Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Majoitus Jyväskylä 2008

Mistään ei tunnu löytyvän tietoa kuka järjestää ensi vuoden kunkkareiden majoitusta. Tietääkö kukaan keneen voi ottaa yhteyttä ja missä päin majapaikat sijaitsee?

Luulisi kuninkuusravien kaltaisella tapahtumalla olevan kunnolliset kotisivut, joista löytyy infoa jo seuraavalle vuodelle...

Vastaukset

Kirjoittanut

Soita

Järjestäisiköhän Jyväskylän hotellit majoitusta, mitä luulet ?
Leirintäaluettahan ei Jyppilässä enää ole, kaupunginisät halusivat rakentaa sen paikalle asuntoja.

Kirjoittanut

Ota selville

missä päin Killeri sijaitsee kaupunkiin nähden ja tutki vaikka kaupungin kartalta lähimmät hotellit/motellit/leirintäpaikat/... ja ota niihin yhteyttä ja varaa omasi hyvissä ajoin.

Eihän heti aleta niitä "jo mua jurppii"-juttuja etsimään, eihän?

Kirjoittanut

-

Hotellit oli täynnä ainakin kun netistä yritin katsoa.

Eikös aikaisemmin majoitukset ole hoidettu keskitetysti jonkun taholta. Ainakin viime vuonna kun kyselin majoitusta, niin piti ottaa yhteyttä Hämeen matkailuun. Tänä vuonna en ollut paikan päällä lainkaan, joten en osaa siitä sanoa.

Kirjoittanut

Tunkua.

Jyväskylän hotellit ovat olleet täynnä n. vuoden jo Kunkkareiden ajankohtana. Kannattais varata niitä ajoissa suoraan, eikä mistään mutkien kautta. Mutta peruutuksiahan tulee aina, eikun jonoon vaan.

Kirjoittanut

Vinkki

Rallien aikaan osa ihmisistä vuokraa asuntoja/huoneita rallikansalle viikonlopun ajaksi. Uskoisin että kunkkareiden aikaan sama ihan mahdollista, lukekaan keskisuomalaista tai laittakaan sinne ilmoitus =)

Kirjoittanut

Omenahotelli

Jyväskylään avattu omenahotelli, varasin sieltä huoneen. Ja sain vielä tosi halvalla ;) Käy sivuilla www.omena.com

Kirjoittanut

Kiitokset

Iso kiitos amsille näiden sivujen parhaasta vinkistä! Hotellihuone keskustasta 45€/vrk.

Kirjoittanut

Linkkejä majoitukseen

Majoitusta ensi vuodeksi etsivien kannattaa tutustua myös näihin sivustoihin: http://jyvaskylanseutu.fi/matkailu/majoitus ja http://www.jklpaviljonki.fi/palvelut_majoitus.php Näistä jälkimmäinen, Jyväskylän kongressikeskus, mainitaan ravien esitteessä majoitusvarausten osalta.

Kirjoittanut

hotellit

Varasimme hotellihuoneen Kouvolasta ravitorin kojusta ja tänään saimme tiedon että huone Scandicissa maksaa 200e/vrk.
Mielestäni lähentelee jo ryöstöä...

Kirjoittanut

Jossais kerran reissullansa

vaikkapa pientä pollea

Ei muuten pidä paikkansa, että Jyskälän hotellit olis täynnä. Eilen tilasin paikallisesta hotellista 2 huonetta kunkkariviikonlopuksi.
80 eur/vrk/2 h huone. sis aamiainen ja sauna, ei paha hinta mun mielestä.



Kirjoittanut

tilaa on

Varatkaa forssasta huoneet siellä on tarvetta ja tilaa.

Kirjoittanut

Halvinta

...on tehdä,kuten minä: farmariautoon patja yms mukaan, ajan lähimpään luvalliseen paikkaan ja nukun siinä.

Kirjoittanut

Leiripaikkoja vieressä !

Raviradan vieressä on ihan kohtalaisen kokoinen järvi ja tilaa sen ympärillä. Laittakaa sinne teltat pystyyn, siitä vain tien yli sitten aamulla raveihin !

Kirjoittanut

Himoksella mökki vuokrattavana

Jouluksi 2007 valmistunut loma-asunto vuokrattavana Himoksella. Paritalossa kaksi 4-hengen huoneistoa.

Varaukset ja tiedustelut 0505440557

Kirjoittanut

Vielä löytyy majoitusta

2 kerrostaloasuntoa, Toinen muutaman km päässä ravirataa, toinen n.10km päässä. Lisätietoja 0440340032

Kirjoittanut

MAJOITUSTILAA CUMULUKSESSA

Hei, Cumulus Jyväskylässä ja Rantasipi Laajavuoressa löytyy tilaa Kuninkuusravien ajaksi.
Cumulus Jyväskylä: 014-653 211, jyvaskyla.cumulus@restel.fi ja
Rantasipi Laajavuori: 014-628 211, laajavuori.rantasipi@restel.fi.

Kirjoittanut

Majoitusta tarjolla

Tarjolla kolmio saunalla lähellä Jyväskylän
keskustaa(keskusta 1,2 km, Killerille noin 5 km).
Majoitusmahdollisuus noin seitsemälle jopa useammalle.
Asunnossa normaalivarustus; tv, netti, pesukoneet yms.
yhteydenotot: taipale.jari@suomi24.fi

Kirjoittanut

Yksiö tarjolla raveihin ja ralleihin

Tarjolla olisi yksiö kuninkuusravien ja rallien ajaksi. Asunto sijaitsee reilun 6km:n päässä Killeriltä ja vajaan 3km:n päässä paviljongilta. Asunnossa on 120cm sänky ja sohva, joten 3 henkeä mahtuu majoittumaan.

Lisätietoja
040-8457469 / Toni