Tarkoitus on taas lähiaikoina järjestää suurinpiirtein vastaava kisa kuin tuo edellinen kaksarikisakin, mutta laitetaanpa väliin jotain uutta ja erikoista. Toivottavasti edes joku jaksaa osallistua.
KISAN SÄÄNNÖT:
Tee MINIMISSÄÄN 50 riviä sisältävä V4-systeemi tämän illan (9.12.) Kuopion raveihin. Tee rivi käänteisenä, eli niin, että YRITÄT SAADA MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN KOHTEITA KIINNI. Koko jutun juju on se, että vaikka todellisuudessa yrität tehdä ohipeliä, niin siitä huolimatta perustele valintasi mahdollisimman uskottavasti, eli käytä mielikuvitustasi ja perustele lukijoille miksi juuri nämä hevoset kannattaa ottaa lapulle (vaikka et niihin oikeasti itse uskokaan). Kirjoita perustelut mahdollisimman monesta systeemisi hevosesta (kukaan ei estä tekemään sitä jokaisesta). Kisan on tarkoitus olla hauska, joten huumoria voi perusteluissa käyttää hyväkseen. Perustelut voi kirjoittaa siihen muotoon kuin haluaa. Voit antaa poskettomia todennäköisyysarvioita, kirjoittaa käänteisiä ohipeliperusteita niistä hevosista joita et systeemiisi ota jne.
HUOM! VASTAUSAIKA PÄÄTTYY TÄNÄÄN (9.12.) KLO. 19:00!
KISAN VOITTAA?
Kisan voittajan rivissä ei saa olla yhtään kohdetta oikein. Jos (ja kun) täysin ohimenneitä riveja on useampi kuin yksi, niin perustelujen "taso" ratkaisee. Ylituomarina toimin minä, eli minun lahjomaton makuni määrittänee lopullisen voittajan. Kriteeri nro. 1 on huumori ja uskottavuudestakin on suuresti apua. Uskottavuudella tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että teksti näyttää siltä, että kirjoittaja tosiaan olisi sitä mieltä kuin kirjoittaa (vaikka ei oikeasti olekaan.) Kisan voittaja ilmoitetaan tässä ketjussa viim. klo. 23:59 tänä iltana. Todennäköisesti jo aiemmin.
PALKINTO: 50% osuus 20-30 euron V5-lapusta huomiselle (10.12.) kierrokselle. Voittaja tekee systeemiin max. 40 rivin pohjan, jonka minä täydennän lopulliseksi lapuksi. Voittaja lähettää pohjarivinsä minulle osoitteeseen; jprainio@totovip.fi, viimeistään keskiviikkona klo. 17:00 mennessä.
Jos on kysyttävää, niin ole hyvä ja kysy. Vastaan heti kun ehdin.
Näppis sauhuamaan ja mielikuvitus valloilleen!
Vastaukset
Kirjoittanut Kiiruinen
Hyvä kisa
Taitaa tuh ero viedä tämän kisan voiton mennen tullen. Silti yritetään laittaa vastaan.
Kirjoittanut Ahatova
rivi kiinni
Turhan helppo kisa muuten, mutta osallistutaan juuri sen vuoksi..
Tänään haetaan vähän elävämpää riviä kun hokkeja tarvitaan ja sehän tarkoittaa usein yllätyksiä. Pitoa ei ole ja jos on niin sitä on helposti liikaa.
Ensimmäiseen meinasin ottaa ideavarmaksi ohjastajansa hyvin tuntevan Poika-Kevättömän, joka nimensäkin perusteella elää kulta-aikojaan. Mukaan kuitenkin vielä nopea ja varmasti keulat ottava ja siitä pitkään kärjessä keikkuva voitontahtoinen Tsunami, joka on taistelutahdon ruumiillistuva. Harvoin heittäytyy vinoksi ja mutkuilee, toivottavasti tänäänkin ottaa käskyt vastaan suoralla selällä. Kilpauraansa päättävä Passeri on vielä pakkorasti, koska varmasti on viritelty nyt parhaimpaansa ja porukkahan ei tätä hirmua pelota. Voi katsoa vaikka tilastoista ketä tämä on aikoinaan voittanut vieläpä yläpystyyn. Kiertäminenkään ei haittaa, sillä metrejä on kertynyt ennenkin. Suosikki Einomies on erittäin laukkaherkkä, eikä tarvita peleissä. Keulaankaan tätä ei oikein voi kuulemma ajaa, vaan parempi antaa toisille parhaat paikat ;) Erittäin epävarmaa menoa siis kaikinpuolin.
Toisessa taaskaan suosikki hokeilla ei maistu! Viimeksikään ei mennyt niillä mihinkään ja nyt vielä takarivi haittana rakettilähtijällä! Mukaan juoksulangalta kovaa etapille huippukuskilla ampaiseva Swiss Cottage, jolla se 3. startti tauon jälkeen..uran voittoprosentti myös huimasti yli kymmenen. Mikäli kuitenkaan Hagert ei onnistu jostain syystä keuloja ottamaan, niin kaveriksi lapulle huipputaulun omaava ja vieläpä tauluaan paremmassa kunnossa kisaava Rapid Boshoeve, joka sitten juossee 2. sisällä Glace Classicin selässä ja pitkällä loppusuoralla tiloja tulee varmasti. Lopputuloksen kaikki jo arvaavatkin.
Kolmas kohde vaikuttaa erittäin tasaiselta, mutta Spotless Pride on keulasta luokkaa parempi kuin muut ja päässee sinne 23-aikaisella spurtilla. Tällöin voimia jää loppuun ja voiton todennäköisyys keulasta on 5 kertoiminen. Onneksi vielä hevonen jäi ulkopuolelta pois, joten sekään ei ole siellä häiritsemässä. Lucky Devil ainoana varmistuksena kaikkiin kuitteihin, pääsee matkaan nopean lähtijän takaa ja sukutaulussa lukee Jimmy Dean, joten pätkänopeutta löytyy!! Nappireissulla hyvinkin mahdollinen. Huomata kannattaa myös Jani Ruotsalaisen ensimmäinen startti nelkussa, joten pateja on pidellä hevonen radalla maaliin asti.
Eipä helpota viimeisessäkään. Mikäli Mar Garismin voittakerroin on korkeintaa 34%, niin ideavarmaksi! Nythän vielä emme tätä voi tietää, joten ei auta kuin lähteä varmistusten tielle. Casino Dahlia tulee samasta tallista (tai tuli), kuin aikoinaan UET:nkin voittanut menijä, eli lappukamaa jo luokallaan. Ylivauhdin vaara on ilmeinen, jolloin kenttä todennäköisesti kääntyy (1% mahdollisuudella) ja se tietää sitä, että numerot 7 ja 8 ovat vahvoilla. Onhan tänään jo yhdeksäs päiväkin. Stag Arch pyssytti Teivossa 18. päivä hienosti keulaan ja lienee tänäänkin mukana alkurevityksessä.
1,3,7/7,8/7,10/1,3,7,8,11
Kirjoittanut spurs
Jäätävä rivi!
1 lähtö:1,3,7
2 lähtö:7,8,13
3 lähtö:7,10
4 lähtö:1,10,11
54 riviä
perustelut:
Tsunami on starttiraketti ja viimeksi Seinäjoella kesti keulasta kakkoseksi kovan vaappurin jälkeen.
Poika-kevätön liimautuu lähdössä tsunamin taakse
mistä lopussa voi yrittää ohitusta. Piikki-selkä!
Passeri on kova talvihevonen joka palaa tauolta varmasti iskussa. Hevonen on voittanut monta kertaa 75 ja 65 lähdöissä.
Swiss cottage pääsee vauhdilla juoksuradalta liikkeelle ja keulaan päästessään olisi paha ohitettava.
Rabid boshoeve on taulunkin perusteella lähdön parhaassa kunnossa! Täysin unohdettu peleissä.
Noa savoy on myös täysin unohdettu. Hevonen on kilpaillut uransa aikana tätä lähtöä paljon kovemmissa lähdöissä mm. Suur hollolassa!
11.8 ennätyskin kertoo jo paljon hevosen luokasta.
Spottles pridella on Ahokas jälleen rattailla niin voitto ei saa yllättää.
Lucky devil on voittanut kanssa kivikovan 75 lähdön ja on tässä helpossa lähdössä lähellä voittoa!
Mar garismi lähtee kovaa ykkösradalta ja on lopussa vaarallinen. Parantaa reilusti kun sai startin alle.
Born to go on huippuhevonen jolla on hurja voittoprosentti. Voitti helposti toissa kerralla Joensuussa.
Stag arch on myös huippukunnossa mistä osoituksena ajettiin toissa kerralla keulasta ja kesti siitä upeasti kakkoseksi! Tänään rattaille hyppää vahvistuksena Pekka Vehviläinen joka on ollut viime aikoina jäätävässä iskussa!
Kirjoittanut Belenoss
Ohipeliä einomiehestä
Einomies on kerännyt peliä vähän turhankin paljon, juoksunkulku tuskin suosii tätä ja laukkakin on pinnassa, Jaara on ajanut ihan hyvin viimeaikoina mutta tuskin kiilaa voittoesittelyyn tänään. Lapulle siis kaikki - einomies. Tsunami on hyvällä paikalla ja kokomatkan johto on lähellä, Haaste-poika näytti viimeksi erinomaiselta ja luokkahevosena se pitää sisällyttää lapulle, startti alla ja parantaa...
toisessa kohteessa Videljeff on hyvältä paikalta mahdollinen, teki kovia juoksuja ennen taukoa ja nyt on hivenen unohdettu.
Rosario on tehnyt hyvät esitykset parissa viimesessä, omaa hyvän juoksupään ja kirii lujaa sopivalla juoksunkululla, ylivauhti suorastaan haisee tässä kun Europe November ja Millstone's Able ja Forever Everett kisaa keulapaikasta. Ideamerkkinä tähän siis 12
Viimesessä kohteessa pelataan ohi kärkinelikko, prosentit on kaikilla korkealla. Loistokohteita on Mar Garismi 2% (oa10) Josefine oa7%
Pelsut saaneet uuden tsekin riveihinsä . Tuo ilmeisesti uutta potkua peliin . Pelsut hallitsi jo viimekssi Jokereita vastaan Ilmalassa . Riksmannilla tällä hetkellä pientä haparointiaa pelissä , joka näkyy heti tulostaululla . Kahdell maalilla ei voiteta , jollein maalivahti pelaa unelmaa
Lukko - Kärpät 2
Lukolla peli sekaisin tällä hetkellä . vanhat Kärppämiehet voivat kyllä taasen yltyä hyviin suorituksiin Kärppiä vastaan .
Kärpät saaneet uutta puhtia ketjukoostumusten muodossa ,vaikka Corso onkin vielä telakalla niin kolme vahvaa ketjua löytyy ratkaisuihin .
Ässät- Tappara 2
Ässät rämpii kotonaan . Tapparalla alkaa pikkuhiljaa löytymään peli-ilo.
Tänään Tappara rymistelee alusta alkaen kovaa.
vain Ässä maalivahdin unelma peli voi viedä Tapparalta voiton .
Kirjoittanut veli
Teivossa tänään helppoa
Tänään Teivossa helppoa
Suurten setelien nelonen maistuu näin tiistaisin Teivossa hyvin.Ensimmäiseen lähtöön valitaan varmaksi Einomies Porkkakoski, vaikka se onkin hevonen. Hevonen on suorituskyvyltään lähdön varmin. Hevosen ohjastaja Mauri Jaara ajaa kotiradallaan, turhaan miestä ei kehuta ”Savon Champiooniksi”. Myös Urheilukanavan aina osuva Toni Niemistö laittaa Einomiehen varmaksi ja samoin Fintoton varsinaiset asiantuntijat tarjoavat samaa valjakkoa varmaksi kaikkiin lappuihin. Oman arvioni mukaan hevonen voittaa tällaisen arkisen lähdön 99 kertaa sadasta joten muuta ei tarvita !
Toiseen lähtöön täytyy revittää eli mukaan otetaan viisi parasta hevosta. Ikinuori jäätelö Glace Classic on aina vaarallinen sisäratajuoksulla, Venäjän tuonti Videljeff pakkorasti,Stone Capes Bud tulee loppukiritaistoon luokallaan,Swiss Cottage on viimeisissään osoittanut nousukuntoa ja Windwane on muutaman hutistartin jälkeen kuntoutumassa. Askö Spritillä kuski huononee ja se on selvästi ylipelattu.
Kolmanteen lähtöön otetaan kotiradan Jaaran Ridgehead Mathildan lisäksi vain Dahlströmin kovasukuinen urhea kapinallinen eli Rebel Brave.Vuoden voittotili on vielä avaamatta mutta jos Mathilda saa huonon juoksun, tykittää Dahlström etusuoraa selvään voittoon.
Viimeisen lähdön juoksu on helposti kuvattu. Juoksun johtopaikasta käydään kovaa kisaa kesäkelissä eturivin hevosten kesken ja kenttää kääntyy lopussa. Joten lapulle koko takarivi ja yli kymmenen voittoprosentilla kisaan lähtevä Kauko Björholm ja Speed Boy. Tai ei sekään mikään poika ole vaan ruuna (tiätte kai mitä ruunaus tarkoittaa, auts!).Born to go on selkeästi alipelattu vaikka juuri voittikin ison kisan.
Eli tällä mennään Teivoon : 5/1,2,5,7,10/1,6/8,9,10,11,12.
Kirjoittanut -pohjoinen-
anteeksi
väärä lista
voi poistaa edellisenkin
Kirjoittanut Hurricane
Läpivarma ekaan.
Kuopion v4-kierros tarjoaa runsaasti mielenkiintoisia lähtöjä joissa starttaa muutamia käsittämättömän alipelattuja hevosia.
V4-1: Tähän lähtöön löytyy muutama todella maistuva ja huippukunnossa kilpaileva hepo. 3 Poika Kevätön on esittänyt viime starteissa todella vahvaa nousukuntoa, eikä sijoitukset tee täyttä totta sen nykykunnosta. Tärkeä Huomio on myös se että huippuvarsa Pihlajan Aaroni on samasta emästä kyseisen heposen kanssa. Ja isä Ero-Mori on siitospuolella vähintään yhtä kova tekijä kuin Pihlajan Aaronin isä. Paavo Immonen tunnetaan myös nousevana kuskilahjakkuutena joka osaa ajoittaa startin nappiin, jonka jälkeen en usko Poika Kevättömän häviävän tätä heikkoa lähtöä.
V4-2: Epätasainen mutta tasokas lähtö. Ensimmäisenä lapulle 7 Swiss Cottage, hevonen oli viimeksi erittäin pirteän näköinen alleajossa. Mutta itse startissa kaikki meni pieleen, pummasi lähdön ja kiersi koko loppumatkan kolmatta rataa mutta tuli hyväksyttävästi maaliin asti. Nyt juoksun onnistuessa voittokin mahdollinen tai jopa todennäköinen. Varmistukseksi vielä 2 Videljeff, joka on tauolta parhaimmillaan. Noin 2kk sitten viimeksi kilpaillut ruuna esitti viimeksi näppärän loppuvedon ja nyt jos pääsee tuikkaamaan johtavan takaa kiriin voi yltää voittoon asti. Ja kolmantena merkkinä lapulle, 5 Stone Capes Bud joka lähtee kuin telkkä pöntöstä ja nyt loppumetreille tarvittava rutistus voi löytyä ensi kertaa hevoselle kokeiltavista hevosenkengistä.
V4-3: Eli ensimmäisenä lapulle 10 Lucky Devil joka nopeana starttarina hyötyy takarivin lähtöpaikasta, sillä kuski saa säästettyä hevosen tavaramerkkinä tunnetun vahvan riuhtaisun loppumetreille. Toisena mukaan 9 Summer Woman joka saa rattaille Harri Konttisen, jonka käsialaa on Summer Womanin ainut voitto tältä kaudelta. Miksei nytkin? Ja vielä viimeisenä lapulle 1 Rebel Brave, joka tunnetaan jaksavana menijänä, josta kertoo myös taulun tasapaksut sijoitukset. Tällä kertaa ajettava matka on tullut hevoselle tutuksi viime starteissa joten ehkä nyt kuski osaa säädellä matkavauhdin sopivasti.
V4-4: Ensimmäisenä kuitille 11 Stag Arch, joka pääsee hyödyntämään sinänsä hankalan takarivin paikan kun pääsee lähtemään matkaan leijonan lailla keulaan ampuvan Minto's Pocon takaa. Näin ollen tiedossa hyvä juoksu eikä voittokaan mahdottomuus. Seuraavana lapulle mukaan 1 Mar Garismi jolla oli havaittavissa viimeksi lievää innottomuutta loppumetreillä. Tänään hevonen lienee pirteämpi ja kärkitaistossa varmasti mukana. Ja vielä kuitille 7 Josefine, joka on nyt unelmapaikalla, Kuopiossahan ulkoradat ovat reilusti pitävämpiä kuin sisäratojen lieju. Josefine pystyy yllättämään, niinkuin taulukin kertoo.
3/2,5,7/1,9,10/1,7,11 = 54 riviä
Kirjoittanut Niinpä niin
Taso ratkaisee?
Ahatova voitti jo!
Kirjoittanut Pool
Kuopio kutsuu....
Etelässä vietetään vuoden pahinta rospuuttokautta, mutta pikkulinnut laulaa että Kallaveden rannalla Sorsasalossa nätti pakkaskeli jatkuu. Keli ei siis tuota ongelmia ja tämähän tietää vauhtijuhlia. Ilman kengiä ajaa suurin osa. Rohkeimmat jopa ilman kavioita.
Ensimmäinen lähtö on kahden kauppa. Tupamäen tallista tuleva nousukas Tsunami on erittäin vahvoilla. Ori on viisikymmen (50) kertaistanut tämän vuoden palkkiot viime kauteen verrattuna! Silti sitä ei voi jättää varmaksi. Syy: Poika Kevätön. Paavo Immosta ei yksinkertaisesti saa koskaan jättää pois lapuilta sanoi jo vanhat hevosmiehetkin. Voittaa joka vuosi Kevättömällä. Nyt mennään tuota hokemaa päin rohkeasti ja haetaan kauden toista piikkiä.
1,3
Tokaan otetaan langalta keulaan linkoava Valton polle ja kaveriksi Irmelin manttelinperijäksi pyrkivä Karoliina. Satula vaihtuu kärryihin, mutta eiköhän sekin kyyti hyvältä tunnu. Takaa vielä mukaan uutta nousuaan tekevä sijahirmu Noa Savoy.
7,8,13
Kolmas kohde on kihara. Rebel Brave johtanee koko matkan ja voittaa. Paitsi...jos ei sitten kesänainen pääse irti 20 ennen maalia. Pakkaa sekoittaa vielä kolmas kova eli Suomen kovin Ruotsalainen.
1,9,10
Vika lähtö on niinikään kolmen kauppa.Lupaava varsa Mar Garismi voi viedä koko matkan maaliin asti. Toisaalta parhailta paikoilta starttaavat Josefine ja The Speed Boy heittävät ankaran haasteen. Varsinkin viime mainittu pyrkinee koko matkan johtamaan kolmannen radan letkaa.
1,7,8
Kirjoittanut JormaG
Nollaoikein
V4-rivi 1,2,3,4,6,7,8,10/2,5,6,7,8,13/1,2,3,6,7,9,10,11,12/1,2,3,5,6,7,8,9,10,11 4320 saraketta.Perusteluna suurin rivi ilman osumia.
Kirjoittanut ravitietoa
Kisarivi
Helppoa kuin heinäteko, sen takia tehdään tähän kisaan ISO lappu ja uskotaan yllätyksiin.
Avauskohteeseen rastitaan kaikki muut paitsi Mauri Jaaran Einomies. Ori on pelattu jostain syystä suursuosikiksi vaikka viimeisissään on ollut oikein saamaton.
Porissa Einomies kesti heikkotasoisessa lähdössä johtavan perästä nipinnapin kakkoseksi ja sitä edellisessään laukkasi suojajuoksun jälkeen maalisuoralla lyötynä. Eli lapulle 1,2,3,4,6,7,8,10.
Tähän heti pommina odotellaan monikertaista ravikuninkaan ohjastaja Kaarlo ”Viesker” Ahokasta tai pitkää uraa lopettelevaan juuri tähän starttiin viritettyä Passeria.
Toiseen kohteeseenkin otetaan runsas rastitus ja taaskin lapulta jätetään pois vain yksi hevonen. Kokemattomalla ja rutinoimattomalla Akseli Lahtisella heikentyvä Askö Spirit ei tee totta kuin vakiohjastaja Antti Teivaiselle joten se voi huoletta jättää lapulta pois. Kupongille siis 1,2,4,5,6,7,8,10,13.
Oma ideahepomme on huiman voittosumman kansainvälisiltä radoilta kerännyt ja parhaat juoksunsa aina kiertämällä tehnyt Noa Savoy. Ruuna on vielä kovasti piristynyt omistajanvaihdoksen myötä ja tässä lumileirin jäljiltä sen voitto ei saa tulla kenellekään yllätyksenä. Ruuna toimii kolmen tähden pelikohteenamme kaikissa pelimuodoissa ja nippuparia ostamme viimeisissään epäonnisen Rapid Boshoeven kera . Karoliina Sinkkilän ohjastama ruuna hakee nyt etuvoltista nopeasti johtopaikan itselleen ja vetää juoksua pitkään.
Kolmannessakin kohteessa tasoerot ovat suuria ja rastaamme lapullemme viisi valjakkoa. Ensimmäisenä lapultamme saa paikan sisäradan paikalta matkaan pääsevä Rebel Braven. Normaalisti ruunan ohjaksissa nähtävä valmentaja Markus Dahlströmin mukaan tämä on testistartti vieraalla ohjastajalla ja tavoitteet on talven V75 lähdöissä niin suomessa kuin ruotsissakin. Seuraava rastimme on eturivin uloimmalta paikalta matkaan pääsevän Spotless Priden. Sukuahan ruunalla on kuin Ruotsin kuninkaalla ja kun omistaja/kasvattajakin on Hippoksen luottamushenkilöiden teräväin kärkinimi ei tämän voittoa voi pitää yllätyksenä. Ruuna hyötyy myös lähtöpaikastaan kun ulkopuolelta on jäänyt hevonen pois.
Mukaan rastaamme myös takarivin parhaat jos suosikkimme ei pääse selvyyteen johtopaikasta ja avaus menee pitkäksi! Lapulle siis hevoset 1,7,9,10,12.
Päätöskohde on kierroksen helmi urheilullisesti! Mukana on monia menestyneitä ja voitontahtoisia hevosia. Jatkamme runsasta rastitusta ja laitamme lapullemme peräti 8 valjakkoa. Lapultamme jätämme pois vaan hankalimmalta lähtöpaikalta starttaavan Scorpion, viimeksi kilpailukunnottoman Wired Explosionin, Joensuussa tuurilla sisäratajuoksun jälkeen voittaneen One And Onlyn ja reilun kuukaudentauolta palaavan Dino Dahlian.
Suuri kuponkimme on muotoa:
I) 1,2,3,4,6,7,8,10
II) 1,2,4,5,6,7,8,10,13
III) 1,7,9,10,12
IV) 1,3,5,6,7,8,10,11
Järjestelmän koko 8*9*5*8=2880 riviä ja maksaa siten vaan 576 €:a!
Kirjoittanut JAS
ei selittelyjä......
mutta kuka tekee mahdollisimman ison lapun osumatta, kokeillaan näin....
I 2,3,8,10
II 2,5,6,7,13
III 1,4,6,7,9,10
IV 1,5,6,7,8,10,11
4x5x6x7==840=168€
Avauskohteen suosikkina starttaa 8 Rillaus. Lopetti viimeksi tilaa saatuan terävästi, viimeinen tuhat 18-kyytiä. 4 prosentin kannatuksella oiva pelivalinta ja kuskin vahvistuessa kaikille kupongeille. 1 Tsunami saanee tässä lähdössä keulat ja on siita vaikeasti ohitettavissa. 2 Suvineito kärsii tässä pahasta lähtöpaikasta. Ravia mennessään pakenee muilta. On myös huomioitava varustemuutos, joka tehdään vain tähän starttiin. Juoksee ilman sukkia. 3 Poika Kevätön on kärsinyt viime juoksuissaan epäonnesta. Jäi viimeksikin pakettiin, mutta näytti tuhannelta.
V4-2
Toisessa kohteessa pelisuosikiksi on nostettava 5 Stone Capes Bud. Tämä pörhäkkä ruuna avasi viime kilpailussa ensimmäiset 500m 08-kyytiä. Piti keulapaikasta kiinni, sai matkalla tiukkaa prässiä ja väsyi ymmärrettävästi lopussa. Nyt kuski vahvistuu ja hevonen saa hyvän juoksun johtavan takana, josta vaarallinen. 2 Videljeff kilpailee elämänsä kunnossa. 2 prosentin peliosuudella kaikille kupongeille. 13 Noa Savoy on voitokas hepo ja jos alussa mennään kovaa, spurttaa tämä ruuna voittotaistoon.
V4-3
Kolmannessa kohteessa ensimmäisenä kupongille 3 Forever Everett. Kuski vahvistuu merkittävästi ja hevonen kilpailee huippukunnossa. Menee näissä sarjoissa vielä pitkälle. 1 Rebel Brave on saanut paikan, josta hallinnee tapahtumia pitkään. Kuukauden tauko on tehnyt pelkästään hyvää. On viettänyt talleilla aikaa tammojen kanssa ja tämä on varmasti avannut paikkoja. 7 Spotless Pride pilasi viimeksi loppusuoran laukkaan, jossa menetti varman voiton. Johti ennen laukkaa muita kymmenillä metreillä. 9 Summer Woman on kovasukuinen tamma, joka voittaa useimmat starttinsa kun saa juosta rauhassa kärjen takana.
V4-4
Päätöskohteen suosikkina starttaa 10 Born To Go. Ori on tottunut voittamaan ja kun saa nyt vihdoin ammattimiehen rattaille, on lähellä voittoa. 7 Josefine oli viime startissa hyvä yhdeksäs. Tuli maaliin aivan kärkihevosen kupeessa, mutta oliko rehut väärää merkkiä, kun kiri ei irronut entiseen malliin. Tänään rehut on vaihdettu ja hepo on varmasti lähellä voittoa. 8 The Speed Boy saapuu starttiin kovassa kunnossa. Ohjastajan mukaan on kärsinyt viime starteissa huimasta epäonnesta. Viimeksikin säikähti radan ulkopuolella ollutta pulua ja kadotti raviaan. Jostain kumman syystä laukkamerkintää ei ole löytänyt pelilistoihin.
Näillä mennnään, Mäenpää vie voittoon!
Kirjoittanut Jussi Temu
Kuopion pelit
Ensimmäisessä kohteessa erottuu joukosta kaksikko, jotka ratkaissevat voiton kohtalon. Elämänsä keväässä kilpaileva Poika Kevätön on selkeä pohja. Taulussa 4 ykköstä, kotirata, huippukuski ja pieni paalu. Keulaan ja kukat? Jopa varma-ainesta! Lähdön saa tukkoon rastaamalla namupaikalta starttaavalla Tsunamilla. Tämä 23-ennätyksinen jyrä jaksaa tehdä itsekin juoksua ja nimensä mukaisesti vyöryy vääjäämättä voittotaistoon. Päivän varmin kaksari lienee myös tässä.
Toisen lähdön parhaimmiston muodostavat numerot 7,13 ja 2. Juoksuradalta johtoon pyyhkäisevä 14,5-ennätyksinen Swiss Cottage lienee todennäköisin voittaja. Ruotsin kovissa lähdöissä rutinoitunut tamma ei hävinne näin arkista lähtöä. Varmistajien on syytä huomioida myös takamatkan 11-ennätyksinen Noa Savoy, joka näyttäisi taas löytävän pikku hiljaa otteisiinsa menestysaikojensa lentoa. Kolmantena merkkinä otan mukaan pahasta kakkospaikastaan huolimatta ohjasvirtuoosi Konttisen ajokin Videljeff. Tämä jyrää voittotaistoon jo kokemuksensa turvin.
Kolmannen kohteen selkeä pohja on takarivin paikastaan huolimatta huippusukuinen Lucky Devil. Ori kilpaillee enää tämän vuoden ja siirtynee ensi keväänä siitokseen. Huippupaikalta starttaava Rebel Brave on hyvänä päivänään kuitenkin paha kanto kaskessa. Vaisumman kauden jälkeen tamma teki viimeksi jo lupauksia herättäneen, väkivahvan esityksen. Kaikille kupongeille! Kolmantena kelpuutan lapulleni kansanedustaja Lintilän omistaman Spotless Priden. Lähtöpaikka on tosin hieman ulkona, mutta tuulennopea starttari saanee kuitenkin hyvän reissun ja on yksi kolmesta mahdollisesta voittajasta.
Illan kruunaa todella huipputasokas ryhmä. Ykköspaikaltaan lähdön todennäköisin voittaja on Mar Garismi. Se lähtee liikkeelle liukkaasti kuin margariini, ja keulasta tätä huippusukuista tammaa on paha lyödä. Kylli on taas viritellyt tamman sellaiseen iskuun, että voitto ei saa tulla yllätyksenä. Varmistajille suosittelen varmistukseksi tallikaveruksia The Speed Boy ja Stag Arch. Näennäisesti huonoilta paikoilta starttaavilla hevosilla on kuitenkin mahdollisuutensa, mikäli kärki sortuu alkumatkalla ylivauhtiin. Molempien varmistuksien menestystä puoltaa usein Totoline- raveissa voittavat kuskit.
En tietenkään osallistu itse kisaan, mutta laitan systeemin esille ja takaan palkintorivin nousevan 40-50 euron arvoiseksi, jos tässä systeemissä on yksikin oikein. (Ei muuten olisi suuri yllätys jos joku voittaja siitä löytyisikin... :)
V4/1: Lapulle vain kaksi parasta merkkiä
5 EINOMIES ja peliosuus reilut 70%. Kansa on puhunut... mutta sivu suunsa, kuten usein ennenkin. Mauri Jaaralle Kuopiokin on liian etelässä vaikka mies Sorsasalossa muutaman voiton onkin laadukkaiden ajokkiensa ansiosta pystynyt nappamaan. Einomies ei ole ihan nolo hevonen, mutta laukka tulee vähintään 20%:n todennäköisyydellä. Kun vastus on aiempaa selvästi kovempi, voi Einomiehen arvioida voittavan ehjälläkin juoksulla vain kerran kolmesta yrittämästä. Pikaisella laskutoimituksella selviää, ettei peliosuus kohtaa ollenkaan todellista voittosaumaa. Huomioidaan sekin, että mikäli Jaara on saanut tietoonsa hevosen jättimäisen peliosuuden, saattaa hän ajaa tarkan selkäjuoksun vaativalla suosikilla turhankin optimistisesti. Tässä olisi huippupaikka koittaa kepillä jäätä ja rastata rankasti aliarvostettu 3 POIKA KEVÄTÖN varmaksi. Paavo Immosen suojatti on todella voitontahtoinen ja tämän kertoo kauden statistiikkakin. Nimittäin Poika Kevättömällä ei ole tilillään ainoatakaan kakkos- tai kolmossijaa, mutta voittosarakkeesta löytyy merkintä. Juuri tällaisessa, vain voittajan etsimiseen keskittyvässä pelimuodossa, Poika Kevätön on alhaisella peliosuudella mahtava haku! Ruunan peliosuus oli päivällä 0,43% ja kun arvioin sen voitolle 2,16% todennäköisyyden, ymmärtää jokainen mitä ruunan rastaaminen tekee pelin odotusarvolle. Kunnon arvoa kannattaa odottaa, vaikka ei saisikaan! Lapulle otetaan kuitenkin toinenkin merkki. 1 TSUNAMIN voitto roikkuu ilmassa, sillä ikinuori 9-vuotias kilpailee kanuunakunnossa. Seinäjoella tamma tuli keulasta viim. 500m upeasti 37-kyytiä, mutta sekään ei riittänyt kun vastassa oli ensi vuonna kuningatarseppeleen lunastava Vaappuri. Tsunami kelpaa lapulle vaikka ykkösrata on hitaalle avaajalle merkittävä haittatekijä. Todennäköisyysarvio Tsunamin voitolle on 2,45%, joten se on lähes Poika-Kevättömän veroinen merkki. Kun lasken kaikille lähdön hevosille arvioimani voitontodennäköisyydet yhteen, saan summaksi 46%. Lähtö on siis kokonaisuudessaan karmaisevasti ylipelattu, sillä peliosuuksien yhteenlaskettu summa on peräti 100%!
V4/2: Kansa vaeltaa synkässä yössä
Haastavassa kakkoskohteessa moni kysyy: mitkä ovat järkipelureiden valinnat? Noh, sen voit lukea vain tästä. 7 SWISS GOTTAGEN peliosuus 0,99%? Hevonen on voittanut uransa starteista yli 10% ja juossut niistä suurimman osan Ruotsissa. Pelikansalaisista suurin osa ei ilmeisesti osaa käyttää taskulaskinta tai edes tehdä yksinkertaisia laskutoimituksia omassa päässään. Swiss Gottagen päivän kunto on hieman hämärän peitossa, mutta tässä turvaudutaan puhtaaseen matematiikkaan ja nostetaan Ideal Du Gazeaun tyttärentytär rankingin kärkeen. Valto Hagert on juoksuradalta kenties koko Suomen nopein kuski, joten ainakaan ohjastajasta ei homman pitäisi kiinni jäädä. 13 NOA SAVOY kuuluu kautta aikojen parhaimpiin Suomessa syntyneisiin hevosiin ja nyt ruuna starttaa Kuopion iltaraveissa lähes pelaamattomana. Mitä lienee pelikansa tässä kohtaa miettinyt? Ilmeisesti ainakin nettipelurit ovat keskimäärin niin nuoria, etteivät muista Noa Savoyn huippuhienoja esityksiä jokusen vuoden takaa. Hevonen ei luokkaansa kadota koskaan ja tässä sakissa sen on kierrettävä kärkitaistoon. Viimeksi Joensuussa oli raskas rata, eikä matalaliikkeinen hevonen odotetusti mennyt mihinkään. Hyväkuntoisella tallialueella ajetussa esilämmityksessä Noa Savoy näytti kuitenkin valtaisalta ja ansaitsee 34-vauhtisesta 60m:n spurtistaan tuplaplussan! 5 SONE CAPES BUD ei maistu mitenkään erityisesti, mutta otetaan suht. todennäköisenä menestyjänä mukaan peleihin. 9 ASKÖ SPIRITILLE kiertäminen on hankalaa ja muut suosikit tuntuvat myös enemmän tai vähemmän yliarvostetuilta.
V4/3: Rebel Brave elämänsä vedossa
1 REBEL BRAVE johtaa alusta loppuun jos vain pystyy puolustamaan keulapaikkaa. Ruuna ei ole rakettiavaaja, mutta pääsee kuitenkin kohtalaisesti liikenteeseen ja voi pitää piikin kun ulkopuolelta lähtevillä haetaan ensisijaisesti Markus Dahlströmin ajokin selkää. Rebel Brave on 8-vuoden iästään huolimatta startannut vasta 68 kertaa. Kyse on siitä, että ruunaa on tarkoituksella säästelty tärkeille 8,9 ja 10-vuotiskausille. Krteriumiin ja Derbyyn ei aikanaan osallistuttu ja näin voittosumma on ovelasti jätetty vaatimattomaksi, jotta uransa parhaita kausia kohti menevä ruuna pääsisi starttailemaan sopivissa lähdöissä. Rebel Brave tuplaa voittosummansa ensi kesään mennessä ja kamppailee syksyllä kultadivareissa. Tämä lähtö on ruunalle todellinen "rankkari", mutta pussitusriskin takia muitakin otetaan mukaan. 10 LUCKY DEVIL aloitti aikanaan uransa voittamalla suuryllättäjänä ja tänään historia voi toistaa itseään. Ori tykitti viimeksi lopun huimasti, mutta kovatasoisessa Rite Boyn voittamassa lähdössä neljäs sija oli maksimi. Nyt vastassa ei ole yhtä kovia hevosia ja Lucky Devil pystyy paljoon. Ori kiertänee ajoissa johtavan rinnalle ja mikäli keulassa juokseee Rebel Brave, saattaa kaksikko karata jo aikaisessa vaiheessa muulta porukalta. Todennäköisyysarvio Lucky Devilin voitolle on kaksinkertainen peliosuuteen (0,84%) verrattuna. 7 SPOTLESS PRIDEN ennätys on 13,7 ja totosijoja on kertynyt huimat määrät. Tarvitseeko muuta enää sanoa? Ehkä se, että emän isän isä oli legendaarinen Super Bowl. Spotless Pride on lappukamaa, etenkin kun lähtöpaikka on ulkona ja ruuna menee toisten takaa paljon paremmin kuin vapaalta radalta.
V4/4: Born To Go - syntynyt menestymään tässä sakissa!
10 BORN TO GO:n voittoprosentti kertoo hevosesta kaiken oleellisen. Melkeinpä joka kolmas startti on päättynyt voittoon ja kun vastus on tänään tavallistakin sopivampi, on voitontodennäköisyys oltava yli 33%. Kansa on toki osannut pelata hevosta yli 3%, joten ihan niin maistuvasta merkistä ei ole kyse kuin etukäteen olisi voinut olettaa. Born To Go jyräsi Joensuussa keulahevosen tainnoksiin, juostuaan lähes koko matkan toisessa sisällä. Tänään Tero E Mäenpää luotsannee ajokkinsa ajoissa kolmannelle radalle, sillä Born To Go kestää kierroksenkin kirin. 3 CASINO DAHLIA on vaihtanut tallia ja kyllä pelureiden tulisi jo kokemuksesta tietää, että ensimmäinen startti uudesta tallista lupaa kanuunajuoksua. Kyseessä on todella hidas, mutta täryjyrän parhailla ominaisuuksilla varustettu menijä. Jani Hartikaisen ajokki jää alussa viimeiseksi, mutta kiertänee lopussa voittomatsiin. Pelikansa ei ole ymmärtänyt sitäkään, että Casino Dahlia saanee vielä kirivaiheessa vetoapua Born To Go:lta. 7 JOSEFINEA ei kannata enää seuraavissa starteissa huomioida, mutta juuri tänään tamma otetaan peleihin, sillä se palaa tauolta ja on silloin aina huipputikissä! Heikki Kinnunen ajaa nyt kun nuorempi Kinnunen, eli Antti taitaa olla armeijassa (?). Pelurille tämä järjestely sopii, sillä tässäkin tapauksessa kokeneempi kuski on nuorta oppipoikaa taitavampi. 11 STAG ARCH on parhaimmillaan toisten takaa ja siksi rata 11 sopii sille kuin vyölaukku suomalaisturistille! Ruuna teki Teivossa epäsopivalta keulapaikalta haamujuoksun ja hävisi vain Solvallassakin aikanaan ihastuttaneelle Extreme Energylle. Valmentajakin varmasti luottaa Stag Archiin, kun on antanut sen Pekka Vehviläisen ajettavaksi ja tyytyy itse ajamaan The Speed Boyta. 12 SCORPIO hyötyy lähtöpaikastaan, mutta ei kelpaa peleihin, sillä ruuna ei tykkää hokeista lainkaan.
1,3
5,7,13
1,7,10
3,7,10,11
Kirjoittanut fuge
osuvat pelit
Ensimmäinen kohde on helppo, siihen rastaan niin tuulipukujen kuin AP,PA,tuhero petsareiden varman EINOMIES, tämä mahtiponteva ja varmastí ravaava hevonen nähtäneen voittajaesittelyssä. Hmm, jokin tässä kuitenkin vielä epäilyttää. Tarkastanen kuitenkin vielä mitä ravimiesten koraani 7oikein ja urheilukanava vihjaavat ensimmäiseen lähtöön. Ja kyllä! Einomies varmana kummassakin, tämä nostaaa osakkeitani huimasti!
Toinen kohde onkin jo paljon haastavampi, läpilyönti ei olisi huono vaihtoehto, mutta pudotanpa siitä muutaman hevosen pois. Ensimmäisenä lapulta tippuu huonosukuinen Stone capes bud, jolle seuraa tekee huonolta paikalta, mutta paremmalla lämminveris kuskilla palkittu Amor plem. Hetken mietin uskaltaisinko tiputtaa vahvan kolmijalkaisen swiss cottagen lapulta, niin en kuitenkaan tee. Lappuni parhaita hevosia on monen tuulitakin pakko rasti what a jackpot, tämä jalo ja uljas peniksetön hevonen kuuluu minunkin lapulleni. Pitäisiköhän muutama vielä pudottaa ettei lappu nousisi liian kalliiksi, fintoton kuva lähetykseen minulla ei taida kuitenkaan ole varaa.
Kolmas lähtö näyttää pahalta. Löysin siihen kuitenkin kaksi tappoa, lujaa avaavan europe nowemperin joka ei näin decemberin aikoihin pärjää. Toinen tapponi on mr icebreaker, sillä kaikki me tuulipuvut tiedämme ettei se tule takaa. Lähdön varmin voittaja lienee keulahevosen selässä oleva Rebel Brave, tämä huippu ravuri on siittäjien siittäjän houston laukon jälkeläinen.
Viimeistä kohdetta silmäillessäni huomaan heti, että ainakin scorpion, dino dahlian ja one and onlyn jätän lapulta, niin huonoja menijöitä nämä ovat tähän huippu lähtöön. Varmaa en tähän saa vaikka hetken siinä pyörittelenkin karvionkanavasta tulevaa mar garismia, sille kuitenkin muutama varmistus vielä mukaan
Toisesta kohteesta löytyy lisäksi päivän nippuparimme:
7 Swiss Cottage, äärimmäisen rutinoitunut ja menestynyt kilpailija
sekä
13 Noa Savoy, joka tulee antamaan tänään kovat näytöt tulevaa siitosuraansa varten.
Kirjoittanut Sjanttu
Kisa
Keli on kuulemma tänään kylmä, siksipä ensimmäisestä lähdöstä löytyykin oiva varmaehdokas kylmään Kuopioon! Mielestäni on täysin selvää, että Passeri, joka on elänyt paljon kylmempiä talvia kuin muut tämän lähdön hevoset yhteensä tulee voiton korjaamaan siksikin että sen hengityselimet ovat tottuneet hengittämään sisään kylmempää ilmaa.
Toiseen lähtöön 2,5,6,7,13 koska ne näyttävät olevan lähtönsä vähiten pelatut. Huomennahan pitäisi valmiiksi suunniteltu suurihintainen v4 saada vietyä, ja sitä ei ihan tuulipukurivillä viedäkkään luukulle. Suurin tärppini on 13 Noa Savoy, jota harkitsin jopa ideavarmaksi. Pesäpallokentillä julkisuuteen tottunut Lukkari ajaa nyt illan Urheilukanavan koosteessa, tämä pelko saa muut ohjastajat epäilemään ratkaisuja, mutta Lukkari on tottunut heittämään yllättävässä paikassa tolpan ilmaan, niin käynee nytkin!
Kolmoskohde näyttää hyvin tukalalle, mutta mielestäni takarivin parhaat lähtöpaikat saaneet 9 ja 10 hyötyvät huomattavasti kahdeksikon poisjäännistä, ja tämän myötä ovat huomattavan alipelattuja. Tarkemmin katsottuna kohde näyttää kahden kaupalle!
Neloslähtö onkin helpompi kun siihen on 5 merkkiä käytettävissä, ensimmäisenä mukaan 1 Mar Garismi, jonka oletan keulasta voittavan tämän lähdön miten tahtoo. Mar Garismi joutunee kuitenkin taistelemaan kynsin hampain keulapaikastaan numeroa 11 Stag Arch vastaan, joten keulaan mahdollisesti pääsevä Vehviläisen ajokkikin mukaan. Mukaan myös tasaista työtä tekevä 5 Tamin's Dancer sekä pätkänopeudellaan loistava One And Only. Viimeinen rastikin on helppo valita, 7 Josefine on aikansa huippuhevosen Josef Dahlian tytär, sukua on siis kuin Kiinan keisarilla.
8/2,5,6,7,13/9,10/1,11,5,4,7
Kirjoittanut Iso-Eric
vihjeet
Katsaus illan kierrokseen:
Hyvä peliystävä, tänään Kuopion V4-peli tarjoilee järkipelurille oikein maistuvaa pelattavaa. Suurelle yleisölle kierros näyttää yhtä petolliselta kuin Suomenlahden jää pilkkimiehen kengän alla, mutta me olemme löytäneet makoisia PITKÄSSÄ juoksussa kannattavia rasteja, joita SINUNKIN kannattaa tänään hyödyntää. Systeemimme tunnusluvut tänä Jumalaisena tiistaina ovat:
72 riviä osuu ¼ oa: 1,32. Tänään siis poikkeuksellisen maistuvaa pelattavaa laajalla rintamalla.
V4-1
Rivin avaa tasokas ja suhteellisen haastava suomenhevosten tasoitusajo. Porukasta erottuu edukseen selkeästi 3 osallistujaa. Muiden voitto tulisi jättiyllätyksenä, eikä siihen kannata pitkässä juoksussa varautua. Oma suosikkimme on Paavo Immosen luotsaama 3 Poika Kevätön. Valjakolla on oikein hyvä lähtöpaikka, josta tämä nopea lähtijä varmasti ottaa keulat. Paavo Immonen on yksi Suomen aliarvostetuimmista kuskeista, sillä hänellä on jo 69 voittoa urallaan, mutta silti valtamediat eivät ole kiinnittäneet käsittämättömästi mieheen huomiota, (hän ei taida kuulua hyvä veli kerhoon). Viimeksi 1.12 Kuopiossa valjakko kärsi pahasti epäonnesta, koska juoksupaikaksi muodostui kuolemanpaikka. Lisäksi kuulemma alussa rengas tyhjeni, kun vastustaja ajoi törkeästi kylkeen. Näkisimme voiton todennäköisyyden olevan tänään n. 30 %. Totopapat ovat tämän valjakon kohdilla totuttuun tapaan aivan metsikössä, mutta meidän luottomme on tänään vahvaa. 1 Tsunami on käsittämättömän vähän pelattu viime esityksiinsä nähden tänään. Viimeksi Seinäjoella ori kesti kovan prässin keulasta ja vain ylikylä Vaappuri työntyi lopussa niukasti edelle, taakse jäi mm. kovasti palstoilla hehkutettu Suomitar. Monet pitävät hevosta voitontahdottomana, mutta he eivät osanne lukea ohjelmasta, että hevonen on voittanut urallaan jo 8 kertaa, se on enemmän kuin keskimääräinen kilpahevonen tulee voittamaan koko urallaan. Keski-Suomen oma ohjasvirtuoosi Risto Tupamäki hyppää rattaille tarjoilemaan auringontarkat ajolinjat, joita Tsunami rehtinä työmiehenä ei tosin tarvitse. Oma arviomme voitolle tänään 25 %, joten kaikista pelimuodoista löytyy varmasti pelattavaa myös Tsunamin kohdalla. Kolmas mahdollinen voittaja on ikinuori 7 Passeri. Miehen ikään ehtinyt Passeri paranee kuin hyvä viini vanhetessaan. Siitä osoituksena tänä vuonna otetut 2 voittoa ja 6 totosijaa. Viime vuonna kuparinen jäi vielä kokemuksen puuttuessa rikkomatta. Ohjastajasuuruus Pekka Hynynen on ajanut Passerin uran lähes kaikki voitot, ainoastaan Teivainen on päässyt pari kertaa kaartamaan voittajaesittelyyn voimaruunan rattailla. Hynynen tarjoilee aina hevoselleen mahdollisuuden eikä pussitusriskiäkään tänään ole. Kylmät kelit ja hokit sopivat kovissa oloissa Siilinjärvellä asuvalle parivaljakolle lyömättömän edun etelän vellihousuja vastaan. Huhut kaupungilla kertovat, että hevosta olisi joulukuusimetsällä viritelty varta vasten tätä starttia varten. Illalla nähdään olivatko jutut HTT:n lähetyksestä poimittuja vai saadaanko niille katetta. Kuitenkin Passeri erittäin mahdollinen voittaja tänään, arvio 20 %. Kannattaa vielä huomioida Passerin koko uran komea statistiikka 48 voittoa ja 132 000€, hattu kouraan hyvä raviyleisö hevosen tullessa esittelyyn tänään, tätä herkkua ei ole enää kauaa tarjolla.
V4-2
Suomenhevosten jälkeen estradin valtaavat paljon nähneet ja voittaneet lämminveriset. Tässäkin lähdössä tasoerot ovat suuria ja 4 hevosta paistaa Laihian sokean mummonkin silmään. Suosikkina matkaan ampaisee juoksuradalta Valto Hagertin laatutalliin elokuussa siirtynyt 7 Swiss Cottage. Ruotsissakin hyvin menestynyt voimatamma lähtee kuin kuuluisa telkkä pöntöstä ja valtaa todennäköisesti keulapaikan haltuunsa. Viimeksi Joensuussa esitys oli paljon lupauksia antava, mutta vastus oli vain jäätävää luokkaa eikä juoksunkulku mennyt aivan kuin elokuvissa. Lähdön voitti maaginen Cover Capital, jolle ei löytyisi pysäyttäjää tästä lähdöstä. Hevosen voitontahdosta kertoo se tosiseikka, että sillä on voittoja enemmän kuin 2. tai 3. sijoja. Se tutkimuksiemme mukaan kertoo hevosen olevan todellinen taistelija, jolloin se haluaa ohittaa kaikki hevoset. Tälläiset hevoset ovat pitkässä juoksussa oivia pelikohteita peleissä, joissa haetaan voittajia. Uskomme valjakon nauttivan tänään vastustajien kunnioituksesta sen verran, että prässääjiä ei matkalla ilmaannu vaan valjakko voi tehdä omaa juoksua, jolloin voitto roikkuu ilmassa. Arvio tänään 35 %. Haastajakatraasta poimimme kovaluokkaisen 13 Noa Savoy:n. Hevonen on voittanut rahaa lähes yhtä paljon kuin muut yhteensä, joten hevonen on lappukamaa, kaikilla kupongeilla. Viime esityksen voi unohtaa, koska lähtöpaikka oli toivoton jo etukäteen. Tänään poisjääntien myötä lähtö helpottuu niin paljon, että aikansa Suur-Hollola 3., SM-kisan 2. ja Derby 5. on velvoitettu pärjäämään. Varsinkin kun kuski on vaihtunut paremmin Suomen raviurheilua tuntevaan Paavo Lukkariin, ruotsalaisten Örjan Kihlströmin ja Johnny Takterin jälkeen, jotka eivät ole kummoisia narumiehiä Suomen mittapuulla. Arviomme 24 %. Kaksi muuta pelihevosta ovat 2 Videljeff sekä 8 Rapid Boshoeve. Molemmat ovat tuulipukujen pahasti unohtamia hevosia. Savossa aina hyvin menestyvä Harri Konttinen hyppää Pekka Kurosen jälkeen 2 Videljeffin rattailla. Uskomme tämän olevan ratkaiseva muutos voitontavoittelussa. Viimeksi hevonen kiri jo ”nollanollaa” 4. sisältä, mutta keula tuli viim.500m/ 10,5, joten tehtävä oli mahdoton. 8 Rapid Boshoeve saa naiskauneutta rattailleen ja uskomme sen hämäävän lähtöön osallistuvia raviäijiä, joilla konseptit sekoavat, koska kaikki haluavat katsella tätä valjakkoa vain perästä käsin. Hevonen on juossut viimeisissään vain monté lähtöjä, joissa tämä taktiikka ei pure valtaosaan osallistujista (tosin katsojiin sitäkin paremmin). Tänään lähtöpaikka on vain ikävä, koska eturivistä keulat olisi ollut selviö, eikä siten ohittajia enää olisi löytynyt. Uskomme herrasmiesten kuitenkin antavan jossain kohden latua niin että valjakko pääsee esittelemään loppusuoralla taka…… kavioitaan ( hyi teitä likaisia ukkoja, jotka odotitte jotain muuta, hävetkää). Videljeffin arvio 15 % ja Rapid Boshoeve 14 %.
V4-3
V4-pelin 3.kohde haiskahtaa vahvasti kuin hapansilakka kahden kaupalta. 10 Lucky Devil ja 7 Spotless Pride ovat muita valovuoden edellä ennakolta. 10 Lucky Devil nousee niukaksi suosikiksemme perjantaisen välistartin ansiosta. Hevonen oli urhea vaikealta juoksupaikalta 2. ulkoa. Hevonen ei päässyt koskaan sisäradalle vaan lisämetrejä tuli koko ajan kaarteissa. Esitys oli toiveita herättävä ja startti kropassaan Jani Ruotsalaisen luotsaama ajokki on varmasti voittokamppailussa. Hevonen on ollut nimensä mukaisesti koko uransa onnekas juoksunkulkujen suhteen, tänään voidaan odottaa vain voittoa. Arvio 40 %. Ainoa, joka pystyy heittelemään hiekkaa Lucky Devilin rattaisiin, on mielestämme 7 Spotless Pride. Henry Alakorven suojatti on todellinen työmies, jota ei näennäisesti huono lähtöpaikkakaan pelota. Vieskerin takaa tuttu Kaarlo ” Kalle” Ahokas hyppää tänään kuskinpukille, joka on tupannut piristämään hevosia entisestään. Valjakko on tänään käsittämättömän vähän pelattu voiton todennäköisyyteen nähden, joten maistuu makialta. Amatööripelaajat eivät varmastikaan ole huomannut hevosen arvovaltaista omistajatahoa, joka jo pelkällä auktoriteetillaan saa kanssakilpailijat tärisemään pelosta Arviomme tänään 35 %. Poikkinaisille kaksaripelaajille suosittelemme vetämään suoraa paria kerroinrajalla 2,5.
V4-4
Ratapelin viimeisessä kohteessa olemme kelpuuttaneet tänään lapulle 3 toinen toistaan parempaa menijää. Vaikka lähtö on vaikea ja monet revittävät on kapea peli nähdäksemme avain voittolliseen riviin tänä iltana. 6 Minto`s Poco on pakkorasteja aggressiivinen narumies rattaillaan, lisäksi otamme lapulle 7 Josefinen ja 8 The Speed Boyn. 6 Minto`s Poco on väläytellyt pitkin kautta kovissa lähdöissä vaikka voittoja ei olekaan tullut. Mutta tänään on hyvä aika onnistua, koska tutkimustemme mukaan suurin osa hevosista voittaa jossain vaiheessa kilpailukautta. Viimeksi Joensuussa Minto`s Poco oli pitkään pussissa, jonka jälkeen kiri irtosi mallikkaasti kovassa porukassa. Holopaisella hyvä mahdollisuus kaartaa lähdön jälkeen etusuoran kautta tallialueelle tänään, arvio 28 %. 7 Josefine on raudanluja kilpatamma, jolle mikään juoksupaikka ei tuo harmia. Hevosen lähtönopeus on myös ihailtavaa luokkaa, jolloin yleensä vältetään huonot juoksupaikat. Kuski Heikki Kinnunen on hyvä narumies, HTT:n mukaan myös sama nimi on ollut elokuvien lopputeksteissä joskus. Näyttelijän lahjoilla voi mennä lähdön jälkeen ainakin esittämään voittajaa, vaikkei 1. maalissa olisikaan. Ei ole sanottu, että tuomaristot Suomessa aina lähtöjen voittajaa huomaisi varsinkin jos Salatut Elämät ovat vielä kesken, joten tällainen bluffi voi olla aivan toimiva. Arviomme bluffin kanssa 22 %, ilman 20 %. Lapulle kelpuutamme vielä mukavalta lähtöpaikalta lähtevän 8 The Speed Boy:n. Katja Björnholmin ajokki on parhaimmillaan kun alussa on kaahattu keppi tanassa ja lopussa löysyys iskee. Lähdössä mielestämme suuri ylivauhdin vaara, jolloin TSB:n voitto on jopa todennäköinen. Uskomme vahvasti, että Sorsasalon loppusuoraa lepattaa tänään ohjastajan pitkät hiukset kuin Verbeeckillä ikään. Muita haetaan samaan aikaan traktorilla loppukaarteesta ja ne näkevät vain Liverpoolin punaista. Voiton todennäköisyys 18 %.
Näillä eväillä kaatamaan tämän illan Sorsasalon V4:sta. Pelionnea!€€€€€€
(Yhtiömme ei vastaa mahdollisista taloudellista menetyksistä tai tietojen oikeellisuudesta).
Kirjoittanut PILOT
Näillä mennään
Millään ei saanut 50 riviä riittämään.
Eka pitäisi kyllä lyödä läpi, mutta kun on aivan sama lunastaa hiluja jos lunastaa, joten jätetään suurin suosikki kokonaan pois; Jaara kun ei pärjää kuin Oulussa ja harvoin sielläkään.
Tokassa 1 Glace Classic vetänee alusta loppuun, joten kävisi varmaideastakin. Otetaan sille kuitenkin muutamia varmistuksia lapulle yllätyksen toivossa, koska Holopainen vaihtuu rattaille.
Kolmannessa kohteessa ideavarmana toimii Vehviläinen numerolla 11 Mr Icebreaker, jolla on hepo kunnossa vaikkei nyt ehkä keulaan olekaan asiaa.
Vika kohde myös ideavarman varaan eli 9 Wired Explosion, jolla Kalle ei nyt "pääse" kuolemaan kuolemaan ihan yhtä helposti kuin viimeksi.
Tänään Kuopiossa maistuva V4- kierros, joka lähtöön löytyy voittavia ideoita.
Ensimmäinen vaikuttaa kolmen kaupalta: 3 POIKA KEVÄTÖN on palun paras, ottanee alussa keulat ja vienee lähtöä maaliin saakka. 1 TSUNAMI päässee sisäradalta hyvin matkaan ja paikka johtavan takana kelpaa sille. Tässä on illan suorin pari! Kolmas mahdollinen tässä on kahdelta pakilta 8 RILLAUS, tosin kuski on selvästi kahden suosikin kuskeja heikompi.
Toisessa starttaa illan varma. 5 ASKÖ SPIRIT on hokkkikengillä selvästi parempi kuin ilman niitä ja kun kuskiksikin asettuu Suomen ykkösnimi niin voiton todennäköisyys on yli 80%.
Kolmas on vaikea lähtö.Mahdollisia menestyjiä tässä ovat ainakin voittokone 1 REBEL BRAVE, "Korven" kaksikko 2 RIDGEHEAD SECRET itse "kultasormi" rattailla ja 7 SPOTLESS PRIDE huippukuskilla sekä pohjoisen huipun 6 RIDGEHEAD MATILDA.
Viimeiseen riittänee kaksi: naisvalmentajien ykkösnimen itse ajama 8 THE SPEED BOY sekä toisen naisvalmentajan 1 MAR GARISMI, Henkka rattailla tosin arveluttaa.
Sama numeroina:
3,1,8 (7,2)
5 (8,13)
1,2,7,6 (10,3)
8,1 (3,5).
Saa peesata!
Tuureja peleihin!
Kirjoittanut relli
Näillä voittoon
Ekaan nousukuntoiset 3 ja aina ravi polkeva 10
Toiseen riittää kolme merkkiä : numero 7 sekä 13 ja 5 sekä 2 ja 12
Kolmanteen kovakuntoinen 7 ja nuori nousukas 10
Neljänteen rohkeasti 11, 10, ja 7
Siinäpä ja rohkeasti vaan kerrottuna sisään
3,10
2,7,5,13,12
7,10
7, 10,11
Kirjoittanut outsider
Ylikylä
En ole ollut päättämässä kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaa, enkä edes tämän kisan voittajaa, mutta mielestäni Iso-Eric oli päätä pidempi muita.
Kirjoittanut römppäis veikko
harmi
ku en kerinny..olisimpa laettanu ison kerturin.
Kirjoittanut Iso-Eric
höh
Oli liian hyvät vihjeet =)
Kirjoittanut MOS-
Huh
Aika monella oli Rapid Boshoeve mukana lapuillaan... hienoa :D
Kirjoittanut Ahatova
sama lähteä
Sovittelemaan aasin hattua päähän :) Kaksi lähtöä oikein!
Kirjoittanut MOS-
Palkinnon arvo nousi juuri
Tasapää viimeiseen ja minultahan niistä tuo Casino Dahlia löytyi ansiokkaasti:D
Eli palkintorivi tulee tämä myötä olemaan arvoltaan 40-50 euroa.
Kirjoittanut MOS-
Tiukka kisa
Useampi loistoperustelut kirjoittanut pilasi pelinsä siihen, että rivissä oli yksi tau useampi voittaja.
Niistäkin, jotka onnistuivat haalimaan 0-oikein tuloksen, oli vaikea löytää voittajaa. Hurricanen ja Jussi Temun perustelut olivat hyvät ja nämä sitten lopulta pääsivät finaaliin.
Voitto menee nyt Jussi Temulle, joka mm. ansiokkaasti vihjasi Mar Garismin ja Lucky Devilin suvukkuudesta. Tärkeää tietoa tällaisten varsojen kohdalla ja kummallakinhan suku on tosiaan...noh, mielenkiintoinen.
0-oikein tulokseen yltäneistä erikoismaininta myös roby boylle siitä, että tiesi Noa Savoyn antavan tänään näyttöjä siitosuraansa varten. Toivotaan RUUNALLE onnistumisia myös siitospuolella!
Hienoja vastauksia. Ahatova tosin oli ilmeisesti ymmärtänyt säännöt väärin, kun meinasi täysosuman napata:)
Jussi Temu: Lähetäpä tuo V5-pohja osoitteeseen jprainio@totovip.fi. Nyt kun palkinnon arvokin nousi, saa pohjasysteemissäkin olla max. 80 riviä.
Kiitos kaikille osallistujille!
Kirjoittanut römppäis veikko
mos
näyttäkeepä se peli sit tiällä reilusti jotta myökii nähhään ossuuko mestareilla.
Kirjoittanut Hurricane
Hopea on häpeä...
Vai että finaaliin pääsiin, eikö finalisteille olis ollu hyvä vielä joku erillinen kisa? Noh.. aina ei voi voittaa, vaikka kisat osio on ollut viime aikoina hyvin antoisa...
Kirjoittanut MOS-
Hurricane
Tarkoitin finaalilla vain sitä, että teidän kahden kirjoitukset mielestäni erottuivat hieman muista 0-oikein tuloksista ja vaikean päätöksen jouduin tekemään kun sinut kakkoseksi pudotin.
Kirjoittanut robyboy
Paras
kisa tällä palstalla, siitä peukut MOS-ille.
Vitsit oli meikäläisellä vähissä, mihin lie kunto kadonnut ?
No, ei kun vaan kohti uusia epäonnistumisia.
Kirjoittanut MOS-
Jussi Temua odotellaan
Viitsitkö Jussi Temu laittaa mulle vaikka sähköpostiin jotain vahvistusta siitä, että olet tietoinen voitostasi.
Hurricane:
Jos Jussi Temun pohjariviä ei ole tullut klo. 17:00 mennessä, siirtyy palkinto sinulle. Laitan tähän ketjuun infoa viimeistään 17:15. Jos et usko olevasi koneen ääressä tuolloin, voit laittaa oman pohjarivisi jo aiemmin sähköpostiini, niin käytän sitten sitä jos sinusta tuleekin palkinnon lunastaja.
Kirjoittanut Hurricane
selvä...
oon koneen ääres...
Kirjoittanut Hurricane
noh...
no myöshästykö jussitemu?
Kirjoittanut Jussi temu
Valitan...
En myöhästynyt. Rivipohja lähetetty 13.39. Riviä odotellessa siis...
Kirjoittanut MOS-
Hurricane
Laitoin sinulle e-mailia vasta nyt, kun pääsin koneelle myöhemmin kuin oletin. Eli, Temun rivi kyllä tuli.
Kirjoittanut Hurricane
Vinkkiä...
Rendezvous Lake on saletti.
Kirjoittanut MOS-
Rivi
600 riviä suursuosikin varaan ei välttämättä ole se optimaalinen peli. Rivejä puolet vähemmän ja lappu olisi ollut "järkevämpi", mutta tällainen tästä nyt tuli.
Jussi Temulla oli jo pohjassaan oikeastaan kaikki ideahevoseni, joten kunhan vain täyttelin sinne tänne jotain.
Riskejä on silti otettu. Avauskohteessa ollaan laulukuorossa jos voiton vie suosikki tai monien vihjeiden ideahepo Barboy Mctenk:)
Aloitetaan rivi Rite Boylla, niin päästään edes hieman puristelemaan.
Lähtö Pelatut voittajat Varalla
I 1 5 6 7 10 2 9 3
II 10 6 8 3
III 4 5 10 11 14 16 7 3 13
IV 1 3 9 11 4 12 8
V 1 2 5 7 8 6 3 14
Järjestelmän koko: 5*1*6*4*5=600
Kertaistus: 1
Hinta: 60,00 €
P.S. Olisitko Temu ollut tyytyväinen, jos olisin vain kertaistanut pohjaasi sen verran, että saadaan hinnaksi se mitä palkinnoksi ilmoitettiin? Mietin nimittäin sitäkin.
Kirjoittanut MOS-
Asiallinen...
Asiallinen oli Maken hepo, mutta eipä riittänmt helppoakin helpomman voiton ottaneelle Kamikaze Comerylle.
Kirjoittanut Jussi Temu
Jälkiviisautta
No,rivit tehdään kuten tehdään ja hyvä niin. Näin jälkikäteenhän tuo olis ollut ihan sama, oishan se kerrottukin ollut OK. Rivin varma oli toinen ja se tunnetusti V-peleissä riitä, joten ei sen enempää. Oishan lappuun saanut onnistuessaan ihan mukavan rivin osumaan, mutta tällä kertaa ei. Jatketaan harjoituksia.