Kouvolan kohutut laukkutarkastukset-Missä ne oli?!
Olipa hienosti suoritettu vedätys tuokin Kouvolalta, että kaikkien laukut piti kuulemma tarkastaa portilla. Monella jäi tämän takia omat juomat ottamatta mukaan.. ainakaan itse en moista tarkastusta omalle kohdalleni saanut, enkä huomannut niidenkään joutuneen tarkastukseen, jotka samaan aikaan portilla olivat. Tarkistivatkohan kenenkään laukkuja? Ennaltaehkäisy ainakin toimi, vaikka olihan se joillekin selvää jo etukäteen ettei kaikkien laukkuja voida mitenkään tarkastaa jo kunkkarifiiliksen säilymisen vuoksi.
Vastaukset
Kirjoittanut juttu
sama
joka vuosi. Aina etukäteen uhkaillaan kovilla toimenpiteillä portilla, mutta käytännössä mitään tarkastuksia ei ole. Itse kävelin molempina päivinä 1,5 litran vissypullo täynnä viinaa sisälle, eikä kukaan edes yrittänyt estellä.
Kirjoittanut tiedote
1.8 kerrottiin käytännöistä
Tulihan järjestäjiltä keskiviikkona 1.8 lehdistötiedote, jonka oleellisin viesti oli että vain pistokokeita ja räikeimpiin tapauksiin pyritään lähinnä puuttumaan. Ja kun paikan päällä vähän katsoi ympärilleen, niin valtaosa ihmisistä oli joko lukenut tuon tiedotteen tai sitten eivät olleet kuulleetkaan koko juomakiellosta alunperin. Tai sitten olivat kuulleet, mutta vähä välittivät ;)
Kirjoittanut Matteus
Minä jätin
kuuliaisesti virvoitusjuoma- ja vesipulloni autoon, ja huomattuani, ettei minun nähden kenenkään laukkuja tarkastettukaan, jätin protestimielellä raviradan juomat ostamatta ja istuin mieluummin koko lauantaipäivän juomatta mitään. Su en osallistunut.
Fiksuinta olisi, jos alkoholittomia juomia saisi tuoda omiksi tarpeiksi ja vain alkoholin tuontia kiellettäisiin tai rajoitettaisiin.
Kirjoittanut sippinen
jo oli hyvä
jo pli hyvä protesti , janoisena koko päivän vaan suomalainen pru vieköön ei luovuta vaikka olisi kuin jano en saatana osta vesipulloa.
kyllä nyt järjestäjät ovat ihmeissään, varmaan tuosta keskustellaan vielä hallituksessa.
taitaa olla vuoden paras protesti.
Kirjoittanut Eläkeläinen
Matteus
Astetta kovempi äijä tämä Matteus. \o/
Tuossa on sitä suomalaista sisua parhaimmillaan! Harmi ettet jatkanut sunnuntaina istumalakkoasi raviradalla, kai kuitenkin muualla jatkoit juomisen boikotointiasi?
Yhtään omien juomien tarkastamista en havainnut. Viinaa sai vetää suoraan omasta pullosta niin paljon kun kurkkutorvi veti, vaikka järjestysmies oli vieressä seisomassa ja hyvä niin. Kyllähän kuninkuusravit ja omien viinojen juonti kuuluu asiaan.
Kirjoittanut outsider
Pahempi juttu
Kyllä se on maku pois omasta huikkapullosta, jos siihen ei liity pientä jännitystä.
Ensin harmitti nämä ukaasit tarkastuksista ja nyt se kun ei tarkastettukaan, vaikka "luvattiin"
Happamia sanoi kettu.
Kirjoittanut Kilu
Herätys
Moron
Miten jaksatte vielä jauhaa tästä asiasta? Pääosa kunkkariporukasta osasi kuitenkin ajatellakin. Totoluukuilla vedettiin omista pulloista tärpättiä ja porukka käveli porteista sisään pullot kädessään. Ja sitten osa itkee etukäteen tarkastuksia ja jälkikäteen kun ei tarkastettukaan. Hyppäätkö, Ahatova, kaivoon jos pyydän?
Kirjoittanut Maija Huu
Mikkelissä
Ne tuota tarkastettiin sunnuntaina St Michelissä,
oli niinkun sellanen ennakkotappaus...