Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kouvolan kunkut plussat / miinukset

+ hienot ravilähdöt
+ sujuvaa totoluukulla
+ ei vessa jonoja
+ huippu sää
+ saran salaman se tulos

- hintsusti varuste kojuja

Vastaukset

Kirjoittanut

enempi miinuksia

Olisi luullut, että Kuninkuuslähtöjen tuloksiin olisi panostettu, niin paljon porua on ollut kokonaisaikataulukon puuttumisesta. Mutta siis ei. Tulokset tulivat tänä tietokoneaikana vasta tunti oriiden lähdön jälkeen. Hyvönen luki tulokset erittäin hätäisesti ja nopeasti niellen sanojen loput eli ne kymmenykset. Kuuluvuus oli kaikkialle, missä liikuin niin huono, ettei loppukymmenykistä saanut selvää. Jokiniemi lulemaan tällaisia asioita, hänen ääntämisensä on paljon selvempää!
Odotin, että kokonaisajat olisivat nyt Netissä, mutta piut!
Vesiasia oli siis törkeää rahastusta eli vanha 15 mk/pullo lisäksi se loppui monesta pisteestä. Huomenna minulla ainakin on oma vesipullo mukana ja se todella on vettä.
Yleisömäärän valehteleminen ylitti kaikki odotukset. Jos Solvallassa on 27 000 ihmistä, on siellä niin ahdasta, että liikkuminen on erittäin hidasta. Täällä oli siihen nähden tosi väljää ja Solvallan sisätilat ovat ainakin viisinkertaiset Kouvolaan verrattuna. Menee uskottavuus koko lajilta, kun valehdellaan aina vain enemmän:

Kirjoittanut

Kyllä kuuluu

Ainakin itse kuulin tulokset ihan hyvin. Muutenkin täytyy sanoa, että oikein positiiviset tunnelmat jäi ensimmäisestä päivästä. Kenties viimeisen troikan kiinni saaminen vaikuttaa asiaan :) Mutta tilaa liikkua on ihan riittävästi ja jonot eivät ruuhkaudu missään.

Kirjoittanut

kokonaisajat

tiltu: kokonaisajat saapi netistäkin yle teksti-tv:n sivulta 496.

Kirjoittanut

toistaiseksi ok

immon kanssa olen plussista samaa mieltä.

Joissain paikoin oli kyllä tungosta ja huono näkyvyys, mutta tämä tietysti riippui missä päin aikaansa vietti. Alue kuitenkin asettaa rajoituksensa.

Äänentoisto myös toimi suorastaan harvinaisen hyvin, vaikka toki joku voi jonkin aukkopaikan löytääkin.

Itselläni oli omat limut ja vedet (autolla päiväreissulaisena) mukana, kuten myös huomennakin. Ei niihin kukaan puuttunut.

Yleisömääristä voisi sanoa sen verran, että verrattuna viime vuoden Kymi GP:n ilmoitettuun katsojalukuun (12000), niin kyllähän nyt väkeä oli reilusta, helpostikin vähintään tuplasti, enemmänkin. Eli jos lukuja liioitellaan, niin ainakin on liioiteltu suhteessa samalla tavalla ;-)

Kirjoittanut

vesipullo

0,5 l vettä oli 2.5 euroa !!
no kuka keksi ostaa,mutta litra hinta 5 euroa..

Kirjoittanut

Hyvää ja huonoa

+ lauantaina tasokkaat lähdöt
+ ei suurempia jonotteluja
+ hyvä kaveriporukka

- äänentoiston ala-arvoisuus (la 2100m paalun kohdalla ääni hukkui välillä tyystin, ääni ei tullut myöskään puhtaasti vaan särki todella pahasti)
- sunnuntain lähdöt pelillisesti keskinkertaiset
- väkimäärän matemaattinen arviointi
- etukäteen netistä ostettujen lippujen (ravipassi) vaihtaminen onnistui vain pääkatsomon toimistossa.
- omien juomien tuomisesta valehteleminen.

Kirjoittanut

Ei voi kauheasti ylistää...

+ Hyvä sää
+ Hyvät ruuat
+ Selostus ja haastattelut kaikinpuolin hyviä

- Töykeät järjestysmiehet (asiat voi ilmaista ystävällisemmälläkin tavalla)

- Ahtaat paikat
-näkyvyys huono
-Vessaan piiitkät jonot (olen nainen)
-Törkeät hinnat
Tunnelma oli ok..mutta olisi se voinut olla vieläkin parempi..

ei ole Rovaniemeä (v.2004) voittanutta,eikä tule..mutta eipä missään muualla olekkaan niin hyviä olosuhteita kuninkuusraveille.

Kirjoittanut

+/-

+ Iltajuhla. Mukava tunnelma, hyvät bändit, laitteissa oli kiva käydä, ei pahemmin jonoja ja mahtava ilotulitus. Iso kiitos järjestäjille!

+ radalla ei ollut totoluukuille isoja jonoja

+ non-stop bussit

+ rajallisesta tilasta huolimatta homma saatiin toimimaan

- Hinnat. Telttapaikka 60€, ravintolapaikka 75€. Ravintola näytti puolityhjältä lauantaina.

- Nettisivujen tiedotus. Omien juomien muka kielto, kysymyksiin vastaamattomuus.

- roskakorien puute radalla ja Urheilupuiston leirinnässä

Kiitos Kouvola! Kaikenkaikkiaan mukava viikonloppu tuli Kouvolassa vietettyä.

Kirjoittanut

plussat ja miinukset

Muutama subjektiivinen arviointi:

+ Löyhämoraaliset ravineidot, ei kaivanne perusteluita
+ Onnela, sitä saa mitä tilaa. Hyvin rakennettu ketju, eikä pettänyt Kouvolankaan osalta.
+ Järjestysmiehet, omaa viinaa pystyi viemään repputolkulla alueelle.
+ Pekka Korpi, harjaa kaiken.

- Taas kerran yhdistelmä humala+pelit= poikki näytti pitävän paikkaansa.
- Tykkimäki, liian pitkät jonot hanoille, taksiin yms, eikä lavatanssit muutenkan itseni osalta toimi. Ymmärrän kyllä, että joku saattoi viihtyä.
- Veden hinta. Viinaan pystyy upottamaan satoja euroja, mutta 2,5e vesipullosta on liikaa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen esitys Kouvolalta OK+.

Kirjoittanut

hyvä arvosana



Sääolosuhteet suosivat urheilujuhlaa,sen sijaan
kilpailevat lajit kuten suurajot,formulat ja Kalevan kisat hiukan verottivat yleisömäärää.

Tilaa oli enemmän kuin Forssassa,koska sitä oli venytetty leveyssuunnassa.Ahtaudesta ei tarvinnut
kärsiä,joskin istumapaikkojen puutteesta.

Ravilähdöt olivat Suomen olosuhteisiin erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.


Kouluarvosana 8+

Kirjoittanut

Plussat ja miinukset

+ selostus
+ hyvät ja rennot musiikit
+ ei jonoja totoluukuilla
+ riittävästi istumatilaa penkeillä, johtuiko vähäisestä yleisömäärästä?

- yleinen hintataso lippuja lukuunottamatta, 7e makkaraperunoista ja 2,5e 0,5l vesipullosta on liikaa
- yleisömääristä valehteleminen, koska tämä perinne loppuu?
- huono näkyvyys, varsinkin lauantaina kun osa ihmisistä halusi välttämättä seisoa penkeillä
- kuninkuuskilpailun taso kahta ensimmäistä lukuunottamatta
- ravistudion anti
- sunnuntain aikataulujen turha venyttäminen

Järjestäjiltä käsittämätön moka pelotella omien juomien kieltämisellä. Portilla ei ketään kiinnostanut, mitä juomia ja kuinka paljon sisään tuotiin. Vain muutamien kasseja tutkittiin ja sisään sai kävellä limsapullo kourassa kenenkään kieltämättä. Miksi piti ennalta kertoa muuta?

Raviradan läheisillä kaduilla (n. 1km säteellä) oli hyvin ilmaista parkkitilaa molempina päivinä. Tätä taisi harva osata hyödyntää.

Tunnelma oli ainakin kaksiin edellisiin kunkkareihin verrattuna huomattavasti parempi. Molempina päivinä äänentoisto pätki 2100m paalun kohdalla, mutta onneksi vain ajoittain. Sunnuntain aikatauluja venytettiin aivan turhaan, eikö niitä puheita voi pitää ennen kisojen alkamista. Tulkoon silloin paikalle ne, ketä kiinnostaa.

Ravistudion anti oli taas kerran lähes olematon. Tapaus Villiari herätti ihmetystä. Salmela oli lauantaina ravistudion tentissä, miksei kukaan sanallakaan maininnut perjantain astutuksessa käynyttä vahinkoa?

Miinuksista huolimatta ihan kiva viikonloppu.

Kirjoittanut

+ ja -

Ruusut:
+ Totoluukut vetivät
+ Sää mitä parhain
+ Paikka kävelymatkan päässä kaupungista
+ Iloinen ilme
+ Tarpeeksi istumapaikkoja
+ Kuulutus ja tilaisuuden spiikkaus
+ Halpa majoitus, kun meni junalla Lahteen ja siellä
hotelliin.
+ Menestys lauantain viimeisessä troikassa
+ Hieno hevonen 100 v. näyttely. Vanhimpien kuvien nimilaput
vain puuttuivat. Vai oliko tarkoitus että pitää tunnistaa
hevoset.
+ Kerrankin äänentoisto pelasi

Risut:
- Jotenkin koko ilme oli pliisu. Ei ollut oikein mitään
omintakeista
- Aikataulua olisi jo syytä Kunkkareissakin tiivistää. Ei
nykyihmiset jaksa tuollaisella aikataululla.
- Ravien puheet ja muut jaaritukset saisivat olla hyvin
tiiviitä. Kysykää vaikka 60 000 katsojalta mitä eri tyypit
puhuivat. Hyvin harva muistaa mitään.
- Luokaton musiikki, miksi ihmeessä samaa heviä. Karjalan
laulumailta löytyy varmaan parempiakin kappaleita.
- Vaarallisia kynnyksiä, esim. 100 v. hevosteltassa,
kaljateltassa ja takakaarteessa. useat ihmiset kompastuivat,
toivottavasti eivät teloneet itseään.
- Näkyvyys, onneksi oli suuret screenit
- Liian vähän pöytiä, esim. ruokailu ihan mahdotonta ja
samoin olutteltassa miten teet peliä jos on tuoppi kädessä
ja slippi jne.
- Surkea sapuska pääkatsomon ravintolassa, mitä siinä oli
karjalaista ruokaperinnettä ? Ottakaa mallia Mikkelistä =
muikut.
- Pääkatsomossa oli kuin saunassa

Kirjoittanut

Aivan OK tapahtuma

+ yleisesti ottaen kaikin puolin ongelmattomat 2 päivää

- 0,5l limu maksoi 3e kun se esim. Jaalan kyläkaupassa maksoi 1,5e. Eli jotain järkeä hinnoitteluun
- muutama todellä töykeä totomyyjä

Kirjoittanut

Risut ja ruusut

Risuilla piiskaa:

- ENNAKKOPELOTTELU ja vesipullokiellot. TYHMÄÄ!
- infotoimiston tädit eivät tienneet mitään vesipisteistä lauantai-iltapäivänä. Vessan vettä emme juoneet.
- kammottavat jonot naisten vessoihin. Lauantaina osa vessoista toimimattomia.
- järkkäreiden näkymättömyys pääkatsomoalueella
- varsinkin lauantaina soitettu teknorminä. Miten tekno ja suomenhevonen sopivat yhteen? Eivät mitenkään.
- kaikenkattava ahtaus. Yleisömäärän valehtelu. Kyllähän noinkin suppealla alueella vähäisempikin väkimäärä näyttää paljolta!

Plussaa:
+ sää
+ erinomainen, liikuttavakin lauantain kavalkadi/historiakulkue. UPEA! KIITOS!
+ myös sunnuntain ohjelma hieno
+ paremmat musiikkivalinnat sunnuntaina,sopivammat arvokkaaseen tilaisuuteen
+ non-stop bussikuljetukset ja ystävälliset kuljettajat
+ etäparkit ja parkkisedät
+ hienot ravilähdöt
+ OMAT EVÄÄT JA HYVÄ SEURA!

Kirjoittanut

Lisää ruusuja

+ Ruusuja tietenkin selostuksesta Lauri Hyvöselle!

(Tallitädillä kirjoitusvirhe edell. viestissä, kun kauhisteli TEKNORÄMINÄÄ!!)

Kirjoittanut

miinusta

Pahin floppi olivat junttimulkut järkkärit, jotka
anniskelualueella hormonipäissään luulivat olevansa siellä normaalin työpaikkansa eli räkälän ovella lähiön kunkkuina...tuollaisia urpoja en oo ennen kunkkareissa nähnyt.

Kirjoittanut

Täältäkin arviot

+ Totoluukut vetivät
+ Ilma oli kuin morsian
+ Auton sai ilmaiseksi parkkiin lähelle
+ Hyvösen selostus
+ Saran Salaman ja Huiman Pysteen matsi avausmatkalla
+ Järjestäjien juomapullokieltopelottelut heikkohermoisille
+ Veden hinta
+ Lauantaipäivän kilvanajot useassa kohteessa (vrt. Forssan sopuiluajot)
+ Raviradan sijainti

- Kertoimet heikosti näkyvillä
- Jompen ja Holopaisen menestys
- Liian pitkät tauot lähtöjen välillä

Kirjoittanut

Miinukset

-Seurantataulukon puuttuminen käsiohjelmasta
-Selostajan loputon huutaminen
-Raatojen kisat(pois lukien:Saran Salama ja Huiman Pyste ja Reijon BB:eet)
-Kummastuttaa aina tuo yleisömäärän kasvu joka vuosi,vaikka kuinka väljää on katsomossa,aina vaan ennätykset lyödään uusiksi.

Kirjoittanut

+ -

PLUSSIA:

+ Ei jonoja totoluukuilla
+ Jet Lag 11,8/400++.
+ Monipuolinen musiikkitarjonta. THUNDER!
+ Se, ettei lippujen ym. hintoja oltu korotettu ENEMPÄÄ!
+++ Selostaja.

MIINUKSIA:

- Yleisömäärän täysin käsittämätön valehtelu. Missä tuolla piileskeli lauantaina ne 28k ihmistä?
- Vesi, aihe lienee jo käsitelty.
- Ravien järjetön venyttäminen sunnuntaina. Kuninkuusravit voisi ihan hyvin lopettaa sunnuntaina L10 jälkeen. Tietysti sieltä voi lähteä pois koska haluaa...
- Puheet. Ketään ei kiinnosta. Oikeasti.
- Väärät tulojärjestykset. Mun lapuilla oli ihan erilaisia...
- Kertoimien seuranta melkein mahdotonta.
- Ei vessoja anniskelualueilla :D


Nimim. Kunkkareissa paikalla 99,00,01,02,05,06,07, nyt selkeästi huonoimmat kaikin puolin.

Kirjoittanut

risut

kyllä oli ruokatarjonta kohtalaista mutta missäs syöt-ei yhtään kunnon pöytää joku roskapönttö jonka kannella yritit jotenkin tukea hakea saadaksesi lusikan suuhun-täysin alaarvoista-konrolli kauppiaille.