Siis kertokaa nyt mullekin, että mitä siellä koripallon EM-kisoissa on Suomen joukkueelle tapahtunut ?
Joka paikassa, tai ainakin monessa, hypetetään, että joku ”Susijengi” on tehnyt jotain uskomatonta !!!
Mikä on ”Susijengi” ? Eikö Suomen maajoukkue ole aina Leijonia ?
Katsoin sijoituksia ja Suomi on sijoittunut 9:ksi, siis Euroopan kisoissa yhdeksänneksi. Eli aivan päin persettä. Ja tämäkö on se kliimaksi sitten ? Alkusarjassa oli voittanut 4 peliä ja sitten kun alkoi oikeat pelit,
niin paskottiin housuihin. Sitten viimeisessä merkityksettömässä pelissä voitettiin joku Slovenia, siis kehitysmaa ja siitä kauhea mölötys, että ihanaa Sudet, ihanaa.
Onkohan nyt asiat jotenkin pudonnut raiteiltaan ja yritetään nostaa tätä marginaalilajia salonkikelpoiseksi ?
Vastaukset
Kirjoittanut Kkoo
On se kauheeta....
En nyt muuhun kantaa ota, mutta että marginaalilaji?
Kirjoittanut jägermaisteri
jaahas
palomaisterin pitkävedot menneet selkeästi pieleen ja ulosottomies tulossa perimään saatavia, ei ihme että ottaa koville
Kirjoittanut pallomaisteri
palomaisteri
Avaaja on niin lahjaton ettei osaa edes provota
Kirjoittanut Laskentaa
Tosi huono
avaus
Kirjoittanut palomaisteri
Faktoja
Tässä lisenssiurheilijoiden lukumääriä koripallon marginaalilajin perusteluksi.
ei meistä ikinä voittajia tule kun hehkutetaan huikeena sitä että päästään vain 12 joukkoon ja mitalipelit jää haaveeksi. sama kuin futiksessa gijonin ihme on yksi tasapeli.
Kirjoittanut Hyvä Suomi
koripallossa
on maailmanlaajuisesti vain noin 400 miljoonaa harrastajaa. Joten sehän on tosiaan marginaalilaji :D
Kirjoittanut maagik johnsson
hyvä suomi
hyvää huumoria ruveta puhumaan marginaalilajista, kun itse seurataan raveja. Se jos mikä on marginaalilaji maailmalla kuten jääkiekko. Voiko olla tyhmempää ihmistä kuin pohjalainen ravimies?
Kirjoittanut Naapuri
Vai niin
Jos koripallo on marginaalilaji niin mitä pesäpallo sitten on?
Kirjoittanut lahtelainen
Kelpo suoritus
Suomihan pelasi loistavasti taistellen, suurella sydämellä, alkulohkon ottelut, mutta Hanno Möttölän loukkaantuminen oli se viimeinen niitti, joka lopetti pyristelyt. Suomella nyt vain ei miehiä ole korvaamaan Möttölän tasoista kaveria. Jatkolohkoon pääseminen oli kuitenkin mahtava suoritus tässä muualla kuin Suomessa erittäin suositussa lajissa. Suomeahan veikkailtiin alkulohkon peräpäähän heti Ruotsin yläpuolelle, mutta niin vain lajin mahtimaat Kreikka ja Turkki jäivät taakse, kuten myös naapurit Ruotsi ja Venäjä. Rankkaan ilman muuta tämän koripallosuorituksen korkeammalle kuin mitaleille sijoittumisen jääkiekon MM-kisoissa. Jääkiekkoahan pelataan tosissaan vain Kanadassa ja Suomessa, kun taas koripalloa pelataan kaikilla mantereilla, paitsi ehkä Etelämantereella.
Sekin nostaa kunnioitustani korispelaajia kohtaan, että he huomioivat mahtavalla tavalla Sloveniaan saapuneet suomalaisfanit. Ei tietoakaan lätkänpelaajille tyypillisestä känniörveltämisestä ja perseennäyttämisestä bussin ikkunasta. Lätkä on junttien ja koris herrasmiesten laji, sitä ei voi kukaan kieltää.
Kirjoittanut Sourpapa
Hieno suoritus
Koripallo ja jalkapallo ovat maailmanlaajuisesti seurattuja lajeja. Globaali taso on niissä laaja ja lavea, joten menestys on paljon tiukemmassa kuin monessa muussa lajissa.
Jalkapallossa olisi melkoinen hypetys, jos Suomen joukkue selviäisi EM- tai MM-kisoihin. Silloin ei siis oltaisi vielä edes kymmenen parhaan joukossa, mutta silti sitä pidettäisiin huippuluokan saavutuksena.
Koripallossa Suomi voitti tukun lajin ns. suurmaita kuten Kreikan, Turkin, Slovenian ja Venäjän. Yhdenkin tämän tason maan voittaminen oli jo superyllätys, mutta Suomen joukkue otti samantien neljä päänahkaa. Viimeisessä pelissa kotiyleisön vinhasti kannustama Slovenia meni ihan pyörryksiin kolmannella neljänneksellä, jolloin Suomi ratkaisi ottelun. Alkusarjassa jos oltaisiin onnistuttu kaatamaan vielä Italia, niin tiedä vaikka kuinka korkealle tuo joukkue olisi yltänyt. Petteri Koponen pelinrakentajana lienee jo aivan Euroopan huippua, niin itsevarman taitavasti hän esiintyi edukseen. Sen lisäski Suomi tarvitsee tukun varmakätisiä kolmosen heittäjiä, joita viimeisessä ottelussa olikin useampi tapaus. Ja Suomen puolustuspeli oli varsinkin Sloveniapelissä uskomattoman hyvää.
Kirjoittanut Viljo
Täysin
samaa mieltä lahtelaisen kanssa. Paljon kovempi tulos kuin lätkän MM-mitali. Lätkä on käsittämättömän yliarvostettu laji Suomessa, täysin marginaalilaji maailmanlaajuisesti katsottuna.
Kirjoittanut leikku
entäs
mihin unohtui toimittajilta lentismiesten saavutukset, kun hehkuttivat korisukkojen huikeaa menestystä ainutlaatuisena suomalaisessa palloiluhistoriassa. Käsittääkseni myös lentopallo on melkoisen suosittu laji maailmanlaajuisesti. Jenkkifudiksessakin Suomi on pärjännyt aika paljon paremmin ja se jos mikä on katsojasuosikki maailmanlaajuisesti (Super Bowl). Tosin melko marginaalilaji Suomessa, eikä levinneisyys muutenkaan koris/lentistasoa. Kaikki kunnia silti korismiehille hienosta turnauksesta, jonka seuraaminen jäi itseltä vähiin susijengi-hehkutuksen vuoksi. Myös Huuhkajat, Helmipöllöt, Leijonat -nimitykset ärsyttävät tätä urpoa aivan suunnattomasti. Mulle kelpais erilaiset Suomi nimitykset. Ne ainakin kuvastais synnyinmaatani, mikä lienee olis nimenomaan maajoukkuepeleihin osuvampi juttu. Seurajoukkueet on erikseen.
Kirjoittanut no just
leikku
Heh. Ai televisio-oikeuksistako se suosituimmuus katsotaankin :D
Kirjoittanut no just
vai niin
"jonka seuraaminen
jäi itseltä vähiin susijengi-hehkutuksen vuoksi.W
Tämä johtuu pelkästään ahdaskatseisuudestasi. Tosiasiassa kuitenkin niitä taisi olla enemmän niitä jotka seurasivat korista, jotka ennen eivät olleet, juuri tuon susijengi hypetyksen takia.
Raveihinkin pitäisi saada joku hypetys. Tuulipukukateus ei ole enää 2000 lukua.
Kirjoittanut tuuripelle
tosasia
tosiasia kuitenkin on että vain voittajat muistetaan ja toiseksi tullut on vasta ensimmäinen häviäjä.
Kirjoittanut no just
ei se korisbuumi tähän lopu
enkä ymmärrä kyllä yhtään, mitä se on pois näiltä valittajilta? Kauhea valitus ja itku. Hienot kisat pelasivat ja joukkueen otteet ovat olleet nousujohteista. Ihmettelen suuresti joidenkin suomalaisten oman pesän likaamista. Jos ei joku laji kiinnosta, niin ei kiinnosta, mutta en ymmärrä moista haukkumista ja ivailua. Se on järjetöntä.
Kirjoittanut pallon pompottelija
Jaahas?
"Eli koripallo on pienen ryhmän hiekkalaatikko, mikä on saanut pienen ryhmän hymistelemään keskenään."
En nyt oikein ymmärrä tätä logiikkaa? Kuinka monta suomalaista harrastaa mäkihyppyä, formulaa tai keihäänheittoa? Silti hehkutus niistä lajeista on tuhatkertainen koripalloon nähden.
Sitä paitsi onhan koris sentään maailman toiseksi suosituin pallopeli jalkapallon jälkeen eli siis tosi iso juttu.
Kirjoittanut maaailmas
Taitaa olla seuratuin palloilulaji
"Sitä paitsi onhan koris sentään maailman toiseksi suosituin
pallopeli jalkapallon jälkeen eli siis tosi iso juttu. "
Itse asiassa koripallo on varmaan maailman seuratuin palloilulaji, noin katsojamäärillä tv, netti jne. Koripallo näet sattuu olemaan väkirikkaissa maissa todella suosittua: Kiinassa seuratuin laji, USA;ssa suosituimpia lajeja jne.