Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

miten waldon porukka pärjää ?

itse veikkaan että bosnialaiset ja turkkilaiset saa tänään kovaa kyytiä waldolta! toivottavasti eurooppalaiset ymmärtää hyvän musan päälle ja sit finaalissa puoli moskovaa räjähtää!

kunhan nyt ensin saatais jatkopaikka...

Vastaukset

Kirjoittanut

Ei ainakaan

minun makuuni ole koko Waldon musa. Olen ehkä hiukan liian vanha tuohon. Säälistä voi jatkoon päästä. Bulgaria saattaa räjäyttää pankin tässä ensimmäisessä karsinnassa. Myös Sveitsillä ja Bosnia-Herzegovinalla oli jonkinmoiset kipaleet. Ennen Waldoa vielä tulee V-Venäjä, Andorra, Belgia ja Turkki. Siinä jo seitsemän, jos Waldo sitten sijoille 8,9 tai 10.

Kirjoittanut

Ei tuollasella...

renkutuksella voi pärjätä.

Suomella on ollut kautta aikain kaksi ylihyvää biisiä. Lordin onneksi lähetettiin kisoihin ja ylivoimainen voitto tuli.

Katri-Helenan letkajenkka olisi aikanaan räjäyttänyt myös pankin, mutta ikinä sitä ei kisoihin viety. Kovaan suosioon kyllä nousi sen jälkeen euroopassa. Siis siinä aidossa euroviisu euroopassa.

Tämä kutrin tapaus on euroviisukansaa sapettanut iät ja ajat. Onneksi Lordi voitti ja saatiin balsamia haavoille.

Itse olisin kyllä lähettänyt Remun Ganeseineen lauteille Get On:in aikoihin. Voitti european pop jurynkin missä mukana muuan Status Quokin Down Downeineen.

Kirjoittanut

bosnia???

bosnialla mitään jakoo tossa oo!! korkeintaan johonkin sijoille 7-10...

varmaa tietoa!

Kirjoittanut

Aivan sama

Euroviisumusiikki on niin tyhjänpäiväistä ja Waldon musiikki ihan skeidaa, että ei ole väliä jatkon kanssa.


Ei ole ihme, että homot ovat viisuista innoissaan.

Kirjoittanut

no

finaaliin ja mikäs siinä.

euroviisut mallia 2009 voittanee saksa.

Kirjoittanut

vaikea sanoa

Voittaja nyt voi olla mikä hyvänsä, musiikistahan se ei riipu.
Meidän länsieurooppalaisten on mahdoton arvata, mikä milloin iskee itäeurooppalaisten tajuntaan, sieltähän ne äänestäjät tulevat.

Lordin kilpailuun lähettäminen on suurin häpeätahra suomalaisen musiikin historiassa.
Hyvään väliin osasivat kyllä iskeä, silloinhan itäeurooppalaiset kolmekymmentä vuotta ajastaan jälkeen jääneet, pääsivät äänestämään ensimmäistä kertaa ,ja tämmöinen potaska sinne tietysti syvälle upposi, niinkuin tämä porukka ihan oikein laskelmoikin.

Saattaa tämä Valdokin upota, ne muut kuullut oavat ainakin ihan p...ja.

Kirjoittanut

arvioita

Portugali oli hyvä. Islanti niin perinteinen nyyhkyballadi kuin olla voi mutta pidin silti, outoa. Romanian balkanin bailaajat kauhea, meni jatkoon kun pikkutytöt äänesti isin ja äitin kännyköillä. Ruotsin esittäjästä ei ottanut selvää onko lintu vai kala vai mies. Tsekillä yksi kaikkien aikojen surkeimmista viisuista. Sveitsin kitarapoppi olisi saanut mennä jatkoon. Bosnialla taas teatteri- ei lauluesitys. Waldo's People ihan jees tuossa porukassa, finaalissakin 8 parhaan sakkiin menee.

Kirjoittanut

jaa

Eikös se niin mee että täältä ei voi äänestää omiaan, eli ihan sama tykkääkö suomi tästä, kun muut maat äänestävät :D

Kirjoittanut

Islannin

kappale sekä esittäjä tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Ihmettelen, jos ei ole 5 joukossa. Eiköhän Norja voita. Suomi sijoilla 15-20.

Kirjoittanut

Osasta Lontoota..

ei ainakaan Norjalle ääniä tule.

Oikeusmurhan kokeneet Chelsean fanit tekevät kaikkensa ettei ko. ottelun tuominneen norjalaisen kotimaa saisi ääniä euroviisuissa. Syvälle yltää futiksen juuret.

Ihme muuten ettei täällä ole enempää ollut juttua tuosta välierästä. Itse en maaliakaan siitä ole nähnyt, mutta lehtijuttujen perusteella Chelsealta ryöstettiin finaalipaikka mm. viheltämättömien rankkujen muodossa. Arzinho taitaa olla paras kommentoimaan tätä tuolla futisketjussa vaikka lasit pikkasen punavioletit lieneekin:)