Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ravit/ yle urheilu, prix d amerique

Talvisin tulee yle:ltä erittäin paljon vkl:na urheilua ja varsinkin hiihtourheilua. Kyllä sen ymmärtää, että näytetään hiihdon mc, mutta ei sitä että kaiken maailman yhdistetyn kisoja ja muita, yleensä niissäkin paikan päällä on katsojia noin 100, ja kun otetaan urheilijoiden sukulaiset pois niin jäljelle jää noin 20. Sitten tulee kerran vuodessa aivan jättimäinen prix d amerique, niin sitä ei sitten saakeli voi näyttää, kyllä Ruotsissa näkyy, taidan jättää tv-lupamaksun maksamatta. ON MEINAA YLE:SSÄ TUO URHEILUPUOLI NIIN VANHANAIKAINEN.


*****
Ylläpito on muokannut viestiä.

Vastaukset

Kirjoittanut

ymmärrettävää

Televisiointi taisi loppua siihen kun Lähteenmäki tyri pari vuotta sitten lähetyksen täydellisesti. YLE:ssä ajatellaan, että kun raviselostajien kyvyt ei riitä, ja apuja ei kysellä, niin antaa kansainvälisten ravien olla.

Kirjoittanut

Jonkinlaista

valaistusta tälle asialle, kun ei omasta muistista moista tapausta löydy..

Kirjoittanut

Pojat kylmiltään

Muistan hämärästi tapauksen. Mukana oli muistaakseni joku asiantuntijakin ja molemmat yhtä yössä. Taitaa olla yksi urheiluselostuksen kaikkien aikojen floppeja. Aikaa siitä jo enemmän kuin pari vuotta. Muistan, että myötähäpeä oli suuri.

Kirjoittanut

Turha syyllistää

Tapahtunutta ei voi mitenkään pistää yksin Markon piikkiin. Tietääkseni Marko joutui hommaan yllättäen lyhyellä varoitusajalla, lisäksi kuvan laatu studiossa ei ollut suinkaan paras mahdollinen.

Jos yhden epäonnistuneen selostuksen perusteella lopetettaisiin urheilulähetyksiä, niin Suomessa ei urheilua tarvitsisi TV:stä katsoa lainkaan.