Seitsemällä paikkakunnalla aletaan kolistella laitoja kohtapuoliin. Jääkiekkokansaa hemmotellaan olan takaa ja mikä vielä parasta tänään pelataan pääkaupunkiseudun El Classico Hifkin ja Bluesin välillä. Olo on kuin pikkupojalla ja kutina tuntuu jo isovarpaassa saakka. Mahtavaa!
Hifk - Blues 2
Ja tyypillisen tapaan kertoimet ovat asetettu väärinpäin tai niiden pitäisi ainakin olla huomattavasti tasaisemmat. Hifk on pelannut heikosti ja samaa voi sanoa Bluesin vieraspeleistä, Hifk on vahvistunut kahdella kalpealla kanukilla ja Blues yhdellä ruotsalaisella voimapelaajalla, joten siinäkin suhteessa puntit ovat tasan. En siis voi nähdä syytä kertointen asettelulle, joten hyödynnän tarjouksen. Olen jopa varma, että Blues ottaa tästä reilun puoleisen voiton.
HPK- Saipa X
Tasapeli on todellä lähellä tässä väännössä. HPK pelasi kohtuu heikosti Ässiä vastaan ja tuntuikin, että jonkinlainen alamäki alkaisi hyvän putken päälle orastaa. Nyt vastassa yli kykyjensä pelannut Saipa joka saattaa hyytyä kohtapuoliin sekin. HPK on ollut kotonaan hyvä ja Saipa peleissään mainio, joten tasapelistä liikkeelle.
Kalpa - JYP 2
Kalpa on ailahteleva joukkue, eikä läheskään niin hyvä, mitä eilinen Ilves peli antaisi ymmärtää. JYP taasen on kokenut ulkomaalaisten myötä uuden nousun. Eller, Peverly, Perriin , Ramzi, Quirk, Auvitu.....onhan noita. Näillä hoitunee tämä peli, varsinkin kun molemmilla tuoreet jalat eilisten harkkapelejen jälkeen. Joten etu on JYPin.
Kärpät - TPS 1
Runsasmaalista peliä pukkaa. Kärpät osaa vääntää voitot peleistä, vaikka puolustus ja maalivahti osastolla vielä jokin mättää ajoittain. TPS menetti Koivun ja Korpikosken veroteknisistä syistä ja Nummmelin taisi lähteä matkailemaan kohti Sveitsiä, mutta joukkueessa on silti muutamia taitavia maalintekoon kykenevviä yksilöitä jäljellä. TPS ei päästä Kärppiä helpolla, varsinkin kun Kärpillä on tapana tehdä helpoistakin peleistä itselleen vaikeita. Lapuille yli 5,5 maalia ja kotivoittoa jos tarvis.(kerroin heikko)
Pelicans - Ilves 1
Jumbofinaali, joka kallistunee materiaaliltaan paremmalle pelicanssille. Uusi maalivahti hankinta Pavelec vertyy peli peliltä ja liimannee Ilveksen löysät rannarit räpsäänsä edesauttaen joukkeensa voittoon. Tosin tämä peli on Ilvekselle ehdottoman tärkeä, mutta eilisen jälkeisillä puujaloilla melko mahdoton ja kun tuo Pavelec vielä.....voitto vaatisi Suikkaselta Pavelecin poistamista maalilta.
Tappara - Lukko 1
Tappara on muutamasta lapsusksesta huolimatta huipputikissä. Barkov ja Nieminen hurjkassa iskussa. Tänäänkin kuunnellaan Life is life kappaletta useampaan kertaan. Voi raunmalaisia....on taas jaarittelujen aika.
Ässät - Jokerit 2
Jokereiden joukkueeksi hitsautunut amisviiksi ryhmä tehnee tuhoisan iskun Ässien pelimiehistä lähes vapaaseen luolaan. Armia, Joensuu ja Savinainen jatkanevat poissaoloaan ja tilanne on kuin ratsu laidassa shakki pelissä. Jokereille suunnaton etu.
Pelit: Single Bluesille ja single Kärpät- TPS yli 5,5 sekä tupla jossa Tappara ja Jokerit.
Tänään Urho tvlllä näytetään matsia Nordenskiöldin kadulta ja patterit ovat valmiina.
Kaljapatteri, vesijohtopatteri ja rumpupatteri.....nyt naatitaan!
Vastaukset
Kirjoittanut ee onnaa
vedot taaskaan
Hifk pesee Bluesin,tästä on varmaa tietoa
Kalpa vie Jyppiä,päivän varmin ykkönen
Jokereilla ei ole mitään jakoa Ässiä vastaan kotiluolassa,tämä voi revetä tosi rumaksi,arvaus 4-0 Ässille.
Kirjoittanut stadilainen
ee onnaa
on aivan oikeassa ei muuta näin se juuri menee!!!
Kirjoittanut Kolibri-
Veikalle lätkään vierasvoitot
Tappara - Lukko FIN 2 1.70 4.45 3.50
HPK - SaiPa FIN 2 1.80 4.35 3.20
Färjestad - MODO 2 1.65 3.95 3.70
yhteiskerroin 41,44 20 euroa
Kaikki tuplat a20 euroa
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Eilen matinkylässä
Blues A - Hifk A 5-0
Tämä lupaa hyvää tuleville kausille. Joukkueiden suunta alkaa hahmottua.
Kirjoittanut HPKfan
hpk-saipa 2
Kerhon kannattajana uskallan tähän vihjata kakkosta huippukertoimella.
Toivon mukaan vain väliaikainen suvantovaihe on joukkueessa mutta aika flrgmaattista on peli parissa viimeisessä ollut.
Kerho hakenut lappeenrannasta jo kahteen kertaan täyden pistepotin joten ritariluokkaan tulee tänään todella motivoitunut ja aktiivinen saipa joka (valitettavasti) vie tänään pinnat mennessään.
Kirjoittanut lyyssi
Hifki
-lyyssi El Classico? Vähän kohtuutta....
Kirjoittanut Jänö
Jännittää
jopin puolesta, ettää osuuko yksi noista miljoonista.No kaksi taitaapi osua.
Kirjoittanut ee onnaa
jopi
soipiko rumpu?
Kirjoittanut HPKfan
pessimisti ei pety
No niin kannatti näemmä uhota tappion puolesta :)
Kirjoittanut kake kaulapuoli
reilun puåleista
"Olen jopa varma, että Blues ottaa tästä reilun
puoleisen voiton."
Sielä on nyt 4-1 kotijohto, hifki kalpeine vahvistuksineen on ottamassa reilun puoleisen voiton...
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Pelit meni persiilleen 100%
Semmoista sattuu kun on vaikea laji. Jonkun täytyy antaa pisteitä myös Hifkille, jotta Soppa saa jatkaa kun on kerran näin hyvin mennyt.
HPK fanilla on oikea taktiikka, sillä kateus vie kalatkin metsästä.
Harmittaa vaan kun kaksi miestä Bluesilta lasarettiin ja tärkeitä jamppoja, mutta tästä vaan taas kotivoitoilla jatketaan sitten.
Kirjoittanut kyösti käsipuoli
Jopi jopi jopi
Lauantai tanssit petoluolassa 4-1...tais antti oreella tulla äitiä ikävä noin suuressa hallissa kun reilun minuutin jälkeen lähti korvat luimussa espoon perukoille...hyvillä kantimilla on espöön tulevaisuus...sellossa ringette porukka ensi viikolla tonttulakit päässä.
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Kyllä kantimet espoossa
kestää, mutta Hifkiin ne on tilattava Kanadasta. Hiukka huilataan ja jatketaan taas kohti kevään playoffeja.....Hifk on ollut koko kauden takana ja on edelleenkin...potkun jäljessä. Nyt lottoa seuraamaan, josko se onnella kun ei tiedolla..
Kirjoittanut nipa nilkkapuoli
1 / 7
vaatii taitoa että saa kaikki väärin seitsemästä pelistä
mestari-vihjaaja jopi oli tosi lähellä tätä sensaatiomaista suoritusta
Kirjoittanut Veijo Väliliha
Jopi JP
Tän mogulin kannattais alkaa vihjaamaan lottorivejä! Osumatarkkuus ei huononis yhtään.
Uskomaton osuma-%. Tohon ei kykene kukaan vaikka yrittäis
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Se on väliliha
helpompaa kuin uskoisikaan. Alappa laittelemaan vihjeitä tulemaan joka ainoaan SM-liiga peliin. Ei vain niihin valittuihin kerran kuussa, vaan ihan jokaiseen niin alkaa homma avautua sinullekkin.
Ja iso käsi pitää tietysti antaa myös kaikille avustajille..heillä on voimaa huutaa kumoon vaikka kerrostalo.
Kirjoittanut Veijo Väliliha
No niin, osui ja uppos :)
Ai sä oot noin herkkä.
Mä en pelaa ja en ainakaan vihjaa sen takia kun se on niin vaikeata.
Mitä kiksejä sä saat siitä että nolaat itsesi julkisesti?
Sun kannattais oikeesti lopettaa toi itsesi naurunalaiseksi tekeminen
Ethän säkään voi väittää että sulla osuis edes kohtuullisesti noi ns. perustellut vihjeesi
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Heh heh Veijo
Ei nimimerkki voi itseään julkisesti nolata ja jos nolaaminen on sitä, että vedot eivät osu, niin sehän on palstalla enemmän kuin yleistä.
Joskus osuu ja joskus taas ei, se on pelin henki. Ja kysymykseesi....nautin "vihjeiden" raapustelusta ja hyvästä huumorista. Jos vakavia vihjeitä haluat, niin soita joillekkin jotka niillä rahastaa, minä vain luotsaan ajatuksia kohti kaukaloiden melskeitä.
Kirjoittanut Aamu alkaa aalla
Repsukka
Älkää kiusatko Jopia, Blues soi todella matalalla ja virret loppuu jo alkukeväästä.
Kirjoittanut eepi
alat
lyömään Bluesia vastaan vaan niin alkaa voittoja tulemaan. Mä olen Ässiä vastaan nyt painanut kun on äijiä sivussa niin raakasti niin eikö nämä jotenkin ole itsensä voittoputkeen kammennut. Vaikea on laji. Eilenkin täysin jyrän alla mut jotenkin 2 pinnaa vaan napattiin, hyvä me. Ja pitkävedot takkaan.
Kirjoittanut raha ton
kyll kyll
voittoon asti taistellaan periksi ei anneta milloinkaan naa naa nana naa naa naa
Kirjoittanut seismalat
jopi on
Huh huh Kyllä tää nicci Jopi jalkapuoli On Kädettömin vihjaaja Suomessa, pitää oikein osaa ottaa ja voimia koko hänen perheelleen. :D
Kirjoittanut paiikari
ehei
poijjaat,jopi pelaa tunteella vain,älkää nyt ihmeessä kopsatko suoraan niitä sitten katkerana täällä mollaatte jopia vaikka oma vikahan se oli että hävisitte!
Kirjoittanut Bulky Engineering
Mutta liigan ykköseksi nousi KalPa!!
Mikiä olikaan tärkeintä, "ailahteleva" KalPa nousi liigan ykköseksi.
Sitähän ei media, noh ehkä poislukien Savon oma Bladet, huomioi. Heh heh!
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
No onhan täällä
joku seurannut lajia ja tietää, että eilinen kierros oli melko yllätyksellinen myös asiantuntija vihjareille. Kyseessä ei siis ollut pelkästään minun tietämättömyyteni tai osaamattomuuteni vaan ihan yleisesti vaikea kierros, jossa moni yllättäjä ottelut vei.
Jääkiekko nyt vaan on sellainen laji, että vaikka viet toista joukkuetta 80% peliajasta, niin usein se toinen iskee maalit vähistä paikoistaan ja ottaa voiton. Kyllä niitä helppojakin kierroksia sitten taas tulee. Kuten maanantaina näyttää jo selkeältä Jokeri voitolta ja sitten keskiviikoksi pukkaakin jo poutaa. Näyttää suorastaan aurinkoiselta.
Eikä tosiaan kannata kopsailla minun esittelemiä kohteita, sillä ne ovat tarkoitettu lähinnä virikkeeksi ja viihteeksi kenties jopa ärsykkeeksi. Vihjeet saa maksullisilta linjoilta tai pukukopin takana huutelemalla...voi kyllä saada silmänkin mustaksi mutta näin-.
Voisikohan ylläpito laittaa ravialle cornerin, jonka nimenä olisi Urheilua - ei tosikoille, mutta tosikoville pelureille.
Kirjoittanut Jonesd
Päin Honkia
Tuon näki jo siitä, että alkaa veikkaamaan Bluesia voittajaksi Hifk:sta ,joka ei ole hävinnyt Bluesille viimeiseen viiteen vuoteen Helsingissä.