Kirjoittanut Bulletti
Pysyvä linkki tähän keskusteluunKoska saadaa kärryinfo
<<< siirretty viesti >>>
pakolliseksi?
<<< siirretty viesti >>>
pakolliseksi?
<<< siirretty viesti >>>
Kuka vielä väittää ettei näillä ole merkitystä katsokoon joensuun kaksi ensimmäistä lähtöä.
<<< siirretty viesti >>>
kun totolta pienentävät palautusprossia että saavat kustannettua sen kyselyn kun nythän ne eivät ole vielä mitään...????nytkin tekevät jo sen pienen rosvoamisen eteen hirveästi työtä jopa sivutkin toimivat...konkurrsipesä ollut jo pitkään..
<<< siirretty viesti >>>
vaikka hevosen nimen punaisella kun on jenkit, ei ole kummanen homma ettei siitä voi olla kiinni, paitsi jos JÄRJESTELMÄ on niin monimutkainen kun ovat kertoneet...
<<< siirretty viesti >>>
Miksi pitäisi saada kärryinfo? Eihän kenkäinfokaaan toimi. Eikä toimikaan niin kauan kun sanktio ilmoittamatta jättämisestä on niinkin hurja kuin 20€. Nolla tuohon sakon perään niin alkaa muistumaan mieleen.
<<< siirretty viesti >>>
Ihmetyttää palstalla aika laajasti esiintyvä "ennen oli paremmin kun ei ollut mitään infoo" -kuoro. Ihan älytöntä kaipailla aikoja kun leipä oli petusta ja joka paikkaan hiihdettiin ja markka oli vielä rahaa.
Infoa nyt vaan kehiin ja kiireesti niistä kärryistäkin. Vaikuttaa paljon, näkeehän sen myös vanhanaikaisia aikoja kaipailevat.
<<< siirretty viesti >>>
Oli jenkkikärryt muttei voittanut
<<< siirretty viesti >>>
e.v towinen voitto meni siihen kun jaara ei tajunnut ajaa laukkaavallaan edestä pois vaan jäi ihmettelemään. miksei tätä lukenut käsiohjelmassa?
<<< siirretty viesti >>>
Hamilton Jedi ja Tonic Bisa,jenkkikärryt, muttei menestystä.
Hilight Kemp, jenkkiCustomit,ei voittoa.
Amazing Sunrise, Ufot
Nämäkin on mahtavia tyyppejä, jotka poimivat palstalle hevosia jotka eivät voita jenkeillä. Teette tärkeää työtä rakastamanne lajin eteen. Jaksakaa jarruttaa järjen voittoa. Taistelkaa!
Rim Bay Quebeg ja Stone Capes Lord jenkeillä
Xanthene Kemp jenkkiCustomit
Glenwood jenkkikärryt
All In jenkkiCustomit
Kirmon Vire ufoilla ja Pulun Pilke vissiin Customeilla
pärjäämättömiltä. Kannattaa treenata niitä hevosia. Lähdekorven fanit luulee, että kun ottaa kengät pois ja ajaa ufoilla, tulee menestystä. Moni on jo katki tällä hetkellä :D
Histulilla Startin jenkkikopiot
Jet`Aimella ufot,Sunrise Loverilla jotku kotimaiset kopiot
Ehkä taas huomasitte konkreettisesti, ettei se ole kärryistä kiinni , vaan siitä mitä on aisojen välissä.
Mitä siinä on pahaa, jos kärryinfo kerättäisin samallalailla kuin kengitystiedot? Jokainen saisi sitten itse miettiä onko kärryistä hyötyä vai haittaa tälle hevoselle. Sillä fakta on, että toiset hevoset hyötyvät näistä selvästi, kun taas toisille ei ole mitään merkitystä. Joillekin voi olla jopa haittaa. Ihan sama tilanne on kengitysten kanssa.
Tänään taas nähtiin,m iten kärryt vaikuttivat esim parin ekan lähdön hevosiin. Jamppakin sanoi kun kysyttiin, että mistä tämä vauhti oikein löytyi, niin kärryistä.
Tajuaahan tuon nyt vähän tyhmempikin, että ei tietenkään pelkillä kärryillä voiteta vaan hevosta siihen tarvitaan, mutta eihän se ole edes tämän kärrykeskustelun pointti.
Tieto pitää saada sillä joillekin hevosille sillä on valtava merkitys kun taas joillekin ei. Pelaajien tehtävä on sitten ottaa selvää kenelle ne sopii ja kenelle ei.
Ei tehdä tästä aiheesta liian vaikeaa:)
On mahdotonta kerätä kaikkea tietoa joka hevosesta. On varmaan merkitystä silläkin miten on viimeistelyt sujuneet ja onko ruoka maittanut.
Kait tuon kärryn infon saa samalla, kun kengitys tiedotkin?
mutta eihän kukaan nyt olekkaan vaatimassa mitään muita ilmoituksia kuin nuo kärryt ja kengät, jotka on varamsti hyvin helppo ilmoittaa kun ravipaikalle saavutaan.
Mitkä kärryt mielestänne pitää ilmoittaa? On Ufoja, Telstareja,Venatoreja ja sitten nämä kotimaiset Royal,Start,Chevi ym jotka matkivat jenkkikärryjä. Customillakin ainakin pari mallia jossa painopistettä siirretty taaemmas.
ei kaikkille hevosille ole hyödyksi nämä jenkki kärryt,etenkään selaisille hevosille jotka ovat "vinoja".koska sen paino piste on alempi:
Jotka ovat nyt tulleet muotiin, eli nämä jotka ovat muuttaneet jotkut hevoset eläimistä lentokoneiksi.
En itse tunne noita kärryjä niin tarkkaan, mutta ufot jenkit mitä ne nyt sitten kaikki lieneekään, niin voidaan varmaan juuri tuon painopiste muutoksen takia laittaa johonkin samaan kategoriaan?
Kuten sanottua, niin se on kaikille varmasti ihan selvää, että kaikille nuo kärryt eivät sovi ja niillä tuskin parin kokeilun jälkeen aejtaankaan jos ainakaan jos niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Mutta se pähkäily jää tietenkin meille pelaajille ja sen jälkeen on kenenkään(minunkaan) turha itkeä kun ei ilmoitettu:)
mitäs,jos lopetatte tuon pelaamisen,kun niin tiukille vetää ;) kato meille muille tää on vain harrastus,no okei ehkä joillekin työ!