Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Älykkyystesti

Ilpo,Matti,Antti ja Ari osallistuivat valtakunnalliseen älykkyystesti-kilpailuun.
Kilpailussa haettiin älykkäintä osallistujaa
aleellisten kilpailujen kautta. Kaikki selvisivät
jatkoon ja finaaliin mutta Ilpo oli keskinäisissä ennen finaalia ollut muita älykkäämpi. Matti voitti koko finaalin vaikka oli hävinnyt kaikille muille alueellisissa karsintakilpailuissa.
Siis 20000 kilpailijan joukosta Matti voitti ja sai finaalissa parhaat pisteet joihin lisättiin myös karsintakilpailujen pisteet.

Kysymys: Kumpi on älykkäämpi Ilpo vai Matti?

Vastaukset

Kirjoittanut

Sääntöjen

mukaan mennään.

Kirjoittanut

aivan oikein kutkuttaa

mutta ne jotka vastaavat Ilpo saavat selittää ja selittää. Matin ei tarvitse.

Kirjoittanut

unohtui

kertoa että tuon kansallisen kilpailun ohella Matti on osallistunut myös Euroopan älykkäin kisaan. Hän on nyt niin pitkälle että kohtaa finaalissa mies miestä vastaan Espanjan FC. Barcan
suorassa televisiolähetyksessä keskiviikkona 27. toukokuuta Stadio Olimpicolla Roomassa.

Kirjoittanut

kjäh

Pool ei hoksaa tätä.:D

Kirjoittanut

Heh...

kyllä olikin vaikea tajuta mitä tässä haetaan:)

Jos keskinäisessä kisassa jonkun voitan...vaikka älykkyydessä...ei se kaveri koskaan edelleni mene vaikka voittaisi lopun maapallon väestön. Siis jos samalla kaudella tapahtuu. Harvinaisen helppo päätellä.

Kirjoittanut

Josjosjosjos.

Jos Tepsi olisi voittanut Suomenmestaruuden niin kumpi olisi ollut parempi joukkue kaudella 08-09
Tepsi vai Jyp

Kirjoittanut

Pool

tarkemmissa ja laajemmissa mittauksissa Matti on todettu Ilpoa älykkäämmäksi. Sain juuri sähkeen Ilpolta ja hän itse myöntää olevansa tyhmempi kuin Matti ja perusteluna se että Matin älykkyys on mitattu laajemmalla testillä kuin aluekarsinta oli. Ilpolla ei myöskään tullut mieleenkään pitää itseään Mattia älykkäämpänä..fiksu kun on.

Kirjoittanut

Joo

ei poolilla näköjään mennyt jakeluun :D

Kirjoittanut

vain Poolin

mielestäkö Ilpo on Mattia älykkäämpi. Olemmeko me muut sitten tyhmiä vai näemmekö vain laajemmin.

Maailma on täynnä vastaavia asetelmia mutta todella paremmat jää historiaan kuten Manu
mestarina pyttyineen tällä kaudella. Liverpoolin heikkous hävitä huonommilleen on sen heikkous joukkueena ja on siten huonompi eikä ansaitse pyttyjä eikä paremmuutta. Paremmalla joukkueella pääsee pitemmälle Manu= Mersu Liverpool= Lada.
Joka muuta väittää tekee itsestään narrin.