Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vaasan hevosurheilukeskus?

Missä vaiheessa tämä hanke on?

Vastaukset

Kirjoittanut

Ei ole viime aikoina mitään kuulunut

Varmaan se rahoitus mättää, koska viime kesän jälkeen kaikki on ollut hyvin sumun peitossa.

Kirjoittanut

mitä järkeä?

Vaasan kaupunki on kai suhtautunut aika nihkeästi koko ajatukseen. Seinäjoen ravirata on muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Ravitalouden kokonaisedun kannalta olisi viisainta kuopata koko hanke.

Kirjoittanut

Hanke etenee.....

Linkistä lisää tietoa, alueella raivausta tänä vuonna sekä tieyhteydet, tontti on jo varattu. Itse rakentaminen alkaa viim. 2012-2013 ?

Linkki Mustasaaren kunta hevosurheilukeskus (http://www.google.fi/search?q=vaasan hevosurheilukeskus&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a)

Kirjoittanut

Hyvä hanke

Hienoa, että myös oikeaa faktatietoa tuodaan esille Vaasan seudun hevosurheilukeskuksesta. Se on innovatiivisin ja monipuolisin hevoshanke, mitä Suomessa on ollut ikinä.Ravirata on vain yksi osa 65 hehtaarin kokonaisuutta. Rohkaisevaa myös on, että Vaasan kaupunki ja Mustasaaren kunta ovat hankkeessa myös taloudellisesti mukana yksityisten sijoittajien lisäksi. Asianmukaiset päätökset on tehty, rahoitus kuntien talousarvioissa ja arkkitehtityö loppusuoralla.
Nyt on hevosväen aika panostaa, innostaa ja kannustaa hienon lajinsa puolesta. Vaasan hanke "pakottaa" muutkin radan kehittämään toimintaansa ja kehittämään yhteistyötään, kuten Vaasan ja Seinäjoen välillä on kaiketi jo tehtykin. Vaasan seutu yli 120 000 asukkaan aluekeskuksena luottaa tulevaisuuteen myös tällä sektorilla.

Kirjoittanut

Atriskiä

Voisiko Atrisk kertoa, mitä etua ravitalouden kannalta saavutettaisiin, jos Vaasan hevosurheilukeskus kuopattaisiin. Innostus Vaasan seudulla ravihevosten omistamiseen on kova, urheilullinen taso korkea ja seutu pullollaan isoja pörssiyhtiöitä ja muuta yritystoimintaa, jotka tuntevat kiinnostusta erimuotoista hevosurheilutoimintaa kohtaan. Myös Vaasan hyvää kosketuspintaa ja kielitaitoa Ruotsiin kannattaisi Suomessa hyödyntää laajemminkin. Ravikilpailuja tulee jatkossa ajaa siellä, missä raha liikkuu, palkintojen maksukykyä on ja kisojen urheilullinen taso korkea. Vaasa astelee määrätietoisesti tätä tilannetta kohti. Ei ole mitään pelättävää!