Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kouvolan ruusut ja risut

Aloitetaan tällainen listaus, josta Jyväskylä saa ottaa parhaat palat ja hoitaa ne risut etukäteen, että ensi vuonna saamme ne VUOSISADAN kunkkarit.
Nyt vaan reilusti listaamaan ruusuja ja risuja.

Vastaukset

Kirjoittanut

kyllä

Tammisen Sarin huohotus forssassa oli mukavampaa kuultavaa kuin Haanniemen kouvolassa kun haastattelivat Borströmiä.

Kirjoittanut

0,5 L vesipullo 2,50 €

siis vesipullo, ei jumalauta!

siinä oli sellainen pettymys ettei toivu koskaan. tulee kuutiolle vettä raju hinta.
missäköhän ne vesipisteet olivat kun omia vesipulloja ei ohjeen mukaan saanut paikalle viedä. kai oluttuopponen olisi vastaavalla hinnoittelulla pitänyt kustantaa 20 €. no onpahan tulevilla Kunkkujärjestäjillä sauma pykätä tuopin hintaa reippaasti ylös.

Kirjoittanut

killerille

killerille tidoksi.Laittakaa vain se herrojen teltta poikittain loppusuoran puoleen väliin-vähän pitempänä kuin kouvola-niin ei ainakaan katsomossa olijat näe,kuin hätäisesti maaliin tulon. Näin sitä palveltiin yleisöä kouvolassa-ei jäänyt hyvä maku kouvolan raveista.

Kirjoittanut

Vedestä

"missäköhän ne vesipisteet olivat kun omia vesipulloja ei ohjeen mukaan saanut paikalle viedä."

Samaa ihmettelin itsekin. Kävin kysymässä neljältä eri toimihenkilöltä vesipisteitten paikkoja ja viimeiseltä sain tiedon että pääkatsomon vessasta sai vettä käydä juomassa. Missään muualla ei sitten ilmeisesti ilmaista vettä ollutkaan tarjolla.

Kirjoittanut

ahneut

Olisikohan Matka-Vekan (ja yhteistyökumppaniensa) ahneus saavuttanut rajansa.

Kovasti kuului olevan "loppuunmyydyssä" Cumuluksessa tilaa, kun vielä sunnuntaina kuuluttajakin asiaa mainosti

Tämä vesiasia saavuttaa jo legendaarisia mittoja, mutta mehän puhutaan kaupungista, jossa vettä on vain Käyrälammessa.

Tuo hinnoitteluhan mennee Valkealan hevosystäväin seuran piikkiin, kun se oli järjestävä taho.

Kirjoittanut

killerillä ei vesi lopu

jos tuntuu kalliilta, niin ei muuta kuin juomaan radan keskellä olevasta lammesta!

vinkki2: juokaa vessassa suoraan raanasta, sekin ilmasta.

vinkki3: Älkää juoko vettä, vaan varatkaa ravintola pegasuksesta pöytä. A-oikeudet ja pöytiin tarjoilu.

Kirjoittanut

Kouvolan ruusut&risut

Ruusut: Hyvä tunnelma

Risut: Eri kuuluttaja tämä Kimmo joutaa jo pois nuista hommista, selostajaksikin taas välillä Pylkkänen! Muuten late on vielä monta vuotta kopissa sillä lappeessa vuonna 09 on kunkkarit!!

Tuoleja ja pöytiä lisää jottei tarvi syödä seisaaltaan ja ruokien hinnat matalemmalle!!

Toisessa paikassa makkaraperunat oli 6€ ja toisessa samainen annos oli 7€

Kirjoittanut

Kehitysehdotus

Kokonaisuutena hienot ravit, mutta yksi juttu...

Pitääkö etupenkeillä aina hyppiä ja kukkua kuin Äimäraution käki !

Tämä jokavuotinen v...mäinen ilmiö, eli kaikissa lähdöissä etupenkkien himointoilijat hyppivät, niin ettei takaa näe. Sen vielä ymmärtäs, että kunkkarilähdöissä, mutta vielä rahallisissa alasarjoissa. Pitääkö pystyssä keikkuen katsoa kaikki 30-aikaisten sh-taapertajien lähdötkin, eikä voi istuutua, kun nätisti pyytää?

Järjestysmiehiä voisi olla näistä asioista huomauttamassa ja porukkaa istuttamassa...
Tässä olisi opittavaa tulevien vuosien järjestäjille. Kuulutuksista asian suhteen
nimittäin viis veisataan.

Kirjoittanut

+ ja -

Nyt kun on muutama päivä kulunut kuninkuusraveista, ja alkaa olla ajatukset koossa viikonlopusta, niin laitetaanpa tähän plussat ja miinukset Kouvolalle.

+ äänityöläiset. Lauri oli oma itsensä eli loistava koko viikonlopun. Erään Kuopiolaisen petsarin sanoin: Lauri ei oo hyvä selostaja, se on paras! Haanniemi oli myös elementissään, loistava tilannetaju ja riittävästi huumoria pelissä. Kimmo oli myös liekeissä koko viikonlopun. Come on Jari!!

+minuutti lähtöön biisi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestäni Hevi-Ari toimi!!
+ sää. Ei kaivanne perusteluja.
+ olut oli riittävän kylmää. Hintakin oli kohtuullinen.
+ kitkan viisaat (neulamuikut). On ne vaan niin hyviä!!
+ jonoja ei ollut juuri ollenkaan.
+ Joanna Väre. Pelasti päiväni muuten niin ankeissa VIP tiloissa istumalla vastapäätä ainakin 3 minuuttia!

-matiasta lainatakseni: löyhämoraaliset ravinaiset.
-anniskelualueilla ei minkäänlaista auringon suojaa, eikä pöytiäkään riittävästi.
-äänentoisto todella surkeaa. Lauantaina ei pääportin viereiselle anniskelualueelle kuulunut mitään, Sunnuntaina sentään jotain.
-vessat. Eräs kaverini kysyi kumikenkiä lainaksi, kun oli menossa kuselle. Oli kuulemma nilkkoihin saakka ihmisen eritteitä lattialla, HYI SAATANA!!
-VIP tila. Tilaa oli reilusti...kävellä! Aivan liian vähän tuoleja. Ruoka ei ollut erikoista ja sekin piti seisaaltaan syödä, jos ei sattunut hirveällä tuurilla saamaan jostakin 30 cm korkeaa jakkaraa perseensä alle.
-Järjestyksen valvonta. Pelättyjä tehoturvatarkastuksia ei sittenkään ollut. Lauantaina kävelin kaikessa rauhassa selostamoon/kuuluttamoon kenenkään estelemättä, Sunnuntaina Kimmoa ei meinattu päästää työpaikalleen! :)

-Kouvola, Suomen turhin kaupunki.

Kouluarvosanaksi antaisin 7-.

Kirjoittanut

Kouvola 2007

Kaikista huonoin maku jäi suuhun noista etukäteispelotteluista, että laukut tarkastetaan ja mitään ei saa viedä sisälle. Muutama sunnuntainen ambulanssilähtö oltaisi voitu estää jos vanhempi väki varsinkin olisi saanut ottaa omaa juomaa/ruokaa mukaan.

Veden hinta ei häirinnyt, kumpanakin päivänä meillä oli muutama tyhjä pullo mukana joihin kävimme täyttämässä vessojen lähellä olleesta hanasta kylmää vettä. Kertaakaan vesipisteeseen ei ollut isoa jonoa.

Vessoihin ei tarvinnut jonottaa ja joka kerta vessa oli siisti, kun jaksoi kävellä sinne vessarivin toiseen päähän ja käydä siellä. Yhdellä kerralla naisten vessan oven avatessani vessassa oli mieshenkilö k*sella, oisi kiva jos ukot viitsisi käydä omissa kopeissaan k*semassa pitkin lattioita - se kun ei naisilta onnistu.

- Ruoka oli hinnoissaan ja jonoa ruokapaikkoihin riitti, poikkeuksena makkaran myyntipaikat. Ihmetytti kun ruokapaikoilla ei ollut minkäänlaisia pöytiä missä ruokansa olisi voinut syödä.

- Juomat oli myös hinnoissaan. Juomapaikoissa ei ollut isoja jonoja, mistä plussaa. Sielläkin olisi voinut olla pöytiä/tuoleja. Ravitorin anniskelupisteessä oli tynnyreitä, niistä plussaa! Anniskelupisteisiin ei nähnyt raveja, niissäkin olisi voinut olla jotkut ruudut mistä seurata kunnolla lähtöjä.

- Ulkokatsomosta ei nähnyt taaempaa radalle, ja screenit oli liian pienet. Tekstejä ei erottanut kunnolla.

- VIP-katsomo oli sijoitettu hiukka huonosti, tai se oli liian iso. Kauhea tungos kun koitti päästä etusuoralla käymään.

- V75-rivi myöhästyi parilla minuutilla kun ei kukaan kertonut että palautusaikaa on aikaistettu.

- turhaa ohjelmaa lähtöjen välissä

+ avajaiskulkue
+ selostaja ja kuuluttaja
+ musiikit
+ sää
+ ei tarvinnut jonottaa totoon
+ ravitorin sijainti, siellä ei tarvinnut tungeksia

Kirjoittanut

Kerrottiinpa

\"- V75-rivi myöhästyi parilla minuutilla kun ei kukaan kertonut että palautusaikaa on aikaistettu.\"

Oliskohan ravinaisen kannattanut ottaa hiukan vähemmän sitä juomaa ;)

Tämä asia kuulutettiin useaan kertaan lauantaina hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.

Kirjoittanut

vai kuulutettiin

Tuossa vaiheessa promillemäärä oli vielä pyöreä nolla, jos alkoholijuomaa tarkoitat... Tulimme paikalle hieman ennen ensimmäisen lähdön esittelyä ja käsiohjelma ostettiin samaan aikaan kun riviä oltiin viemässä eli ehkä klo:12.32. Yhtään kuulutusta ei kuultu. No eipä se viikonlopun suurin miinus ollut, kun ei rivistäkään olisi tullut kuin 6 oikein.

Kirjoittanut

Tultiin hiukan myöhässä

paikalle kun sisko ei päässyt Viron laivasta ajoissa, kun hissi oli rikki.

No kun päästiin Korian pisteeseen, niin 2 viimeistä linja-autoa paikalla. Niillä piti mennä ja äkkiä kuulemma et ehtii.

No se auto minkä piti lähteä heti, ei lähtenyt käyntiin ja sitten tämä toinen jäi odottamaan sitä aikaa, kun kuuluu lähteä. Ensin nämä kaksi jermua veti tupakkaa kaikessa rauhassa istuen puistonpenkillä. Ne me odoteltiin ilmastoimattomassa bussissa ihan turhaan 20min, eikä ketään tullut. Siinä meni kunnkkukisan maili ohi, ehkä jopa loppusuora kuningatarkisan mailistakin.

Kyllä vitutti, kun äijällä ei mitään kiirettä ja vika heissä kun eka auto ei käynnisty...ajettiin 300km kattomaan kahden taavin körssäämistä!!

Ei ikinä enää Kouvolaan. Sapuskat piti olla hyvät ja niin että riittää, herkkupannun myyjät myi monelle ei oota, ja ite kun otin lohkoilla, niin oli niin kovia ja koppuroita et pthyi!

Vesi sikakallista.

Kirjoittanut

Kikka

Missä olit 03.08-2007 klo 20.00?

Kirjoittanut

pari juttua vielä

Molemmissa viestiketjuissa on tullut esille jo samat asiat kuin mitä itseäni vihastuttivat/ihastuttivat eli

+ etäparkkien kuljetus toimi loistavasti, hinta ihan OK ja kuljettajat ystävällisiä
+ avajaiskavalkadi. Tosi hienosti suunniteltu ja toteutettu. (Puheiden sijaan olisi voinut sunnuntaipäivän aluksikin esittää, "syykin" olisi ollut hyväksyttävä: Suomenhevonen 100 vuotta)
+ totoluukulle ehti vielä 30 sek. ennen lähtöä!
+ yllättävän pienet jonot makkaraperunoille
+ Pohjalaiset hevoset ja niiden menestys :)
+ hyvä seura

- juomien "tuontikielto" ja hinnat
- paljon mainostetut vesipisteet: itse en löytänyt yhtäkään, paitsi vessan hana
- töykeät ja hymyilemättömät toimihenkilöt:
* totomyyjät (yhtä lukuunottamatta ne, joiden pisteissä pelasin, ja täytyy tunnustaa, että pelattua tuli...)
* vaikka kuinka yritin tervehtiä tullessani ja kiittää palvelua saadessani, pysyi naama peruslukemilla. Ilmeisesti talkoissa oli pakko olla...
- suomenhevosen juhlavuosi olisi saanut olla vielä vahvempi ´punainen lanka
- kuninkaallisten kunniankierros ei ulottunut voittajaringin tuolle puolen eli maalipaalun jälkeiselle puolelle :( (valokuvaajien ajan olisi voinut tiivistää, ja muutenkin siinä vaiheessa ravit olivat jo siinä vaiheessa, että 5-10 lisäaikaa ei olisi enää ketään kaatanut...)

Ja ei kun ensi vuonna Killerille!

Kirjoittanut

Ylivoimaisesti huonoin asia...

Kouvolan kuninkuusraveissa oli se että ne olivat Kouvolassa. Paikka on ankea ja ahdas. Näkyvyys oli surkea. Kouvolan tapaiselle paikalle ei pitäisi myöntää koskaan kuninkuusraveja.
Sinällään järjestelyt yms pelasivat.

Kirjoittanut

r&r

+ Tunnelma
+ toto-luukuille ei pitkät jonot
+ vessassa ei tarvinnu odottaa
+ hyvät hevoset
+ sää
ja miinukse
- naisilla varmaan kiva jonottaa, jono oli about 50-70m pisimmillään
- MITÄ HELVETTIÄ 2,50 vesipullo
- takakurvissa ei ollut skriiniä
-omia juomia ei saanut viedä
- hinnat
- aivan liian pitkät lähtö välit
- haastattelija ei pystynyy samaan kuin sari tamminen, yritti kyllä olla hauska
Loppujen lopuksi kivat kunkkarit, kouvola vain ei ole paras paikka järjestää, jyväskylältä toivon parempaa ja uskon siihen

Kirjoittanut

Kouvola/Hippos

Hippoksen edustajat eivät ole hoitaneet tehtäväänsä päätoimikunnassa, kun Kouvola sai toteuttaa surutta ryöstölinjaansa ja näin vaikeuttaa seuraavien järjestäjien työtä. Toivoa on, kun luki Hippoksen valtuuskuntaan kuuluvan Pekka Vilkunan kirjoituksen. Toivottavasti asia otetaan vakavasti Hippoksen johdossa.

Kirjoittanut

Outsider.

Sori outsider, kuulin vasta pari päivää sitten, et olit täällä kysellyt. Olen ihan jojo, käännän takkia vaikka samassa lauseessa. Elikkäs olin varmaan töissä ja skippasin kunkkarit. :)

Kirjoittanut

Sellaista sattuu

Nykyaikana useammin kuin ennen. Tuskinpa menetit mitään, sillä varmaankin olisin ollut tylsää seuraa.

Onhan näitä kunkkareita jäljellä, niin rehvataan vaikka Kurtakossa 2024.