Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Prix d'Ameriquen liput

Minkä verran maksavat sisäänpääsyliput tammikuun Prix d'Ameriqueen, alue/katsomo/hyvä katsomo? Ja kait niitä portilta myydään.

Vastaukset

Kirjoittanut

lippujen hinnat

Kolme vuotta sitten lauantain lippu oli kolme (3) euroa ja sunnuntaina muistaakseni viisi euroa!!
Että tällaista pelaajien ryöstöä Ranskassa, vrt. kuninkuusravit.

Kirjoittanut

Sunnuntaisin aika täyttä

Pääsylippuja saa portilta ja hinnat olivat tänäkin vuonna edelleen yhtä alhaiset. Tavalliseen katsomoon lippu maksaa myös vain muutaman euron, mutta siellä ei sunnuntaina ole tilaa, jos et saa ostettua paikkoja etukäteen. Sen sijaan lauantaina raveissa on paikan kokoon nähdän yllättävänkin vähän katsojia. Ravintolakatsomoissa on myös tilaa lauantaisin. Ainakin me ostimme paikat vasta raviradalla ja homma onnistui helposti. Sunnuntain tilanne on aivan toinen. Yritän itse hankkia ravintolakatsomopaikkoja netin kautta (linkki Vincennesin sivuilla), mutta ilmeisesti paikat tulevat myyntiin aika viime tipassa - muistaakseni vasta kuukauden kuluttua.

Kirjoittanut

Halapaa

Kylläpä on halpaa Ranskassa. Lennot varattu ja majoituskin löytyi näppärästi Air bnb:n sivuilta. Eka reissu Vincennesiin.

Kirjoittanut

Sisää myös ilmaiseksi

Hippoksen ajokortilla pääsee sisään ilmaiseksi.

Kirjoittanut

Ahola kiittää

Kiitoksia hyvistä ja asiallisista vastauksista. Olemme varanneet jo aikapäiviä sitten Prix d'Ameriquen matkan eli lennot ja hotellin. Nyt vain odottelemaan matkaa ja toivomaan hienoja kisoja. On tämä hieman eri kaliiberia kuin Maarianhaminan kauden päätösravit, jossa olimme pari viikkoa sitten. Täytyy toivoa, että kuusisataa jää peleissä myös Vincennesissa plussalle(Maarianhaminassa ne valitettavasti olivat kruunuja).

Kirjoittanut

Tutustu paleihin etukäteen

Aholalle vielä vinkiksi, että muista mennä lauantaina paikalle "harjoittelemaan" pelaamista. Tutustu myös Quinta+ ja quatro+ peleihin joissa on erittäin milenkiintoiset voitonjaot ja mahdollisuus jopa miljaanapottiin (quinta+).

Sunnuntaina on sitten pelimuodot ja slipin täyttäminen ja jätön ajoitus tuttua niin voi rennosti keskittyä itse pelaamiseen.

Onnen peleihin!

Kirjoittanut

näyttäkää

Näyttäkää portilla vain jotain hevosenomistajakorttia, ajolupaa tai jotain korttia missä on joku hevosen kuva..
sisään pääsee suoraan kävelemällä, eivät kysele mitään!!
10kertaa käyneenä en ole koskaan maksanut sisään!!!

Kirjoittanut

Laihialtako kaikki?

Eihän sitä voi muutamaa euroa maksaa sisäänpääsystä, kun kerran on pummin luonto.

Pelikassastahan menisi jo puolet tällaisilta Kalastajan hattu- ja näyttäkää-tyypeiltä. ;)