Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Gunnar Höckertin muistolle

Hieno teko urheiluruudulta, kun muisti ja kunnioitti yhtä suurjuoksijaamme.Tänään on kulunut tasan 70 vuotta Höckertin kuolemasta. Oli upeaa katsella pätkää Berliinin olympialaisista. Silloin Suomi hallitsi aivan suvereenisti pitkien matkojen juoksua.

Itse Paavo suuri piti nuorta Gunnaria 30-luvun lahjakkaimpana suomalaisjuoksijana. Se tarkoittaa samaa kuin koko maailmassa. Saksan olympialaisissakin vitosen kolmoisvoitto häämötti, kunnes Salminen kaatui pari kierrosta ennen maalia.

Nämä on hienoja pätkiä kuunnella Martti Jukolan selostamana. Tänä päivänä kolmoisvoitto on harvinainen lajissa kuin lajissa.

Höckert osoitti todellista isänmaan henkeä menemällä talvisotaan vapaaehtoisena. Terveydellisistä syistä ei kutsua ollut kuulunut.

Hän kuoli Kannaksella vain päivää ennen 30-vuotis syntymäpäiviään.

Rauha hänen sielulleen.

Vastaukset

Kirjoittanut

Toivottavasti muistavat

myös helmikuun lopulla kaatuneen Kollaan sankarin Make Uosikkisen, vaikka olikin "vain" Berliinin pronssimitalisti.