin, niin hauskaa riittää !
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Jukolan viestissä
Gebre voisi selvitäkin kohtuullisen hyvin. Aivan kärkijoukkueiden osalta Jukolan viesti on vaativaa suunnistusta osan aikaa (osan aikaa juostaan samoja rastivälejä kuin aikaisemmilla osuuksilla, joten polkuja löytyy). Jukolan viestiä ei voi oikein pitää vaativana suunnistuskisana.
Henkilökohtaiset eliittisarjan kilpailut ovat aivan eri juttu.
Kirjoittanut orienteering
kymmenen Jukolaa
juosseena voin olla hieman eri mieltä. Kyllä niilläkin radoilla haastetta riittää ja Gebre olisi siellä aivan pihalla. Se on saletti juttu.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Toki Gebre voisi olla pihalla Jukolassa
ja luultavasti olisikin. Siellä hänellä on kuitenkin paljon parempi mahdollisuus kuin henkilökohtaisessa eliittisarjan kisassa. Itse en ole koskaan kisannut eliittiradalla, H21A-sarjassa joskus. Jukolan viestin olen juossut liki 20 kertaa, joten joku kokemus on niistä. Jukolan viesti on huomattavasti helpompi kuin H21A-kisa.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Gebre Jukolan viestissä
Tässä mielestäni paras taktiikka Gebreä varten Jukolan viestiin. Laitetaan Gebre aloitusosuudelle ja olkoon hänellä rinnassaan numero, joka on pienempi kuin 200. Näin hän olisi lähtöpaikalla melko lähellä kärkeä. Gebrelle kerrotaan hänelle sopivin taktiikka olettaen, ettei hänellä ole mitään suunnistuskokemusta. Se kuuluu näin:
1) Paukusta irti. Matkalla K-pisteelle etsi kartalta rastimääritteet (ennen kaikkea rastikoodit) ja pidä se koko ajan esillä. Unohda muu osa kartasta.
2) Saavu K-pisteelle kärjen tuntumassa. K-pisteeltä lähde seuraamaan letkaa. Kun letka hajaantuu, ota joko oikeanpuoleisin tai vasemmanpuoleisin letka (älä koskaan keskimmäistä).
3) Kun tulet rastille, tarkista rastikoodi. Jos täsmää, niin leimaa. Ellei täsmää, niin lähde hieman takaviistoon (oikean puoleisesta letkasta takavasemmalle, vasemman puoleisesta takaoikealle). Kun törmäät (luultavasti) keskimmäiseen letkaan, yritä selvittää joko nämä ovat leimanneet rastilla vai ovatko vasta menossa). Seuraa tätä letkaa joko vastavirtaan tai myötävirtaan (vaihda suunta, jos uskot lähteneesi väärään suuntaan). Kun tulet rastille, tarkista koodi. Jos täsmää, niin leimaa. Ellei täsmää, niin jatka taas takaviiston kolmannelle letkalle.
4) Kun olet leimannut oikealla rastilla, niin mieti olitko äsken hajonnalla vai et.
4a) Jos olit hajonnalla, niin kiireesti kohti seuraavaa rastia. Tällä rastivälillä ei luultavasti tapahdu uutta letkojen hajoamista. Ohita niin paljon porukkaa kuin ehdit.
4b) Jos tulit mielestäsi rastille, jossa porukka kokoontuu usealta eri hajonnalta tai kaikki juoksivat saman välin edellisellä, niin edessä on luultavasti hajonta. Valitse letka joko vasemmalta tai oikealta - älä koskaan keskeltä.
5) Seuraa letkaa ja jatka toimintaa kohdasta 3.
JOS JOSTAKIN SYYSTÄ ET LÖYDÄ OMAA KOODIA, palaa uria taaksepäin niin kauaksi, että palaat edelliselle omalle rastille. Sieltä valitse sellainen ura/letka, jota et ole edennyt. Jatka sitten kohdasta 3.
Näin Gebre luultavasti selvittäisi radan. Hyvällä onnella Gebre voisi olla 15 minuutin sisällä kärjestä. Vaikka Gebrellä käsi käsittämätön tuuri ja hän onnistuisi valitsemaan aina oikean letkan, ei hän välttämättä olisi aivan lähellä kärkeä. Ratajuoksijan askel kun ei sovi suomalaiseen metsään.
Kirjoittanut doku
Minna Kauppi
minun suosikkini
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Vuoden urheilijat -kärki
1) Minna Kauppi
2) Antti Ruuskanen
3) Tuuli Petäjä
4) Leo-Pekka Tähti
5) Kimi Räikkönen
6) Silja Lehtisen venekunta
7) Suomen koripallomaajoukkue
Täydennän myöhemmin 3 puuttuvaa 10-kärjestä. Puuttuvat voivat tulla johonkin väliin, ei kuitenkaan 3 joukkoon.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Pekka Koskela nousee
7. tilalle tässä vaiheessa
Kirjoittanut voi luovuttaa
Eihän tälle Kaupille kukaan enää mitään palkintoa
viimekertainen irvistely lienee vielä tuoreessa muistissa.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Minna Kauppihan oli piristävä
Minnahan oli piristävä poikkeus jäykässä suomalaisessa gaalaperinteessä. Minna on oikein edustava urheilija.
Uskon, ettei lopullinen listani ole kovinkaan kaukana lopullisesta toimittajien valitsemasta.
Päivitän listaani vielä
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Kaisa Mäkäräinen tietysti listalle
sijoille 6-10. Täytyy vielä miettiä
Kirjoittanut patinen
Kaksi vaihtoehtoa
Mika Forss tai Jorma Kontio!
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Ehkäpä Korvenoja voisi olla
Bradia kun ei voi valita
Kirjoittanut Naapurin tyttö
Oma ehdokas
Niklas Moisander!
Ajaxin ja suomen maajoukkueenkapteeni joka tällännyt tämään kauden mestarieniigassa maalit jo Real Madridin ja Man cityn verkkoon.
Se on semmoinen suoritus johon ei ihan jokainen pysty vaikka maalilmassa on kymmeniä miljoonia jotka yrittävät yltää noihin saavutuksiin.
Näitä marginaalilajeja on ihan naurettavaa edes ehdotella, purjehdus, metsikössä juoksentelu kartan kanssa, pyörätuolikelaukset ym.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Roni Ollikaisen otan myös mukaan
Luultavasti listalleni. Sijoille 8-10.
Kirjoittanut Minna-Kaisa
Minna
ja Kaisa kaksi ensimmäistä, Leo-Pekka kolmas.
Kirjoittanut Laamapaita
Valinnoista
Niin, tämä vuoden urheilijan valinta on meidän suomalaisten toimittajien ihan oma juttu. Alla olevasta listasta ilmenee että siinä on vuodesta -95 lähtien vain kolme kansainvälisesti tunnettua urheiljaa. Kaikki voitte ne ihan itse päätellä. Jääkiekkoilijoitahan siellä ei ole koskaan valittu. Teemu Selännekin kun painii ihan eri sarjassa vaikka Minna Kaupin kanssa. Siis Minnan eduksi. Janne Ahonen kulkee listalla (minun) neljäntenä sillä hänet tunnetaan Suomen lisäksi ainakin Norjassa,Saksassa ja Itävallassa. Mutta nämä Yli-Hannukselat ja Mäkelä-Nummelat - ohhoijaa. Olympiakultaa mitenkään väheksymättä jälkimmäisen kohdalla.
1995 Jari Litmanen
1996 Heli Rantanen
1997 Mika Myllylä
1998 Mika Häkkinen
1999 Mika Myllylä
2000 Arsi Harju
2001 Sami Hyypiä
2002 Samppa Lajunen
2003 Hanna-Maria Seppälä
2004 Marko Yli-Hannuksela
2005 Janne Ahonen
2006 Jukka Keskisalo
2007 Tero Pitkämäki
2008 Satu Mäkelä-Nummela
2009 Aino-Kaisa Saarinen
2010 Minna Kauppi
2011 Kaisa Mäkäräinen
Kirjoittanut tuuripelle
niin no
tuo mennyt listahan on suorastaan koominen. jotain marginaalilajien tuurivoittajia joilla on se yks tuurille kohdille osunut suoritus eikä muuta sen jälkeen tai sitä ennen. suunnistus, mäkihyppy, keihäänheitto mitä näillä lajeille tekee? tietty tsoukilla vois antaa pystin harri ollille, mies osaa hypätä ja lisäksi moottoriurheilu vieläpä humalassa kuuluu lajeihin mitä nyt joskus matka päättyy keskeytykseen.
nyt varmaan ehdotetaan tuuli petäjää, joka sai jämämitalin lajissa joka potkitaan pihalle olympialaisista. purjehdus jossa vastustajia ei paljon oo kun elitistilajiin vain kultalusikka suussa maailmaan syntyneet voi olla mukana. tai mikä tää on leo tähti, miksei samantien valita jalatonta tai kädetöntä shakinpelaajaa, ai niin kun sitten ei tasoitusta vastuksen määrässä saa. tai vaikka yksisilmäinen ampuja. tää on vuoden urheilija, ei vuoden vammaisurheilija valinta.
Kirjoittanut TarkkailijaToope
Kuka sitten olisi valintasi?
Ja mikä vika Leo-Pekan suorituksessa on? Sopii mennä viivalle koettamaan, tuskin pääsisit puolimatkaan samassa ajassa.