Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kouvolan kunkkarimusiikki

On muuten aivan sietämätöntä kuunneltavaa. Kuka jaksaa Hevi-Arin Hetki Lyö - rääkkäystä 12 kertaa päivässä.? OMD:n Enola Gay
kaamealla bassorummulla raiskattuna ja mitä vielä. Tytöt tykkää? Limbo mikä limbo.

Tänä vuonna on sentään se Suomen hevosen 100 - vuotisjuhlakin ja siltä uhlalevyltä löytyisi ihan hyvä kattaus H e v o s musiikkia. Esimerkiksi Pauli Hanhiniemen uudelleensovitus Juokse Sinä Hummasta on suorastaan hieno ja oivaltava...

Vastaukset

Kirjoittanut

SAMAA MIELTÄ

KARMEAA TEINIJYTKETTÄ MUSIIKKI KUNINKUUSRAVEISSA, JOISSA KESKI-IKÄ ON JOTAIN 50.
AINA SAMA JUTTU RAVEISSA, TEINIJYTINÄÄ AINA VAAN. OLISI SYYTÄ MIETTIÄ KUUNTELIJOIDEN KESKI-IKÄÄ JA SOITTAA MUSIIKKIA SEN MUKAAN. HYI !

Kirjoittanut

Ei pidä paikkaansa

Lippalakkivaarit ja -mummothan suorastaan rakastavat ja palvovat Hevi-Aria.

Kirjoittanut

Kauheaa jumputusta

Olisin toivonut pääseväni tästä eroon edes kuninkuusraveissa, mutta ei. Tuskallista.

Kirjoittanut

heh

Tännehän varsinainen pikkusieluisten lauma on taas kokoontunut. Elämänne näyttää rakentuvan nipottamisesta :D

Kirjoittanut

repisin minä pelihousuni

jos siellä humppa,valssi tai tango alkaisi soimaan.Ehdottakaa edes jotain parempaa ennenkuin kommentoitte asiaa..........

Kirjoittanut

EI

Valsseja tosiaankaan. Mutta näistäkin saa riffin vaikka valita:

Fleetwood Mac: Oh Well
ZZ Top: You got me under pressure
Led Zeppelin: Heartbreaker, When The Levee Breaks
Rolling Stones: (I can\\\'t no) Satisfaction
Smashing Pumpkins: Ava Adore

Ehkä jo joku näistä muutaman hevosenkin löysi, vaikka BWT-sukupuusta erityisesti...
ja sitten tosiaankin miksi sitä 100-vuotias juhlalevyä EI soiteta,kyllä se sen ansaitsee.

Mikkelissä musa (muistaakseni) ihan jees esmes.
Samon takavuosina Killerin Highway Star oli hauska veto jne jne Mutta Diskohevi on pahinta formaattihöttöä, kiitos.

Kirjoittanut

jne.....

Pikkusieluisuudella ja musiikkiarvostelulla ei nyt ole mitään tekemistä. Ninhän te nuoretkin paheksutte meidän vanhempien musiikkia, joka ei nyt aina tarkoita humppaa ja valssia jos yleissivistyksenne jotenkin musiikin alueelle edes riittää.
Tiedätte sitten kun olette eläkkeellä, että "hevi" ei ehkä ole teidän musiikkianne. Voi tietenkin olla, ettette kehity, eli jäätte tuollaisiksi lapsiksi ja vanhanakin kuuntelette nuoruusmusiikkia.
Me "aikuiset" emme viitsi täällä paljon vierailla, joten ei teidän lapsien tarvitse enää tästä aiheesta fiksuuttanne vakuutella. Esitelkää sitä elämällä, jos pystytte.

Kirjoittanut

tervemenoa poteroon..

nythän sieltä rupesi tulemaan musiikkiasi...

Kirjoittanut

Vielä kerran kun Hevi-Ari raiskaa Hetki Lyö

biisiä niin kuvalähetys menee meillä poikki.

Kirjoittanut

pumpulit korvissa

TUM TUM TUM ja plää plää plää

Kirjoittanut

Hyvönen on hyvä selostaja

Mutta mikäli hän on todellakin se joka nämä toistuvat - toistuvat - toistuvat - toistuvat toistuvat - toistuvat musat valitsi niin kuin äsken olin ratapuheista kuulevinani/ymmärtäväni,
niin vakavasti harkitsisin kyllä tältä googlettamalla löytyneeltä perässä kohta tulevalta Hytösen omalta suosikkibiisilistalta valkkaamista mieluummin. Laurin on nuorena miehenä ilmeisesti mahdoton ymmärtää mi meitä 50-kansalaisia Idols-höttö Hetki Lyö päähän ärsytykselllä...mieluummin mikä tahansa muu niistä Hevi-Arinkin vedoista.

NO NIIN Ilmeisesti osallistumisohjeena pitäisi olla sama kuin karaoke-luolissa: "Eihän tätä selvänä kestä".

Tässä jutussa Hytönen on maininnut ihan asiallistakin musaa n i i n k u :D

"...18. Kaikkien aikojen viisi parasta biisiä perusteluineen?

Tämä onkin tiukka, sillä lista muuttuu kaiken aikaa. Deep Purple on suosikkipumppuni, joten otetaan siltä listan ensimmäinen nimi. Kyseessä on kautta aikain reippain rock'n roll- ralli Highway Star, kaikkien äijäbiisien ehdoton ykkönen. Biisistä haluttiin tehdä vauhdikas aloitus livekeikoille, eikä sanoituksiin paneuduttu sen kummemmin. Yksinkertainen toimii parhaiten, kuten tämä nopeista autoista ja kauniista naisista kertova veisu todistaa. Kappaleessa on myös yksi maailman huikeimmista kitarasooloista. Kakkossijalle pääsee Tori Amosin kappale A Sorta Fairytale. Nainen laulaa ja soittaa pianoa jumalaisesti, eikä tämän kauniimpaa biisiä yksinkertaisesti voi tehdä. Slovariosastolta tulee myös kolmas valintani, Oasis-yhtyeen Wonderwall. Ei ole monimutkaisuudella tätäkään pilattu, mutta se tässä biisissä juuri onkin erityisen hienoa. Lisäksi Liam Gallagherin persoonallinen ääni on nimenomaan tässä kappaleessa omimmillaan. Pannaan neljänneksi soppaan Suomea edustamaan CMX:n tunnelmapala Ruoste. En edes yritä ymmärtää A.W. Yrjänän sanoituksia, mutta tunnelmaltaan biisi on ylivertaisen hieno. Nuoruuden kesäöissä tämä kappale soi usein, ja ehkä senkin johdosta laulu on lähellä sydäntä. Yllätyspoiminta listalla on New Orderin tajunnan räjäyttävä Blue Monday. Kappale on diskobiisien ehdoton kuningas, ja saa toivomaan, että joku keksisi nopeasti aikakoneen ja viskaisi minut vuoteen 1983 tanssimaan Blue Mondayn tahdissa tuonaikaisiin menomestoihin. "


Kirjoittanut

Kaikkea hyvää kaikille

Blue, Red and Grey
Lyrics by Pete Townsend
Artist(Band):The Who

Some people seem so obsessed with the morning
Get up early just to watch the sun rise
Some people like it more when there's fire in the sky
Worship the sun when it's high
Some people go for those sultry evenings
Sipping cocktails in the blue, red and grey
But I like every minute of the day

I like every second, so long as you are on my mind
Every moment has its special charm
It's all right when you're around, rain or shine
I know a crowd who only live after midnight
Their faces always seem so pale
And then there's friends of mine who must have sunlight
They say a suntan never fails
I know a man who works the night shift
He's lucky to get a job and some pay
And I like every minute of the day

I dig every second
I can laugh in the snow and rain
I get a buzz from being cold and wet
The pleasure seems to balance out the pain

And so you see that I'm completely crazy
I even shun the south of France
The people on the hill, they say I'm lazy
But when they sleep, I sing and dance
Some people have to have the sultry evenings
Cocktails in the blue, red and grey
But I like every minute of the day

I like every minute of the day

Kirjoittanut

Musiikit olivat hyvät

Ja tunnelma sitä myöten mitä parhain. Kunkkarit ei ole mikään saattohoitotapahtuma eläkeläisille, vaan paikalla oli todella paljon nuorisoa.

Täällä nipottavat voivat tunkea nuo Led Zeppeliininsä sinne minne päivä ei paista.

Kirjoittanut

Joo näistä kannattaa valittaa

kun liian vähän soitettiin Popedaa.

Kirjoittanut

Mitens Vermo

Vermossa on kuunneltu vuosikausia Final Countdownia minuutti-lähtöön tunnarina, kai sitä muutaman kerran jaksaa Hetki lyö tunnarinkin kuunnella.
Humppaa saa sitten jokainen halutessaan soitella koko kotimatkan. Suvaitsevaisuutta, ei mikään voi kaikkia miellyttää.

Kirjoittanut

hah

Hupaisia nuo eläkeläiset, kun kuvittelee, että 70- luvulla syntyneet alkaa eläkeläisinä kuunnella iskelmää tangoa tai valssia ym. tai saatika tanssia niitä... Ite aion ainakin kuunnella vanhana pappana kuunnella samoja scorppareita ja gunnareita niinkuin tähänkin asti ja kuolinvuoteella Knocking on heavens door!!!

Kirjoittanut

Hetki lyö

Ahaa, se olikin näitä Idols vinkujia joka esitti tämän Hetki Lyö kappaleen. Mieheksi en lauluäänen perusteella tunnistanut, liekkö äänenmurros vielä vaiheessa. Käsittämätöntä tämä nykymeno kun kaikenmaailman Idolsit ja realitysarjat kerää katsojia.

Kirjoittanut

Jaa-a

Pitää myöntää paikalla olleena, että yhden hevibiisin muistan kuulleeni eli AC/DC:n Thunderstruckin. Kovin tarkkaan en seurannut, koska ravien musiikeilla ei ole sinänsä mitään väliä itselleni. Monipuoliselta valikoima joka tapauksessa kuulosti, joukossa esiintyi myös Tori Amos, josta blue green white red black and grey varmaankin myös piti?

Tästä on keskusteltu muuten ennenkin... En nyt jaksa kaivaa sitä vanhaa tarjousta, joten teen uuden:

Kori olutta/limukkaa ensimmäiselle, joka esittää 10 biisin listan soitettavaksi raveissa, mikä kelpaa jokaiselle. Tuomaristona minä + muut ravia.fi:n käyttäjät.

PS: aika hyvä musiikkimaku teineillä nykyään...

Kirjoittanut

valivali

älkää valittako, kyllä lauri osaa parhaat musiikit valita! vinkujat!