Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Jypin uusi vahvistus!

On Steve Kariya,melko hyvä hankinta hyökkäyspään ongelmiin..

Vastaukset

Kirjoittanut

Jyppi tekee samat virheet kuin isot edellä

tammikuuhun asti rakennetaan joukkuetta. Pieni kotihalli takaa sen, että jos vaihtoruljanssiin ja hankintoihin lähdetään, eikä peli ala kulkea on kohta tilit samassa kunnossa kuin 90 luvulla. Mitään ei ole opittu. Viime vuonna vielä nostettiin hattua pitkäjänteiselle työlle. Nyt aletaan sitten seuraamaan isojen seurojen metkuja. Kohta kolisee..

Kirjoittanut

HAH!Sehän on onneton tussura !!!

Kärpiin tulee sentäs Kiilholma, REVI SIITÄ! KIILHOLMA, vanha Ässäjyrä, näyttää Stevelle närhen värkit! KÄRPÄT !!! KÄRPÄT !!!

Kirjoittanut

Ei nyt sentään ikävää

Kyllähän JYP teki nyt ihan oikean liikkeen. Hyvä veto! Immosen myyntirahoilla löytyi näin järkevää käyttöä.

Pelihän on joukkueella koko ajan ollut selvästi paranemaan päin muutenkin. Tänään kaatui jo vieraissa kärkikastin Tapparakin.

Hyvältä näyttää.

Kirjoittanut

Toivotaan

Ettei Jyp tuohon lähde,mutta mielestäni Kariyan hankinta oli hyvä täsmähankinta SM-liigassa kaikilla kolmella kaudella vähintään 50 pistettä ja 20 maalia!Immosen lähdön jälkeen tälläiselle pelaajalle on käyttöä.

Kirjoittanut

yksi huomio

Hankinta on loistava, mutta ei varsinaisesti poista ensimmäistäkään JYPin ongelmaa.

Kariya on puhdas laitahyökkääjä ja JYPin ongelma on huippulaiturien ruokkimiseen pystyvien keskushyökkääjien puuttuminen.

Jännä nähdä sijoitetaanko Pihlman nyt sitten ykkösen keskelle. Ja jos näin käy niin Pihlmanko se kaveri on joka tekopaikat Kariyalle ja Virtaselle järjestää? Epäilen.

Hyvä ja mielenkiintoinen (+ luonnollisesti todella kallis) hankinta, mutta keskushyökkääjän etsintä markkinoilta jatkuu Jyväskylässä.

Kirjoittanut

katsotaan

Yep, pelimies parhaasta päästä.

Mutta mutta. JYP teki tappiota viimekaudella mestaruudesta huolimatta. Kariya ei taatusti ole halpa mies, varmasti oli kova hintalappu otsassa ja odotti kuka on valmis maksamaan.

Saas nähdä mikä vaikutus Kariyalla on. Kun joukkueen peli ei kulje ja suurella rahalla ostetaan sateentekijä niin siinä on omat riskinsä joukkueen kemiaa ajatellen. Ans kattoo.

Kirjoittanut

Sentteri tulee marraskuussa

Olen 99% varma, että Ryan O'Marra pelaa marraskuusta lähtien JYPissä. Ei saanut sopimusta NHL:ään ja treenasi jo JYPissä kesällä. On muuten syntynyt kanssa Japanissa, eli Kariyan ruokkijaksi sopiva:) Sushiketju!

Kirjoittanut

Kerroppas...

käräjä miksi JYPin viime kauden tulos oli tappiollinen? Pystytkö suuressa viisaudessasi vastaamaan!

Kirjoittanut

Minulta ei kysytty, mutta vastaan silti

Jyväskylässä tehtiin viime vuonna iso halliremontti. Siihen upposi JYPiltäkin aika iso läjä euroja.

Immosesta saadut rahatkin näkyvät vasta seuraavassa tilinpäätöksessä.

Kirjoittanut

- -

"käräjä miksi JYPin viime kauden tulos oli tappiollinen?"

Nokun kultajuhliin ja bonuksiin tuhalttiin rapiat 200K.

Kirjoittanut

Totta

Sentteri on varmasti vielä haussa,mutta Kariyan yksilötaito on mielestäni sen verran edellä näitä Pihlmaneja ym, että on yksistäänkin jo hyvä vahvistus.No aika näyttää kuinka pelit alkaa sujua ja kuka lopulta keskushyökkääjäksi löydetään. Kova on nimilista myös maalivahtien osalta tällä hetkellä,tuskin on monesti SM-liigassa tuollainen kolmikko ollut samassa joukkueessa.

Kirjoittanut

mv

Mieleen tulee ainakin väistämättä joitakin vuosia sitten kausi, jolloin Lukolla torjui tolppien välissä Tsekkien ykkösvahti ja vaihtoaitiossa vuoroaan odotti itänaapurimme maajoukkuevahti... =)

Eikä Hifkin kolmikko Tim Thomas, Niklas Bäckström, Sakari Lindforskaan ihan hassu ollut.

Kirjoittanut

Tuota

Lukon maalivahtikaksikkoa muistelin,mutta tuollaista HIFK kolmikkoa en muistanut ollenkaan. Vaikka kaikki Hifkiin helppo on yhdistääkin. Tim Thomas sai suomesta hyvän nosteen uralle ja nyt torjuu Bostonissa ykkösmaalivahtina ja on jopa varteenotettava vaihtoehto stanley cupin ottajaksi..:)

Kirjoittanut

Ilves

Ilveksestä löytyi kaudella 04-05 tolppien väliin nimet Tuukka Rask, Vesa Toskala, Juuso Riksman ja Juha Pitkämäki.

Nykyäänhän tämä lista näyttää kohtuullisen komealta.