Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Hauen Jöllin virallinen kuninkaallisranking

On taas aika virallisen rankingin. Näin alkuun pitää sanoa, että tänä vuonna odotukset kilpailujen suhteen eivät nyt niin hirvittävän korkealla ole. Tilanne ei kuitenkaan ole mitenkään hirvittävän huono jos katsotaan pari vuotta eteenpäin. Nousevia suomenhevosia on tällä hetkellä paljon. Sörkän Sälli oli huikea Suur-Hollolassa, Elmoorikin oli hyvä. Tas Onnekas taas hurmasi 75-finaalissa. Rikelmestä on myös kehittymässä kovaa vauhtia ykkössarjan menijä. Eikä tuossakaan vielä ollut kaikki, sillä jos vielä kauemmas tulevaisuuteen katsotaan, niin tämän viikon Pikkupelimanni kisa on todella hurjatasoinen koitos. Kupori, Siirin Älli, Merran Eemil, Krobi, Jokivarren Kunkku ja Virikari ovat kaikki toistaiseksi oriita!

No, tänä vuonna kuninkaallisen viittaa tavoittelevat vielä aivan muut hevoset, ja tasaisuus on vahvasti näiden kinkerien sana, ainakin näin ennakkoon. Mennään ensin top 5 oriit ja sitten top 5 tammat.

Orit:

1.Boker, on kehittänyt täksi kaudeksi suoritusvarmuutta ja nopeutta. Kykenee suorittamaan korkealla tasolla kaikki kolme matkaa ja on siksi minun ykkössuosikkini tänä vuonna. Ei ole mitenkään laukkaherkkä, vaikka Solvallassa lämminverivauhdeissa tulikin haksahdus. Saattaa jopa voittaa voittamatta kuten Saran Salama aikoinaan.

2.Villihotti, hallitseva kuningas osaa myös laukata ja siksi kuninkuus on vaarassa jokaisen juostavan metrin ajan. Kuntonsa puolesta tämä lienee tämän hetken paras suomenhevonen joka avoimissa lähdöissä kilpailee. Ilman laukkoja tulee olemaan kärkikahinoissa.

3.Frans, voitti Suurmestaruuden tyylikkäästi ja osoitti olevansa sisukas perhana. Ei kuitenkaan vieläkään ole ihan täysin vakuuttanut minua siitä, että miten kolme matkaa kahteen päivään mahtaa sujua. Mikkelin suurvoitolle pitää kuitenkin antaa painava arvo, kun näitä rankingeja pähkäilee. Frans on todellakin mahdollinen voittaja, ja ennen kaikkea hyvässä vireessä.

4.I.P. Lento on taas kerran jokerikortti. Tällä kertaa hevosta on valmistettu kuninkuuskisaan hyvin erikoisella taktiikalla. Valmentaja on ajanut tällä pikkukisoissa ja melko harvoin Lentoa on nähty muitten valiolaisten kanssa viivalla. Halsualtakaan ei voittoa irronnut, mutta kunnossahan Lento toki on, viimeistään kahden viikon päästä. Kaikki tietävät sen, että jos Lento pääsee hyvistä asemista päätösmatkalle, niin muut saavat kyllä tehdä aikamoisen työn, että vievät tältä kuninkuuden. Kysymysmerkkejä kuitenkin leijuu ilmassa juurikin valmistautumisen ja lievästi alavireisten suoritusten takia. Kuitenkin Parviainen osaa hommansa ja saattaa yllättää.

5.Virijori, hevonen on tänä vuonna parantanut huimasti. Suur-Hollolan kakkossija ja useat hyvät juoksut avoimissa lähdöissä, saavat minut nostamaan tämän näin korkealle. Virijorilla on ilmeisen hyvä kyky seurata toisia hevosia, ja se voi poikia yllättävän korkean sijoituksen kilpailussa. Tähän kun vielä lisätään jonkun johtohevosen epäonni päätösmatkalla, niin se voi olla siinä. Mäenpään stall form on tällä hetkellä sitä luokkaa, että mikä vaan voi olla mahdollista.



tammat:

1. I.P.Vipotiina, tylsää, mutta todennäköistä on se, että Tiina vie taas potin kotiin. Puikkonen osaa virittää hevosensa kotikisoihinsa sen verran jämäkäksi, että muilla ei tule olemaan jalanjakoa. Suur-Hollolasta näki jo sen, että kuntokäyrä on oikeaan suuntaan ja tässä on vielä hyvin aikaa. En edes ihmettelisi, vaikka Tiina veisi taas kaikki kolme matkaa. Jos tämä floppaa, niin sitten on kyllä kenttä täysin auki.

2.Marimin, voisi jo viimein onnistua kaikilla kolmella matkalla. On ollut oikein hyvä voitoissaan ja pärjää kyllä kilpasiskojaan vastaan ollessaan normaali. I.P.Vipotiinan pettäessä kärkkyy ensimmäisenä kruunua.

3.Sirun Valpuriina, tämä tamma on ollut todella hyvä koko kauden. Vihaisen loppuvedon omaava hevonen, joka jaksaa roikkua muiden mukana ja rankaista sitten lopussa. Koska tamma kykenee tasaiseen suorittamiseen, niin se tulee nousemaan korkealle. On yksi ensimmäisistä kaksarihauista Vipotiinan rinnalle.

4.Oktaavia, ei ole kyllä löytänyt vielä mitään huippuvirettä, mutta se voi vielä puhjeta juuri oikeaan aikaan. Olisi Teivossa viime vuonna ollut ilman mailin laukkaansa hyvinkin toinen. Tänä vuonnakaan varaa haparointeihin ei ole, mutta ne välttäessään tämä tuima tamma nousee korkealle. Yleensä Oktaavia on suorittanut tasaisen varmasti ja sitä sopii uumoilla tänäkin vuonna. Kaksi viikkoa on pitkä aika tehdä taikoja.

5.Poljento, tämä on kyllä pakko nostaa rankingiin, sillä kyseessä on ehkä raain tamma jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Hevonen näyttää siltä, että sillä ei olisi mikään paikka oikein kohdallaan, ravi on rumaa kuin mikä, mutta voimaa on kuin höyryveturissa. Todennäköisesti Poljento laukkaa ekassa lähdössä ja menettää pelin, mutta ravatessaan voi mankeloida minkä tahansa kilpasiskoistaan maanrakoon. Jos ei muuta, niin kaksarihevosena tämä Poljento kulkee koko kuningatarkisan ajan tarjoten suurta draama ja isoja kertoimia.

Tässäpä nämä minun viralliset rankingit. Jäädään odottamaan kisoja hieman skeptisenä, mutta kuitenkin toiveikkaana. Laittakaahan muutkin tähän ketjuun omat rankingit perusteluineen.

Vastaukset

Kirjoittanut

Rankingista

"Kupori, Siirin Älli, Merran Eemil, Krobi, Jokivarren Kunkku ja Virikari ovat kaikki toistaiseksi oriita!"

Lonkaltako tämmöisen tiedon heitit? Siirin Älli on kyllä ruuna mikäli hippoksen tietoihin on luottaminen. Sanottakoon myös että lahjakkuuksia on joka vuosi mutta harva niistä koskaan ykköstasolle nousee.

"Saattaa jopa
voittaa voittamatta kuten Saran Salama aikoinaan."

Niin, se joka juoksee kolme matkaa nopeiten on voittaja. Ei kai siinä pitäisi olla mitään epäselvää? Hauen Jölli on ilmeisesti jo unohtanut että juurihan viime vuonna Villihotti "voitti voittamatta", valikoiva muisti?

Virijori on turha mainita, eikös valmentaja sanonut selvästi ettei tänä vuonna lähdetä mukaan kun ori ei edes ole kantakirjassa (joka siis vaaditaan pääkilpailun osallistujilta, jos joku ei tätä tiennyt).

Kirjoittanut

laita le turfiin tuo juttu

Ranskassa oltaisiin todella kiinnostuneita lukemaan noista ravimaailman tähdistä eli suomenhevosista. Kannattaisi kääntää tuo juttu googlen kääntäjällä ja laittaa Le TURFiin.

Kirjoittanut

Ranking

Hauen Jölli on asian ytimessä nostaessaan Saran Salaman esiin hevosena joka saavutti kuninkuuden voittamatta yhtään osalähtöä. Sisäradan nuolijahan tämä SS oli jos mikä. Yhtä yksipuoleinen hevonen kuin Apassi aikoinaan.

Villihotti sentään joutui tekemään melko raskaitakin reissuja ulkoradoilla viimevuoden kuninkuuskilpailuissa, vaikkei yhtään osalähtöä voittanutkaan.

Kirjoittanut

Korjaus

Korjataan nyt, ettei kaiken maailman Paanasille tule paha mieli.
Eli toden totta Siirin Älli on ruuna eikä pääse kuninkuuskisaan.
Virijoria ei ole kantakirjattu, eikä silläkään ole osallistumisoikeutta toistaiseksi. Tosin kantakirjauksenhan se voi vielä saada niin halutessaan. Sitä paitsi hevonen on Hippoksen rankingissa 8. joten sekin on syytä pitää spekulaatioissa mukana. Ainakin oriin esitykset saattavat jopa muuttaa omistajien mielen.

Sitä en toki muistanut, että Villihotti voitti myös voittamatta. Tuo Saran Salaman vastaava temppu on jäänyt paremmin mieleen. Liekö ollut syynä se, että se tapahtui ensin. Yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että kyllähän se kuninkuuden arvoa laskee, jos ei yhtään osamatkaa voita. Siinä mielessä pidän viime vuoden voittajana ennemminkin Tuokkolan Touhoa, joka sentään voitti yhden osalähdön. Tuossapa olisikin siis sääntömuutoksen paikka Hippokselle.

No, oli miten oli, jään odottamaan rankingeja myös muilta. Jätetään tuo tyhjän päiväinen pilkunnusaaminen vaikkapa matemaatikoille.

Kirjoittanut

Mielenkiintoista

"Yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että
kyllähän se kuninkuuden arvoa laskee, jos ei yhtään osamatkaa voita. Siinä mielessä pidän viime vuoden voittajana ennemminkin Tuokkolan Touhoa, joka sentään voitti yhden osalähdön. Tuossapa olisikin siis sääntömuutoksen paikka Hippokselle."

Ei se minusta laske kuninkuuden arvoa tippaakaan, kokonaisaika on varsin yksiselitteinen mittari kertomaan parhaan hevosen yhtenäisessä kolmen lähdön kilpailussa. Vai onko sinulla esittää parempaa tapaa?

Tietysti viime vuoden kilpailu oli poikkeus, kun kahdella parhaalla oli sama kokonaisaika ja tällöin kuninkuus ratkesi päätösmatkan sijoituksen perusteella. Ei olisi ollut vääryys vaikka Tuokkolan Touho olisi kruunattu kuninkaaksi osamatkavoiton perusteella, mutta säännöt on mitkä on. Toisaalta nykyinen tasatilanteen sääntö on parempi kertomaan kumpi on kestänyt rankan kilpailun paremmin, kuin jos katsottaisiin vain osamatkavoittoja.

Kirjoittanut

Ei liity rankingiin

Vuonna 1988 Valomerkki juoksi 21 starttia 0-1-1 ja peräti 9 starttia rahoitta. Onnistui silti voittamaan kunigatartittelin ja kauden ansiot olivat noin 18 700 euroa. Kuningatarkisassa sijoitukset olivat 4., 4. ja 2.
Myrskylintu voitti kaksi matkaa ja hylättiin maililla.

Kirjoittanut

Erikasson

Lähteekö Erikasson mukaan? Jos lähtee niin voisi vähän pärjätäkin, teki ainakin viimeksi Jokimaalla tosi rehellisen kirin, vaikka ei voittoon ehtinytkään.

Kirjoittanut

..........................

B.Helmiinako ei omaa minkäänlaisia saumoja kuningattaruuteen?

Kirjoittanut

Paananen

En ymmärrä tuollasia ihmisiä jotka eivät kykene asialliseen keskusteluun vaan hakevat hakemalla riitaa. Oikaisut voi tehä ilman *ittuilua ja mielipiteitä on erilaisia. Eli yritäppä kasvaa aikuseks. Eipä muuta. Enempää en tähän keskusteluun kirjota sama mitä kommentteja tulee.

Kirjoittanut

Kuningatar

"B.Helmiinako ei omaa minkäänlaisia saumoja
kuningattaruuteen?"

Tottakai saumat on olemassa, mutta kyllä rehellisyyden nimissä on sanottava, että tamma on edelleen aivan järkyttävän epävarma. Parhaimmillaan varmaan kyykyttäisi kaikki kilpasiskonsa. Lähes yhtä epävarman Poljennon nostaminen rankingiin toki puoltaisi myös Helmiinan mukana oloa, mutta Poljento on ehkäpä tällä hetkellä vielä raaempi rummuttaja kuin Helmiina.

Kirjoittanut

Poljento

Ei yksinkertaisesti riitä tuolla tasolla. Teivossa hävisi päätösmatkalla puoli kierrosta kärjelle, kyllä käy sääliksi hevosta jos kuskaavat sen Mikkeliin, täysi statisti tulee olemaan siellä. Viime startit avoimissa lähdöissä ja väsy tullut aikaisin, että saattaa olla tekemistä pysyä edes muiden mukana.

Kirjoittanut

Mun ranking

Oriit:
1. Villihotti, kunto on rautaa ja luonnollisesti kuningas on itseoikeutettu suosikki. Epävarmuus on kyllä iso miinus.

2. Erikasson, jos osallistuu on takuuvarmasti 3 sakissa, iso etu on lähtönopeus, jota käytettäneen kunkkareissa. Ei välttämättä voita yhtään osakilpailua, mutta kokonaiskilpailun voi voittaa.

3. Boker, samt sanat kuin Villihotistakin eli epävarmuus on suuri miinus, ravilla kärjessä ainakin kahdella ekalla matkalla.

Tammat:

1. I.P Vipotiina on itseoikeutettu suosikki, kunto alkaa olla huipussaan. Suur-Hollolassa olisi voinut sijoittua pykälän pari korkeammallekin jos olisi vapaammin päässyt tulemaan.

2. Marimin, kunto on hirmuinen, mutta miten ihmeessä se onkin aina kadonnut kuninkuusraveihin? Näytön paikka nyt ja voi voittaa Vipotiinan maililla tai 2100m.

3. B Helmiina nyt kuuluu tammojen parhaimmistoon, näytön paikka tänään Vermossa. Nyt tarvittaisiin laukaton startti.

Lisäksi Oktaavia alkaa nousta kuntoon, Noriko on tikissä ja Velin Vinkekin.

Kirjoittanut

nousussa

Juppe Hoo kovassa nousussa.

Kirjoittanut

Kuninkaalliset

Tänä vuonna on selvät sävelet ravikuninkaallisten suhteen. Molemmat ovat osoittaneet pitkin vuotta sellaisia otteita, ettei seppelettä voi tänä vuonna välttää. Heikkoja kohtia saa näiltä etsiä ja suoritusvarmuus ennenkaikkea.

Ladies and playboys, olkaa hyvä..

Kuningas: Franko
Kuningatar: Helmin Roosa

Kirjoittanut

Salaista ja luottamuksellista tietoa.

Sunnuntaina Mikkelissä 22.7.-12 ravikuninkaallisiksi julistetaan Villihotti ja Oktaavia.

Muut sijat:
oriit, 2. Boker 3. I.P.Lento
tammat: 2. Marimin 3. I.P. Vipotiina.

arvoitukseksi jää vain se, että tyttö Mikkelistä tykkää arvaa mistä ?

Kirjoittanut

Vipotiina

I P vipotiinhan Ei juokse Mikkelissä.

Kirjoittanut

Lusikkaa soppaan

Eli näitä mukaan ja osa rannalle.

Nämä mukaan:
B. Vilunki
Boker
Erikasson
Franko
Frans
I.P. Lento
Juppe Hoo
Köppinen
Suikun Rilla
Turon Myrsky
Tähen Tuuri
Villihotti

Ja sitten nämä varalle:
Kokeva
Kume
Lötens Piruett
Vieskerin Valo



Näistä pitää joku vielä jättää varalle:
Aino-Ilona
B. Helmiina
B. Turolii
Helmin Roosa
Kromi
Marimin
Noriko
Oktaavia
Poljento
R.R. Ruskariina
Sirun Valpuriina
Velin Vinke
Wizard Stina


Ja nämä jäisivät sitten varalle:
Edla
Kihiliina
Liinan Linkki
Sekottaja
Siirius
Tsingiska

Kirjoittanut

Tammat

9 varmaa, ja loput jollekulle seuraavista:
Velin Vinke
R.R.Ruskariina
Siirius
Kromi
Wizard Stina

Eli edellisen kanssa melko lailla samaa mieltä, mutta myös Siirius tuohon tyrkylle. Tilastot näyttää niin hyviltä. Ja hepo ei ole mikään maileri, vaikka Mikkelin yleensä yliarvostettu maili sitä nyt auttaakin.

Kirjoittanut

Veikkaus

Tässä mun ranking.

ORIIT:

Franko
Boker
Frans
Erikasson
Villihotti
Tähen Tuuri
Köppinen
I.P. Lento
Turon Myrsky
Juppe Hoo
Suikun Rilla
Vieskerin Valo

Varalla:

Kokeva
B. Vilunki


TAMMAT:

Marimin
Sirun Valpuriina
Poljento
Oktaavia
Velin Vinke
Noriko
Helmin Roosa
B. Helmiina
B. Turolii
Siirius
Aino-Ilona
Tsingiska

Varalla:

Kihiliina
R.R. Ruskeriina

Kirjoittanut

Tasaista

Pikkuisen täytyy nyt entrata rankingia koska Vipotiina jäi pois.

Nostankin rankingiin itseoikeutetusti B Helmiinan, joka osoitti töpäkkää kuntoa voittaessaan Vermossa pitkän matkan. Laukaton kuningatarkisa on kyllä aika kova tehtävä tätä nykyä, mutta jos se onnistuu, niin kyllähän Helmiina silloin päätösmatkalla on tämän porukan emäntä.

Oripuolella Virijorilla ei sitten lähdetty mukaan, vaikka syytä ehkä olisi ollut. Sen tilalle nostan Frankon, joka ei nyt viime aikoina ole juuri voitellut, mutta ihan hyvin se on mennyt. Kisa on niin tasainen, että tasaisella suorituksellakin ollaan hyvin korkealla, jopa seppele kaulassa.

Ranking oriit:
1.Boker
2.Villihotti
3.Frans
4.I.P. Lento
5.Franko

Ranking tammat:
1.Marimin
2.Sirun Valpuriina
3.Oktaavia
4.Poljento
5.B.Helmiina

Näyttäisi kovasti siltä, että tämän vuoden kisoista tulee tosi tasaiset. Silti nämä osallistujalistat kyllä kertovat kyseessä olevan välimallin Kunkkarit joista aivan suurin loisto on poissa. Mutta kuten sanoin, parin-kolmen vuoden päästä tilanne on jo ihan toinen.

Kirjoittanut

Mielenkiintoiseksi menee

Naiset ensin eli Vipotiinan poisjäännin myötä nostan Ypäjäntammat rankingin kärkeen.

1)Marimin, aivan hirveässä kunnossa. Kahden ensimmäisen matkan jälkeen tod.nä. johtoasema. Päätösmatkakin mennee jotenkuten sisäradalla, yksittäinen 3kierrosta ei tuota ongelmia, mutta ne lauantain startit..

2) Oktaavia, ikisuosikkini on selkävaivansa selättänyt ja ehjillä juoksuilla taistelee seppeleestä. Vaikka raaprofiili onkin vastaa.

3. Helmiina ja Velin Vinke, rutinoituneet kilpasiskot voivat olla korkealla. Ensimainittu jyrää voimillaan ja jälkimmäinen tarkalla juoksulla ja nopeudellaan. Poljento tuo väriä vauhdinjakoihin.

Oripuolella en uskalla rankata järjestystä, Villihotti ei mielestäni ollut mitenkään vakuuttavan oloinen ennen laukkaakaan. Mutta hallitseva kuningas on mahdollinen tittelin uusi´ja. Erikasson varmuudellaan korkealla ja Boker ehjillä juoksuilla.

Mutta henkilökohtaiseksi suosikikseni on noussut Turon Myrsky. Ei mitään tietoa miten sujuu päätösmatka, mutta muuten kunto on tohon sakkiin aivan riittävä. Toivon seppelettä Mäenpään valmennettavalle.