Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

valioliiga - tuomarit

valioliigassa ei ole tällä kaudella pelattu yhtään kierrosta jotta tuomarit eivät olisi auttaneet jotain kärkiseuroista voittoon, tänään oli Arsenalin vuoro saada lahjamaali, ei voi ymmärtää jos avustava erotuomari ei näe noin selvää paitsiota ??

Vastaukset

Kirjoittanut

Suomen vastine tälle

on hesalaisjoukkue jokerit.

Kirjoittanut

tuomarit herätys

tosta jälkimmäisestä voi olla samaa mieltä. alkaa jo ottaa päähän tuon hesan porukan mielistely

Kirjoittanut

Tai sitten kun Chelsea pelasi jo yhdeksällä.

Niin ManUn voittoon vieneen maalin tartti olla paitsio.
Saako näin paljon lyötyä vielä lyödä.

Kirjoittanut

Hei Keklu,

osta mulle tuomarit !

Kirjoittanut

No...

...tuomarin ja avustavien puolustukseksi on sanottava että toi 2-3 maalin paitsio oli todella vaikeasti havaittavissa ilman pysäytyskuvaa, Hernandezin ja puolustajan liikkuessa ristiin.
Torresin ulosajo oli kova ratkaisu ja mielestäni väärä. Vaikka tuomari olisi epäillyt filmiä, on todella kova ratkaisu ajaa pelaaja ulos siitä. Varsinkin kun Ivanovic oli vähän aikaa sitten saanut punaisen. Toisaalta antoi myöhemmin myös Valencialle samasta syystä keltaisen.
Ivanovicin punainen oli toki oikein.

Kirjoittanut

Tuomarilla

jäi rankku tuomitsematta ManU:lle. Valencian keskityksen Luiz esti kädellä.