Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Tipsejä viikonlopuksi?

Genoa - Inter 1

Tätä kolmen huitteilla olevaa kerrointa täytynee kokeilla. Interillä ensi viikolla CL-peli Manchesterissä ja tähän ei löytyne täyttä puristusta. Kotonaan muutenkin loistavasti pelannut Genoa lienee päinvastoin todella latautunut tähän peliin. On hyvin epävarmaa, että Inter lähtisi lähellekään vahvimmalla kokoonpanollaan tähän otteluun.

Vastaukset

Kirjoittanut

Pelicans ja Hifk

Näillä rahat pois sieltä missä eniten maksetaan.

Kirjoittanut

Kuukauden paras tipsi

on tässä: älä pelaa.

Kirjoittanut

Inter-Genoa

Jotta "kolmen huitteilla" oleva kerroin olisi pelattavissa Genoa pitäisi saada suosikiksi tuohon matsiin ja uskallan väittää että kuka tässä Genoan suosikiksi arvioi on väärässä. Inter tulee varmastikin lepuuttamaan lievästi loukkaantunutta Zlatania ja ehkä Chivua myös. Matrix paikkaa Chivun hyvin,Zlatanin tasoista korvaajaa ei tietenkään löydy mutta Adriano-Balotelli-Crespo-Cruz ovat pelimiehiä kaikki ja ihan kelvollinen hyökkäys saadaan kasaan. Genoan kotisaldo on hieno mutta Inter on kuitenkin perusluokaltaan hurjasti kovempi ja kuuluu olla tässä kutakuinkin bookkerilinjan mukainen suosikki. Ei petsiä.

Kirjoittanut

Kyllä se mielestäni onkin...

Ainakin erittäin tasainen peli ennakkoon ja Genoa ei ole tällä kaudella sarjassa kotonaan hävinnyt.

Kirjoittanut

Perusluokka toki kovempi!

Mutta nämä on näitä paikkoja jolloin näitä paperilla kovempia vastaan on perusteltua pelata. Ennen ja jälkeen huipputärkeän eurocup-pelin. Muistetaan esim. viime viikolta pari tulosta: Real Madrid-Liverpool 0-1 ja siitä muutama päivä, Middlesbrough-Liverpool 2-0.